8.2.2012

Uudistunut Evita

Ostin tänään uudistetun Evitan, joka toden totta on uudistunut terveys- ja elämäntapalehdestä enemmän muotilehden suuntaan. Ja mikä ihana yllätys, lehti oli täynnä asiaa nelikymppisille! Mikäs sen mukavampaa! Kaikenlainen tsemppaus on tässä vaiheessa vuotta ainakin meikäläiselle tervetullutta. Pitäisi jossain vaiheessa alkaa tsempata itseään kesäkuntoon (just, mitä pitemmälle kevät etenee, sen väsyneemmäksi muutun), mutta kun naama on harmaa ja helmikuun kalseassa valossa huomaa ne uudet, talven aikana muodostuneet ryppyverkostot, on pieni itsensä piristys lehden muodossa erittäin tervetullutta.

Ostan aika paljon lehtiä, ja nimenomaan ulkomaisia, mutta välillä on kiva lukea suomalaisiakin ja nimenomaan ikäisilleni tarkoitettuja lehtiä. Se, millaiseksi Evita muodostuu ja millaisen lukijakunnan tavoittaa jää nähtäväksi.
Kannessa on kaunis Niina Kurkinen, 37, jota ikääntyminen ei pelota. Luin jutusta, että hän oli käynyt ihoanalyysissä. Minä kävin myös vuosi sitten Complete Beauty Centerissä Annankadulla, ja sain hyvät tulokset. Ihoni on ikäluokassani tavallista paremmassa kunnossa, ainoastaan ryppyosastolla mennään samalla viivalla.

Jennifer on lopettanut tupakoinnin - en edes tiennyt hänen tupakoivan, kun hän muuten urheilee niin kovasti.

Ihonhoidosta oli juttua: tämän aion lukea nyt todella paneutuen, sillä itse olen sellainen lumenenlätkijä. Tai no - Lumeneen olen ollut tyytyväinen, niin mitäpä sitä vaihtamaan. Ajattelen jotenkin niin, että se, mitä suuhunsa laittaa, vaikuttaa ihoon enemmän kuin kalliit voiteet.

Ja tietenkin yksi sivu oli omistettu Anne Malian tyylivinkeille - aivan mahtavaa, että hän on päässyt lehteä tekemään!

En tiedä, suuntaako Evita pysyvästi nelikymppisten markkinoille, mutta hyvä numero oli! Tässä vielä nelikymppisten mietteitä lehden sivuilta:

- On aikaa omille ajatuksille, kun lapset eivät vaadi enää jatkuvaa hoitamista.
- Parasta tässä iässä on loistava työpaikka ja työkaverit, perhe ja lapset. Olen saanut hyvän elämän.
- Minun ei tarvitse enää teeskennellä mitään, vaan voin olla oma itseni. Olen löytänyt oman tyylini, se oli  nuorempana vielä vähän hakusassa.
- Parasta on se, että tuntee itsensä paremmin.
- Kaikki vain on kivempaa.

No niin on. Amen, nelikymppiset siskot!

Oletteko jo tutustuneet uudistuneeseen Evitaan? Mitä pidätte? Onko lehti onnistunut tavoittamaan jotain uutta, vai mennäänkö vanhoilla, hyväksi todetuilla aiheilla: muoti, kosmetiikka, elämäntarinat...

39 kommenttia:

  1. Juurikin kommentoin samasta aiheesta postanneelle Inka's Ninalle, että yhden Evitan olen selannut ja oli minulle liian "terveellinen" lehti. Mutta tämä näyttää jo sellaiselta, että taidanpa hakea itselleni tuon myös.
    Gloria palasi minusta takaisin hyvään aikaan. Sykön Gloriasta en pitänyt. Saa nähdä millainen Saran tilalle tuleva Iiris on?
    Tekisitkö postauksen ulkomaisista suosikkilehdistäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullekin oli, aika satunnaisesti sitä lueskelin. Minna Jutin Gloria on minunkin mieleeni - oikein hyvä uudistus! Mitähän tämä Iiris tarjoaa sellaista mitä Sara ei...?

      Kiitos postausideasta! Voin tehdäkin, vaikka aika vakikamaa luen.

      Poista
    2. Googlasin Iiristä, ja se on yli viisikymppisillä tarkoitettu. Mutta jatkaako Sara sitten kuitenkin?

      Poista
    3. Apua! Sara ei jatka. Olen tilaaja ja tuli viesti, että Saran tilaajasta tulee Iiriksen tilaaja automaattisesti. Saa nähdä kauanko jaksan lukea NOIN vanhojen lehteä :).

      Poista
  2. Osui silmääni tänään kaupassa. En uskaltanut ostaa kun ajattelin että jos vaikka tulisikin postissa... Oon vähän sekaisin kun olen tilannut niin monta erilaista halpistarjousta :) Kansi näytti hyvälle! Ja haen lehden heti huomenna. Ilmeisesti uudistunut linja kun on noin edullisessa tarjouksessa. Terv. ingrid ps. laitan nyt tähän samaan, että taisit saada minut koukuttumaan kipukoukkuun. Olen tähän asti kiertänyt sen kaukaa mutta mutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauratti kommenttisi: "Oon vähän sekaisin..." Välillä on just sama fiilis, kun on alkukuusta lukenut jonkun lehden, ja sitten loppukuusta ostaa saman, eikä muista lukeneensa...

      Laita sit kokemuksia koukusta, jos sen ostat!! : )

      Poista
  3. Olen muutaman kerran Suomen matkalla saanut käsiini Evitan ja pitänyt siitä jo sellaisenaan. Uudistus kuulostaa kuitenkin hyvältä. Tämä olisi ehdottomasti sellainen lehti, jonka tilaisin. Toimituskulut ovat vaan ihan älyttömät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne ulkomaille ovat, vähänkö sääli.

      Poista
  4. Marjukka tekisi hyvää sivubisnestä lehtimyyjänä, hih ;). Täytyy huomenna kipaista lehtikiskan kautta...

    -Marie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pitäisiköhän alkaa illalla lehtiä myymään...? Evitan hinta tälle numerolle oli mitä suotuisin!

      Poista
  5. Minäkin kuule ihan sun inspiroimana nappasin kauppareissulta tuon mukaani!! Hinta ei tässä tapauksessa tosiaan päätä pakottanut...
    Iltalukemisiksi jätän :) Pikavilkaisu vaikutti ihan mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa! Hintatarjous oli tosi hyvä!

      Poista
  6. Hei ostin aamulla tuon saman lehden! Se ei ollut edes vielä hyllyssä, vaan pinossa lattialla ja nappasin sen sieltä! Kohta sänkyyn peiton alle ja nautiskelemaan lehdestä.
    Toivottavasti jatkossakin pysyy meidän nelikymppisten lehtenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se on ihanaa, lueskella lehteä ennen nukkumaanmenoa. Siinä irrottautuu arjesta mukavasti kohti Höyhensaaria!

      Poista
  7. Jaahas, kiitos Marjukka vinkistä! Tämäkin nelikymppinen hakee ehdottomasti tuon lehden huomenna :)

    VastaaPoista
  8. En ikäväkseni juuri nyt ehdi lukea lehtiä, kun on kaikkea, tätä bloggaustakin. Mutta joku voisi kertoa kannessa mainostetun jutun "Näin pääset rahahuolista" ohjeet minullekin. Vaikka lyhennettynä, tulisivat kyllä kovaan tarpeeseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en vielä päässyt sinne asti...

      Poista
  9. Täytyypä tsekata tuo uusi Evita. Malian mukaantulo bloggaajana sekä itse lehdessä on kyllä paras suositus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Anne Malia on meidän "ranskatar" täällä Suomessa! Terkkuja häenlle! : )

      Poista
  10. Onpas mukava juttu, kun laitoit lehdestä tänne. Säästyn pitkältä lehtihyllymatkalta, varsinkin näin pakkasella ei oikein innosta ;)
    Voi että, onpa upea tuo Annen palsta juttu, jännää aina jatkossa nähdä hänen kuukauden asuvalintansa. Muutenkin, löytyyhän tuollaiselle nelkyt vee lehdelle kysyntääkin varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin luulisi. Tilasin Evitan kolme numeroa tarjouksesta.

      Kylmä on taas, hrnnnn!!

      Poista
  11. Pakko mennä tänään lehtikiskan kautta kotiin ja napata tuo uudistunut Evita. Aiemmasta en niin innostunut, mutta nyt muodilla lisättynä kiinnostaa. Saran loppuminen vähän harmittaa, mutta taidan taas palata Glorian tilaajaksi, kun päätoimittaja vaihtui. Sisustus- ja muotilehdet on niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin ovat, ja niitä tulee ostettua ihan liikaa.

      Poista
  12. Vielä eilen maltoin lehden ostamisen. Ajattelin säästää viikonloppuun : ) Kiva kuulla kommentteja myös Gloriasta. Se jäi lehtivalikoimastani Sykön aikana. Toisaalta olen yrittänyt hillitä lehtivimmaani, koskapa minullekin on käynyt niin, että ostin lehden ja parin viikon päästä ostin saman lehden uusiksi, kun en muistanut sen jo olevan metrin korkuisessa lehtipinossa. Nolottaahan se vähän...

    Aurinkoisin talviterveisin
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gloria on nyt jotenkin niinkuin ennen, mutta silti uudistuneesti. Sykön aikana se oli makuuni liian pelkistetty.

      Poista
  13. Juups, toihan on pakko hakea :) Hei, mulle lehtimyyjä mainosti sitä Saran tilalle tulevaa Iiristä, että kohderyhmä nelikymppiset, pysyy. En tietty edes googlannut ja tarkistanut, vaan sorruin tilaamaan. No katsotaan, kun eka lehti ilmestyy, niin peruutan jos kuitenkin on "liian vanhoille" ;)
    Lehdet on vaan niin ihania, niiden parissa rentoutuu ja niitä voi lueskella viikkojen jälkeenkin aina uudelleen ja uudelleen :)-johanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsopa tätä: http://www.lehtiapaja.fi/Sanoma/Iiris?gclid=CLebsK2nka4CFSx-mAodaVbUPQ Ainakin tässä mainostetaan kohderyhmäksi 50-65-vuotiaat. Ehkäpä lehtimyyjä ei ollut ihan ajan tasalla.

      Lehdistä saa kyllä inspistä niin pukeutumiseen kuin liikkumiseenkin, itsensä hoitoon ylipäätään!

      Poista
  14. Anne Malian mukaantulo toi lehden minunkin tietoisuuteen. Voinen ihan rehellisesti tunnustaa, että en ole koskaan aikaisemmin bongannut Evita-lehteä.. Ellei se ole joskus ennenvanhaan ollut käsityölehti.. Tämä bloggaajien käyttö on just oikea tapa nostaa lehden tunnettuutta, fiksu temppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ei ole ollut käsityölehti. Kustantaja on muuten Bonnier, onkohan Evitalla sisarlehti Ruotsissa tai Tanskassa...?

      Poista
    2. Ei ole Evitalla sisarlehteä, se on ihan Suomessa tehty ja suomalainen.

      Poista
    3. Hienoa, sitä suurempi syy ostaa Evita!

      Poista
  15. Ja minä kun petyin tähän uudistuneeseen Evitaan, tulee tilattuna mutta jos jatkaa näin niin peruutan kyllä. Mä olen vähän sellanen vastarannan kiiski näemmä..Nelikymppinen naisihminen, joten tän pitäis kolahtaa ja lujaa vaan kun tykkäsin vanhasta Evitasta enempi. Nooh..makuja on monia.Ja onhan meissä nelikymppisissäkin niin vaan monen sortin tyyppiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän kaikki oleme yksilöitä, joten miksi kaikkien pitäisi tykätä samantapaisesta lehdestä? Eiköhän tähänkin ole tehty markkinatutkimusta oikein olan takaa ja saatu valtavirtalehti aikaan, jotta se myisi hyvin. Harmi kannaltasi tietysti, että pitämäsi lehti muuttui! : (

      Poista
  16. Evita on ainoa lehti jota olen koskaan tilannut normaalihinnalla. Olen aina tykännyt ja tästä uudistuksesta tykäsin vielä enempi kun siellä on nyt niin paljon enemmä luettavaa. Kantsii muuten vilkaista ens kuun lehteä myös...

    VastaaPoista
  17. No varmasti vilkaisen, sillä tilasin sitä kolmen numeron tarjouksen! Jännää, mitähän siellä tulee olemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä arvaan!! Sinä ja kahvakuula? : )

      Poista
  18. Ihana Marjukka!
    Kiitos tsempeistä ja kiva kuulla kaikkien positiivia mietteitä lehteä kohtaan :) Jäädään innolla odottelemaan mitä seuraa jatkossa!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.