13.9.2017

Jos business-nainen olisin...



Tiedättekö, olen aina salaa haaveillut, että voisin pukeutua töihin kuten bisneksessä. Olisin pelkistetyn tyylikäs kuten Claire Underwood House of Cardsissa tai Alicia Florric The Good Wifessa. (Kaikista viilein on kyllä Jessica Suits-sarjassa.) Kaapissani roikkuisi tyylikkäitä, villakankaisia jakkupukuja, kenkähyllyssäni olisi punapohjakorkkareita, ja itse olisin cool yltä päältä ympäri. Ja kainalossa olisi se hieno, italialainen bisnessalkku.

Noh, naiselle, jolla on temperamenttinen luonne ja taipumus elää suurin tuntein ei viileys ehkä ole ensimmäinen mieleentuleva luonteenpiirre.

Muistatteko, kasarilla ja ysärilläkin vielä power suit oli se makeista makein. Kaikissa yläosissa oli toppaukset, ja jos ei ollut, niitä sai ostaa erikseen. Neuleidenkin olkapäät topattiin, tottakai. Rakastin leveitä olkapäitä, ja käytin istuvia bleisereitä farkkujen kanssa. Ja hot, hot, hot - oli salkkuja!

Bleiserit ovat kulkeneet mukanani tähän päivään, salkut eivät. Bleiserien kanssa pidän farkkuja, suorien housujen kanssa nahkatakkia tai rentoa paitista. Ei tullut meikäläisestä bisnesnaista eikä -pukeutujaa. Vaan silti nautin kovasti, kun saan pukeutua edes hetkeksi kauniiseen jakkupukuun, joka on sekä rento että tyylikäs. Alle voi pukea pelkistetyn topin tai sitten näyttävämmän puseron. Ja koroilta lähtee ryhti olemukseen. Mielestäni laadukas, pelkistetty jakkupuku ei voi koskaan olla tylsä, sillä hyvä leikkaus ja laadukas kangas itsessään riittävät. Koruilla saa tietenkin asuun kauniita yksityiskohtia.





Sisäinen bisnesnaiseni aktivoitui kuvissa. Housupuku ja kotelomekko löytyvät SHE-liikkeestä, ja ovat tanskalaista Karen By Simonsenia, malliston nimi on ONE. Pukua ja mekkoa löytyy harmaana, mustana ja sinisenä,ja kangas on laadukasta villasekoite-elastaania. Lahjetta on kahta pituutta, minulla 160-senttisellä on lyhyempi lahje. Kurkkaa tietoja SHE:n sivuilta täältä.







suit and dress Karen By Simonsen
shirt italian
white top La Salle
jewelry Rebecca
pumps my own, Apair

Koska en ole bisneksessä, rennoissa mekoissa voisin mennä omiin töihini. Katsokaapa kuvat huomenna!

SHE
Fredrikinkatu 31
p. 09 278 4002
ma-pe 10-18
la 10-15

9 kommenttia:

  1. Joitakin tv-sarjoja katsoo jo pelkästään puvustuksen vuoksi, juoni saattaa lipsahtaa joskus ohi kun vesi kielellä tuijottaa asuja :) Muistan 90-luvulta erään sarjan (nimeä en enää muista), jonka päähenkilöllä oli aina aivan ihanat vaatteet, esim. juuri tuollainen (liivi)mekko liituraitaisena valkoisen kauluspaidan kanssa (metsästin sellaista itsellenikin, mutta eihän tästä valtakunnasta löytynyt), kellohelmainen pohjepituinen tiukkavyötäröinen hame tyköistuvan pikkupuseron kanssa ja huivi pantana hiuksissa jne. aah ja ooh... Tuli vaan muistot mieleen tuosta mekosta, se on todella ihana ja istuu sulle niin hyvin! T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkarista tosiaan sai ja saa edelleen inspistä! Mä muistan suloisen Meg Ryanin elokuvassa Sinulle on postia. Paitsi kaunis syksyinen NYC, Meg oli puvustettu liivimekkoihin, puolihameeseen, pellavamekkoon...simppeliä ja laadukkaan näköistä, ja paksupohjaiset nilkkurit. No, ei Tom Hankskaan hullumpi ollut!

      Kiitos, ihana mekko on kyllä! Voisinpa vain töissä pitää!

      Poista
  2. Onpa ihana tuo kotelomekko ja sen alla oleva paita! Tosi hyvä yhdistelmä! Mä olen muuten kans joskus haaveillut samasta, siis siitä, että saisi/pitäisi käyttää jakkupukua päivät pitkät. Mutta mitä tunnen itseäni, kyllästyisin siihenkin varmaan jo muutamassa viikossa tai kuukaudessa ja alkaisin toivoa, että saisin käyttää mitä mieli tekee ja jotain rennompaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sitä varten on casual friday ; ) Juu ei tiedä kyllästyisikö, kun ei ole koskaan kokeillut! Paitaa saa vain SHE:stä!

      Poista
  3. Onpa kauniit vaatteet! Varsinkin tuo kotelomekko + paitis -yhdistelmä on kaunis :)
    Minäkään en ole yhtikäs bisnesnainen, mutta haaveilen, että joskus olisi kiva pukeutua oikein särmikkäästi. Mutta kun tekee aspaa it-puolella ja nyhjää toimistolla miesten kanssa, niin asut on useimmiten mutkattomat farkut ja joku siistihkö paita.

    Kivaa viikkoa tyylinaiselle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekon kangas on kaunis, vähän jopa meleeratun sininen. Mitähän kollegat sanoisivat, jos ilmestyisit töihin joku kaunis päivä mekossa ja koroissa? ; )

      Kiitos, on ollut taas työntäyteinen viikko, huhhuh!

      Poista
  4. Kurkkasin SHE´n sivuille. Nämä vaatteethan ovat suorastaan halpoja. Jakku 200 eurolla! Täytyypä käydä paikan päällä katsastamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja vielä kunnon villakangasta. Käy ihmeessä!

      Poista
  5. Hehe, taidanpa tietää mistä sait inspiraation tähän postaukseen. Löysin vihdoin istuvan tummansinisen jakkupuvun ja se oli tänään töissä päälläni - tunsin itseni kovin tyylikkääksi.
    Eeva

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.