3.7.2012

The Grass Is Blue

Eilinen konsertti oli huikea. Sanoinkuvaamaton elämys. Jo se, että tiesi menevänsä katsomaan yhtä pitkäaikaista suosikkilaulajaa bändeineen, oli mahtavaa.


Alla maailman parhaaksi dobronsoittajaksi nimetty Jerry Douglas ja Alison Krauss.


Alison Krauss & Union Stationin konsertti Finlandia-talossa oli loppuunmyyty. Bongasin julkkiksia tavan takaa, samoin eturivin suomalaismuusikoita. Yleisö antoi valtavat suosionosoitukset ja osoitti esiintyjille, miten tervetulleita he olivat.

Alison ja bändi ovat soittaneet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta, ja sen kuulee. Musiikin genre on bluegrass, eli yksi kantrin laji. Se on Amerikan Appalakkien vuoriston musiikkia, joka on ottanut vaikutteita englantilaisesta, irlantilaisesta ja skotlantilaisesta kansanmusiikista. Bluegrassissa on harvoin rumpuja, sen sijaan kitara, viulu, banjo, mandoliini, dobro ja akustinen basso luovat soundimaailman. Laulussa on oma intonaatio ja fraseeraus, ja se on usein kaksi- tai kolmiäänistä. Melodiat ovat simppeleitä, mutta soitto vaatii monesti todellista taituruutta.

Jos näit elokuvan Oh Brother, Where Art Thou, siinä kuulit bluegrassia. Lauluäänensä siinä George Clooneylle antoi Union Stationin jäsen Dan Tyminski. Leffan soundtrack muuten myi kahdeksankertaista platinaa ja voitti useita palkintoja.

Istuin monta kertaa tippa silmässä. Musiikki, jossa ei ole ollenkaan rumpuja, hiveli korvaa. Alisonin pehmeä ääni sai käsivarret kananlihalle. Taito, yksinkertaisuus, musiikin puhuttelevuus ja esiintyjien nöyrä vaatimattomuus tämän maailman egosentrisessä, viimeiseen asti kaupallistetussa ja ylituotetussa musiikkibisneksessä tuntuivat hoitavilta.

Taidon, nöyryyden ja musiikin kauneuden edessä kuuntelija on paljas ja aseeton.

Ps. Otsikko The Grass Is Blue on Dolly Partonin erään albumin nimi. Hänkin on vuoristosta.



6 kommenttia:

  1. Alisonilla on upea ääni, mutta musiikki ei ihan ole minun makuuni. Hieno elämys varmasti niille jotka pitivät, konserteissa muutenkin on mahtava kuunnella musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, olen vain laiska menemään. Juhlaviikoilla on yleensä kivaa musiikkia.

      Poista
  2. Kuulostaapa mukavalta illalta. Pitää kuunnella ote JUutuubista :).

    -Marie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, ei räimeen ystäville! : )

      Poista
  3. Hih, löysin Dollyn musiikin vasta pari vuotta sitten. Country ei periaatteessa ole lempimusiikkigenreni, mutta Dollyn albumeja on tullut hankittua. Hän on kiehtova persoona... Hän on huippulahjakas ja tuottelias, mutta uskon myös, että ulkokuori pettää hänen kohdallaan pahasti. Kun on katsonut hänen haastattelujaan ja sanomisiaan, niin saa ehkä todellisemman kuvan hänestä. Arvostan sitä, että kaiken tuon menestyksen jälkeen hän on silti uskollinen juurilleen ja hänessä on vieläkin jäljellä tuota vuoriston viisautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dolly on minustakin ihan mahtava persoona, lisäksi tehnyt yli 3000 laulua. Kantrihan on suomessa huonosti tunnettu genre. Ulkomaisia kantriradioita kuunelemalla saa vähän kuvaa mitä nykykantri edes on. Dollyn piti muutama vuosi sitten esiintyä Suomessa, mut lippuja ei myyty tarpeeksi. Dollylla on mahtava huumori ja itseironia. " Tulee tosi kalliiksi näyttää näin halvalta!"

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.