8.7.2012

Leffassa ja syömässä

Kiva sunnuntai-ilta: kävimme katsomassa Lasse Hallströmin ihanan. elokuvan Rakkaudesta, unelmista ja kalstuksesta, eli Salmon Fishing in the Jemen. Oi, miten suloinen leffa, pääosissa Ewan McGregor, Emily Blunt ja upea Kristin Scott Thomas. Suloinen ja lahjakas Emily Blunt on ollut suosikkejani aina Paholainen pukeutuu Pradaan - ja Nuori Victoria-elokuvista asti. Suosittelen kaikille brittikuvista, romanttisista ja hyvänmielen kuvista tykkääville! Onko joku jo käynyt katsomassa tämän? Olisi kiva tietää mitä tykkäsit! Leffan käsikirjoittaja on muuten sama kuin Slummien miljonäärin - siitäkin pidin ihan hirveästi.
Leffasta päästyä piti saada murua rinnan alle, joten suuntasimme Bravuriaan, Salomonkatu 1. Konsepti on siellä aika metka: ravintolaan tullessa saadaan muovikortit, jotka mukana tilataan eri tiskeiltä haluamaansa ruokaa. Tilaukset lyödään kortille, joka sitten lähtiessä näytetään kassalla ja maksetaan tilaukset. Helppoa, ja vähän hassuakin, kun ei tarvitse odotella tarjoilijoita. Mukaan pöytään saa hälyttimen, joka alkaa täristä ja piipittää ruuan ollessa noutoa vaille valmis. Menu on antipastia, pizzaa, pastaa, salaatteja ja lihaa. Ainekset ovat osaksi luomua, samoin viinilistan valikoima. Olen syönyt siellä nyt kahdesti, ja täytyy sanoa, että minusta ruoka on ollut tosi maukasta.

Söin erittäin maukkaan pizzan, jonka täytteeksi valitsin herkkusieniä, ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattua tomaattia ja rucolaa. Namnam!!





Tämä vempele ilmoittaa, kun tilaus on valmis noudettavaksi.

Hyvänmakuinen pizza, rapeat reunat...

Masu täynnä ja iloisena illasta: housut Zara, paita H&M, neule Cos, loaferit Mallorcalta. Neverfull veti farkkutakin, kaksi sateenvarjoa, kameran ja vesipullon...
Huomenna sitten olisi tarkoitus lähteä sauvakävelemään. Eka lenkki kuuteen viikkoon. Jalka pitää teipata, sillä se vieläkin vähän vihoittelee. Lääkäri käski pitää sen liikkuvana. Olen kyllä innoissani, liikkumattomuus on ollut tuskaa. Nyt sitä ollaan taas hyviä lupauksia täynnä... ; )

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Nam mikä pizza ja tuo leffa kuulostaa siltä, että tykkäisin, ehdottomasti!!
    Tsemppiä sauvomiseen, kuten minäkin olen todennut, ihan loistoliikuntaa. Toivottavasti saat jalkasi ennalleen pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä combo, suosittelen! Joo, sauvominen on ihan parasta, odotan kovasti taas sitä. : )

      Poista
  2. Käytiin myös katsomassa tuo leffa ja se oli kyllä ihan mukava ja siitä jäi hyvä fiilis, vaikka tarina olikin hieman erikoinen ;) Kävin tällä viikolla katsomassa Soul-siskot leffan, joka toimii myös jos kaipaa jotain mukavaa katsottavaa. Ja Dolly on Dolly :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina oli kyllä tosi kiva, ja tosiaan vähän erikoinen!

      Poista
  3. Bravuria on aivan ihastuttava ravintola, pidän siitä suunnattomasti, listalla on niin paljon valinnan varaa ja joka kerta sieltä olen "pyörinyt" pois syötyäni masun täyteen.

    Tsemppiä sauvojen kanssa, hyvää liikuntaa etenkin näin päätetyötä harrastavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizzat olivat kyllä niin maukkaita. Söin viime viikolla Classic pizzan, mutta minusta nämä olivat parempia! : )

      Poista
  4. Kävin muutama päivä sitten katsomassa tuon elokuvan ja tykkäsin! Oikein kiva kesäleffa - Kristin Scott Thomas oli hyvä kuten aina, ja brittihuumori puree minuun :)

    Tsemppiä liikuntaharrastukseen palaamiseen! Tänä kesänä sää on suosinut lenkkeilyä, ei tule liian kuuma...

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristin Scott Thomas oli kyllä aika jyty täti roolissaan! Bongasin Emily Bluntilla Mulberryn Lily-laukun. : )

      Kiitos, nytkin taitaa tulla kivan raikas ilta!

      Poista
  5. Ihanalta kuulostaa tuo pizza! Mä rakastan tuoretta rucolaa pizzan päällä. Hard Rock Café käyttää tuota samaa vempelettä kun sieltä jonottaa pöytää. Viimeksi tänä kesänä Lontoossa odoteltiin tunnin verran että kapula alkaa piipata ja täristä. 200m säteellä oli onneksi (sekä heidän että minun...heh) heidän myymälänsä, jossa vierähti puolisen tuntia ja jokunen punta myös :D

    Ja hienoa on myös se, että luomu yleistyy ravintolamaailmassa. Lontoossa olil paljon tällaisia ketjuja, jotka korostivat eettisyyttä, lisäaineettomuutta, tuoreutta jne. Ainakin Pret A Magner oli aivan ihana kahvilaketju, josta sai myös lounasta. Suosittelen!

    Hyviä sauvakävelylenkkejä sinulle Marjukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika, onpa kiva kuulla sinusta! Kommenttisi oli mennyt roskaposteihin, kummasti tuo Blogger sinne heittelee niitä välillä.

      Rucola on tosiaan ihanaa - ja jakaa mielipiteitä, toiset eivät voi sietää. Minustakin on kiva syödä luomua ravintolassa, se tulee varmasti Suomessakin yleistymään. : )

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.