10.11.2011

Vintagesormus

Tämän kauniin sormuksen olen saanut äidiltäni jo teininä. Hän puolestaan on saanut sen aikanaan rippilahjaksi omalta isoäidiltään.

En ole muutamaan vuoteen sormusta pitänyt, mutta nyt taasen kultakorujen kanssa sormus on ollut usein sormessa. En tunnustaudu sormusihmiseksi ollenkaan. Koska soitan joka päivä pianoa, kynsien on oltava lyhyet, enkä vain tunne oloani kotoisaksi suurien tai monien sormuksien kanssa. Pidän siis aina vain vihkisormusta ja silloin tällöin tätä. Eräältä hyvältä ystävältä sain hauskan sormuksen, jossa lukee sana fabulous. Sitäkin pidän joskus.

Tunnearvoa sormuksella on kovasti!


Onko teillä perittyjä, tunnearvoltaan tärkeitä koruja?

8 kommenttia:

  1. Itselläni on oman isoäitini sormus, sillä on tunne arvoa. Muistan oman mummoni, että hänellä oli aina se sormus sormessaan. Joskus muuten tässä mielessä kävi, että sen voisi esitellä.. Taidanpa joku kerta napata kuvan. :) Kaunis tuo sinun sormuksesi ja varmasti tunnearvoltaan suuri.

    VastaaPoista
  2. Ihana sormus!! :D En käytä koruja kovinkaan paljon, mutta noita tunnearvoltaan tärkeitä koruja omistan jonkin verran. Ne on rakkaita. :)

    VastaaPoista
  3. Mitä vanhemm.. tai siis kokeneemmaksi tulen, sitä enemmän minäkin arvostan erilaisia perinnejuttuja. Ymmärrän tämän arvon Sinulle Niiiin hyvin!

    Minulle ehkä rakkain koru on sellainen, jonka isä ja äiti teetätti minulle kultasepällä rippilahjaksi. Siinä on isohko timatti ja pidän sitä niin arvokkaana, että se roikkuu kaulalla vain todella spesiaali-tilanteissa.

    VastaaPoista
  4. Riina: Nappaapa kuva tosiaan, olisi kiva nähdä se!

    BagMiss: Ajattelin postausta tehdessäni, että sulle varmaan nappaa vintagejuttu! ; )

    BW: Minullakin on isoäidiltä rippilahjaksi saatu ametisti, joka on tosi kaunis. Isoäiti antoi minulle myös hopeansa, joita käytän paljon vieraiden tullessa. Isoäiti keräsi myös astiastot meille lapsenlapsilleen, hän arvosti sellaisia asioita. Kymmenvuotiaana jo arvostin "kodin tavaroita", joita sain odottamaan tulevaisuutta.

    VastaaPoista
  5. Minulla on myös mummolta peritty leveähkö kultasormus, jossa rivissä kolme vaaleansinistä kiveä. Maatalon emäntänä mummo ei juuri itse voinut sormusta paljon käyttää. Käytän sormusta ja mummon kultakelloa juhlissa tai kun haluan erityisesti muistella mummoani. Tunnearvo on kalleinta maailmassa.

    VastaaPoista
  6. Hei! Olen huomannut että vanhat Kalevala korut esimerkiksi ovat hieman raskaampia kuin uudet. Vanha kulta sitten?
    Minulla on hopeinen rannekoru nuoruudesta johon kerätty merkkkipäiviltä saatuja hopeisia hahmoja, mm. orava, koira, horoskooppi. Sitten joskus muutaman vuoden ikäisenä saatu kaulakoru jossa roikkuva sydän. Siinä sydämessä hieman hampaan jälkiä...tainnut olla suussa jnk kerran:). Vanhat taskukellot on ihania myös.
    Kaikki lahjaksi saadut korut on rakkaita...
    Tyttärenikin osti 18-vuotislahjaksi saamallaan lahjakortilla ihanan Lumoava korun jossa iso pyöreä riipus. Ihastuin itsekin tuohon kauniiseen koruun.

    VastaaPoista
  7. Oikeassa olit, jälleen kerran! ;)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten ihania kommentteja!!

    Mia: Aivan samaa mieltä, tunnearvo on korvaamatonta!

    Gone to the beach: Lainaan joskus äidin vanhaa kalevalakorua, joka on kuulunut hänen äidilleen, siis isoäidilleni. Sekin on tosi painava.

    BagMiss: ; )

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.