28.7.2017

Mikä oikeastaan on aitoa - pohdintaa someminästä ja sen vierestä



Olette varmaan lukeneet viikko sitten ilmestyneen Hesarin jutun, jossa kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi-kirjan sanoma herätti mietteitä. Kirja kertoo bloggaajasta, joka alkaa järjestää elämäänä blogikuvan mukaan. En ole vielä kirjaa lukenut, mutta kyllähän se kiinnostaa. Ja koko some on tällä hetkellä aika kiinnostava ihan ilmiönä. Sosiologi minussa herää...

"Hakkaraisen mukaan blogeissa esitetään elämää ihanteellisimmillaan. Niin niitä pitäisi myös lukea, eikä aidon elämän kuvauksina."

Itse blogimaailmassa kuusi ja puoli vuotta mukana olleena tajuaa blogimaailman hyvin sisältä päin. Itselleni blogi on jonkinlainen kyläilypaikka. Käyn itse kylässä, minulla käydään kylässä. Se, miten käyttäydyn kylässä tai kestitsen itse vieraita, pätee jollakin tasolla myös blogikäyttäytymiseeni. Kylässä otetaan vastaan se, mitä emäntä tai isäntä tarjoaa, osallistutaan keskusteluun ja kehutaan kaunista puutarhaa tai herkullisia tarjottavia.

Ja kyllä, kun minulle tulee vieraita, imuroin ja käyn kaupassa sitä varten, ostan kukkia maljakkoon. No, eri asia on tietenkin ystävät, joiden takia ei tarvitse niin puunata, mutta noin yleensä.

Lapsille ja nuorille opetetaan, että mikä nettiin laitetaan, sinne se myös jää. Heidän on vaikea sitä sisäistää, vaan on myös vanhempien. Meillä oli koulussa keväällä mainio vanhempainilta, jossa kolmen nuoren miehen yritys (en muista nimeä, mutta lisään sen kotona, kun kaivan käyntikortit esiin) kertoi mitä on some tänään ja minkälaisilla saiteilla nuoret netissä pyörivät. Sama luento pidettiin myös oppilaille. Eräs oppilas oli myös antanut luvan kaivaa itsestään tietoja netistä, yleisölle tietenkin nimettömänä, ja puolessa tunnissa hänestä oli tiedossa paljon faktoja ihan sotua myöten. Luento upposi nuoriin, sillä  onhan se selvää, että kun parikymppinen valistaa teiniä, sanoma otetaan vastaan ihan eri tavalla kuin jos viisikymppinen yrittää sitä opettaa.

Nykyään on ok, että pitää blogia, onhan some-sivu ollut monelle (tutullekin) esimerkiksi ponnahduslauta uuteen työpaikkaan.

"Someminäni on hillitympi ja pidättyväisempi kuin oikea minäni."

Myönnän sen, että lukijamäärän karttuessa olen tullut myös varovaisemmaksi kirjoittamaan kovin henkilökohtaisia asioita. Tämä on tavallan huono juttu, sillä kyllä minusta on kiva välillä lukea lempibloggaajistani pintaa syemmältä. Samalla tiedostan sen, että kaikki se on tarkkaan mietittyä ja harkittua.

Blogi- ja someminä on hillitympi ja pidättyväisempi kuin oikea minäni. Minulla on mielipiteitä asioista ja temperamenttia, mutta en sitä päästä somessa valloilleen. Avoimuus olisi kiinnostavampaa lukijoille, mutta en sitä halua enkä pysty tekemään. Lifestylebloggaaja saattaa olla joskus vähän hajuton ja mauton, mutta parempi niin päin. En edes halua tietää liikaa kirjoittajasta, vaan pysyä kohteliaan välimatkan päässä.

Lisäksi jutusteluani hillitsee se, että en elä tätä elämääni yksin. Minulla on perhe, mies, vanhemmat ja veljeni perhe, ystäviä, joista minulla ei ole oikeutta kirjoittaa. He eivät ole blogini sisältöä, enkä halua heitä siihen sotkea ihan piripintaa enempää.

"Ehkä some taas jollain tapaa muuttaa muototaan."

Lifestylemaailman illuusion sen sijaan ymmärrän oikein hyvin. Kuten jutussakin tulee ilmi, ihmisellä on ikiaikainen tarve luoda ympärilleen kauneutta, on se sitten sisustusta, pukeutumista tai muuta. Ja kaikilla on siihen oikeus. Tätä aikaa on se, että sitä voi tehdä ihan kaikki. Jotkut tekevät sitä omaksi ilokseen, joillakin on siitä tullut ura.

En tiedä onko se ikäkysymys, vastareaktio vai ihan vain tervettä järkeä, mutta olen ollut kesän hiljaisempi blogissa kuin aikaisemmin. Ja olen lukenut ja havainnut muidenkin olevan. Ehkä some jollain tapaa taas muuttaa muotoaan, kamera jää laukkuun, puhelin on äänettömällä. Eletään sitä oikeaa elämää, tunnetaan hetkiä ilman linssiä. Kesästä jää Instagramiin monta kaunista hetkeä, mutta useampaa hetkeä eletään ilman kameraa. Puuro on ihan vaan puuroa lautasella ilman pellavaservettiä vieressä, jalat villasukissa pöydän alla, eikä sirosti vierekkäin sängyllä.

Ja tästä päästäänkin sujuvasti otsikkoon - mikä oikeastaan on aitoa ja oikeaa?

Myönnän itsekin sujuvasti asettelevani tavaroita kaunisti, näyttäväni kameralle paremman puoleni, lisääväni kuviin valoa. En usko, että lukijoitani kiinnostaisi kuvat pyykkipinostani tai hoitamattomasta pihastani. Itse pidän ja inspiroidun kauniista kuvista, mutta bloggaajana myös otan oppia niistä. Monet osaavat kuvata arkeaan ja tapahtumiaan tavattoman kivasti ja upein kuvin (ammattibloggaajista vaikkapa Stella tai Kira).

Bloggajat saavat jokus palautetta siitä, kerjäävätkö he kehuja tai itsetunnon nostatusta postauksillaan. Itselleni ajatus on ainakin kovin vieras. Aloitin bloggaamisen 43-vuotiaana, aikuisena ihmisenä. Siihen mennessä sitä on kyllä jo itselleen itsetunnon kehittänyt. Kivoja kommentteja on kyllä mukava saada, kuten työstä yleensä. Mutta kehujen kalastelua bloggaminen ei minulle ole.

"Medialukutaito on kuitenkin aina netissä paikallaan, on kyse sitten blogeista tai Iltasanomien uutisista."

En tunnista sitä, että olisin blogissa jotenkin epäaito, oman elämäni ulkopuolinen katsoja. Sitä en ole. Aitoutta ei mielestäni voi kukaan ulkopuolinen edes oikeastaan määritellä, jos ei henkilöä tunne. Vaikka tällä olisi lifestyleblogi. Feikata voi ihan livenäkin, jos haluaa. Bloggaan, siis olen? Uskon, että nuorilla on suurempi riski hukkua someviidakkoon ja esittää kiiltokuvaa, ihannetta vallalla olevien trendien mukaan. Tosin tässäkin uskon, että ne suosituimmat sometähdet ovat omia persooniaan, sen tähden myös kiinnostavia. Feikki ei pitkälle kanna, oli ikää sitten kuusitoista tai kuusikymmentä.

Jos jotain nyt haluan aiheeseen liittyvää kuuluttaa, niin medialukutaito. Jos blogi alkaa ärsyttää, kannattaa muistaa, että bloggaaja, kuten lukijakin, tarkastelee juttuaan subjektiivisesti. Onkohan näin ollen edes mahdollista olla kovin objektiivinen lukija? Median tehtävä on olla objektiivinen, mutta blogien viehätys perustuu ihan muuhun. Se kertoo ihmisen tarpeesta tutustua muihin, ottaa mallia, "heimoontua", hengata samanhenkisten kanssa. Jos joskus muinoin Marie Antoinette oli muodin edelläkävijä, nyt se voi olla kuka tahansa maijameikäläinen.

Vaikka olen viikon myöhässä jutun ajankohtaisuuden suhteen, olisi kiva kuulla mietteitäsi aiheesta!

26.7.2017

Makarskan Riviera: Igrane, pieni, vielä autenttinen kylä



Sitten kehiin toiseksi viimeistä reissupostausta: vuorossa on suloinen, pieni (hyvin pieni) Igranen kylä Makarskan Rivieralla. Igranen vakituinen väkiluku on noin neljäsataa, joten voi kuvitella miten paljon matkailusesonki tuo lisää ihmisiä.

Kylässä on suuret korkeuserot, joten jos haluat lenkkeillä maastossa, se onnistuu kyllä. Päivällä uli kolmenkymmenen asteen helteessä ei huvittanut kierrellä kylää ollenkaan. Iggranessa on yksi rantabuleardi, jossa on muutama oikein kelvon näköinen ravintola. Hotellimme puoleinen bulevardin osa oli selvästi siistimpi ja laitetumpi kuin loppu bulevardi. Usea talo oli joko rakenteilla tai remontin alla. Uskoisin, että Igrane siistii ulkoasuaan aika tavalla, tuohan turismi tuloja piskuiseen kylään.

Kun alkoi pimetä, ihmiset käysketelivät rantakadulla. Ravintolat täyttyivät, oli vesipallo-ottelua ja vastapyydettyä ruokaa, eli makrilli- ja viiniannos 20 kunaa (pari euroa). Lapset uivat vielä lämpimässä vedessä. Etelän tapaan ihan pienetkin lapset olivat vielä menossa mukana ja nukkuivat rattaisiinsa, kun väsähtivät.

Igranessa oli ainakin yksi ns. näköalapaikka hotellimme laitamilla, jonka vierestä lähti valaisematon tie rantaa pitkin. Voisi kuvitella, että päivällä sen varrelta olisi löytänyt polkuja pikku poukamiin, joissa uida ja paistatella päivää.

Söpöyspisteet sai pieni koira, joka juoksenteli pitkin bulevardia ja teki tuttavuutta ihmisten kanssa. Se ei näyttänyt olevan kulkukoira, vaan eräs ravintola tuntui kuuluvan sille. Kun sulkemisaika lähestyi, se haukkui asiakkaat ulos. Ihana pikku otus!

Igrane, Makarskan riviera, Kroatia

Igrane, Makarskan riviera, Kroatia





Igrane, Makarskan riviera, Kroaatia



Veikkaanpa, että Igrane tulee lähivuosina kokemaan muodonmuutoksen. Nyt se oli vielä aika tavalla koskematon ja autenttinen. Ja siksi omalla tavallaan suloinen.

Mikään shoppailijan paratiisi se ei todellakaan ole, kortteja, saippuaa, oliiviöljyä ja koruja löytää tuliaisiksi. Jos haluaa enemmän shoppailla, voi mennä Makarskaan. Kävimme siellä yhtenä iltana hotellimme shuttlebussilla. Lähdimme kahdeksalta ja palasimme puolelta öin. Makarska ei saanut meiltä kovin paljon pisteitä: viehättävä rantakatu oli täynnä kovaäänisiä baareja, ihan siistejä sinänsä, mutta ei meitä kiinnostavia. Istuimme iltaa eräällä aukiolla söötissä viinibaarissa, siellä aika meni mukavasti.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme varmaankin ottaneet auton alle ja lähteneet vähän katselemaan Kroatiaa enemmän. Nyt kuumuus ja turistipaljous torppasivat ne unelmat, mutta loma altaalla oli enemmän kuin tervetullut!

Hauskaa päivänjatkoa, minä olen asettautunut taas Jeppikseen!
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.