28.7.2017

Mikä oikeastaan on aitoa - pohdintaa someminästä ja sen vierestä



Olette varmaan lukeneet viikko sitten ilmestyneen Hesarin jutun, jossa kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi-kirjan sanoma herätti mietteitä. Kirja kertoo bloggaajasta, joka alkaa järjestää elämäänä blogikuvan mukaan. En ole vielä kirjaa lukenut, mutta kyllähän se kiinnostaa. Ja koko some on tällä hetkellä aika kiinnostava ihan ilmiönä. Sosiologi minussa herää...

"Hakkaraisen mukaan blogeissa esitetään elämää ihanteellisimmillaan. Niin niitä pitäisi myös lukea, eikä aidon elämän kuvauksina."

Itse blogimaailmassa kuusi ja puoli vuotta mukana olleena tajuaa blogimaailman hyvin sisältä päin. Itselleni blogi on jonkinlainen kyläilypaikka. Käyn itse kylässä, minulla käydään kylässä. Se, miten käyttäydyn kylässä tai kestitsen itse vieraita, pätee jollakin tasolla myös blogikäyttäytymiseeni. Kylässä otetaan vastaan se, mitä emäntä tai isäntä tarjoaa, osallistutaan keskusteluun ja kehutaan kaunista puutarhaa tai herkullisia tarjottavia.

Ja kyllä, kun minulle tulee vieraita, imuroin ja käyn kaupassa sitä varten, ostan kukkia maljakkoon. No, eri asia on tietenkin ystävät, joiden takia ei tarvitse niin puunata, mutta noin yleensä.

Lapsille ja nuorille opetetaan, että mikä nettiin laitetaan, sinne se myös jää. Heidän on vaikea sitä sisäistää, vaan on myös vanhempien. Meillä oli koulussa keväällä mainio vanhempainilta, jossa kolmen nuoren miehen yritys (en muista nimeä, mutta lisään sen kotona, kun kaivan käyntikortit esiin) kertoi mitä on some tänään ja minkälaisilla saiteilla nuoret netissä pyörivät. Sama luento pidettiin myös oppilaille. Eräs oppilas oli myös antanut luvan kaivaa itsestään tietoja netistä, yleisölle tietenkin nimettömänä, ja puolessa tunnissa hänestä oli tiedossa paljon faktoja ihan sotua myöten. Luento upposi nuoriin, sillä  onhan se selvää, että kun parikymppinen valistaa teiniä, sanoma otetaan vastaan ihan eri tavalla kuin jos viisikymppinen yrittää sitä opettaa.

Nykyään on ok, että pitää blogia, onhan some-sivu ollut monelle (tutullekin) esimerkiksi ponnahduslauta uuteen työpaikkaan.

"Someminäni on hillitympi ja pidättyväisempi kuin oikea minäni."

Myönnän sen, että lukijamäärän karttuessa olen tullut myös varovaisemmaksi kirjoittamaan kovin henkilökohtaisia asioita. Tämä on tavallan huono juttu, sillä kyllä minusta on kiva välillä lukea lempibloggaajistani pintaa syemmältä. Samalla tiedostan sen, että kaikki se on tarkkaan mietittyä ja harkittua.

Blogi- ja someminä on hillitympi ja pidättyväisempi kuin oikea minäni. Minulla on mielipiteitä asioista ja temperamenttia, mutta en sitä päästä somessa valloilleen. Avoimuus olisi kiinnostavampaa lukijoille, mutta en sitä halua enkä pysty tekemään. Lifestylebloggaaja saattaa olla joskus vähän hajuton ja mauton, mutta parempi niin päin. En edes halua tietää liikaa kirjoittajasta, vaan pysyä kohteliaan välimatkan päässä.

Lisäksi jutusteluani hillitsee se, että en elä tätä elämääni yksin. Minulla on perhe, mies, vanhemmat ja veljeni perhe, ystäviä, joista minulla ei ole oikeutta kirjoittaa. He eivät ole blogini sisältöä, enkä halua heitä siihen sotkea ihan piripintaa enempää.

"Ehkä some taas jollain tapaa muuttaa muotoaan."

Lifestylemaailman illuusion sen sijaan ymmärrän oikein hyvin. Kuten jutussakin tulee ilmi, ihmisellä on ikiaikainen tarve luoda ympärilleen kauneutta, on se sitten sisustusta, pukeutumista tai muuta. Ja kaikilla on siihen oikeus. Tätä aikaa on se, että sitä voi tehdä ihan kaikki. Jotkut tekevät sitä omaksi ilokseen, joillakin on siitä tullut ura.

En tiedä onko se ikäkysymys, vastareaktio vai ihan vain tervettä järkeä, mutta olen ollut kesän hiljaisempi blogissa kuin aikaisemmin. Ja olen lukenut ja havainnut muidenkin olevan. Ehkä some jollain tapaa taas muuttaa muotoaan, kamera jää laukkuun, puhelin on äänettömällä. Eletään sitä oikeaa elämää, tunnetaan hetkiä ilman linssiä. Kesästä jää Instagramiin monta kaunista hetkeä, mutta useampaa hetkeä eletään ilman kameraa. Puuro on ihan vaan puuroa lautasella ilman pellavaservettiä vieressä, jalat villasukissa pöydän alla, eikä sirosti vierekkäin sängyllä.

Ja tästä päästäänkin sujuvasti otsikkoon - mikä oikeastaan on aitoa ja oikeaa?

Myönnän itsekin sujuvasti asettelevani tavaroita kaunisti, näyttäväni kameralle paremman puoleni, lisääväni kuviin valoa. En usko, että lukijoitani kiinnostaisi kuvat pyykkipinostani tai hoitamattomasta pihastani. Itse pidän ja inspiroidun kauniista kuvista, mutta bloggaajana myös otan oppia niistä. Monet osaavat kuvata arkeaan ja tapahtumiaan tavattoman kivasti ja upein kuvin (ammattibloggaajista vaikkapa Stella tai Kira).

Bloggajat saavat jokus palautetta siitä, kerjäävätkö he kehuja tai itsetunnon nostatusta postauksillaan. Itselleni ajatus on ainakin kovin vieras. Aloitin bloggaamisen 43-vuotiaana, aikuisena ihmisenä. Siihen mennessä sitä on kyllä jo itselleen itsetunnon kehittänyt. Kivoja kommentteja on kyllä mukava saada, kuten työstä yleensä. Mutta kehujen kalastelua bloggaminen ei minulle ole.

"Medialukutaito on kuitenkin aina netissä paikallaan, on kyse sitten blogeista tai Iltasanomien uutisista."

En tunnista sitä, että olisin blogissa jotenkin epäaito, oman elämäni ulkopuolinen katsoja. Sitä en ole. Aitoutta ei mielestäni voi kukaan ulkopuolinen edes oikeastaan määritellä, jos ei henkilöä tunne. Vaikka tällä olisi lifestyleblogi. Feikata voi ihan livenäkin, jos haluaa. Bloggaan, siis olen? Uskon, että nuorilla on suurempi riski hukkua someviidakkoon ja esittää kiiltokuvaa, ihannetta vallalla olevien trendien mukaan. Tosin tässäkin uskon, että ne suosituimmat sometähdet ovat omia persooniaan, sen tähden myös kiinnostavia. Feikki ei pitkälle kanna, oli ikää sitten kuusitoista tai kuusikymmentä.

Jos jotain nyt haluan aiheeseen liittyvää kuuluttaa, niin medialukutaito. Jos blogi alkaa ärsyttää, kannattaa muistaa, että bloggaaja, kuten lukijakin, tarkastelee juttuaan subjektiivisesti. Onkohan näin ollen edes mahdollista olla kovin objektiivinen lukija? Median tehtävä on olla objektiivinen, mutta blogien viehätys perustuu ihan muuhun. Se kertoo ihmisen tarpeesta tutustua muihin, ottaa mallia, "heimoontua", hengata samanhenkisten kanssa. Jos joskus muinoin Marie Antoinette oli muodin edelläkävijä, nyt se voi olla kuka tahansa maijameikäläinen.

Vaikka olen viikon myöhässä jutun ajankohtaisuuden suhteen, olisi kiva kuulla mietteitäsi aiheesta!

14 kommenttia:

  1. Luin tuon jutun ja siinä oli monella tavalla hyviä kulmia, juuri siihen että monet blogit olisi hyvä ottaa aikauslehtien tyyppisinä kauneuden satamina, eikä ajatella, että jos joku stailaa, on feikki.

    Lisäksi toki hämmentää lukijat, jotka kuvittelevat, että bloggaaja on täysin sitä mitä on blogissa. Sellainenhan on mahdotonta, juuri mainitsemistasi syistä, kuulumme isompaan kokonaisuuteen, perhe, suku, ystävät ja koska he eivät kuulu blogiin, niin omasta minästä jää iso osa samalla pois blogista.

    Silti koen sinun tai minun olevan aitoja blogeissamme, vaikka siellä näkyykin vain siivu meistä. Samaa mieltä myös tuosta, ettei henkilökohtaisempia tai kantaa ottavampia aiheita kauheasti viitsi aina kirjoitella, koska aina joutuu anonyymien hyökkäysten kohteeksi. Oikeassa elämässä on täälläkin temperamenttia enemmän ja vahvempia mielipiteitä.

    Eräs anonyymi, kun taas kerran moitti jotain blogissani, eräs lukija vastasi hänelle, että mitäs jos valittaisit lehteen, jota tilaat, siitä maksat ja sinulle on valitusoikeus. Tiiahan kirjoittaa omassa blogissaan mitä haluaa. Tämä on jännä ilmiö, että minun harrastukseen tulee joillekin omistusoikeus ja he tulevat kertomaan miten tai mitä tulisi omassa blogissani kirjoittaa. Tämä on seikka, jota en täysin ymmärrä, etenkin kun maailma on pullollaan blogeja, joista jokainen löytää varmasti omansa. Eli nämä vihafanit ovat kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Fani nyt on ehkä väärä sana, mutta samat tyypit tulevat aina uudelleen ja uudelleen kertomaan, kuka ja minkälainen olen ja miten kaikki mitä teen, on no tiedät kyllä mistä.. silti he tulevat aina uudelleen ja uudelleen, jännä ilmiö tämä.

    Mutta juu, varmasti aitoja ollaan, mutta vain osa meistä näyttäytyy blogissa, sillä meissähän on niin paljon vielä enemmän. :)

    Loistava postaus, kuten niin monesti aiemminkin. Kaunista viikonloppua Fab.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin se oli hyvä pointti. Lifestyleblogit tupataan ottamaan kuolemanvakavaati, nehän ovat viihdettä.

      Totta, joillekin anoille tulee blogeihin kummallinen suhde, pakko päästä katsomaan joka päivä, ja on taas jotain, mitä inhota. En ymmärrä sellaista. Se on vähän kuin söisi pahaa ruokaa joka päivä! Toista ei voi muuttaa, pätee niin avioliitossa kuin blogeissakin.

      Sinussa, Tiia, ihailen sitä, etä keksit kovasti aina kirjoitettavaa ja onhan sinulla julki mielipiteitäkin. Mä olen huomattavasti harvasanaisempi, hehheh. Mutta varmasti ollaan aitoja omia itsejämme. Blogiloma on muuten tehnyt tehtävänsä ja odotan innolla syksyä. Kiitos kommentistasi, siinä oli painavaa asiaa, kuten sulla aina on.

      Poista
  2. En ole vielä lukenut artikkelia, mutta aion kyllä. Näin keski-ikäisen lukijan näkökulmasta toivon, että blogissa saa pakoa siihen omaan arkeen. Tai ehkä pako on turhan voimakas sana, mutta kuitenkin kurkistuksen muuhun kuin arkiseen siivoukseen, ruoanlaittoon tai pyykinpesuun. En halua nähdä liian realistisia kuvia. Toisaalta liian sliipatut tai stailatut kuvatkaan eivät ole niin mieleisiä. Ehkä haen sitä, että tykkään kuvien ainakin enimmäkseen olevan bloggaajan näköisiä ja aitoja, ei liian aseteltuja tai jollain tavalla teennäisiä.

    Joskus blogeissa herää kiinnostavia keskusteluja ja on kiva päästä kurkistamaan vähän pintaa syvemmälle bloggaajan ajatusmaailmaan ja myös jakaa omaansa kommenteillaan. Uskoisin, että vuorovaikutus lukijoiden kanssa on niissä tilanteissa hedelmällistä ja innostavaa myös bloggaajalle. Ymmärrän kuitenkin, että tämä varmasti vaatii tasapainottelua blogitekstejä kirjoittaessa, kun luultavasti haluaa pysyä kiinnostavana, muttei toisaalta luopua liiaksi omasta tai läheisten yksityisyydestä.

    Itse olen pk-seudulla asuva työssä käyvä nainen, jolla on mies ja kaksi lasta (sekä kaksi kissaa nykyään). Luen blogeja laidasta laitaan, niin oman ikäisteni (kuten tämä FFS) kuin nuorempienkin blogeja. On kiva päästä kurkistamaan ihan toisenlaista elämää elävien bloggaajien elämään. Oma medialukutaito on kasvanut vuosien saatossa, ja kyllä minusta lukijoilta pitää voida odottaa edes jonkin verran lukutaitoa ja etenkin ymmärrystä siihen, että blogissa näytetään vain osa, usein hyvällä tavalla vähän siloteltu kuva bloggaajasta, hänen kodistaan tai elämästään. Kuka haluaisi katsoa kuvia homssuisesta bloggaajasta tai hänen epäsiististä kuvista? Kaikki kuitenkin tietävät, että kukaan ei ole koskaan viimeisen päällä laitettu tai asut mietittyjä tai koti steriiliä puhdas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huippukommentista, niin vimpan päälle jäsennelty ja just samoja itsekin mietin! Mä en oikeastaan osaa sanoa mitään tähän lisää, niin olit mahtavasti kaiken sanonut!

      Poista
  3. Kiitos mukavasta blogista ja hyvästä kirjoituksesta. Kuten edellä tuli jo esille, myös minulle blogien lukeminen rinnastuu aikakauslehtien lukemiseen. Seuraan niitä blogeja, joista tulee hyvä mieli ja joista saan ideoita ja inspiraatiota. Olen lähempänä fifty kuin forty neljälapsisen perheen kiireistä arkea elävä nainen. Ainakin näillä kokemusvuosilla ymmärtää, että blogissa näkyy vain yksi (joskus hyvinkin pieni) siivu bloggaajan elämästä. Kiitos, että se siivu on kauniisti tehty ja viimeistelty. En kaipaa kuvia arkisista pyykkiröykkiöistä ja kenkävuorista eteisessä, ne minulla on jo. :) Kiitos siis blogistasi ja mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, en kaipaa minäkään kuvia pyykkivuorista, ja kyllä lukijat sen ymmärtävätkin, että niitä on! Tällä hetkellä muuten talo on siisti ja luututtu, mutta pyykkivuori ei ole kadonnut mihinkään : ) Kiitos sinulle ihanasta kommentista, ja mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  4. Hienosti olet saanut ajatuksesi postaukseen, tässä oli monta tuttua asiaa, josta olen samaa mieltä kanssasi. Jospa vauvan synnyttyä olisi aika lukea tuo kirja, se voisi olla mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jessica! Sinä varmaan tosiaan tunnistat samoja asioita, bloggaaja kun olet! Hyvää loppuodotusta, pianhan pikkuinen on täällä : )

      Poista
  5. Teitpä hyvän määritelmän blogista - siellä käydään kylässä. Silti voi kyläily myös silloin tällöin sisältää vähän vakavampia/syvempiä aiheita.
    Ja tietysti vierailija myös käyttäytyy kuin vieraan kuuluukin, esim. ei kaada lokaa emännän päälle kommmenteissa. Eri mielta asioista voi aina olla.
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle.
    Havfruen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyläilyähän se tosiaan on! Eri mieltä voi olla, mutta kuten kylässäkään, emännälle ei ole kiva sanoa, että oletpa rupsahtanut sitten viime näkemän ja tätä samaako se elämä täällä vaan tallaa.. : ) Kiitos sinulle myös hyvää kesän jatkoa!

      Poista
  6. Kiitos Marjukka erinomaisesta kirjoituksesta (ja toki koko blogistasi)! Tämä auttoi kovasti jäsentämään omiakin ajatuksiani. Minulla on vähän kaksipiippuinen suhtautuminen aiheeseen. Toisaalta en jaksaisi enää kertaakaan vääntää rautalangasta sitä, että lifestyleblogi tosiaan on useimmille vain harkittu pala elämää, eikä lukijatkaan oikeasti toivo niitä pyykkipinoja. Toisaalta medialukutaito ei kaikilla aikuisillakaan ole ihan ajan tasalla, joten siinä mielessä keskustelua on tärkeä käydä ja aiheesta muistuttaa yhä uudestaan ja uudestaan. Olen huomannut, että osa lukijoista tuntuu edelleen ajattelevan, että bloggaaja elää ”Pinterest-kuplassa”, jos blogissa käsitellään vain sisustamista, asetelmia, asukokonaisuuksia ja sen sellaista. Ainakin minua tällainen yksinkertaistus loukkaa. Tekisi mieli kajauttaa, voi kumpa tietäisitte, mitä kaikkea olen elämässäni läpikäynyt. Vaikka silloin tällöin kirjoitan näkökulmia ja mielipiteitä, kaikista henkilökohtaisimman elämän pidän itselläni, ja se tuntuu välillä unohtuvan.

    Vertaus vieraaseen on nerokas: näin minäkin koen, ettei kyse ole lavastamisesta, vaan kohteliaisuudesta vierailijaa, lukijaa, kohtaan. Samaa kohteliaisuutta ja käytöstapoja odotan kommentoijalta. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta mielipide on esitettävä kunnioittavasti ja hyvässä hengessä. Minulla on pääsääntöisesti aivan ihania lukijoita, mutta yleisesti ottaen jaksan viestintäihmisenä ihmetellä, miten tökeröä monen ulosanti netissä on. Ihan kuin verkossa ei tarvitsisi edes tervehtiä, sen kun töksäyttää mielipiteensä vain.

    Minusta keskeisempi kysymys kuin se, mikä on aitoa, on se, mikä on kiinnostavaa. Minusta lukijana kuvat voivat olla viimeisen päälle stailattuja, jos sisältö muuten puhuttelee tai tarjoaa tarttumapintaa: ehkä naurattaa, herättää ajattelemaan tai antaa vaikka konkreettisen vinkin. Sen sijaan päivästä toiseen toistuvista hyvänhuomenentoivotuksista en saa itse mitään irti, mutta sehän ei ole sisällöntuottajan vaan minun ongelma: siinä kohtaa siirryn vain muualle, mutta annan jokaisen pitää valitun linjansa. :)

    Taidamme nähdä pitkästä aikaa keskiviikkoisissa avajaisissa, onpa kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti mahdottoman hyvästä kommentista! Niinpä sitä luulisi, ettei enää tosiaan tarvitsisi rautalangasta vääntää, mutta "unohtelijoita" on silti. Sain taannoin todella kivan kommentin, joka loppui näin: "Blogisi kautta vaikuttaa kuin elämäsi olisi 150-prosenttisen tyyni, tyylikäs ja täydellinen, uskomatonta. Pyrkimys samaan". Onneksi tuossa on sana vaikuttaa, sillä se kuvaa täydelleen sitä, mitä blogi on - vaikutelma.

      Minusta blogisene on muuttumassa, ja ne mitäkuuluutänään-postaukset ovat jäämässä historiaan. Vaikka tiiätkö, minä kyllä tykkään niistäkin ja itsekin niitä teen, sillä itse tykkäisin "moikata" seuraamiani bloggaajia joka päivä! Sä olet tietenkin viestinnän ammattilainen, mutta mulle hieno sana sisällöntuotanto aiheuttaa vähän paineita. Kirjoitan tai kuvaan sitä mikä tuntuu hyvältä. Sun blogi on niin vimpan päälle upea ja harkittu (se siivouskaappi!!!), että ei ihme, että lukijasi vähän hämääntyvät. Ja silti me kaikki elämme rosoista, tavallista elämää iloineen ja suruineen.

      Kyllä näemme, kivaa!!

      Poista
    2. skene... Kirjoitusvirheitä pukkaa, kun yrittää kirjoittaa ajatuksiensa tahdissa.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.