21.5.2012

Päivän asu 21.5.2012

Kesä tuli! Olen ihan pyörryksissä tästä lämpötilasta - tai sitten se on väsymystä viikonlopun uurastuksesta pihalla ja sisällä. Tänään on tuntunut siltä, että on koko ajan nälkä. Ja eikä vain tuntunut, vaan on ollut, ja kyllä olen syönytkin! Voiko kesäkuntoon päästä kahdessa viikossa? Minulla taitaa olla liian myöhäistä...

Viikonloppuna tosiaan tein kovasti ulko- ja sisätöitä, ja vielä on vaikka kuinka paljon puuhaa. Samaan syssyyn kouluvuosi lähestyy loppuaan, ja matkajuttujakin pitäisi alkaa miettiä! Joten suonette anteeksi, jos postaustahti hivenen hidastuu tai näette päivän asuja hieman enemmän. : ) Itse kyllä tykkään päivän asu -kuvia muilla katsella, mutta ainakin minulla se on se kiireisen ajan postaus numero yksi.: )

Päivän asu koostui Zaran puuvillahousuista, Turnoverin silkkipaidasta, joka oli mahtava alelöytö pari vuotta sitten, ja uusista TB:n ballerinoista. Voi että on ihanaa, kun on lämmin, ja saa pukeutua keveämmin! Jopa meikäläinen, vilukissa, tarkenee.

Huomenna, jos on vähänkään yhtä ihanat säät kuin tänään, aion avata pyöräilykauden. Nyt jo polttelee niin, että pakko päästä fillarin selkään päätään tuulettamaan! Ajattelin ajaa tunnin lenkin ja kuulostella miltä tuntuu. Pyörä odottaa huollettuna jo valmiina, eikun Shimanot jalkaan ja menoksi!

 Sirotuomipihlaja aloittelee kukintaa...
 Samoin särkynyt sydän...
Mukavaa viikon alkua kaikille, nautitaan ihanista säistä!

11 kommenttia:

  1. Onpas kivan näköinen paita sinulla!! Kiva nähdä päälläsi myös kirjavaa kuosia, sopii sinulle kivasti!
    Jep, lämmin, tai suorastaan kuuma on ollut. Jouduin itse tänäään olemaan jakkupuvussa - ulkona- ja voit kuvitella että oli h-i-k-i! Mutta eipä valiteta, ihanaa kun tulee kesä ja lämmin! Vielä kun kehtaisi lähteä paljain säärin töihin.. mutta siihen tarvitaan joko lisää aurinkoa tai Dovea :)
    Ihania pyörälenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, voin kuvitella, että tarkeni... Joo, nyt ei valiteta, kun saatiin lämpöä. Itseruskettavaa ostin minäkin, vielä kun jaksaisi alkaa käyttää sitä. : )

      Poista
  2. Ihanan lämmintä on tosiaan ollut, kesä tuntui tulleen hetkessä. Teilläkin näyttää siellä piha jo niin kesäiseltä. Mukava asu sinulla taas kerran. Hyvää viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne, ihanaa, kun aurinko paistaa!

      Poista
  3. Kyllä nämä lämpimät on otettu onnellisena vastaan. Kertakaikkiaan ihanaa. Ei palele yh-tään!! Edes nyt, myöhään illalla.
    Minä myös pidän paidastasi paljon! Mulla on hirmu vähän mitään printtipaitoja, mutta huomaan pitäväni niitä muutamaa todella usein. Tämän kun muistaisi seuraavan kerran vaateostoksilla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on sellainen alelöytö, joka teki tosi iloiseksi, kun sai puoleen hintaan! Pyöräilykausi on avattu, oli ihana ajaa tuomentuoksuisessa ilmassa.

      Poista
  4. Erittäin kaunis ja inpiroiva asu! Päivän asu -kuvasi ovat erittäin tervetulleita. Jostain syystä niillä on turhaan huono maine. Itse katselen toisten bloggareiden asuja mielelläni, myös minulla "Päivän asu" teemalla olevilla postauksilla on paljon enemmän lukijoita kuin asiapitoisemmilla teksteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikö ole kumma, miksi sitä puolustelin edes, kun blogini aihe on mun tyyli...? Päivän asu-kuvat ovat minustakin kivaa katseltavaa, en yhtään niitä moiti.

      Poista
  5. Niin kauniisti vihertää ja rouvakin näyttää ihan kesäheinältä :) Vai miten se oli siinä laulussa, neiti Kesäheinä. Vai oliko se runo? Anyway, oikein onnistunutta jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruislinnun laulu korvissani /tähkäpäiden päällä täysikuu... Eino Leinon Nocturnessahan se säe oli... Kiitos, rouva on onnessaan, kun pyöräilykausi on avattu! ; )Alkukesä on niin kaunis tuomineen ja tuoksuineen...

      Poista
    2. Upsan, niin se suomalainen runous jo unohtuu :)

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.