8.6.2013

Onnellinen prinsessa

Kesän odotetuimpien häiden katsominen jäi minulta ensi viikkoon reissuni ja sukujuhlien vuoksi. No ei hätää, fiilistellään sitten jälkeenpäin. Sen verran kuitenkin näin päivälehtien verkkosivuilta ja iltauutisista, että prinsessa Madeleine oli kaunis kuin kameekoru! Ja hyvin, hyvin onnellisen näköinen. Pidin kokonaisuudesta todella paljon pitseineen kaikkineen. Vanha kunnon Valentino oli lohtinut hengästyttävän kauniin puvun.

Sulhanenkin oli rennonnäköinen. Minusta he ovat hyvä pari. Chris O´Neillista ei ole oikein tähän asti saanut minkäänlaista käsitystä... Ehkä hän on vain ollut jännittynyt? Chris on etuoikeutetusta elämästään huolimatta kuitenkin "tavallinen", ei tottunut etiketteihin, parrasvaloihin eikä varsinkaan hovielämään. Ei tosin Danielkaan ollut. Victoria ja Daniel seurustelivat kuitenkin pitempään kuin Madeleine ja Chris. Ei siinä Chrisiä varmaan turhia aluksi hymyilyttänyt, kun on saanut ihka oikean prinsessan morsiamekseen, ja joutuu huomion kohteeksi ihan eri tavalla kuin ennen. Tuore aviomies haluaa myös jatkaa työntekoa. Se taitaa sopia prinsessallekin hyvin, hän saa Yhdysvalloissa olla edes hieman enemmän mrs O´Neill kuin prinsessa.

Alan pikkuhiljaa uskoa tähän liittoon. Sillä nyt ei ole pätkän vertaa merkitystä, uskonko liittoon vai en, mutta kuitenkin. Tämä pari on mennyt aikuisena naimisiin. Madeleine on kerran rakkaudessa pahasti pettynyt, ja varmasti katsonut koiraa karvoihin toisen kerran.  Ja jotenkin he sopivat toisilleen, tupakoineen kaikkineen.

Vieraiden pukuloistoa en ehtinyt vielä katsoa, ainoastaan tietenkin kruununprinsessan puvun katsastin. Hän näytti todella kauniilta. Prinsessa Victorian asuvalinnat ovat olleet aina vain upeampia, minusta hän alkaa tyylissään jo ajaa sisarensa ohi. Kuninkaallinen taapero oli myös hyvin suloinen.

Voi että sentään. Katsokaa nyt, voiko kauniimpaa morsianta ollakaan?

madpuku0806juttu2MP_503_kg
(AP)

haavickan0806HL_503_kg
(AP)

haakimppu0806HL_503_kg 
 (Getty Images)

Valtakunnassa siis kaikki hyvin!

2 kommenttia:

  1. Kaunis morsian, kaunis puku ja selvästi rakastunut sulhanen :) Ihanat häät siis kaikin puolin. Upeita pukuja oli vieraillakin mutta pidin enemmän eilisen illan illallisasuista.

    VastaaPoista
  2. Siinä vasta silmäniloa - katsoin Iltasanomista pukuloistoa. Madeleinen puku oli tosi upea!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.