7.2.2017

Muhkea raitaneule ja itse saksitut farkut

Viikko on viimeistään tänään pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Olin töissä tänänkin vielä vähän koomassa, mutta hyvin jaksoin - kunnes pääsin kotiin. Piti ottaa kunnon päikkärit. En edes muista, milloin olen nukkunut töiden jälkeen päikyt.

On myös niin ihanaa, kun on kalenterissa jo kaikenlaista menoa. Kävin katsastamassa sunnuntaina &Other Storiesin, kun en avajaisiin päässyt. Kiinnostava oli liike ja hienolla paikalla. Kosmetiikka herätti kiinnostuksen, varsinkin tuoksut olivat ihania ja pikantteja. Meikkejä en ole kokeillut, mutta ainakin huulipunat näyttivät kivoilta. Sunnuntaista huolimatta liikkeessä oli mukava pöhinä.

Liikkeen katsastamisen jälkeen kävimme Strindbergillä kahvilla, toiveissa oli runebergintorttu, mutta ne olivat loppuneet. Voi pettymys! Miehen lautaselta kähvelletyt juustokakun muruset tosin lievittivät vähän tätä surua.

Mukavia juttuja on tulossa, joista olen tosi innoissani! Nyt blogikin alkaa herätä eloon kevään myöstä, tai ainakin itsellä on sellainen tunne.

Kuvien Samsoe & Samsoen neule on hankittu joululomalla, ja voi että olen siinä asunut, niin lämmin ja muhkea. Raidat tuovat jo kevään mieleen, mutta mikään kevätneule tuo ei ole, vaan kunnon lämmin talvivaate. Jostain syystä en ole pitänyt tuota töissä, vaan se on kuulunut vapaa-aikaan.

Neuleen kaverina olen pitänyt farkkuja, nahkahametta tai nahkaleggareita. Kuvan farkut olivat ikivanhat Pepe Jeansit, joissa oli pikkuisen pitkä boocut-lahje. Naksaisin ne sen kummemmin miettimättä lyhyemmiksi ja rispasin vähän reunaa. Ainakin farkut saivat vähän enenmmän elinaikaa!


Samsoe & Samsoe




knit Samsoe & Samsoe
bootcut jeans Pepe Jeans
boots K&S
bag Chloé

Sittenpä vain mukavaa tiistaita. Tänään tulee Poldarkin viimeinen jakso... Oletteko seuranneet? Komeasta Aidan Turnerista veikataan seuraavaa Bondia.


*adlinks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.