5.2.2017

Helmikuun mukavia asioita ja ensi viikon työasu

Arnie says knit

Tammikuu 2017 oli kuukausi, jonka mieluiten tunkisin niin syvälle jonnekin pimeyteen kuin mahdollista - pettymysten, sairastelun ja ankeuden kuukausi. En jaksanut blogiakaan hoitaa. Ihania arjen piristyksiä olivat puhelut ystävien kanssa ja vanhempien kanssa, talvileivonnaiset, lehdet, kaikenlainen hemmottelukosmetiikka ja Netflix. Ja uudet ihanat tennarit, jotka odottavat keväisiä katuja.

Tammikuu on kaikista kuukausista se inhokkini, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Mutta. Ihmismieli on rakennettu olemaan optimistinen, kevättä kohti mennään, uutta päin ja valoa kohti. Helmikuu on lyhyt, runebergintortut ja laskiaispullat ilahduttavat, on talviloma ja toivottavasti pientä reissua edessä.

Jotain sain aikaankin tammikuussa. No ne verhot - viisi kaunista valelaskosverhoa, joihin olen niin tyytyväinen. Ei siitä ilman itkua ja hammastenkiristystä selvitty, mutta hyvät tuli. Iso apu oli siippa, joka toimi mittaus- ja laskenta-apulaisena.

Helmikuussa aion:

- Aloitella pikku hiljaa etsimään kadonnutta kuntoani. Muutama sovitus mm. lempparifarkkuihini osoittivat tiettyjä asioita, kuten esimerkiksi että ne eivät mahdu kunnolla kiinni. Tuli vähän sellainen olo, että jotain tarttis tehdä.

- Hoitaa talvi-ihoa. Kosmetologilla käynti on ensimmäinen juttu, jonka aion järjestää huomenna.

- Tavata ystäviä. Yksi kello viiden tee ensi viikolle on sovittu.

- Nauttia tulppaaneista - ihan sama minkä värisiä, kaikki käy!

- Viettää talviloman. Haluan olla hyödyksi, joten suunnitelmissa olisi siivoilla kotona. En ole siivonnut joulun jälkeen kertaakaan kunnolla, joten palo on kova kaappien kimppuun ja mopin varteen! Myös kaikkea turhaa aion pistää menemään tai kiertoon ihan surutta.

- Inventoida vaatevarasto, käydä läpi vaatteet, ehkä järkätä talvikirppis blogiin.

- En karta leivonnaisia, mutta vastaavasti yritän syödä enemmän vihanneksia ja hedelmiä.

- Suunnitelmissa on myös pieni pyrähdys Tallinnassa mieheni kanssa uudella Megastarilla. En päässyt neitsytristeilylle, joten odotan kovasti pikku matkaamme.

*****

Koska talvi on parhaimmillaan, nyt pukeudutaan villaan. Yksi tulevan viikon työasuista näyttää tältä:



Arnie says knit



grey knit Arnie Says
culottes Day Birger & Mikkelsen
shoes Marc O´Polo
bag Michael Michael Kors
bracelet Syster P
pompom Balmuir
earrings from La Matta


Miten teillä on lähtenyt helmikuu käyntiin? Onko uudenvuoden lupaukset pidetty ja mahtava liikuntaputki menossa? Täällä huokaistaan vain että You wish - mutta tästä se keväänodotus lähtee! Mukavaa sunnuntaita! 

Seuraa blogiani:



10 kommenttia:

  1. Minunkin mielestäni tammikuu on pahin kuukausi. Onneksi on jos helmikuu ja oikeesti voi alkaa odottaa kevättä, sehän on jo ihan ovella :) Mukavaa kevään odostusta, Tallinnan reissua ja talvilomaa sinulle! Minun lomani on vasta maaliskuun lopussa, mutta silloin on matka tiedossa, sitä on kiva odottaa. Terveisin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu on kyllä niin sitä itteään ja pimeääkin vielä. Meidän etelän koulujen talviloma on vähän liian aikaisin, mutta loma on aina loma! Ihanaa, kun on matka jota voi odottaa, se auttaa jaksamaan! Mukavaa helmikuuta sinulle

      Poista
  2. Hei Marjukka. Itse en tammikuun lapsena voi mitenkään allekirjoittaa, että olisi inhokki :) Kynttilöitä, hyvää syömistä ja kun on pysynyt terveenä niin ei ole kuin hyvää sanottavaa.
    Mutta kevääseen suunnataan ja herätään taas eloon. Tuo harmaa neule on aivan ihana. Hillittyä tyylikkyyttä!
    Mukavaa alkavaa viikkoa.
    T.Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Maarit - onnea tammikuun lapselle! Kyllä tammikuu voi olla uuden alkukin, itsellä vain aina kovin huomo kuukausi... Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Tuntuu itse kullakin tammikuu takunneen oikein kunnolla! Sanasi olivat kuin suoraan siskoni suusta, hän sairasti heti alkuvuodesta oikein kunnon flunssan. Molemmat olimme tammikuun viimeisen viikon lomalla, ja mulla puhkesi juuri ennen lomalle jääntiä vyöruusu kukkimaan, lieneekö ollut lomastressiä vai mitä. Onneksi se tuli lievänä, ja pääsin käymään siskoni luona Helsingissä, pieni reissu tulikin ihan tarpeeseen, tänne sudeettiin kun tuntui jo ihan happanevan :P Ihmettelinkin, mistä hillitön väsymys ja säryt johtuivat, mutta siinähän se selvisi, kun muutama näppy pullahti selkään... Asusi on taas kerran todella kiva ja viimeisen päälle harkittu :) Kuvista sen huomaa, miten kivasti kullanväriset korut tuovat lämpöä harmaaseen! Itse olen yleensä yhdistänyt harmaaseen hopeanväristä, mutta täytyypä tuotakin jumittunutta tapaa päivittää :) Parempaa helmikuuta, aurinkoa ja värejä elämääsi toivottaa Ansu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ansu taas viestistäsi ja kannustuksesta. Nyt on ihan hirveesti flunssia liikkeellä, ja ne on siiiiitkeitä. Toivotaan kaikille kärsiville vähän parempaa lopputalvea!

      Mä käytän hopeaa enää tosi harvoin, voisi sanoa, että olen itse jumittunut kultaan ja ruusukultaan. Pitääpä vähän itsekin ravistella tapojani, sillä mulla on tosi kauniita hopeakoruja. Mukavaa viikkoa, Ansu!

      Poista
  4. Minäkin olen aina tykännyt tammikuusta, kun se on oikea talvikuukaus. Tainnut vanhuus iskeä urakalla, kun helmikuu lisääntyvine valon tunteineen on ajanut ohi.

    Harmaa on ihanan lempeä väri, mulla on myös harmaata ja erityisesti vaalea harmaa on just Se Väri :)

    Mukavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan ole ennen talvi varsinaisesti haitannut kuin nyt vasta vanhemmiten. Tänään on kyllä kaunista, mutta onkin helmikuu ; )

      Harmaa on upea väri niin monine sävyineen.Mullekin vaaleanharmaa on The Väri.

      Kiitti samoin sulle Heli!

      Poista
  5. Mistä löytyy noi culottes housut`?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut ovat pari vuotta vanhat, joten ihan samanlaisia tuskin löytyy. Booztilta tilasin aikoinani.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.