22.1.2017

Ompeluraivoa ja minua vihaavan koneen selätys



Te, jotka olette seuranneet blogiani pitempään, tiedättekin, että on kaksi asiaa, joissa en koe olevani ollenkaan hyvä. Toinen on ompelu ja toinen puutarhanhoito. Molemmissa tunnen suurta toivottomuutta, turhautuneisuutta ja välillä raivoakin.

Lähes kaksi vuotta vetkutettuani yläkerran telkkariaulan laskosverhojen ompelua päätin selättää itseni ja kesyttää ompelukoneeni.

Ryhdyin toiveikkaana puuhaan. Mies kävi ohimennen kysäisemässä, selvitäänkö ilman rumia sanoja. Sen jälkeen hän lähti kauppaan, minä aloin puolaamaan lankaa.

Ohjekirjaa ei tarvinnut selata kuin pari kertaa, niin puolaaminen onnistui. Vetäisin rehvakkaana toisenkin puolan, eipähän lanka heti lopu kesken. Ensimmäinen verho eteni hyvää vauhtia, kunnes tuli aika ommella.



Sain ommeltua noin viisi senttiä sivusaumaa, kun kone sakkasi ja sekoitti langat tuhannen solmuksi. Yritin uudelleen, uudelleen, laitoin langat uudelleen ja uudelleen. Tunsin niin suurta turhautuneistuutta, että pirautin pari kiukunkyyneltä. Teki mieli puristaa verhoparka palloksi ja tuikata se takkaan sytykkeeksi.

Sen sijaan soitin epätoivoissani käsityön kollegalle. Hän oli heti ihanan rauhoittava ja empaattinen, ja sanoi, että sakkaamisessa on yleensä kyse väärin langoittamisesta. Kävimme puhelimessa langan laiton kohta kohdalta, aluslangan kireyden, piston pituuden. Sitten kokeilin ommella, ja kas, kone pelitti hienosti! Olin ikionnellinen. Olisin varmaan raahannut koneen kollegalle näytille töihin maanantaina, jos en olisi sitä saanut toimimaan.



Loppu verhonompelusta meni suht hyvin, ja lopputulos on nyt ikkunassa. Vielä neljä jäljellä. En tiedä, ragesinko turhasta, sillä verhosta tuli vallan siisti ja hieno, ja kyllähän lopputulos innostaa kärsimään tulevat tunnit. Silti -  ompelusta en pidä, en!



Lohdutin itseäni listaamalla asioita, joissa olen etevä ilman itkupotkuraivareita. Niitä ovat esimerkiksi liivatekakkujen teko, vaatehuolto, polkan tanssiminen ja vauhditon pituushyppy. Jees.



Leppoisaa ja aurinkoista sunnuntaita!

10 kommenttia:

  1. Inhoan ompelua yhtä paljon kuin sinäkin ja huudolta välttyy aniharvoin, kone kiusaa ihan tahallaan ja syttyä tulee harva se kerta. Sen olen oppinut, että lopetettuani ompelun jätän langan valmiiksi koneeseen, niin muistan, miten se pujotetaan :). Mallista osaan sen laittaa seuraavalla kerralla, jos lankaa tarvitsee vaihtaa. Aivan varmasti en muuten muistaisi, koska tarvitsee ommella niin harvoin. Suosittelen tätä vinkkiä kaikille muilllekin. Kässäopeja konsultoin minäkin, hääpuvun minulle tehnyt ystäväni on kullanarvoinen apu, joka osaa kuvankin perusteella sanoa, mikä on pielessä.
    Sitten ampumahiihdon pariin kaapin siivouksen lomassa :). Mukavaa sunnuntaita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, sitten meitä on kaksi. Hyvä vinkki - paitsi jos tarvitsee vaihtaa aluslangan väri. ; ) Pitäisi varmaan ommella useammin, niin homma helpottuisi! Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  2. Jotkut vaahtoaa pakkoruotsista koulussa, mulla oli pakko-ompelu, pakkokutominen jne.
    Konettakaan ei ole vaan ostin äidille uuden :)
    T.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, vähän sama mulla! Ei oo lahjoja tuohon suuntaan... :D No villapaitoja olen kutonut, muistaakseni viimeisimmän 1991.

      Poista
  3. Minäkin tarvisin kipeästi ompelukonetta (joka kyllä on olemassa), mutta en kuollaksenikaan muista, kuinka ne langat pujotetaan. Sen tähden on ompelut jääneet.. Miksiköhän sen langan reitin pitääkin olla niin hiton monimutkainen?

    Mutta siis, mahtava tunne varmaan, kun verho on jo ikkunassa! Onnittelut siitä ja iso respect :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhoja on nyt valmiina 3/5, ja väsähdin totaalisesti kolmannen jälkeen! Mutta huomenna taas jatkuu, olen pättänyt, että lauantai-iltana ne ovat ikkunoissa kaikki viisi!

      Poista
  4. Ai, sielläkin on ommeltu. Minä lyhensin verhoja. Mittasin huolellisesti, mutta kun ripustin tankoon niin toinen oli lyhyempi. Raavin päätäni ja tulin siihen tulokseen, että meidän verhotanko ei ole suorassa. No, ei muuta kuin verho alas ja taas ompelemaan. Onneksi se onnistui, ilman mitään draamaa. Pieni vinkki, että imuroi se puolauslangan "kolo" ja ympäristö aina välillä. Se nimitäin kerää pöylyä, joka puolestaan sotkee langat. Toinen vinkkini on, että ota kuva siitä miten lanka pitää oikeaoppisesti pujottaa. Sitten seuraavalla kerralla ei tuhraannu siihen turhaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kuule ommeltu niin, että niskat ovat ihan jumissa. Voi ei, olipa sullakin rupeama! Mun lankaongelma taisi olla siinä, että aluslanka oli jotenkin löyhästi kolossaan. Pitääpä imuroida se ensi tilassa!

      Poista
  5. Tämä oli hauska piristys maanantai-iltaani! Nauratti, kun ajattelin sinua tohkeissasi ja haikeana ikävöin hauskoja hetkiämme. Melkoista sinnikkyyttä olet osoittanut, kun kuitenkin uhmasit koneen temppuja ja voititkin sitten lopulta! Nyt vain seuraavan haasteen kimppuun. Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt darling, saat olla minusta ylpeä, kolme neljästä verhosta komeilee paikoillaan! Jätän viimeisen lauantaille. Voi, meillä sitä on hauskaa riittänyt koko elämän ajalta - se on rikkautta se!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.