25.5.2013

Kesäisiä ostoksia

Täällä kirjoittelee yksi voipunut musamaikka. Viime viikon äänityspäivät, kaksi konserttia, roudaukset sun muut härdellit ottivat mehut tästä naisesta, ja päätin, että tänään otan rennosti. Myös viime viikonloppuna tuli huhkittua tosi kovasti, että katson rentoilupäivän ansainneeni...kaikista tekemättömistä kotitöistä huolimatta.



No, tietenkin energiaa oli torstaina sen verran, että pistäydyin töiden jälkeen Jumbossa kiertelemässä. Shoppailuenergia tulee eri energiakeskuksesta kuin työenergia, vai mitä? Joka tapauksessa oli kiva nollata ylikierroksilla käyvät aivonsa tallustelemalla laiskanlaisesti kauppakeskuksessa... Ja kas - Kapp Ahlista löytyi kahdet todella hyvin istuvat bermudashortsit, ja ihana, ohut, brodeerattu puuvillatunika. Ja kun otin vielä kanta-asiakkuuskortin, sain kolme tuotetta kahden hinnalla. Ei huono!



Lindexiltä löysin vielä löysän hellemekon, sinivalkoraitaa tottakai! Kesägarderoobini on kaikenkaikkiaan sinivalkopainotteinen muutamaa yksittäistä vaatekappaletta lukuunottamatta. Ne värit sopivat jotenkin kesämoodiin, valkoisiin pilvenhattaroihin ja sinitaivaaseen (jota toivottavasti näemme usein).3 4

Tunika ei tule edukseen tällaisessa kuvassa, valitettavasti... 5



Ihanat viime kesän Mallorcan-löytöni!



8



...ja vanhat, mutta edelleen hyväkuntoiset sandaalit. 2



Kotoisiin hellepäiviin...



7 6



Mukavaa lauantaita!



 

11 kommenttia:

  1. Nyt on ehkä käytävä itsekin kokeilemassa, sopivatko bermudat minullekin. Kiitos vinkistä. Olisi kiva nähdä noista asukuvia, kun ehdit. Tsemppiä kovasti loppurutistukseen töissä! Eikös se kohta helpota?:-)

    ,

    Minä olen laittanut esille kesävaatteeni tuuletustelineeseen, ja sävytys on kyllä aika ankea: harmaan, valkoisen ja mustan seassa on vain vähän oranssia ja yksi vadelmanpunainen mekko. Täytyy kuitenkin kaivaa loputkin vaatteet esille, jotta näkee, löytyykö värejä yhtään ennen kuin ryntää shoppailemaan. :-) Ajattelin olla kerrankin analyyttinen ja käydä läpi, mitä omistan ja mitä mahdollisesti puuttuu.

    VastaaPoista
  2. Käy ihmeessä! Asukuvia tulee, kun saan vähän jalkoihin väriä Pakko kai ottaa itseruskettavat kehiin! Kiitti, on jo helpottanut, viime viikko oli aika hurja.



    Hyvä homma tuo inventaario. Pitäisi itsekin tehdä.

    VastaaPoista
  3. Shortsit täälläkin hakusessa ja itse en voi lyhyissä shortseissa enää liikua kotiterassia lukuun ottamatta, joten kiitos vinkistä, tiedän mihin suuntaan ostoksille bermudojen sovitukseen :) Ja mulla sattuu olemaan muuten lähes samanlaiset kiilakorkosandaalitkin, jotka viime kesänä reissulta hankin.

    Ja ah, tuo mekkokin on ihanan raikas...

    Rentouttavaa viikonloppua ja kohta jo häämöttävää kesälomaa inspiraation lähteelleni <3

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos paljon kauniista sanoistasi! : ) Tuli hyvä mieli!

    VastaaPoista
  5. Kaunis tuo valkoinen paituli ja raitamekkokin on aivan ihana !



    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  6. Yää. Meidän Kappahlissa noista oli enää jättikokoja ja sanoivat, ettei tule enää lisää. Näin oli jo viime viikolla kun kävin. Lyhyempiä shortseja oli kyllä. Milloinkahan valmistajat ymmärtävät, ettei lyhyenlännät shortsit ja hamoset kiinnosta kaikkia. Haluan, että hameet ja shortsit ulottuvat lähemmäs polvea, eikä sellaisia vaan tunnu olevan tarjolla. Kohta kolmatta kesää kuljen yksissä samoissa shortseissa. Lisää kaivattais. Samoin sopivan mittainen farkkuhame tms. tuntuu muodostuneen ongelmaksi löytää. Kun touhaa pienten lasten kanssa kaikenlaiset rimpulavaatteet alkavat vaan tympäistä :)

    Eli jos jollain on vinkkiä, niin olisin oikein kiitollinen.

    VastaaPoista
  7. Paita on aivan ihana, tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  8. Voi itku, nämä ovat sitten olleet tosi suosittu malli! Oletko katsonut H&M:n tarjonnan? Lexingtonilla on bermudoita, mutta hinta aika suolainen. Minun shortsini,valkoiset, ovat vuodelta 2005, joten pikkuisen olin uusia vailla...

    VastaaPoista
  9. Olen vasta keväällä löytänyt blogisi, joka on suunnattu aikuiselle naiselle. Mukava löytö!!



    Kiva, kun keksit näitä tyylivinkkejä. Olen pukeutumisen invalidi, joka ei aina keksi mitä ja miten yhdistellä eri juttuja. Samoin ikä asettaa jo omat vaatimuksensa.. Vinkit kohtuuhintaisista vaatteista ovat tervetulleita. Näihin sesonkivaatteisiin ei viitsi uhrata liikoja. Taidanpa suunnata kulkuni naapurimaan vaateliikeisiin : )

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentista, on mahtavaa kuulla aina uusista lukijoista!



    En minäkään viitsi satsata kovin paljon kesävaatteisiin, siksi ostan ihan ketjuliikkeistä pellavaa ja puuvillaa. Ja aleaika on tietty parasta aikaa ostaa peruskamppeita! Mun lempparisesonki on syksy, silloin innostuu ihan hirvittävästi kaikesta uudesta. : )

    VastaaPoista
  11. nTxVT1 khaywufopqzc, [url=http://qyjtcxhhujml.com/]qyjtcxhhujml[/url], [link=http://uaczwhvcgwzr.com/]uaczwhvcgwzr[/link], http://pjvlgxdefnwd.com/

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.