25.4.2012

Loppuja ja alkuja

Eilen yksi suosikkibloggareistani, Run O´the Millin Helena lopetti bloginsa viiden vuoden jälkeen. Ilmoitus ei tullut minulle ihan kirkkaalta taivaalta, sillä olimme kirjoitelleet sähköposteja. Oli ihana vaihtaa Helenan kanssa ajatuksia bloggaamisesta ja muustakin. Helena oli ensimmäinen ja ainoa jonka blogin lukijaksi liityin, ja häneltä ostin Bayswaterinikin.: )

Helena jaksoi blogata viisi vuotta, ja se on tosi kunnioitettava saavutus! Blogistaniasta hävisi myös yksi avarakatseinen ja ajattelevainen aikuinen (ts. 40+) bloggaaja. Ihailin hänen tyyliään, joka oli ihan erilainen kuin omani, mutta juuri erilaisuus meidän ihmisten välillä tekee vuorovaikutuksesta rikasta.

Ensi viikolla avautuu uusi blogiportaali, Bellablogit. Uuden portaalin aloitus on herättänyt kovasti keskusteluja niin tulevien bellalaisten kuin Helenankin eilisessä ja viimeisessä postauksessa. Veikkaan, että Suomessa portaalit ovat vasta tulossa, ja niitä tulee avautumaan lukuisia lisää. Niiden ideana kaiketi on koota samantyyppisiä bloggaajia yhden osoitteen alle, josta ne ovat helposti löydettävissä. Ideaalein olisi iso mahtiportaali, josta hakusanoja kirjoittamalla, esimerkiksi nelikymppinen, muoti, löytäisi itselleen mieluisimmat (kiitos ajatuksen lainasta, A). Portaalin rahoitetaan mainonnalla, kuinkas muuten.

Se, mitä lukijat kritisoivat on nimenomaan mainostus, ja olen monesti lukenut kommenteissa sanan pakkomainonta. En ole kyllä huomannut, että esimerkiksi Charin blogi olisi sisällöllisesti millään tavalla kärsinyt Indiedaysissä olemisesta, saatika sitten Anne Malian Evitassa olemisessa. Blogeja, joissa hirveästi mainostetaan, en lue. Miksiköhän? Ei sen takia, että siellä mainostetaan,vaan blogi on sisällöltään sellainen, ettei varsinaisesti kiinnosta minua, monesti hyyyyyvin nuoren naisen pitämä.  Mutta näinhän se menee: poimitaan tuhansien blogien joukosta ne, joista saa iloa ja inspiraatiota, tai joka tukee omaa elämäntilannetta. Tai näin ainakin minä. Kymmenien tuhansien blogien joukosta varmasti jokaiselle löytyy se omin ja sopivin.

Jos bloggaaja saa kehitettyä bloginsa kakkos- tai ykköstyöksi peräti portaalin kautta, se on aika hienoa. Jos siitä maksetaan rahaa, sekin on ihan hienoa. Se, mitä mainostaa, on "villillä" bloggaajalla täysin valinnassa ja uskoakseni myös portaaliblogeissa - kenen kanssa yhteistyötä tekee - mikä mainio sana! Meillä pienillä villeillä yhteistyö on monesti harrastuksenomaista ja tosi pientä, ainakin allekirjoittaneella.

Nähtäväksi jää, miten Bellablogit kehittyy. Seuraan tulevasta blogijoukosta tällä hetkellä ainoastaan K:n blogia. (Muita olen silmäillyt silloin tällöin.) Miksiköhän? Syy, miksi pitää jostain blogista tai ihmisestä on suuri mysteeri! Olen hyvin iloinen, että K pääsi uuteen portaaliin, onnea hänelle täydestä sydämestäni.

Vielä kommentoinnista. On kivaa, jos bloggaaja jaksaa vastata kommentteihin, joka ainoaan. Jos joskus kirjoitan jollekin kommentin, eikä siihen ole vastattu, en ihan helpolla kommentoi uudestaan. Tulee tunne, että ei ole erityisen tärkeä tyyppi kommentoimaan. Siksi kunnioitan suuresti heitä, jotka jaksavat vastailla, ja itsekin yritän vastata joka ainoaan viestiin, jonka saan. Kiitos teille, jotka jaksatte kirjoitella ja pitää blogia elävänä.

Näinhän se menee elämässä: yksi ovi sulkeuu, uusi ikkuna avautuu. Kaikkea hyvää ihana Helena, minulla tulee ainakin veikeää teräskeijumaista olemustasi ikävä!

37 kommenttia:

  1. Samaa mieltä tuosta kommentoinnista. Pyrin vastaamaan kaikkiin saamiini kommentteihin ja käyn aina katsomassa, onko omiini vastattu. Jos ei, niin ehken ihan heti palaa takaisin. Vuorovaikutusta olla pitää. Kommentteja on kiva saada.

    Todella harmi, että ihana Helena lopetti bloginsa, mutta ymmärrän hänenkin näkökannan. Uusia portaaleja syntyy kuin sieniä sateella - onko se hyvä vai huono, siihen en ota kantaa.

    Kivaa viikon jatkoa Marjukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikea sanoa, onko hyvä vai huono, se lienee vain tosiasia, että ne lisääntyvät. Kivaa viikon jatkoa sinullekin, Terhi!

      Poista
  2. blogilista.fi
    Kai tuon olemassa olon tiesit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tiedätkö, kun kirjoitin tekstiä, en muistanut koko Blogilistaa. Ja tuossahan vieressä nököttää siihen linkki!!! : )

      Poista
  3. Toi onkin mielenkiintoinen portaali, tuo Bellablogit. Ja mielenkiintoista keskustelua herättänyt myös. Se on jännä, miten joihinkin bloggaajiin kiintyy, tuntuisi ihan kamalalta jos jotkut omat suosikkiblogistit lopettaisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, keskustelu on taas vireää kaupallisia portaaleja koskien.

      Poista
  4. Olen samaa mieltä tuosta kommentteihin vastaamisesta. Mulla meni reilu vuosi oman blogin kanssa, kunnes tajusin kuinka törpöltä vaikutan, jos/kun en vastaa ihmisten kommentteihin. Jotain olen oppinut:)

    Mulle on tuon taivaallisen sama onko blogi kaupallisessa portaalisessa vai ei, sisältö ratkaisee. Vaikka on myönnettävä, että kaupallisissa portaaleissa olevat blogit ovat persoonattomampia, ehkä niissä kuitenkin on isompi kynnys kirjoittaa mitä sattuu;) Mun mielestä hyvä esimerkki hyvin linjansa pitäneestä blogista on Hirsitalon Marja, en huomaa, että hänen bloginsa olisi muuttunut Divaanin alle siirtymisen jälkeen.

    En ole taas(kaan) kartalla keskusteluista, pitää käydä päivittämässä tietonsa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei sitä aina tule ajatelleeksi. En minäkään välitä onko blogi kaupallisessa portaalissa vai ei, sisältö ratkaisee.

      Poista
  5. Itseäni ärsyttää noissa portaaliblogeissa juuri ne mainokset - en tarkoita itse blogitekstissä olevaa mainostamista vaan blogin tekstiä ympäröiviä mainoksia. Portaaliblogit ovat visuaalisesti rumia ja rauhattomia - se syö hyvältäkin tekstiltä paljon pisteitä, nykyisin jätän suosiolla portaaliblogit kokonaan lukematta, koska en jaksa sitä mainostulvaa ja rauhatonta (halvannäköistä) ulkoasua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on varmasti parempi pysyä villeissä blogeissa, niitähän on onneksi pilvin pimein. : )

      Poista
  6. Minäkin olen ihan samaa mieltä kommentteihin vastaamisesta. Toki joskus jos bloggaajalle on tullut johonkin yksittäiseen postaukseen 100 kommenttia, ymmärrän, ettei ehdi vastata kaikkiin. Mutta edes sitten niihin pidempiin kommentteihin tulisi musta vastata. Jos joku on kommentoinut "kiva asu", siihen ei ole pakko, ehkä.:)
    Minulla on yhtälaisesti jäänyt muutama blogi jatkossa kommentoimatta ja jopa seuraamatta, jos bloggaaja ei vastaa minun tai muidenkaan kommentteihin. Se on koko bloggauksen suola!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna sain sen 97 kommenttia, ja olin keuhkokuumeessa, en vastannut niihin, mutta voi miten iloitsin silloin niistä kommenteista. Kyllä kommentoijan pitää saada tuntea itsensä tärkeäksi. Vastaaminen on sitä paitsi ihan hauskaakin!

      Poista
  7. Otit hyvän aiheen esille. Itse uutena bloggaajana olen onnellinen jokaisesta kommentista, jonka saan kirjoitukselleni. Olen kuitenkin jäänyt miettimään miten toimia kun kyseessä on lyhyt kommentti esim. "Kaunista", onko tylsän oloista, että vastaan siihen vain "Kiitos".
    Mutta tässä, kun nyt kirjoitan ymmärrän, että myös se Kiitos on erittäin tärkeää. En voi pitää itsestään selvänä, että kommentoija tietää minun ilahtuvan jokaisesta viestistä suunnattomasti. Hän ei tiedä kuinka odotan kirjoituksen jälkeen, että kunpa saisin yhden kommentin.
    Itse annoin luvan mainoksiin blogissani. Katson millaisia mainoksia sinne tulee, ovatko linjassa lainkaan oman blogini kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, yksikin sana on kva saada! Minkä kautta otit mainoksia? Mä olen ollut niin laiska, etten ole jaksanut ottaa selvää mainosten laittamisesta blogiin...

      Poista
    2. Avasin sen tilin joka löytyy samasta sarakkeesta kuin ulkoasu. Otsikolla 'Tulot' ja sieltä ladataan Google AdSense-tili. Ehtojen perusteella uskalsin luottaa mainosten laatuun. Ehkä tässä pikkuhiljaa oppii miten kannattaa toimia. Kiitos ihanasta blogistasi.

      Poista
  8. Minä en ole kokenut häiritsevänä mainoksiakaan, jos itse blogi on kiinnostava. Osaan ilmeisesti suodattaa mainokset pois silmistä :)
    Harmillista että Helenakin lopetti, terveisiä vaan... kaikki mun suosikkibloggarit muodin saralta vaan vähenee, koita sinä Marjukka vielä sitkeillä ihanan blogisi kanssa niin mullakin on jotain lukemista!

    VastaaPoista
  9. Itse tällaisena satunnaisena kommentoijana olen iloisesti yllättynyt, jos blogin pitäjä vastaa. Tietty joissakin blogeissa jätän kommentteja useammin kuin toisissa. Seuraan vakituisesti muutamaa blogia ja tämä sinun blogisi on ehdoton suosikkini, Marjukka. Sinun kuulumisiasi pitää käydä katsomassa päivittäin. :-)

    Minulla ei ole mitään mielipidettä noista erilaisista portaaleista. kun en oikein niitä tunne. Sen kuitenkin tiedän, että blogin ulkoasulla on minulla merkitystä. Jos itse blogi jää sivuosaan kaiken mainossälän keskellä, silloin ollaan menty minun mielestäni metsään. Tai sanotaan, että silloin blogi on niin kaupallinen, että se saa jäädä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, kun olet ahkera kommentoija, et arvaa miten se lämmittää mieltä. : ) Välillä mainossälä muistuttaa itsestään vähän enemmän, mutta se ei estä minua seuraamasta esim. Indiedaysissa kolmea blogia. Sisältö ratkaisee minulla. Tämä on tietysti makuasia.

      Poista
  10. Harmittaa tosiaan kovasti, kun Helena lopetti bloginsa. Se olli yksi lemppareistani. Toivottavasti sinä jatkat... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin! Suunnitelmissa on jatkaa niin kauan kuin juttua tulee ja tämä on kivaa!: )Ja on aikaa siihen...

      Poista
  11. Jaa taas sivistyin. En ole näistä Bellablogeista kuullutkaan. No, en sen puoleen niin paljon monesta muustakaan. Kuten tästä blogista, joka nyt lopetti. Mä aina löydän kaikki siinä vaiheessa, kun ovat lopettelemassa :( Kuten tuo Adalmina´s Secret, sen löysin vasta sitten kun sitä ei enää päivitetty. Ja Business Womania odottelen takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettet hoksannut Helenan blogia, tuossa se oli sivupalkissani. BW varmasti tulee takaisin.

      Poista
  12. Kiitos Marjukka! Minulta on mennyt aivan ohi tuollaiset keskustelut muualla kuin omalla puolella,
    Itse ajattelen, että vaatii vähän pelisilmää ja herkkyyttä tuo mainostaminen; mitä ja kenen juttuja mainostaa. Vaatii myös mielestäni sen, että tuntee tarkkaan oman tyylinsä ja uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä. Haave erittäin väljästä ja krääsävapaasta kodista toimii myös hyvänä motivaattorina :)
    Omaan silmääni pistää jatkuva aika tökeröstikin toteutettu mainostaminen (usein sama verkkokauppa), ihmettelen mikä pitää lukijat tällaisten blogien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kaiken mainostaminen on enemmän hyvin nuorten bloggarien juttu, tavara kuin tavara kelpaa. Mainostus on mielestäni ok, kun sen tosiaan tekee oman tyylinsä mukaisesti.

      Poista
  13. Siis Suomeen perustetaan uusi blogiportaali ja joku lopettaa bloggaamisen sen takia??? SIIS MIKSI =D Aika naurettavaa, tuohan on niiiiiiin tätä päivää ja yleistä, me tullaan tässä maassa vain jäljessä!

    VastaaPoista
  14. Suomi tosiaan tulee jäljessä, ja se, millaisia yhteistöitä meidän suosituimmilla bloggareilla on on aika pientä verrattuna vaikkapa Ruotsiin.

    VastaaPoista
  15. Miksi Helena lopetti bloginsa? :O

    Harmittaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän varmaan ajatteli, että blogi on tullut tiensä päähän. Mutta harmi meille lukijoille!

      Poista
  16. Yksi eniten aivoon ottavista asioista on blogeissa se, että kommentteihin ei vastata mitään. Itseltäkin saattaa joku kommentti joskus jäädä vastaamatta ( esim. sellainen, joka tulee johonkin vanhempaan postaukseen ), mutta pääsääntöisesti yritän vastata kaikille jotain tai jättää edes kiitoksen kommenteista. Valikoiva vastaaminen on ehkä vielä rasittavampaa kuin se, ettei vastata mitään.

    Minuakin harmittaa, että Helena lopetti. Tykkään lueskella aikuisten laadukkaita blogeja, siis muitakin kuin sisustus- ja ruokajuttuja ( joista siis molemmista tykkään kovasti, mutta pidän monipuolisesta tarjonnasta ) eikä tyylin tarvitse olla sama kuin omani, jotta voisin kiinnostua. Blogiportaalit taas eivät harmita yhtään, jätän mainokset noteeraamatta. Toki jos sisältö kovasti muuttuu, niin sitten vaihdan kanavaa... näin ei ole kuitenkaan yhdellekään blogiportaaliin siirtyneelle seuraamalleni blogille käynyt ( esim. Karkkipäivä, Rillan koti ) vaan blogit ovat pysyneet ihan yhtä kivoina ja kiinnostavina kuin ennenkin.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eilen huomasin juuri, että edellisiin postauksiin oli jäänyt kommentteja, joihin en ollut vastannut, ja vastasin kiireen vilkkaa. Toivotaan, että yhä useampi aikuinen innostuu bloggaamaan!

      Poista
  17. Pahoittelen yhden kommentin katoamista! Nimittäin roskaposteihin oli mennyt kiva kommentti, jossa pahoiteltiin Helenan blogin lopettamista. Kun klikkasin "ei roskaposti"-ruutua, kommentti hävisi taivaan tuuliin. Olen pahoillani, että en osannut laittaa sitä näkyville!

    VastaaPoista
  18. Hyvä postaus jälleen kerran Marjukka!!:) Olen kanssasi ihan samaa mieltä kommentoinnista. Sellaisiin blogeihin on huomattavasti helpompi ja mukavampi kommentoida joissa tietää, että bloggaaja vastaa niihin ystävällisesti:)
    Ja Bellablogin aukeamista odotan kovasti!:)) Ihan mahtavaa, että Suomeen aukeaa uusia mahdollisuuksia bloggaajille:)
    Ihanaa vkl tyylikkäälle Marjukalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kaunis Mona! Sinä esimerkiksi jaksat kommentoida jokaiselle, ja se on kyllä mukavaa!

      Poista
  19. Hyvä, että täältä sain tietää Helenan lopettamisesta, sillä etsin hänen blogiaan ja ihmettelin, minne se oli hävinnyt.
    Toivottavasti sinä jatkat - iloisia, positiivisia kirjoituksiasi on mukava lukea. Minä harrastan laulua, vaikken omaa laulunlahjaa, vain laulunhalun, mutta saan laululta kuitenkin paljon. Olisi hauska lukea sinun lempi musikaalikappalaleistasi.
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, klikkaapa Run O´The Millin kuvaketta vasemmalla... Ylläri!

      Poista
  20. Mukavasti kirjoitettu aiheesta :) Itselläni on blogissa kommenttien tarkistus ja joskus saatan kiireessä vain vilkaista blogia ja julkaista saapuneet kommentit ja käyn sitten myöhemmin niihin vastaamassa. Se on ihan totta että sellaisiin blogeihin mieluiten kommentoi ja palaa uudelleenkin joissa saa vastauksen kommentointiin, sillätavallahan niitä uusia blogi ystäviä syntyy. :)

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.