25.8.2013

Syksyn tv-sarjat, uudet ja vanhat

Yksi syksyn mukavia puolia on, että monet tv-sarjasuosikit pyörähtävät taas käyntiin, ja mukaan tulee monia uusia. Katson telkkaria noin tunnin päivässä, useinmiten jonkin sarjan jakson.

Kaikista suurimmat hihkunnat aiheutti Good Wifen paluu, ma 2.9. alkaen klo 21.00. Tämä on lempparini numero yksi! Myös sarjan upea business-puvustus on ihan parasta, ja nimenomaan Christine Baranskin asut ja korut ovat huomion arvoisia.


Toinen suosikki, Downton Abbey palaa ruutuihin myös syksyllä, mutta YLE ei paljastanut vielä päivää. Parin työkaverin kanssa päiviteltiin, että juuri kun olimme toipuneet lady Sybilin kuolemasta, meitä lyötiin vielä pahemmin: Matthew jäi auton alle ja kuoli... Dramatiikkaa ei siis puutu. Oma suosikkihahmoni on reipas ja sisukas kamarineito Anna.


Pari uutuuttakin saamme. Amerikassa suuren suosion saanut Nashville aloittaa Nelosella 4.9. Tätä ainakin tämä kantrifani odottaa innokkaasti. Käsikirjoituksen sarjaan on tehnyt Thelma ja Louise-elokuvasta Oscarin pokannut Callie Khouri. Pääosassa on upea 45-vuotias Connie Britton, nuorta staraa esittää söpö Hayden Panettiere. Uudessa Olivia-lehdessä Ilkka Pernu arvioi sarjaa: "Vaikea uskoa, että maailman mielenkiinnottomimman musiikkilajin ympärille saa rakennettua näin mielenkiintoisen draamasarjan". Hah! kommentista näkee, että herra Pernu ei taida tuntea nykykantrin kenttää ollenkaan, saati käsitä, miten valtavan suosittua kantri USAssa on. "Sarjan musiikkikohtaukset ovat hienoja", kirjoittaa Pernu. Kuule, se on nyt sitä nykykantria....


Viktoriaaniselle ajalle sijoittuu BBC:n Naisten paratiisi, joka kertoo Britannian ensimmäisessä tavaratalossa työskentelevän Denisen elämästä. BBC.ltä tulee yleensä laatua, joten tämäkin sarja kiinostaa kovasti. Siispä tallennus tai live-katsominen 6.9. alkaen TV1.


Mukavaa viihdettä siis syysiltoihin luvassa! Kivaa, eikös!

23 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä. Meillä on kovin sama maku: kaikki vinkkaamaasi aion katsoa. Olen alkanut nyt katsoa tanskalaista Silta-sarjaa digiboksilta ja jäänyt koukkuun. Pitäisi tyhjentää boksi, koska syksyllä alkaa/jatkuu moni hyvä sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltaa yritin minäkin katsoa, mutta oli vähän liian inhorealistinen...

      Poista
  2. Olen maailman huonoin seuraamaan sarjoja telkkarista. Ainoa mitä katson on True Blood ja sekin niin, että käyn sen reaaliaikaisena katsomassa netistä seuraavana päivänä. Tallentavaa boxia ei ole, niin en ikinä muista mihin aikaa tulee mikäkin sarja. Ostan sitten kiinnostavat DVD-boxina, kun ilmestyvät. Hyllyyn ovat päässeet House, Lost, Medium, Bones, Sex and the City, C.S.I Miami, Las Vegas ja New York, Täydelliset Naiset ja Dynastia. Aah, rakastan katsoa niitä överejä kasarikuteita, tulee ihan nuoruus mieleen ihana Alexis ja niin tylsä Krystle. :D Kaikista näistä uusimmista mitä pyörii olen aivan "out".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Systeemilläsi saa ainakin katsoa niin monta jaksoa peräkkäin kuin haluaa! Voi Dynastia oli niin paras!

      Poista
  3. Good Wife ja Downton Abbey ovat molemmat suosikkejani , lisäksi olen ollut jo monta vuotta koukussa Emmerdaleen , vaikkei ihan noiden laatusarjojen tasolle ylläkään ;) Onpahan vain hyvää töistä nollaus - viihdykettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sellaista tarvitsee arjen keskelle!

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä! Aloin seurata Bomb Girls -sarjaakin vihjeesi perusteella. Connie Britton on todella häikäisevä American Hortor Storyssakin (sarjahan on täyttä tuubaa, mutta aika koukuttava...). Kasvoista kaunis, mutta reilusti ikäisensä näköinen (=upea), ja mitkä hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on ihanaa, mitn Connie Britton on ikääntynyt ihan luonnollisesti. Hän on todella upea!!!

      Poista
  5. Good Wife on ihan mun lempparisarja, silloin minulle ei saa puhua, ei kysyä mitään, enkä vastaa puhelimeen. Silloin talo hiljnee, kun äiti katsoo telkkua, hih.
    Nashville kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Olen aina tykännyt countrystä (joskus jopa vähän tanssahdellut rivitanssiakin ;D) joten siinäkin mielessä sarjan osalta suuret odotukset!
    Bomb girls on ollut kesän maanantai-iltojen pelastus, mutta sekin taitaa jo käydä loppuaan kohti.
    No, kunnon reality-ohjelmia tietysti tulee seurattua, Voice of Kids, Idols jne. on koko perheen suosikkeja!

    Eikö oo kiva, kun/ vaikka syksy tulee mutta kun kaikki tv-suosikit alkavat?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on, on!! Mä skippaan kaikki musakilpailut, Putoukset sun muut...

      Poista
  6. Odotan niin Good Wifen ja Downton Abbeyn alkamista! Ne ovat oikeastaan ainoat sarjat, joita varten tulee enää avattua telkkari. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sulle! Ne ovatkin niiiin hyviä!

      Poista
  7. Hihi, Wood Wife. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä= sokko. Kiitti, kun huomasit!

      Poista
  8. Olen varmaan Suomen huonoin telkkarin katsoja. En voi istua paikoillani passiivisena.En seuraa koskaan mitään sarjoja, tai katso elokuvia. Katson vain YLE klo 20.30 uutiset, joitain ajankohtaisohjelmia jos aihe on kiinnostava ja Poliisit. Se on paras:)
    Olen aina ihan pihalla, kun ihmiset juttelevat telkkariohjelmista. Minua ei kiinnosta katsoa jonnin joutavaa ohjelmaa. Sanon aina että minun kanssani ei kannata jutella ohjelmista eikä ruokaresepteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut sittenhän sulle jää aikaan kaikkeen muuhun mukavaan, kun aikaa ei mene sarjojen seuraamiseen. : )

      Poista
  9. Heip!
    Meillä on seurattu Nashville-sarjaa jo vuoden alusta ja ensimmäinen kausi jäi juuri tauolle 4Kino -kanavalla. Sarja löytyi alun perin Costa Rican reissulla Sony -kanavaa surffaillessa. Ihan mahtava sarja! Musasarjoista toinen suosikki on Smash, jonka toinen kausi menee parhaillaan Avalla. Nashvillesta on muuten löytynyt useampikin laulu omaan ohjelmistoon. Soundtrackin voi ladata iTunesista!
    DrS

    VastaaPoista
  10. Mä rakastan Smashia, voi harmi, kun sekä loppuu ensi viikolla kokonaan. Jee, olen tosi innoissani Nashvillesta, odotukset ovat korkealla.

    VastaaPoista
  11. Juu-u, uusista varmaankin Nasville ja Naisten Paratiisi. Ja se Boss (Kelsey Grammer).

    Ja jatkoa saavista: Downton Abbey,Francon aika, Solsidan, Hyvät ja Huonot Uutiset, Tanssii tähtien kanssa, Vain Elämää ja Greyn anatomia.

    Onneksi on nauhoittava digiboxi ja Apple TV, niin ohjelmia voi katsoa silloin kun itselle parhaiten sopii.

    TV ei saa liikaa ohjata elämää, mutta on hyvää ajanvietettä aina silloin tällöin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boss oli ihan hyvä sarja, tosin Kelsey Grammer on mun silmissä leimautunut niin Frasieriksi, että haittaa... Totta, hyvä ajanviete on aina paikallaan, mutta joskus on parempi lähteä vaikka kävelylle. : )

      Poista
  12. Kyllä. Good Wifea on odotettu. Ja Nashville varmasti mielenkiintoinen tuttavuus. Olettaisin uppoavan meikäläiseen...
    Smashista seurasin 1. tuotantokauden, mutta toinen jäi kesken. Jostain syystä ei enää kolahtanut :(
    t. Aija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietittiin täälläkin. Lähtiköhän Smashin kohdalla siinä pieleen, että toisella tuotantokaudella selvästi kosiskellaan nuorempaa yleisöä. Eka kausi oli sitä "kunnon musikaalia", toka kaudella pop-musiikkia. Uudet pojatkin jäivät jotenkin etäisiksi verrattuna eka kauden kaartiin. Harmin paikka! Tykkään sarjasta silti, nythän se loppui jo...

      Poista
    2. Samankaltaista analyysiä minäkin tein, kun Smashia ihmettelin.
      Ensimmäistä kautta rakastin :)

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.