29.10.2017

Apatiaa ja sohvannurkka-ajatuksia



Viikonloppu kääntyy taas iltaan. Ulkona on vielä jonkunlainen "sininen hetki", vaikka melkein kaikki lumet onkin sulaneet.

Fiilikset viikonlopulle ovat sanalla sanoen mälsät. Vaikka yleensä olen aika iloinen ja positiivisella mielellä, niin nyt tuntui kyllä niin saamattomalta ja ankealta ihan kaikki. Tietty nuhallakin on osuutta asiaan, ja urheilu on ollut tauolla koko lokakuun. Minä kun kaipaan sen kunnon hien pintaan ainakin kolmesti viikossa. Liikunta on pääkopalle parasta hoitoa, niin se vaan on. Ja kun se otetaan pois, vaikka vain muutamaksi viikoksi, tuntuu se kyllä olossa.

Tuntuu myös siltä, että tulevalle marraskuulle pitäisi ladata kaikki hauska mitä vaan elämästä irti saa. Joulujuttuja ei vielä jaksa, mutta jotain muuta, ystäviä, kaupunkireissu johonkin, elokuvailtoja ja hyvää ruokaa.

Olen kahtena iltana linnoittautunut olkkarin sohvannurkkaan ja kyyläillyt sieltä muuta maailmaa. Eilen linnoittauduin telkkarisohvalle, ja katsoin kolme jaksoa legendaarista sarjaa Gossip Girl. Olen vain kymmenen vuotta jäljessä sarjan ajankohtaisuudessa...

Läppäri on ollut edessä sohvannurkassa, välillä olen käsitellyt kuvia (kuvattiin urakalla asuja), välillä lukenut blogeja, välillä kirjaa. Muihin virtuaalimaisemiin pakeneminen on ainakin vähän helpottanut tylsyyden tunnetta, joka jostain käsittämättömästä syystä on vallannut meikäläisen. Ja itsesääli - olen todella säälinyt itseäni parina päivänä. Mikä inhottava tunne.



Olen lueskellut blogeista myös viikon takaista hottia puheenaihetta, eli Pupulandia Jennin sanoin Terveisiä kädenlämpöisestä blogiskenestä: "tarvittaisiin ravistelua, pölyjen pyyhkimistä, terävämpää otetta ja oikeaa keskustelua". Kannattaa lukea tuo kirjoitus, Jenni taas niin terävään tyyliinsä kirjoittaa siitä, miten mukava olisi tuoda enemmän omia mielipiteitään esille, mutta pelkää - anteeksi äiti - paskamyrskyn nousua kommenttiblogissa. Ja aina ei jaksa olla sylkykuppi tai oksennuslaari arvosteleville kommenteille.

Voin samaistua Jennin kirjoitukseen osittain. Tykkään minäkin siitä, että blogeissa käydään keskustelua, mutta en ole koskaan aivan tuntenut oloani kotoisaksi, jos olen omilla mielipiteilläni liikkeellä. Osaksi se varmaan johtuu luonteesta: olen sovitteleva vaaka, joka välttää konflikteja, rakastaa rauhaa ja sopusointua. 


On helpompaa piiloutua asun ja hymyn taakse, sillä olen sitä mieltä (oho, nyt tulee mielipide!), että on helpompaa olla ns. muotibloggaaja kuin kirjoittaa mielipiteitään, niitä terävimpiään, tuhansille ihmisille. Puolustaudun itselleni myös sillä, että tulen blogiin rentoutumaan. Töissä on ihan tarpeeksi "elävää elämää", ja minulle kauniit kuvat blogeissa, omassanikin, ovat sielulle lepoa.

Kunnioitan kovasti heitä, jotka osaavat luoda keskustelua blogissaan, vähän sitä väittelyäkin. Voimia heille, kun niitä huonosti muotoiltuja ja pahaa mieltä tuottavia kommentteja kirjoitetaan, sellaisia, jotka ovat kaikkea muuta kuin rakentavia, ruotivat bloggaajan olemusta ja ylipäätään elämistä ihan sillä tekosyyllä, että voi anonyyminä niin kirjoittaa.


Sitten kuitenkin aina muistutan itselleni miksi ylipäätään teen blogia. Rentoutuakseni, päästäkseni työasioista irti, luodakseni jotain omaa. Minusta ei ole mielipidekirjoittajaksi tai -vaikuttajaksi, en ole luonnostanikaan avautuja tai mielipiteitäni jakava, paitsi perheelle ja ystäville. Tunnen huonoina päivinä olevani tylsä kuin Valittujen Palojen lahjaveitsi. Sellainen löytyy meidän veitsilaatikosta, ja on veitsien pohjanoteeraus.






Huomenna alkaa uusi viikko, ja yritän kaikin voimin pyristellä apatiastani ulos. Viikonloppu oli monella tapaa kuitenkin tuottoisa, ja saihan sitä yhden ekstratunninkin lisää. Eilen emme sittenkään lähteneet ulos syömään, vaan se tehdään tänään!

Mikä on sinun konstisi pyristellä irti, jos apatia valtaa? Ja kaipaisitko sinä enemmän kannanottoja eri asioihin myös lifestyleblogeissa?


Mukavaa viikkoa!

Ps. Sitä samaa toivotteli myös peura tuosta ikkunan takaa!

Seuraa blogiani:


24 kommenttia:

  1. Ei kai se auta kuin rypeä aikansa siinä itsesäälissä tai apatiassa, mutta jossain kohtaa on vain pyristeltävä siitä irti. Minä luulen, että sateinen viikonloppu ja koko ajan paheneva pimeys tuntuvat kuin näin kellojen siirtämisen myötä märkä rätti kasvoilla.

    Minulle(kin) pimeys ja talviaika tuntuvat koko ajan vaikeammilta. Parhaat keinot ovat kirkasvalolamppu, tarpeeksi pitkät yöunet, valkoisen sokerin välttely (tosin pieni pussi irtokarkkeja on sallittu viikossa) ja kävelylenkit raikkaassa ilmassa. Yritän myös ottaa ilon irti kynttilöistä, televisio-ohjelmista (ml. Netflix sun muut) ja kirjoista & lehdistä.

    Joskus laiskat viikonloput ovat paikallaan, mutta ainakin terveenä ollessa kannattaa keksiä tekemistä ja yrittää tavata ystäviä ja sukulaisia tai edes soitella heille. Meillä myös kaksi kesällä otettua kissanpentua tuovat todella paljon iloa elämään. Näin syksyllä saa olla luvan kanssa vähemmän aktiivinen, mutta kokonaan ei kannata vetäytyä sohvan nurkkaan.

    Minun mielestäni blogissakin pitää olla oma itsensä. Jos ei tunnu luontevalta paljastaa sisintään ja kertoa tuntojaan eri asioista, on se minun mielestäni ihan fine. Ymmärrän oikein hyvin senkin, ettei ehdoin tahdoin halua aloittaa sellaista, jonka tietäisi aiheuttavan kovaa väittelyä. Uskon ja toivon kuitenkin, että sinun lukijasi eivät edes anonyymisti kommentoi kaikkein törkeimmin. Nuoremmilla bloggaajalla voi asia olla eri.

    Paranemisia sinulle flunssasta ja parempaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys on kyllä aika musertava. Ei se kaikissa tunnu, mutta itselle se kyllä vaikuttaa, väsyttää enemmän. Ihan totta, mä kyllä myös yritän terveenä ladata kaikkea mukavaa tekemistä päiviin, ja ennen kaikkea liikuntaa, sillä se jos mikä pitää mielen virkeänä! Ja olon parempana.

      Eih, en kestä, kissanpentuja!! No niiden touhuja seuraillessa kyllä hymyilyttää!

      Blogissa nimenomaan pitää olla oma itsensä. Paistaa äkkiä läpi jos ei ole. Mua vaivaannuttaisi kertoa liikaa, mutta en myöskään jaksaisi kovia väittelyitä. Olisi varmaan eri asia, jos tätä tekisi työkseen. Silloin pitäisi varmaan suhtautua eri tavalla, kilpailu on kovaa ja pitää jotenkin näkyä. Ammattibloggaajilla on paineet kuitenkin ansaita elantonsa, ja jos blogissa on aktiivista keskusteluja ja debatointiakin, kyllä se kiinnostaa ihmisiä.

      Mulla on todella fiksut lukijat! Joskus sinne boksiin eksyy joku yksinäinen huutelija, mutta en anna kiusaajille tilaa. Nuoret ovat varmasti alttiimpia kiusaajille!

      Kiitos, kyllä tässä ollaan jo voiton puolella!

      Poista
  2. Ai että mä repesin: "tylsä kuin Valittujen Palojen lahjaveitsi" :D Ja sitten heti perään: ET TODELLAKAAN OLE <3 Sun blogi on ainakin mulle just sitä, mitä blogeilta haluan: hyvää mieltä, kauniita kuvia, ihania asuja, hyvää fiilistä ja sopivalla tavalla "ei mitään sen kummempaa". Älä ota tuota viimeistä mitenkään neagatiivisena asiana, päinvastoin. Munkin työ opettajana on niin hektistä, että haluan välillä rentoutua miettimättä vakavia asioita, ottamatta kantaa mihinkään ja ihan vaan fiilistellä. Oman blogin kirjoittaminen on mulle "höpötysalusta" - vaikka puhunkin päivät pitkät, niin tykkään käydä blogin puolella löpisemässä ruuasta, elämästä yleensä tai niinkuin tänään, hyvinvoinnista ja elintavoista. Älä siis todellakaan aliarvioi sun blogiasi, tämä on yksi ihanimmista, mitä koko blogimaailmasta löytyy. Hei älä koskaan ikinä muutu - ethän?

    Ja tunnistan apatian oikein hyvin. Tähän aikaan vuodesta mä taannun melko hitaaksi ja aikaansaamattomaksi tyypiksi. Varsinkin nyt, kun syksyn TOINEN (kääk!) flunssa tuntuu tekevän tuloaan, eikä töistä oikeasti voisi olla pois, tuntuu siltä, että tekisi mieli pysyä vaan peiton alla ja ankeilla.

    Tsemppiä flunssan taltuttamiseen ja voimia apatian selättämiseen. Ja muista: jos tuntuu siltä, että ei jaksa muuta kuin "ankeilla", niin sitten pitää hetki ankeilla. Kyllä se energisyys ja aktiivisuus taas tulevat, kun on niiden aika. Hyvää alkavaa viikkoa sulle Marjukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha,se veitsi on legendaarinen. Se tuli joskus vuonna miekka ja kirves vanhemmilleni lukijalahjana ja kulkeutui mulle opiskelukämppään, ja on vanha kuin taivas ;

      No sä tiedät hyvin mitä tää meidän työ on, ja miten hirveästi tää on muuttunut ihan muutamassa vuodessa. Iltaisin pää lyö tyhjää vaikka haluaisi kovasti kirjoittaa ns. painavaa asiaa... Mutta just näin, oma blogi on vastapainoa kaikelle arkiselle... Voi, sanoit niin nätisti blogistani, kiitos ihan hirveästi siitä!

      Mä oon samanlainen, taannun tänne kotiin, ja tuijottelen seiniä huomattavasti enemmän kuin keväällä tai kesällä! Mutta pakko vaan repiä itsensä irti sieltä ankeuden aatoksista ja odottaa päivää valoisampaa!

      Mukavaa viikkoa sullekin ja jaksamista, hus pois flunssanpoikanen!

      Poista
  3. Kiitos hienosta blogista! Antaisit nyt itsellesi vain aikaa palautua kiireisestä syksystä. Järjestit juhlasikin työsi ohessa. Usein tuollaisen hässäkän jälkeen tulee pysähdys, jolloin on vaan levättävä. Hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Syksy on ollut ihan menevä, mutta tiedätkö, juhlien järkkäilyä en kokenut ollenkaan stressaavaksi! Mutta vähän tyhjä olo oli synttärien jälkeen, kieltämättä.

      Hyvää syksyä sinullekin ja kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
  4. Kiitos myös täältä mukavasta blogistasi! Luen sitä tosi mielelläni. Kuvat kodistasi, asuistasi ja yleensä tunnelmista, jotka niistä välittyvät saavat minut hyvälle mielelle ja välillä inspiroitumaan esittämistäsi asioista.
    Tunnistan tuon ajoittaisen sohvan nurkkaan käpertymisfiiliksen....Joskus on hyvä antaa kaiken vain olla, ei aina tarvitse olla hyvällä mielellä, tehokas jne. Syksy antaa siihen myös hyvät puitteet😊
    Mukavaa syksyä ja kiva, kun jaksat kirjoitella blogiasi meidän muiden iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirre, ja paitsi teidän iloksi tätä kirjoitan, niin omaksi iloksi myös! Välillä ei edes tajua miten paljon lukijoita FFS:llä on, mutta sitten, kun tajuaa taas jossain välissä, niin iskee vähän paine... No ei... Mutta ihana juttu, jos blogi on inspiraatioksi. Kiitos siitä teille mahtaville lukijoille!

      Poista
  5. Pupulandia on ollut eräs suosikkiblogeistani Fab40:n ohella nimenomaan Jennin huikeiden keskustelunavausten vuoksi. Jokainen bloggaaja toki tuo pohdintoja ja 'väittelymatskua' esille sen verran, kuin luontevaksi kokee. Syystylsyydestä ja apatiasta: aika usein olen juuri tähän aikaan vuodesta alkanut havaita 'kaamosrasitustunnelmia', joihin pyrin tietoisesti vaikuttamaan jouluisin ajatuksin ja muuten pyrkimällä olemaan aktiivinen- näyttelyt, konsertit, kiinnostavat kirjat, happeningit, tietenkin myös ystävien tapaamiset ym. Tänä vuonna ihme kyllä kaamosfiilis on antanut odottaa itseään- olen yrittänyt muistaa d-vitamiinitankkauksen ja liikunta-aktiviteetit, ym. Iloa ja voimia syksyyn! Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jennillä on rohkeuta kirjoittaa hyvinkin vaikeista asioista, ja lisäksi hän on hyvin taitava kirjoittaja!

      Sulla on järeät aseet apatian selättämiseen, ihan samoja itsekin käytän. Liikunta on ihan ässä, niin parasta!! Kiitos sulle myös ihania ja jouluisia ajatuksia jo nyt, marraskuun alkuun!

      Poista
  6. Hui hai, kaikkea muuta olet kuin tylsä!! Blogisi on juuri minun makuuni, siitä saa aina positiiviset fiilikset, siihen haluaa palata vuosi toisensa jälkeen. Olen ihaillut sujuvaa tapaasi kirjoittaa tajunnanvirtaa suoraan "paperille". Itselläni on paljon ajatuksia, mutta kun kun niitä yrittää suoltaa ulos, niin kielellinen ilotulitus loppuu siihen. Eikä kukaan jaksa olla vauhdikas ilopilleri koko ajan! Itse yritän pinnistellä alakulosta mm. hyvien kirjojen, liikunnan ja musiikin voimalla. Vähän aikaa voi velloa itsesäälissäkin, kyllä siitä väkisinkin ylös ponnistaa, kun inhoaa sitä niin paljon kuin sinä ja minä! Ja kuten joku viisas sanoi: jos ei olisi välillä räntäsadetta, emme osaisi nauttia niin paljon kirkkaasta auringonpaisteestakaan :) Jatka vain samaan tyyliin, meitä on täällä pilvin pimein odottamassa kirjoituksiasi! T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Ansu oletkin jaksanut kommentoida usein, ja se on niin mahtavaa! Ikään kuin "tuntee" jo toisen sieltä ruudun takaa!

      Ei tosiaan jaksa olla "vauhdikas ilopilleri" se kun on usein jo mun työminä... Eipä anneta liikaa tilaa itsesäälille, se ei johda mihinkään! "Viisas" sanoi hyvin, noinhan se juuri on. Kiitos ihanasta tsemppikommentista!

      Poista
  7. Sinulla on oma ja ainutkertainen tyylisi täällä blogimaailmassa, joten hus pois sellaiset ajatukset, että olisit tylsä! On onni, että on erilaisia blogeja. Kukin voi tehdä sitä, mikä itselle tuntuu luontevimmalta :)

    Mutta sikäli ymmärrän tuon ajatuksen varsin hyvin. Joskus on itse tehnyt mieli postata jostain aiheesta, mutta sitten kuitenkaan en ole uskaltanut. Juuri se mahdollinen paskamyrsky pitää suun supussa, kun itsekin olen paremminkin diplomaattinen ja rauhaa rakastava kuin roihuavien keskustelujen ja sanansäilän käytön ystävä...

    Minuakin tämä pimeys alkaa ahdistaa ja olen ollut ihan allapäin. Yritän ulkoilla silloin, kun suinkin ehdin - vaikka sitten sataisi jäätävää tihkua vaakasuoraan, kuten eilen. Syön myös muutamia lisäravinteita ja muutoin turvaudun vaikka suklaaseen, jos se sillä hetkellä yhtään helpottaa :)

    Voimia pimeyteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se Tuula niin, että me ei jakseta enää kauheasti kohkata, ollaan mieluummin rauhallisesti ja neutraalisti ja toivotaan, että väki viihtyy muutenkin blogissa... Mä olen välillä vähän järkyttyneenäkin lukenut miten kamalia kommentteja jotkut bloggaajat saa, ihmisiä omine mielipiteineen hekin ovat...

      Huh tätä pimeyttä, satanut lumikin suli pois. Toivottavasti saatais valkoinen joulu,se olisi ihanaa. Suklaa toimii aina hyvin! Kiitos samoin sulle voimia tämän kaamoksen kestämiseen!

      Poista
  8. Olet yksi aikuisidoleistani, ja myönnän että olisi valtavan mielenkiintoista kuulla elämästäsi ja ajatuksistasi nykyistä paljon syvemmin, mutta olen hyväksynyt että niin ei tule olemaan. Joskus vaan itsekkäästi haluaisi kuulla samoista jutuista joita ikätoverina käy läpi. Mutta oikein ihanaa on lukea myös elämän kevyemmistä asioista, kuten vaikkapa rakastamastani matkailusta ja muodista.

    Voisiko alakuloon olla niinkin yksinkertainen syy kuin se että pitkän juhlaputken jälkeen arkeen paluu vaikuttaa ankealta? Itsellä niin käy usein, pelkästään muutama peräkkäinen konsertti, näytelmä ja illanvietto ystävien kanssa saati matkat kanssa aiheuttaa kohmelon jos ei olekaan hetkeen mitään vastaavaa odotettavaa horisontissa. Ja sinullahan oli synttäreihin liittyvää pöhinää pitkän aikaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk - nyt kyllä tuli sellainen kohteliaisuus, että olen ihan superotettu. Mun elämä on tosi tavallista... Töihin, ja kotiin... Tykkään kyllä eniten tehdä asupostauksia, ja ne ovatkin blogini luetuimpia usein.

      Ja tuossa kyllä osuit nappiin, että juhlaputken jälkeen paluu arkeen on ollut vähän ankeaa. Niin pitkään odotti juhlia, ja naps, ne olivatkin ohi. Mutta sellaista se on. Pitää ehkä keksiä uusia juhlia??

      Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
  9. Mummoni elämänviisaus oli, että tee joka päivä ainakin yhtä asiaa, josta pidät, mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä nautit... Elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi sitä arkea, ankeaakin välillä. Tätä koitan ylläpitää elämässäni. Minulle ulkoilu varsinkin metsässä on erityisen tärkeää, mutta nyt olen antanut itselleni luvan siihen, että luen paljon kirjoja. Minulle alkava marraskuu on vuoden raskainta aikaa, eikä oikein viikolla edes tee mieli töiden jälkeen lähteä tuonne pimeään lenkille. Ja jos ei huvita en lähde vaan laitan villikset jalkaan, otan hyvän asennon ja luen kirjoja. Ja olen nauttinut siitä valtavasti! Viikonloppuisin tulee oltua sitten enemmän ulkona kun on päivänvaloa jäljellä. Samaa tunnetta tulee itsellekin, että marraskuuhun pitää saada jotain kivaa aikaiseksi, kavereiden kanssa ulos syömään, miehen kanssa johonkin viikonloppuisin, ihan vaan katkosta tähän pimeyteen... mutta aina joskus on vaan ihan möllö olo. Ja olen todennut, että se on ihan ok sekin =) Kyllä se siitä sitten taas!


    - Saila -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mummot viisaita! Mun isoäiti sanoi aina, että asioilla on tapana järjestyä, ja näin se on. Elämä on todellakin arkea. Luin jostain, että siitä tietää olevansa suht onnistunut elämässään, kun sietää arkea ja sitä tietynlaista yksitoikkoisuuttakin. Vaikka hyvin rullaava arki on kyllä mukavaa,jos vaan SAA LIIKKUA!! Nyt piti ihan huutaa tuo ulos, niin odotan, että pääsen taas treenaamaan.

      Möllötellään vaan,jos se siltä tuntuu, kyllä sitä sitten taas jaksetaankin! Kiitos kommentistasi!

      Poista
  10. Hui hai jaa tylsä vai?? No et todellakaan ole. Pitää tunnustaa, että nauroin itsesääli-kuvauksellesi, koska tuo on niin tunnistettavissa varmaan suurimmalle osalle juuri tänä vuoden aikana. Vaikka se syksy kaunis onkin, niin kyllä sitä valoa kaipaa janoinen ihminen. :D Taisin viimeksi pari vuotta sitten kommentoida blogiisi, että ihan kauhean ahkerasti en kirjoittele vaikka luenkin. Jotta kaipa sitä nyt voi joskus palautettakin tulla antamaan... Tuossa mennäviikolla näytin miehelleni yhden sun vanhemman postauksesi kuvaa. Olisikohan ollut jotain koulujen alkamisen aikaa? Seisoskelit pellon laidalla ja katselit jonnekin kauas. Se kuva on sinusta kaunis ja tokaisinpas että toivon olevani yhtä rock vajaan seitsemän vuoden päästä, sitten joskus itsekin 50-vuotiaana. Jotenkin en kyllä sua ihan pohjanoteerausveitseksi lähtisi kuvaamaan, vaan jotenkin hyvinkin aidon oloisena ihmisenä. Koen kyllä että sun arvomaailma näkyy kuvista ja teksteistä läpi. Ja itse taas hoitoalan ammatilaisena koen todella isoksi iloksi sun blogisi kaltaiset blogit. Aikuisen naisen kirjoittamana. Vaikka pari-kolmekymppiset ovat ihania ja loistavia kirjoittajia, en ihan osaa enää samaistua siihen maailmaan. Se on kuitenkin niin erilainen kuin mitä jo keski-ikäisen elämä. Joten kyllä sun jutut ovat ihan silkkaa lepoa ja happea mulle. Kiitos siitä mielettömästi!:) Terkuin Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piia, ihana kun kommentoit! Kyllä rock on aika paljon asenteesta kiinni ; ) eli viisikymppisiä odotellessa! En mäkään ihan enää samaistu nuorempien blogeihin. Seuraan Lindaa, Alexaa ja Jonnaa, ja ihmettelen, miten kypsiä ja taitavia he ovat. Itse olin alle kolmikymppisenä jotenkin ihan lapsellinen. Kiva, kun luet tätä, ja sain bloggausintoa tästäkin kommentista ihan satasella!!

      Poista
  11. Minäkin kallistun sille kannalle, että juhlien jälkeen sitä jotenkin putoaa "tyhjän päälle". Niiden järkkääminen ja odottaminen on niin kivaa ja itse juhlapäivä ihan mahtava, mutta sitten jää se tunne, että "tässäkö se nyt sit oli".

    Parhaiten pääsen huonosta olosta eroon mieheni ja koiran avulla, liikunnasta saa aina buustia ja hyvä ruoka - parempi mieli. Monesti myös pianon ääreen istahtaminen ja soittaminen ja laulaminen tuo hyvän mielen. Kohta pitänee kaivaa kirkasvalolamppu esiin, siitä saa energiaa. Nyt sitä on onneksi Espanjan reissun ansioista jonkin verran sielussa varastossa - kuten lämpöäkin. Tsemppiä ja ylös sohvannurkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kieltämättä tuli vähän tyhjä fiilis. Mutta sitä kai se juhlien jälkeen välttämättä on. Sohvannurkka on kieltämättä houkutellut...

      Poista
  12. Viikonloppu meni meillä niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt lukemaan kirjoja, lehtiä tai blogeja. Pari leffaa sen sijaan mahdutin viikkikseeni. Lenkkeilin hiki pinnassa kivassa säässä, lämpötila oli tosin plus yksi, mutta silti oli kiva, kun ei satanut mitään ja sai juosta ajatuksineen kivituhkaradalla. Olen nyt kaksi kuukautta lenkkeillyt todella aktiivisesti. Tänään se sitten iski: hirvittävä kaamosapatia!! Aioin lenkkeillä töistä 5 km kotiin, mutta neljän jälkeen oli jo niin pimeää, että tekstasin miehelle, että tahdonkin auton kyydissä kotiin. :D Koko matkan ja kotona alkuillan olen valittanut tätä pimeyttä, sadetta, kylmyyttä - syksyn synkkyyttä. Jo nuorena päätin, etten anna säiden masentaa, ja nyt kumminkin ratkesin. No, mies teki hyvää ruokaa ja vastasi purnauksiini sillä ainoalla oikealla tavalla: "Voi raasu!" sopivin väliajoin. Nyt mies meni ulos pesemään kesärenkaita ja minä istahdin koneelle. Tulin heti tänne lempiblogini pariin ja mitäs täällä on: vertaistukea!! Lohduttaa niin, että muutkin normaalisti iloiset ihmiset taistelevat tätä syksyn apeutta vastaan. Eli kiitos, Marjukka, taas kerran maaliin osuneesta blogikirjoituksesta! Toit minulle toivoa. Kyllä me tästä selvitään, on sitä ennenkin selvitty!! Toivon pikaista paranemista flunssaasi myös. Niin, ja tuo mielipiteiden ilmaisu: ymmärrän täysin, että kaikkea ei halua julkisesti tai edes Facebookissa revitellä. Monesti mieli tekisi, mutta jälkeenpäin toteaa, että hyvä, ettei kuitenkaan purkanut mieltään. Blogisi on tällaisenaan ihana ja kirjoitat sitä tietenkin juuri niin kuin haluat! Tosin mielipiteet täältä suunnalta tuntuvat osuvan kanssasi usein yksiin, joten jos tekee mieli jakaa ajatuksia, niin uskon myös meitä samanmielisiä lukijoitasi löytyvän! Nautitaan elämästä! Aurinkoisin terkuin Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, pakko selvitä! Kamalan reipas olet, kun lenkkeilet töistä kotiin, vaan voi kuvitella miten se piristää ja irrottaa ajatukset työstä! Kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Sain hurjasti intoa bloggaamiseen tästä.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.