10.9.2017

Vinkkejä lempivaatteiden hoitoon




Järjestelin viikko sitten vaatehuonettani syyskuntoon, siirsin kesähepenet kauemmas huoneen ylätangoille, kävin neuleet läpi, karsin huonoksi menneet t-paidat. Sellaista kivaa puuhaa, josta tykkään. Tykkään muutenkin vaatehuollosta (no, silittämisestä en niin paljon), ja olen pedantti hoitamaan vaatteitani. Siksi kaupallinen yhteistyö Bio Luvilin ja Comfortin kanssa oli mieluinen, sillä monia pesuaineita löytyy siivouskaapistani jo ennestään.

Syksy on pukeutumisen kannalta ehdoton lempivuodenaikani, ja nimenomaan syyskuu, joka on usein vielä aika lämmin. Huomiselle maanantaillekin on luvassa kahdeksantoista astetta! Syksyn ykkösvaatteeni on helppo nimetä: valkoinen paitapusero, mustat vahapintafarkut, pehmoinen neule ja muhkea huivi. Niissä tunnen aina olevani kotonani, lisäksi vaatteiden täytyy olla hengittäviä ja lämpimiä.



Neuleiden suhteen panostan laatuun, sillä oikein hoidettuna neule kestää kauan. Rakkaimmat neuleeni olen käytänöllisesti katsoen kuluttanut puhki. Villan perushoito on helppoa: kashmir- ja villaneuleet nauttivat tuuletuksesta, lisäksi tarvittaessa kampaan niitä kashmir-kammalla.

Peseminen onkin sitten tarkkaa. Kannattaa aina katsoa vaatteen pesuohjeet ja noudattaa niitä. Tosin, jos esimerkiksi tiedän miten jonkin merkin neule käyttäytyy, olen pessyt sen hivenen erilailla kuin ohje antaa luvan. Villan, silkin ja kashmirin kanssa käytän vain niille tarkoitettua pesuainetta. Koneeni tuntien uskallan myös pestä villani koneessa, linkouksen saatan jättää väliin tai pyöräyttää hyvin matalilla kierroksilla. Pesen usein arimmat neuleet nolla-asteessa. Silkit pesen useinmiten käsin.

Bio Luvilin Wool & Silk on erittäin hellävarainen pesuneste, joka sopii paitsi villan ja silkin pesuun, myös kaiken käsin pestävän pyykin pesemiseen. Se pesee ja huuhtoutuu hyvin myös matalimmissa lämpötiloissa. Jos silkkipaita ei ole kovin likainen, pesen sen jopa nolla-asteessa, ja silloin huuhdeltavuus on tosi tärkeää.

Huuhteluaine on ihan ehdoton villan, kashmirin ja silkin kanssa! Se poistaa sähköisyyttä ja antaa pehmeyttä. Se helpottaa myös silittämistä ja antaa ihanan tuoksun. Mutta tärkein ominaisuus on sen kuitujen hoitavuus. Kun olin nuori tyttö, pesin usein käsin sekä minun että äidin neuleet. Äiti opetti, miten neuleet pestään, ja Comfortia huuhteluaineemme taisi silloinkin olla!





Rakastan vahapintafarkkuja, ja suren joka kerta, kun lemppareista pitää luopua. Käytin täysin loppuun kahdet Zaran vahapintafarkut! Tällä hetkellä jalkaan solahtavat J.Lindebergin housut, jotka ovat napakat jalassa. En halua niiden missään nimessä haalistuvan, siksi pesen ne Bio Luvil Blackilla, joka on kehitetty erityisesti mustille ja tummille vaatteille. Tuotteessa ei ole haalistavaa valkaisuainetta, joten tummat vaatteet pysyvät tummina. Pesuaineen erikoisentsyymi irrottaa nukkaa, jolloin kuidun pinta silottuu, ja värit pysyvät kirkkaampana pitempään.



Rakastan valkoisia, rapeita kauluspaitoja. Niitä ostan ihan ketjuliikkeistä, kuten Mangosta ja Zarasta, sillä paitisten kulutus on kova. Valkoisen puuvillan hoito ei ole kuitenkaan mutkikasta, jos vaan siinäkin valitsee oikean pesuaineen. Bio Luvil Classic valkaisuaineellinen tiivistetty pyykinpesujauhe pesee valkoiset raikkaaksi. Pesen valkoisen puuvillan yleensä neljässäkympissä.



Tässä vielä muutamia ohjeita pyykinpesuun:

- Aloita lajittelulla seuraavien asioiden mukaan: väri, pesulämpötila, materiaali, likaisuus.
- Lue ja noudata aina vaatteen pesuohjetta.
- Mikäli pesuohjetta ei ole, pese vaatteet 30 asteessa ja pikaohjelmalla.



Onko sinulla vaatteidenhoitoon liittyviä vinkkejä? Entä mitkä ovat omat, syksyiset luottovaatteesi tai pukeutumisesi kulmakivet? Jaa ne meille, ja voita Bio Luvil -pyykinpesuaineen ja Comfort-huuhteluaineen setti. Niitä arvotaan kolme kappaletta. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

31 kommenttia:

  1. urheiluvaatteet pesen aina muista vaatteista erillään ja pikapesuna aina treenin jälkeen. Mikään ei ole inhottavampaa kuin hikipinttyneet treenikamat. Mukana arvonnassa.

    ahaurinko@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Arppa
    Nyt kun olen taas hoikka niin käytän mekkoja läpi vuoden eli mekot ovat minulle tärkeitä. Neulemekko talvella ja paksut neulossukkahousut, ne ovat ihanat päällä, pesen ne hellästi villan pesuohjelmalla ja käytän aina huuhteluainetta.

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Pillifarkut ja paitapusero ne ovat luottovaatteeni arjessa, pidän pyykinpesusta ja meillä hyriseekin kone joka päivä näin vauva- ja lapsiperheessä.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Pee

    Mustat farkut ja t-paita paitapuserolla, ne toimii minulla.

    peholapp lailanet.fi

    VastaaPoista
  5. Meilläkin käytössä tuo tummille vaatteille tarkoitettu pesuaine.
    Paras pyykinpesuvinkkini on se, että jo vaatetta ostaessa tulee tarkastaa pesu- ja materiaalitiedot. Jotkut keinokuidut (esim akryyli) ovat niin huonoja, että ne menevät hellemmässäkin pesussa pilalle.

    h_lo (ät) netti.fi

    VastaaPoista
  6. Syksyn luottovaatteita on ehdottomasti farkut ja pehmoiset neuleet. Pesuohjeet katson tarkkaan ja pyykinpesuaineet valitaan tuotteen mukaisesti. anu.lahdenpera@ gmail.com

    VastaaPoista
  7. Syksyn luottovaatteeni on farkut, t-paita ja neuletakki. Ne sopivat joka tilanteeseen. Jos haluan vähän fiininmän lopputuloksen, puen t-paidan sijaan kauluspaidan. maritta.vuorela@kotinet.com

    VastaaPoista
  8. Syksyllä päälle eksyy tummempia sävyjä,harmaata,roosaa ja mustaa sekä vihreää. Neuletakkeja,nilkkuria ja muhkeita kaulahuiveja. Arvonnassa mikana. T:Anne.H

    VastaaPoista
  9. Mustat kapeat farkut ja neuleet ovat syksyn luottovaatteeni. Huivilla sitten tuon asuun väriä ja ilmettä.
    t. tiina
    tiinaannelis@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Lajittelen pestävät vaatteet värin mukaan eri pesuihin. Noudatan tarkasti vaatteessa olevia pesuohjeita.
    Luottovaatteeni ovat mustat housut ja neuletakki. Paitoja vaihtamalla saan eri tyylisiä asuja.

    Pajulintu

    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mustille farkuilla käytän mustien vaatteiden pesuun tarkoitettua pesuainetta, minkä lisäksi kaadan pesupalloon mukaan vähän etikkaa. Käytän hajusteetonta pesuainetta, sillä ihoni ja nenäni eivät siedä hajusteita pesuaineissa. Syyskuu on kiva kuukausi puketumisen kannalta. Lempiasu on kapeat bootcut-farkut, korkkarit ja kauluspaita tai trikoopaita, jossa on vähän röyhelöä.

    VastaaPoista
  12. Käytän pyykinpesussa Dr. Beckmannin värin- ja liankerääjäliinoja, jos
    on monen kirjavaa pyykkiä. Värit pysyvät kirkkaina. Toimii!

    VastaaPoista
  13. Luottovaatteeni ovat siniset farkut, t-paita ja neule- tai collegetakki. Erityisesti raidalliset t-paidat ovat mieleeni :D Mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Minulle on opetettu että farkkuja ja neuleita kannattaa pestä mahdollisimman vähän, usein pelkkä tuuletus riittää.
    Arvonnassa mukana.
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  15. Minun luottovaatteeni on musta mekko, joka taipuu moneksi. Uusi pyykinpesututtavuus on pyykkietiikka - ihanan raikas tuoksu ja kirkastaa valkoiset vaatteet, suosittelen! :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tuuletan vaatteet aina käytön jälkeen yön yli partsalla, pesu sitten tarvittaessa materiaalille soveltuvalla pesuohjelmalla ja -aineella, liikuntakamppeet pesen aina käytön jälkeen. Pyrin pesemään koneelliset myös niin, että ensin koneessa pyörii valkoiset, sitten kirjavat ja lopuksi mustat. Syskyn luottovaateet mustat nilkkapituiset housut, muhkea villatakki, huivi ja nilkkurit tai sitten em. Combo farkuilla. -Minde-

    VastaaPoista
  17. Pyrin pesemään vaatteet väreittäin tummat, valkoiset ja kirjavat. Luottovaatteeni on mustat housut ja villatakki näin syksyllä.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  18. Minä käännän aina vaatteet nurinpäin ennen pesua. Pinta säilyy siten parempana :) Mun luottovaateyhdistelmä on mutkattomat farkut ja siisti trikoopaita tai neule.
    Mukana arvonnassa: tuulankoti@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. Syksyn luottovaatteeni ovat mustat pillifarkut, yksiväriset t-paidat ja neuletakit. Vaatehuollossa pyrin muistamaan tuulettamisen tärkeyden ja pesemään vain tarpeen mukaan :) -Maarit L

    VastaaPoista
  20. Kehottaisin seuraamaan vaatteiden lapuista pesuohjeita. Myös urheiluvaatteille löytyy omia, hajun poistavia pesuaineita.Farkut kannattaa pestä nurinpäin. Villamateriaaleille riittää pelkkä tuuletus. Kyllä minä jo työni takia luokittelen syksyn luottovaatteikseni löysät urheilutrikoot ja lämpimän hupparin. Kaupungille pukeudun mustaan/harmaaseen t-paitaan, tummiin farkkuihin, lämpimään harmaansävyiseen villatakkiin ja burgundin punaisiin nilkkureihin.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  21. Itse ostan erittäin harvoin vaatteita, jotka vaativat kemiallista pesua tms "erikoiskohtelua". Varsinkin näin vauvaperheessä pestävyys ja kestävyys on tärkeää. :)

    auli.piironen (a) saunalahti.fi

    VastaaPoista
  22. Kiitos kivasta ja myös hyödyllisestä postauksesta! Tunnustaudun hieman höveliksi, ja jopa avuttomaksi mitä tulee vaatteiden huoltoon... meillä pesuaineet ovat pienten lasten takia hajusteettomia ja herkälle iholle suunnattuja. Taidanpa kuitenkin postauksestasi innostuneena kokeilla pitkästä aikaa huuhteuainetta ainakin omille vaatteilleni, raikas ja hyvä tuoksu puhtaassa pyykissä on vaan niin ihana! Minun luottovaatteena toimii syksyllä ja talvella erilaiset neulemekot- helppo ja huoleton tapa pukeutua siististi eikä tarvitse pähkäillä erilaisten ylä- ja alaosien kanssa. Sopivan väriset sukkahousut ja vaikka nahkasaappaat jalkaan ja asu on valmis. Mukana arvonnassa 😊 T. Satu

    VastaaPoista
  23. Villavaatteiden (ja muidenkin) tuuletuksella voi siirtää pesua myöhemmäksi. Minulla on kokemusta sekä villan että mustien vaatteiden pesuainesta ja ovat olleet hyviä. Osallistun arvontaan.

    sasamaarit(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Pesen sukat aina erillään alusvaatteista (äidiltä opittu tapa) ja tummien vaatteiden kanssa käytän myös aina Black pesuainetta.

    VastaaPoista
  25. Tuuletus kannattaa, ettei tarvitse aina pestä. Luottovaatteita farkut ja tunikat.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Vaatteita ostaessa kiinnitän huomiota vaatteiden helppohoitoisuuteen. Vaatteita pestessä pesen vaatteet melko hyvin lajiteltuina, ettei tule pesun jälkeen yllätyksiä. Viisihenkisessä perheessä riittää pestävää, joten likaiset vaatteet eivät yleensä kauaa joudu odottamaan, että tulee koneellinen sopivaa pyykkiä.
    Pukeutumisen kulmakivinä ovat kapeahkot farkut, leggingsit, musta t-paita ja neuleet.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  27. Ostan lähinnä helppohoitoisia vaatteita, sekä vältän keinokuituja jotka kuluvat pesussa. Meillä pyykkiä riiittää ja siksi ollaankin hommattu kylpyhuoneeseen erilliset korit eri värisille pyykeille. On pieni vaiva väreittäin lajottelun jälkeen lajitella pyykit vielä pesuohjelman mukaisesti.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Pesen vaatteet ohjeen mukaan oikeassa lämpötilassa. Lajittelen tarkasti. Ja hyvillä pesuaineilla.
    laura.lassila@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Käytän joka vaatteelle juuri sen pesuainetta. Lemppari on iso villapashmina.
    odette123(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Pesen tummat vaatteet nurinpäin ja pyrin välttämään liian tiheää pesua, eli tuuletan mm. neuleita ja farkkuja. Pesen myös valkoiset, värilliset ja tummat vaatteet ja tekstiilit erillään. Aika rohkeasti olen silkkiä koneessa pessyt :).
    -Merja-

    VastaaPoista
  31. Käytän Sertoa, koska siinä ei ole zeoliittia. Meillä mies pesee etupäässä pyykit :),

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.