4.1.2017

Kotikoomassa

Olen vaipunut kotikoomaan, jonkinasteiseen kuplaan, joka on totaalisella mukavuusalueellani ja josta on ponnistus pyristellä pois. Siihen kuuluu totaalinen rytminmuutos, uni tulee puolilta öin, ja nukun sikeästi lempeitä unia nähden kymmeneen, puoli yhteentoista.

Haahuilen sinne tänne, oion sohvatyynyjä, luen reseptejä, roikun iPadilla, lähetän tekstareita, keitän kahvia ja suunnittelen sitku-juttuja. Sitku työt alkavat. Sitku herään aikaisemmin. Yritän aloittaa kirjaa, mutta en saa aikaiseksi. Silmäilen vähän töitä, mutta siirrän kaikkea seuraavalle päivälle.

Hämärtyessä tuijottelen ulos ja vertailen etu- ja takapihan lämpömittareita, joissa ero saattaa olla viisikin astetta. Pelto hönkii huurrettaan kohti kotimäkeä. Mies kävi kolaamassa pihan ja asetteli verkot pensaiden ja hedelmäpuiden ympärille. Niinköhän pitävät peuroja kurissa, pupuja ehkä kuitenkin.

Tykkään, kun tulee pimeä. Sytytän led-kynttilöitä sinne tänne, keitän inkivääriteetä ja pukeudun suurimpaan villapaitaan, mikä kaapista löytyy. Iltaisin pidämme 24-maratonia, Jack Bauer pitää otteessaan viisikin jaksoa peräkkäin, eikä millään malttaisi mennä nukkumaan, ennen kuin maailma on pelastettu. Makkarissa roikkuvat valkoiset origamivalot, niiden kellertävä valo saattelee unten maille.



Mukavaa keskiviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Minä olen tuossa samassa tilassa. Kotikooma, osuva nimi! Vuorokausirytmi on ihan sekaisin, kaikki puuhastelu (se vähäinen) tuntuu kivalta, kaikki velvollisuudet odottavat sitku-aikaa. Onkohan tämä ammattitauti..? Nautitaan tästä, jaksetaan sitten pitkä kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kotihommatkin tuntuvat tosi ihanilta, vaikka joku hissukseen kaappien järjestely. Kevät on tosiaan pitkä ja hektinen, maanantainahan ei voi aloittaa hissukseen ja rennommin, kun mullekin pärähtää päivän aikana vajaat sata lasta ja nuorta luokkaan. ; ) Nautitaan vielä muutama päivä!

      Poista
  2. Ihana postaus :)

    Täällä ollaan oltu pari päivää kanssa kotikoomassa. Pakkasella on niin kiva vain kietoutua lämpimään. Kiva kun olit toteuttanut sen postausideani. Kävin lukemassa mutta en ole vain ehtinyt kommentoimaan.

    Kiitos kivasta blogistasi ja toivottavasti keväällä tapaisimme jossain vaiheessa!

    Suloista uuden vuoden alkua sinulle Marjukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tosiaan mukava nähdä jossain vaiheessa! Kiitos itsellesi postausideasta ja bloggausintoa sinullekin!

      Poista
  3. Tuollainen kotoilu on ihanaa etenkin keskellä talvea! Minulla se vaatii tarpeeksi pitkän loman. Nyt pidetty 10 päivän loma ei siihen riittänyt. Täytyy muuten ihailla noita sun unenlahjoja. Tosin nukun itsekin joululomalla tunnin pari normaalia pidempään, mutta yli 9 tunnin en saa nukuttua. :/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä olen ollut aina kova tyttö nukkumaan ja tarvitsen paljon unta. Työmoodista pois pääseminen tosiaan kestää, ja ensimmäinen viikko meni vähän levottomasti. Nyt olo on levännyt jakiva mennä töihin. Voi, kotoilu on ihan parasta, en muuta kaipaa!

      Poista
  4. Täällä myös kotikoomailija! Vahtaan Netflixiä aamuyöhön - havahdun hetkeksi sympatisoimaan miehen töihinlähtöä mutta sen jälkeen nukumme koirien kanssa kerällä ihan hävyttömän myöhään. Käyn hierojalla, kahvilassa ja kirjastossa. Otan päikkärit. Ei ole mitään väliä sillä paljonko kello on, ihanaa. Olen aktiivisesti ajattelematta työasioita vaikka tänään niitä oli pakko lukea ohimennen lehdestä. Ihanaa vuoden jatkoa, olkaamme armollisia itsellemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, just tuollaisista asioista kunnon kotikooma syntyy! Kyllä sitä taas ehtii keväällä heilua. Ollaan armollisia ja otetaan rennosti. ; )

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.