13.8.2017

Printti piristää yksivärisen asun

Meikäläiseen on iskenyt lujaa syksyn printtimuoti. En olisi ihan hevillä uskonut, mutta minusta tumma printtipaita on ihanan näköinen suorien housujen ja vaikka neuletakin kanssa, kaulaan mehevänvärinen huivi.

Booztilta haluaisin nostaa esiin kaksi brändiä, joista tykkään kovasti, ja ensimmäinen on tanskalainen Ganni. Gannin viskoosipaitoja olen katsellut ja yhden tilannutkin. Jos on rohkeutta, voi pukea paidan kanssa myös kuosilliset housut tai hameen. Samasta kankaasta on useita eri vaatekappaleita, toppeja, mekkoja, hameita, housuja tai jopa kimonoita, joten yhdisteleminen on helppoa. Gannin teddy-takit ovat jo käsite, myös mekot ovat hurjan kauniita.

Toinen brändi on Fiveunits, jolta minulla on yhdet vahapintaiset housut. Fiveunitsin housuissa on myös hyvä hinta-laatusuhde, parin hinta on noin satasen. Lempparimallejani ovat nuo, joissa on laskettu haara ja kapea lahje. Se tekee suorasta housusta rennon.

Jos syksyn lemppariasu pitäisi valita, niin se olisi juurikin Gannin kuosipaita ja Fiveunitsin housut. Molemmista brändeistä olen tilannut juuri omat kokoni, 34 ja housuista 26", ja ne ovat mitoitukseltaan kuin meitslle tehty.



1. here 2. here. 3. here. 4.here 5. here
6. here 7. here. 8. here 9. here
10. here 11. here 12. here 13. here

Leppoisaa sunnuntaita!


Ps. Boozt alettaa nyt ihan hurjasti, kannattaa kurkata josko omia kokoja vielä löytyisi -60%!


*adlinks

6 kommenttia:

  1. Ihania nuo Gannin printtipaidat! Tykkään sun blogista juuri siksi, että täältä saa aina hyviä asuvinkkejä. Mun täytyy tosin hillitä itseäni noiden printtipaitojen ostelun suhteen, koska itsehän nimenomaan rakastan printtejä ja mun pitäisi saada kaappini enemmän niitä yksivärisiä vaatteita, joita on helpompi yhdistellä useampiin asukokonaisuuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, himoitsen niitä ihan hirveästi. Kiitos kovasti, mä vinkkaan niistä mistä itse tykkään, kiva, jos saat niistä inspistä!

      Poista
  2. Erilaisia printtejä näkyy kyllä pilvin pimein. Osasta tulee mieleen mummolan verhot ja osa on hyvinkin kauniita. Syksyksi on ehdottomasti löydettävä jokin mustapohjainen paita, kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummolan verhot tulee tosiaan mieleen monista! Tsekkaas Oasiksen nettikauppa, siellä on mun mielestä kaunis mustapohjainen paita ja siihen samanlainen hame.

      Poista
  3. Minä olen jo hetken ollut kovasti kiinnostunut noista Fiveunitsin housuista, mutta en ole löytänyt niitä mistään kivijalkaliikkeestä. Oikean koko arveluttaa. Mitä koko sinä käytät muiden merkkien (esim. Filippa K, Sand, Massimo Dutti) housuista? Auttaisi, jos voisin verrata kokoasi omaani. Ei viitsisi tilata kovin montaa paria kotiin sovitettavaksi. Muutenkin kuulisin näistä housuista mielelläni lisää.
    Kiitokset blogistasi, täältä löytyy aina loistovinkkejä aikuiseen mutta rentoon pukeutumis tyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiveunits on niin kiva!! Tuossa yllä kirjoitinkin, että olen Fiveunitsilta tilannut oman kokoni 26", ja se on väljästi sopiva. Housu tosin antaa puuvillan tavoin vähän periksi, joten olen harkinnut tilata seuraavan ehkä 25". Filipan ja Sandin housut eivät mulle oikein istu, mutta Filipalta on ollut XS. Mun farkut ovat yleensä 26". Tilaa vaan rohkeasti Zalandolta tai Booztilta, mulla ei ole koskaan ollut huonoja palautuskokemuksia. Otan aina kännykällä kuvan kyllä lähetysprintistä. Boozt varsinkin palauttaa rahat suht nopeasti.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.