18.12.2016

Vuoteni 2016



Taas on aika vuosikatsauksen. Ensi kerran näin tämän Noorien blogissa, ja pakkohan se oli kirjoittaa omakin analyysi. Vuoden 2015 asiat löytyvät täältä.

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana jota et ole koskaan ennen tehnyt?

No, tällainen ihme tapahtui, etten ole stressannut töistä, kun olen ollut kipeenä. Jonkinlainen edistysaskel? Historiani stressauksen kuningattarena muistaen kyllä.

Enpä oikein muuta muista, no, Flickr-kuvapankkiin liityin. Hurjia juttuja, on selvästikin ollut tasainen vuosi.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime vuotena tekemäsi lupaukset?

Viime vuoden tammikuun viimeisenä kirjoitin blogiin näin:

"Sen kuitenkin lupaan, että en tulevana vuonna rutise turhasta. Olen onnellinen jokaisesta terveestä päivästä. Paljon hyvääkin tästä vuodesta jäi matkaan: läheiset voivat hyvin, on koti, on töitä, on ystäviä. Blogi on saanut uuden ulkoasun, eivätkä suunnitelmat sen suhteen ole vielä lopussa. Ehkäpä tuleva vuosi yllättää jollakin tavoin, positiivisesti, toivon. Tai sitten yllätän itse itseni jollakin tavoin. Ehkä voisin ravistella vähän itseäni jollain tapaa."

Sitä en tiedä olenko turhasta rutissut, kun olen rutissut, mutta varmasti vähemmän. Olen ollut todellakin iloinen jokaisesta terveestä päivästä.



3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä kuluneen vuoden aikana?

Tuli, kuten joka syksy, reilu neljäkymmentä ekaluokkalaista. He ovat ihan mahtavia, iloisia, aitoja ja musiikista tykkääviä pikkuihmisiä. Ei mene päivää, ettei nimeäni huudeta pikkuoravan äänellä (Maikkuuu, Maikkuuuuuu....) tai minulle vilkuteta tai anneta halia. Minulle myös kerrotaan tärkeitä asioita, kuten että on aloitettu soittotunnit, hammas heiluu tai meille otetaan koiranpentu. Minusta on ihanaa olla tällainen vanha tätiope.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi.



5. Missä maissa vierailit?

Huhtikuussa Espanjassa Barcelonassa ja heinäkuussa Kroatiassa, Dubrovnikissa.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, jota et kulunen vuoden aikana saanut?

Itselleni en niinkään mitään erikoista, mutta parille läheiselleni toivoin ja toivon tiettyjä asioita tapahtuvaksi. Toivoin muutamaa blogiin liittyvää juttua, mutta en saanut.



7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä kaudesta?

Huhtikuu ja mieheni viiskymppissynttäripäivä Barcelonassa. Hotelli yllätti pikku kakulla ja kuoharipullolla - se oli todella hauskaa!

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Huh, en tosiaan tiedä. En oikeastaan koe saavuttaneeni mitään, kunhan elän elämääni. Ehkä tietty rentous töiden suhteen. Olen riittävä tällaisena kuin olen. Johan sen oppimiseen meni vajaat kaksikymmentä vuotta.




9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Pari blogiin liittyvää juttua ei mennyt ihan kuten suunnittelin. Jouduimme perumaan odotetun Tallinnan-viikonloppumme syyslomalla, kun sairastuin flunssaan. Mutta nämä kaikki ovat toissijaisia juttuja, eli hyvä vuosi siinä mielessä.

10. Sairasitko tai loukkaannuitko?

Olin terve tammikuusta lokakuun lopulle, sen jälkeen on on ollut flunssaa tasaiseen tahtiin, tälläkin hetkellä on.

11. Mikä oli paras ostoksesi?

Varmaan matkoihin käytetyt rahat, varsinkin Kroatiaan. Vaate- ja asustepuolella Gardenian niittibootsit Booztilta, kauan himoitsemani Mulberryn small Willow mahtavasta alesta ja Lempeliuksen superlämmin parkatakki Urban A:sta.

Ostin blogilleni myös oman domainin, se pitää vain vielä asentaa. Taidan olla ainut bloggaaja, jolla on vielä blogspot-osoite. Lupasin aikanani itselleni, että niin kauan kuin Sandra Hagelstam  bloggaa blogspot-osoitteessa, niin minäkin. No, Sandra on nyt omalla domainilla, joten omakin osoitteeni tulee kohta muuttumaan, hihhih!



12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Kyllä pöyristyttävimmät jutut liittyvät someen. Lahtelaisopettajan tapaus, se, jossa kiusattu opettaja totaalipimahtaa ja päätyy videolla nettiin, oli järkyttävä. Molemmissa osapuolissa oli mielestäni syytä, opettajan olisi tullut hakea apua, ja esimies on se, kenen puoleen tulisi kääntyä. Ja ne nuoret - mitä ihmettä mielessä liikkui...?

Myös Teri Niitin typerä möläytys lentokoneessa imettävästä äidistä viereisellä penkillä sai myös aikamoisen lynkkausmielialan somessa. En mitenkään puolustele Terin kommenttia, mutta se, miten ihmiset omalla nimellään ja naamallaan kirjoittivat törkeyksiä esim. hänen Fb-seinälleen, oli kyllä jotain sanoinkuvaamatonta. Anonyymit jäivät siinä kisassa kakkoseksi.

Ja kaiken kruunaa tietysti USA:n tulevan presidentin aivopierut: on selvästikin muka ok päästellä suustaan ihan mitä sattuu, twiitata typeryyksiä ja käyttäytyä kuin uhmaikäinen.

Missä ovat käytöstavat? Olenko ihan kukkahattutäti tässä suhteessa?



13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Yhteisiin, sovittuihin asioihin.

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Innostun säännöllisesti vaikka mistä: liikunnasta, työstä, blogista, ystävistä... Innostuin meidän työyhteisön pikkujouluista, oli kyllä niin hauskat partyt! Pian kanssa juteltiin innostuneesti yhteisen videon tekemisestä - hän on selvästi minua edellä tässä asiassa!

Innostuin myös yhdestä kivasta työjutusta, johon minua kysyttiin, ja joka toivottavasti lähtee ensi vuonna käyntiin ja vie minut taas biisienteon äärelle!

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Laulu Suomenmaa (Aleksis Kivi - Jyri Sariola), josta tein upeat sovitukset omalle poppoolleni itsenäisyysjuhlaamme. Olin oppilaistani todella ylpeä.



16. Viime kauteen verrattuna, oletko

I onnellisempi vai onnettomampi? Varmaan molempia. Tämä vuosi ei ole ollut helppo, mutta opettavainen se on ollut.

II laihempi vai lihavampi? Lihavampi. En painossa, mutta löllyssä. Onneksi on muotoilevia sukkahousuja.

III rikkaampi vai köyhempi? Samassa mennään...

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Liikkuneeni - aina sama valitus. Minusta on selvästi tullut laiskempi ja mukavuudenhaluisempi, mutta kuten joka vuosi, lupaan tsempata tässäkin.



18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Jaa, ollaanpa nyt rehellisiä - ostaneeni vaatteita. Auts!! Olen yhtä suurta lupausta sen suhteen ensi vuonna!

19. Miten vietät joulua, miten vietit juhannusta?

Joulun olemme kaksin mieheni kanssa kotona. Tulee siis rauhallinen ja leppoisa joulu. Juhannus oltiin vanhempieni mökillä veljen porukoiden kanssa. Oli lämmintä, tuli saunottua ja syötyä ja vietetty veljen kuopuksen kymppisynttäreitä.

20. Rakastuitko kuluneen kauden aikana?

Rakastun mieheeni joka päivä, hän on maailman hauskin ihminen ja meillä on ihan mahtava yhteinen huumori ja me-henki. Haastamme toisiamme positiivisessa mielessä. Minä olen se tunne, hän on järki. Hän on minulle maailman rakkain ja ihanin asia.

Työporukkaamme rakastuin myös, meillä on mahtava henki.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

No niitä piisaa, jos Netflixinkin saa ottaa mukaan: Downton Abbey, ruotsalaisdekkarit, Sorjonen, The Crown, 24, Poldark...



22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Voi joo, vihaan tasaisesti talvea, joka vuosi yhä voimakkaammin ja syvemmin. Tässä vuodenajassa ei ole kertakaikkiaan mitään hyvää. Jokavuotinen väsymysflunssakoomaketutus vain lisääntyy. Jos kirjoitan jossain vaiheessa positiivista kuluvasta vuodenajasta, se on vain hämäystä! Toki myönnän, että talvella on kaunista.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Kyllä Kate Mortonin kirjat olivat - ihan mahtavia lukuromaaneja.



24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Se taisi olla Pinterestin musiikkiin liittyvät jutut, sieltä olen löytänyt opetukseen kaikkea kivaa. En edes kuvitellut, että sieltä löytyisi musiikinopetukseen mitään, mutta olin väärässä. Ja nimenomaan alkuopetukseen Pinterest on vinkkejä pullollaan. Olen mm. löytänyt ja suomentanut amerikkalaisia leikkilauluja ja käyttänyt niitä 1-3-luokilla.

25. Mitä halusit ja sait?

Sain ihanan kesälomamatkan. Viikko Kroatiassa oli täydellinen lepoloma, olen ammentanut siitä pitkälle syksyyn. Sain myös rakkaan ystävän kylään Amerikan mailta elokuussa. Sain hammasremontin päätökseen.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Lottovoittoa ; ) Blogiin liittyvä muutama juttu ei toteutunut. Flunssatonta loppuvuotta. Enemmän iltoja ystävien kanssa. Pitkiä helleviikkoja Suomessa. En saanut ommeltua vieläkään verhoja yläkerran aulaan - projekti on roikkunut melkein kaksi vuotta!

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Vähemmän nykyään katsoo elokuvia kuin sarjoja, mutta Belle (juttu täällä) oli tosi hyvä.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Terveempi ja urheilullisempi loppuvuosi. Olen nyt ihan nuutunut, plösö ja jumissa.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Tyylini on samantapainen kuin edellisinäkin vuosina - aika rento ja mukava. Korot ovat mataloituneet, lempparimateriaali on edelleen villa.



31. Mikä piti sinut järjissäsi?


Varmasti mieheni. Ihan korvaamaton tuki esimerkiksi blogin pidossa.

Pia - hänen kanssaan on ihan mahdoton olla huonolla tuulella. Blogista puhutaan paljon ja ollaan toistemme vertaistuki.

Eeva - jos jonkun kanssa on ollut kolmetoistavuotiaasta, ei hirmuisesti tarvitse selitellä asioita.

Työporukka - maailman paras ja tsemppaavin työyhteisö.

Blogi - rakas harrastukseni ja kakkostyöni, ennen kaikkea te kaikki siellä ruudun toisella puolella. Ette tiedä, kuinka tärkeitä olette minulle! Kommenttinne, Google Analyticsin tilastot - te olette tekemässä tätä blogia ja kannattelette, vaikka päiväni olisi kuinka tylsä, ankea ja ykstoikkoinen tahansa. Teidän ansiostanne tsemppaan uudelleen ja uudelleen.



32. Ketä julkkista himoitsit eniten?


No nyt päästiin kysymykseen, jota olen eniten odottanut, hahah... En nyt varsinaisesti himoitse ketään julkkista, mutta fiktiivinen hahmo Ross Poldark on... no... hot! Periaatteen mies 1800-luvun alusta, jolla on musta, kihara tukka, valkoinen, väljä paita ja saappaat sekä uljas hevonen. Olen tosin ajatellut, miten Ross mahtaa haista, sillä eihän 1800-luvulla ollut dödöjä, ja Rosskin näyttää olevan samoissa vaatteissa kaivoksessa ja kotona. Ja hienhaju on aika hyvä himontappaja. ; )

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

USA:n presidentinvaalit. Kauhulla odotan tulevaa...

Tämä nyt ei ole varsinaisesti politiikkaa, mutta maamme ensimmäisen koiran, Lennun, viralliset joulukinkkunuuskimiset Mäntyniemessä jaksoivat jälleen kerran naurattaa. Iltasanomien kuvat ovat verrattomat!

34. Ketä / mitä kaipasit?

Voi, tämä on helppo. Koko vuoden huippuhetket koin Kroatiassa, kun kello tuli noin puoli viisi, nousuvesi oli jo korkealla. Takana leppoisa päivä aurinkovarjon alla. Minulla oli kirja kesken ja välipalan nälkä. Menin hotellihuoneeseemme, tilasin huonepalvelusta club sandwitchin ja istuin parvekkeellemme sitä odottamaan. Kun välipalani saapui, asetuin parvekkeelle syömään, lasissa jääkylmää valkkaria, sylissä kirja, jota en olisi millään malttanut keskeyttää. Edessä sininen meri ja auringon leikki laineilla. Niin pieni hetki, niin iso kaipaus siihen.

Tällä hetkellä kaipaan kesää ja pyörälenkkejä illansuussa, laiskoja lehmiä laitumilla tieni varrella, viljavia niittyjä ja apilalta tuoksuvaa kesäiltaa.



35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Annetaan kunnia tällä kertaa ihanille yhteistyökumppaneilleni, yrittäjille, jotka ovat aivan upeita naisia ja miehiä. Saan heidän tapaamisestaan joka kerran valtavasti voimaa ja intoa, olen niin onnellinen ja ylpeä, että olen saanut oppia heiltä ja tehdä yhteistyötä. Kiitos kuluneesta vuodesta, kiitos!

36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Taisin itse yllättää itseni. Olen ottanut elämässäni rennommin kuin koskaan, ja voin hyvin. Pikkuasioista stressaaminen on joutavaa. Hyvä minä, oikealla tiellä ollaan.

37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

En aseta mitään tavotteita - olen ensi vuonna viiskymppinen - hyvä ja onnellinen elämä on tavoite sinänsä, ja se taitaa olla jo saavutettu!

Haluan tässä vaiheessa vuotta kiittää lämpimästi sinua, rakas lukija, kun olet kulkenut kanssani taas yhden vuoden. FFS täyttää helmikuussa kuusi vuotta, ja olen blogistani edelleen hyvin onnellinen ja innostunut. Kiitos kommenteistanne, kiitos inspiraatiosta, kiitos siitä, että olet mukana!

Ps. Nappaa tämä juttu, olisi kiva lukea teidän muidenkin vuosikoosteita - ja linkitä tänne omasi!

14 kommenttia:

  1. Kiitos Marjukka sinulle! T.Satu <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi mukavasta aikuisesta blogista, jossa kuitenkin on nuorekkuutta. Tyylisi on upea, aina sinulta saa inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja hankintoihin. Vaikutat mahtavalta tyypiltä. T. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi iloinen, jos olen inspraatioksi. Aikuinen aikuiselle! Kiitos Päivi!

      Poista
  3. Kiitos, Marjukka, ihanasta blogistasi. Luen sitä joka päivä, vaikka liian harvoin tulee kommentoitua.
    Rentouttavaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää sinun tulevaan juhlavuoteesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Eilamari, tiedän sinun olevan siellä, kiitos monen vuoden seuraamisesta! Rauhallista joulua sinullekin!

      Poista
  4. Kiitos mukavasta blogistasi ja rauhallista joulun aikaa! Usein luen, ensimmäistä kertaa kommentoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiltti anonyymi! Olipa kiva, kun jätit kommentin. Toivon sinullekin rauhaisaa joulua.

      Poista
  5. Kiitos itsellesi hienosta aikuisen naisen blogista. Joka päivä tulee luettua ja tykkään kovasti. Rauhallista Joulun aikaa. Terkkusin Satu

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva lukea vuodestasi. Blogi toimii myös päiväkirjana. Olen pari vuotta edellä minua noiden viiskymppisten suhteen. Välillä se vetää vakavaksi, sillä en tunne itseäni ollenkaan melkein 50 vuotiaaksi. Mutta hei, ikähän on vain numero. Rauhallista joulua sinulle ja miehellesi ja jos tulette Irlantiin lomalle, niin keitän kaffit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole kumma, ei millään uskoisi, että viiskyt kolkuttelee ovella... Mutta kun peiliin katsoo, niin sitte uskoo ; ) Ikä on tosiaan numero ja mä olen ainakin intoa täynnä tällä hetkellä! Kiitti kuule ei tiiä vaikka joku päivä tultaiskin, sittehän olisi jo kaksi kyläpaikkaa!

      Poista
  7. Kiitos Marjukka blogistasi! Se on tärkeä osa päivittäistä arkeani. Tulen blogisi pariin aina rentoutumaan ja nauttimaan omasta ajasta sekä kaikesta siitä kauniista, jota blogisi tarjoaa. Rauhallista joulua sinulle toivottaen Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ihanasta kommentista. Joulurauhaa sinullekin!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.