6.1.2012

Joulu palmun alla

Tämä joulu tuli vietettyä etelän auringon alla. Ja vaikka se loppui ikävästi jälkitautiin, jota tässä nyt parannellaan, ehdimme kuitenkin viettää viisi ihanaa päivää auringosta, hyvästä ruuasta ja uusista tuttavuuksistakin nauttien.

Jos joku ei ole lukenut aikaisempia matkapostauksia, kerrottakoon, että minä olen mukavuudenhaluinen matkailija. Inhoan lentämistä. En pelkää sitä, mutta inhoan lentokentillä notkumista. Tykkään mennä tuttuihin paikkoihin, joissa tietää parhaat ruoka- ja ostospaikat. Nuorempana sitä oli seikkailunhaluinen, ei enää. Ja varsinkin pimeän syksyn jälkeen halusimme tuttuun paikkaan, jossa lomailu olisi mahdollisimman helppoa. Halusin olla resorttivihannes, jonka päivän vaikein päätös olisi ilta-aterialla päättää mitä lautaselleen ottaa!!

Niinpä lensimme jouluaattona Gran Canarian Melonerasiin, joka on tasokkaiden hotellien ja kauniiden golf-kenttien paikka. Oma hotellimme, Ríu Palace Meloneras oli meille tuttu. Se on luokiteltu neljän tähden hotelliksi, se ei ole liian suuri, sisustukseltaan jopa vähän vanhanaikainen... Lomailijat ovat pääasiassa saksalaisia eläkeläisiä. Yöt saa nukkua rauhassa. Koska emme päässeet lähtemään aatonaattona, kuten oli alunperin tarkoitus, vaan aattona, saimme korvaukseksi merinäköalahuoneen. Uima-allasalue on kaunis, hotellin oma ulkoravintola monipuolinen, palvelu ystävällistä, lähellä putiikkeja ja ravintoloita. (Jos luksusta kaipaa, Lopesan Baobab Resort ja Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso ovat upeita viiden tähden resortteja.)

En kuvaillut innokkaasti, eikä asukuvia ensinkään. Kun toivun, kuvaan ilta-asuni teille nähtäväksi - minusta ylläni oli kivoja kokonaisuuksia.!
Hotelli oli koristautunut sievästi joulua varten. Joulupäivänä oli gaalaillallinen, johon hotellivieraat olivat pukeutuneet erityisen juhlavasti. Hotellissa oli iltaisin musiikkia, jotka tietysti kiinnosti ihan ammatillisessakin mielessä, esim. andalucialaiset joululaulut olivat elämys kuulla. Illallisseuranamme samassa pöydässä istui mukava saksalaispariskunta, joiden kanssa oli kiva jutella. Viimeisenä iltana huomasimme, että me naiset olemme molemmat opettajia ja miehetkin olivat saman ammattinimikkeen alla! : D

 Hotellin sisääntulo valoineen...

 Meri kimmeltää "joulutähtikuusen" takana, vastavalosta johtuen sitä ei näy.

 Valaistut palmut hotellin puutarhassa...

 Näkymä kakkosuima-altaalta rantabulevardin läheltä kohti hotellia...

Jouluseimikin oli rakennettu koristukseksi, katolisessa maassa kun ollaan.

Päivät kuluivat altaalla lukien ja auringosta nauttien. Yhtenä päivänä kävimme Puerto de Mogánissa, jossa olemme kahdesti lomailleet aikaisemminkin. Meillä oli auto koko viikoksi, lentokentältä sen otimme ja sinne palautimme.

Toisena päivänä kävimme Las Palmasissa, tai oikeastaan vähän sen ulkopuolella Siete Palmasissa. Se on uusi asuinalue, jossa on kiva ostari ja El Corte Ingles-tavaratalo. Ostarilla on hyvä Massimo Dutti, ja siellä vierähtikin tunti. (Mies istui kärsivällisesti odottamassa ja Angry Birdsiä pelaten...)

Viimeisenä lomapäivänä iski sitten kuume ja kova yskä. Olin kovin huolissani miten selviän paluusta, sillä minulla on taipumusta pyörtyilyyn kuumeen noustessa. Paluulento olikin tuskainen huonon olon takia, ja niinpä pyörryinkin pari tuntia istuttuani. Heräsin happimaski naamallani. Onneksi koneessa oli yksi tyhjä paikka, jonne reunimmainen matkustaja siirrettiin, joten sain maata kahdella penkillä loppulennon ajan mieheni istuessa reunimmaisena. Pienuudesta on joskus hyötyä!

Näin meni tämä joulu! Tällä hetkellä matkustushaluja ei pahemmin ole, mutta katsotaanpa tekisikö pääsiäisenä taas mieli jonnekin. Viime pääsiäisenä kävimme Pariisissa. No, aika näyttää!

Sairastumisesta huolimatta matka oli kuitenkin ihana! Tämä oli kaikenkaikkiaan kolmas jouluni ulkomailla. Aurinko keskitalvella teki niin hyvää, samoin rauhoittuminen kirjojen ääreen - pääsin todellakin flow-tilaan lukiessani! Ja mielestäni shoppailinkin oikein maltillisesti ; ), niistä myöhemmin lisää kuvien kanssa!

Loput joulukoristeen pakattiin tänään odottamaan loppuvuotta. Loppuilta kulunee elokuvien ääressä. Rauhallista loppiaisperjantaita kaikille teille ihanille lukijoilleni!

Lisää Melonerasin luksushotelleista mm. täältä: http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/espanja/gran-canaria/las-meloneras/?season=talvi-11-12

ja Ríu-ketjun hotelleista täältä: http://www.riu.com/en/home.jsp

11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!! Voi, kuinka pikkuriikkiseltä näytätkään tuon joulukuusen vieressä :) Kuinkas pitkä sinä muuten oletkaan? Tuli vaan mieleen.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus:) Itse olen aina ollut kotona joulut, niin on mukavaa lukea erilaisista joulunvietoista. Hotelli näyttää hienolta ja tyylikkäältä. Mukavaa loppiaista ja toivottavasti olet toipunut.

    VastaaPoista
  3. Hei Marjukka! Hyvä kuulla, että olet jo parantumaan päin. Onpa teillä ollut vaiherikas matka. Me olimme joulun Inglesissä Sunprime Atlantic view & spa-hotellissa. Uudehko hotelli ja mukavasti tähtiäkin. Kannattaa kokeilla.
    Mekin kävimme Moganissa yhtenä päivänä. Ihanan pittoreski paikka. Las Palmaksessakin käytiin ja siellä samassa Siete Palmaksessa. Itse asiassa luin tuosta ostoskeskuksesta aikaisemmasta postauksestasi ja halusin nähdä myös tuon Massimo Duttin liikkeen. En nähnyt muuten alennusmyyntejä oikein missään. Alkavatkohan myöhemmin, en tiedä.
    Lentokentän ja Bahia Felizin välissä on myös iso ostari Atlantico. Sieltä tarttui mukaan jotakin sentäs.. :).

    -Marie-

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia!
    Joulua on kyllä todella erilaista viettää ulkomailla, itse olen kerran viettänyt joulun ajan ulkomailla Thaimaassa, ja täytyy kyllä myöntää että jouluaattona iski pienoinen kaipuu kotomaahan :)

    VastaaPoista
  5. Helena: Kuusi oli tosiaan aika iso. Olen 161cm, ja se yksi senttimetri on tosi tärkeä! ; )

    Maati: Hotelli oli todellakin mukava, ja siellä oli hyvä ja lämmin tunnelma. Henkilökunta oli aivan huippuystävällistä!

    Marie: Voi miten kiva että olit saanut postauksestani vinkin! Olisin voinut ostaa koko Massimo Dutin tyhjäksi, niin paljon ihania juttuja siellä oli. Hyvää palvelua sain sielläkin ontuvalla espanjallani. Aleja ei tosiaan näkynyt vielä missään, harmi! Atlanticossa kävimme myös katselemassa.

    Sofiina: Kyllä aattona tosiaan tuli läheiset mieleen ja vähän ikäväkin! Joulutunnelma on ihan erilainen muualla, ei paha, mutta erilainen!

    VastaaPoista
  6. Moikka Marjukka,

    lueskelen blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti, ikätovereita kun ollaan. En ole koskaan blogiisi kommentoinut, mutta näiden vuodenvaihteen tapahtumien vuoksi tunnen siihen pakottavaa tarvetta. :-) Olen itse vasta aloitteleva bloggaaja (http://www.tupunantuuma.blogspot.com/), joka bloggailee elämästä ehkä hieman eri vinkkelistä kuin Sinä. Blogissani ei ole päivän asu -kuvia, ja muutenkin olen ottanut ehkä hieman etäisemmän lähtökohdan. Lukiessani siitä, että olit pahoittanut mielesi ilkeiden kommenttien vuoksi, tunsin puolestasi aitoa mielipahaa. Mikä saa ihmisen kirjoittamaan tarkoituksellisen ilkeästi toiselle ihmiselle, joka jakaa blogissaan meille muille pyyteettömästi hyvää mieltä ja arkea piristäviä kauniita asioita? Jos joku blogi ei miellytä, eikö voisi toimia kuin tv:stä huonoa ohjelmaa katsoessa; vaihtaa kanavaa/blogia? Millainen mieli saa tyydytystä siitä, että toinen pahoittaa mielensä? Eri mieltä saa toki asioista olla, mutta eikö eriävät mielipiteetkin voisi tuoda esiin hyvää makua ja tapoja noudattaen, jos kerran on pakko oma ääni saada kuuluviin? Tuohduttaa moinen...

    Olen ylpeä Sinusta ja iloinen siitä, että palasit bloggaamaan. Ilkeydelle ei saa antaa periksi, vaikka ymmärränkin hyvin tuntemuksesi tapahtuneen johdosta. Toivon Sinulle kaikkea hyvää; nyt ensi kädessä paranemista ja toipumista, ja pitkällä tähtäimellä monia iloisia hetkiä ja tunteita blogisi parissa; niin tekstejä kirjoittaessasi kuin positiivisia kommentteja lukiessasi!

    Loppiaisillan terveisin,

    Tupuna

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi, Tupuna! Olen samaa mieltä kuin sinä
    : jos blogin tyyli ei miellytä, voi siirtyä eteenpäin. Samaa mieltä ei asioista tarvitse olla, mutta eriävän mielipiteenkin voi esittää fiksusti.

    Kyllä sitä on aika avoimena, kun kasvoillaan virtuaalimaailmassa näyttäytyy! Oiken hyvää viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Mä pidän hirveästi sun blogista ja asenteesta. Olet mun iPhonessa "hyvän mielen blogit"-kansiossa.

    Olipa teillä jännittävä matkan loppu!

    VastaaPoista
  9. No nyt kyllä ilta kirkastui! : ) Kiva, jos saat mun blogista hyvää mieltä. Matkan loppu oli tosiaan vähän liian jännittävä, onneksi Finnairin lentoemännät pitivät minusta hyvää huolta!

    VastaaPoista
  10. Millä kirjoilla pääsit flow-tunnelmiin? Vink vink, odottaa reilu nelikymppinen äänityöläinen pohjoisesta.. Itse luin juuri Hytti nro6, parhaillaan meneillään Tästä tytöstä tulee jotakin, Liberian presidentin elämää.. Jens Lapidus kesken myös.

    VastaaPoista
  11. Luin ylläolevan Ole luonani aina ja Kathryn Stockettin Piiat. Suosittelen!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.