15.3.2017

Tyytyväisyydestä, tyytymättömyydestä ja alan vaihtamisesta



Olen tässä monesti miettinyt miten tyytyväinen olen elämääni. Tähän aikuisen naisen elämääni. Olen aika realistinen luonne, ja otan asiat sellaisina vastaan kuin ne ovat. Temperamenttia on ollut, mutta ikä on tasoittanut sitäkin puolta, ja se on ihanaa.

Noin kymmenen vuotta sitten olin todella työelämääni tyytymätön, halusin vaihtaa työtä kokonaan ihan uudelle alalle. Tuntui, että minulla ei olisi opettajana enää mitään annettavaa. Luin ja surffasin eri koulutusmahdollisuuksia: mietin markkinointialaa, sisustussuunnitteluopintoja, jopa opintojen jatkamista tohtorinväikkäriin. Aihekin oli valmiina. Jossittelin ja suunnittelin. Jokin tökki silti pahasti.

Nykyään silloin tällöin voi lukea alanvaihtojuttuja lehdistä. Ne kiinnostavat kovasti. Henkilön täytyy olla todella, todella motivoitunut, että irtisanoutuu työstään ja ottaa kopin unelmistaan. Kaikilta alanvaihto ei onnistu, ja esimerkiksi yrittäjyys voi olla aika paukku, jos sitä ei ennestään tunne. Alanvaihtajia on myös lähipiirissä - ihailen heitä kovasti, sillä heille ainakin vaihto on ollut mietitty ja unelman täyttyminen.

Muutama entinen opiskelukaveri on jättänyt musiikin kokonaan ja lähtenyt muille aloille. Omalta kurssiltani koulussa on töissä vain neljä.

Yksi hurjimista ja inspiroivimmista alanvaihdoista on Jaaran Heidin, joka jätti suurkorporaatin ja perusti monivuotisen unelmansa, Balmuirin. Kauas on niistäkin ajoista tultu (Heidin mukaan), kun autotallissa paketoitiin kynttilöitä äidin kanssa. Kuinka paljon töitä Heidikin on tunteja laskematta yrityksen eteen tehnyt. Ja tekee yhä.

Eräs tuttuni irtisanoutui valtakunnan ykkössanomalehden päätoimittajan virasta. Kiinnostuneena seuraan minne hänen tiensä vie. Terveisiä sinne Lissaboniin!

Alanvaihtoa aikanani pohtiessa tajusin, että en ole tarpeeksi motivoitunut. En jaksaisi enää opiskella, sillä musiikinopiskeluiden kanssa meni lähes vuosikymmen. Tein kyllä töitä välissä pari vuotta, mutta silti ravasin Helsingissä laulutunneilla. Mikään uusi ala ei tuntunut oikein sopivalta. Ja olin haluton luopumaan säännöllisestä tulosta. Yrittäminen päätyönä olisi kaltaiselleni humanistiplantulle aika pelottavaa.

Ja hitsi, työ oli kuitenkin aika mukavaa, vaikka tein ihan kamalasti hommia. Tunteja oli enemmän kuin tarpeeksi, siihen päälle luokanvalvojan tehtävät, musiikkiesitykset konsertit sun muut. Tajusin, että olen alani löytänyt, ja se on minulle ihan oikea.

Onneksi kuitenkin tuli kuvioihin blogi. Tätäkin edelsi kuvio jos toinenkin, mutta blogi riitti pelastamaan oman tyytymättömyyteni. Vähensin hieman päivätöitäni, jotta jaksaisin paremmin. Ratkaisu oli oikea. Nyt minulla on kaksi työtä, mutta en tunne olevani tyytymätön tai väsynyt, päin vastoin. Blogia jota teen jaksamiseni ja ehtimiseni mukaan. Molemmat työt antavat valtavasti.

Olen myös huomannut, että ikä lisää tyytyväisyyttä. Olen joka viikko kiitollinen monestakin eri asioista. Viime viikolla pintaan nousi erään tutun liian aikainen poismeno ja toisen vakava sairaus, jotka saivat omat kiitollisuuskäyrät tosi korkealle. Miten pienistä sitä valittaakaan joskus.

Oma työ tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta, ja lasken sen täysin iän piikkiin. Miten paljon rennommin sitä tekee työtään kuin nuorempana. Tiedän, että kolmikymppiset pitävät viisikyppisiä ihan mummoina, mutta tekisi mieli sanoa: odottakaahan vaan - teillä on parhaat vuodet vielä edessä! Ihan sitä ei jaksa enää niska limassa raataa, mutta työhön on tullut muita tärkeitä aspekteja. Aamuisin on kiva mennä töihin. Iltaisin on kiva avata tietokone ja kirjoittaa blogia.

Kaikista meistä ei ole alan vaihtajiksi, vaikka se varmasti useimmilla mielessä liikkuukin siinä neljänkympin korvilla. Jos ei halua hypätä uuteen, on parasta löytää tyytyväisyys omasta työstä. Se on nimittäin ok! Voi kouluttautua, tehdä muutoksia, jutella esimiehen kanssa, sitä varten esimiehet ovat. Jutella ajatuksistaan toisten kanssa, ei valittaa, vaan etsiä.

Ehkä elämään löytyy jokin intohimo, jonka kautta saa niin paljon virtaa, että elämän suunta suorastaan muuttuu.

Oletko sinä miettinyt alanvaihtoa, ja miksi? Ehkä olet vaihtanut sitä? Onko lähipiirissäsi jokin inspiroiva tarina?

Seuraa blogiani:


10 kommenttia:

  1. Sattuipa sopiva postaus! Olen äärettömän onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Rakastan mun perhettä ja miestä yli kaiken. Minulla on kaikki niin hyvin että melkein pelottaa. :)
    Siksi voin turvallisin mielin irtisanoutua nykyisestä työstäni (tein sen jo viime vuoden puolella, ja pitkän harkinnan jälkeen kylläkin) ja lähden yrittäjäksi. :)
    Tottakai pelottaa hypätä tyhjän päälle, ja ihan varmasti jään kaipaamaan (hyvää) kuukausipalkkaani. Mutta uskon että saan vastineeksi jotain niin paljon enemmän. Ja se mun intohimo löytyy Kivelästä, ja siitä kokonaisuudesta mikä sen ympärille rakennetaan <3
    Ja täällä blogimaailmassa heiluminen on tuonut työelämään lisäperspektiiviä ihan roppakaupalla.
    Minusta on ihanaa, kun ihmiset löytävät oman hyvän paikkansa maailmasta. Ihan niin kuin sinä, opettajana ja bloggaajana (ja kaikkena muunakin!).
    Tyytväisyys ja onnellisuus on aika pitkälle asenteesta kiinni. Toki, jos on terveys tai rahahuolia niin se hankaloittaa asiaa kovasti. Mutta noin niinkuin yleisellä tasolla se on asenne kysymys.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Marjukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Annu, sulla on ollut pitkä ja monivaiheinen tie! Kivelä ja nyt urheilusikin, varmasti virtaa ihan hurjasti tuleville vuosille!

      Hyvä pointti tuo terveys ja rahahuolia. Jos ne eivät ole kunnossa, niin sitten on ihan eri juttu alkaa tehdä jotain ihanmuuta.

      Kiitos samoin sulle, Annu!

      Poista
  2. Minulle opettajan ammatti on kutsumusammatti, eka ammattihaave oli hammaslääkäri ja ekojen porausten jälkeen se vaihtui opettajaksi. Luokanope minusta piti tulla, mutta kun pääsin lukemaan kolmea kieltä yliopistoon, niin en enää jaksanut käydä OKL:n pääsykokeissa. Minullakin oli aika, jolloin homma alkoi puuduttaa ja ei oikein iskenyt vääntää samoja asioita kurssista toiseen. Digiaika ja yoojoo-metodi muuttivat tilanteen täysin, nyt saa kerrankin opettaa, kun siihen on aikaa. On aivan mahtavaa työskennellä innokkaiden nuorten kanssa, tukea ja kannustaa ja nähä, kun asioita opitaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla, vaikka olen perusopetuksen kentällä, nuoret ovat se paras juttu. En osais kuvitella sua hammaslääkärinä, vaan opettaja osaan ja oletkin sitä täydestä sydämestäsi!

      Poista
  3. Olen jo eläkkeellä ja muistan kun viisikymppisenä suunnittelin uran vaihtoa. Ajattelin silloin pyrkiväni yliopistoon ihan toiselle alalle. Mutta, mutta... pelkäsin vieväni opiskelupaikan joltain nuorelta ja turvallinen elämä voitti. Nyt seitsemänkymppisenä harmittelen - miksi en sittenkään uskaltanut. Ihan hyvin kuitenkin jaksoin ja viihdyinkin työssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samanlainen kuin sinä, teki mieli hypätä, mutta en sitten kuitenkaan tuntenut niin pakottavaa tarvetta. Silti jaksaa ja viihtyy tässä vanhassa työssään. Ei kaikkien tarvitse vaihtaa alaa! Monesti tarpeeksi hyvä on riittävän hyvä. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Nelikymppisenä valmistumassa uuteen ammattiin muutaman kuukauden päästä. Olen nauttinut opiskelusta aikuisena ihan kympillä, mutta kyllä tulevaisuus jänskättääkin. Halu työllistyä hyvin on kova, tässä iässä ei jaksaisi enää hakea paikkaa työelämässä samalla tavalla kuin nuorena. Mutta nyt ainakin työtä on tiedossa...Ei tarvitse työttömäksi valmistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa - onnea tuhannesti uudelle uralle! Nelikymppisenä vaihto on varmasti passeli, kun työelämää on ainakin se neljännesvuosisata jäljellä!

      Poista
  5. Voi mikä postaus, luin sen juuri miehelleni ääneen. Tuli sellainen olo, että aivan kuin olisi tullut omasta kynästäni (tai näppiksestä;)). Vaikka olenkin ihan eri alalla, mutta tuntemukseni ja ajatukseni ovat täysin samat. Opiskelin itselleni tosin toisen ammatin, jota nyt teen toiminimellä sivutyönä. Mutta olen kovin turvallisuushakuinen enkä todellakaan uskalla siirtyä täysipäiväiseen yrittäjyyteen. Jossain vaiheessa sitä tosin mietin, mutta nyt pari vuotta tehtyäni sivutyötä päätyöni rinnalla, olen tulossa vakuuttuneeksi siitä, että täysin yrittäjänä oleminen ei ole minun juttuni. Minulla pitää olla säännöllinen työ ja tulot. Ja pidänhän minä päätyöstäni, ehdottomasti. Ihanaa kun osaa sitäkin pikkuhiljaa tehdä rennommalla otteella näin viisikymppisenä :) Päätyötäni olenkin nyt vähentänyt ja saanut näin aikaa sivutyölleni.
    Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meidän keissejä on aika monta. Omasta, turvallisesta palkkatyöstä on vaikea lähteä, eikä edes huvittaisi, jos ei olisi ihan pakko syystä tai toisesta. Säännöllisellä palkalla on etunsa, voi suunnitella vähän tulevaa. Kiva, kun säkin olet löytänyt toimivan mallin töiden suhteen! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.