15.10.2017

Siro merinoneulemekko, ylipolvensaappaat ja miten meni synttäripäivä



Terveisiä syyslomalta!

 Moni tuttu on lennähtänyt etelän maille lomailemaan, mutta minä se teen blogihommia alkuviikon ja loppuviikosta juhlitaan vielä perheen kesken synttäreitäni. Sitten on juhlakausi viikoksi ohi, sillä lokakuun viimeisenä perjantaina on Blog Awards Finland-gaala. Ja SEN jälkeen voikin sitten keskittyä j:llä alkavaan sanaan, jota en suostu vielä mainitsemaan, vaikka koristeita on jo laitettu myyntiin meidän vaki-Cittariin. Huh!

Varsinaisesta päivästä en olekaan vielä kertonut. Aamu alkoi rauhallisesti, mies lähti töihin seitsemältä, enkä saanut sen jälkeen unta. Tein aamupalaa, jonka muuten kuvasin muistoksi, koska en ikinä syö niin paljon makeaa aamulla! Päivän aikana tuli muutama onnittelupuhelu, ja neljän maissa läksimme kaupunkiin. Treffasin ystävääni Kämpin baarissa, ja kuudelta lähdimme kolmistaan hotellin kakkoskerrokseen, jossa Balmuir juhli 10-vuotispäiäänsä. Hauska sattuma, että juhlat olivat samana päivänä!

Pääsimme tutustumaan Kämpin Mannerheim-sviittiin, joka oli sisustettu kokonaan Balmuirin tuotteilla. Olipa kaunis sviitti, siellä tulee tuskin koskaan enää käytyä. Tai älä sano, mistäs sen tietää, hihii! Sviittikierroksen jälkeen juhlaväki siirtyi Kämpin peilisaliin, jossa oli ohjelmaa, mm. video Heidi ja Juha Jaaran taipaleesta Balmuirin kanssa. Sitten seurasi keskustelu intohimosta: millaista on tehdä työtä, joka on samalla intohimo. Maryam Razavi veti keskustelua, Sami Hyypiä ja Elastinen keskustelivat. Elastinen veti myös akustisena kolme biisiä kitaristin säestyksellä.

Tässä vaiheessa läksimme Farangiin syömään, mutta sieltä palasimme vielä Balmuirin liikkeeseen jatkoille numero yksi. Jatkoille numerot kaksi (Kämp) ja kolme (Teatteri) emme enää lähteneet. Mies kyllä lupasi juhlia niin kauan kuin jaksan, mutta hyydyin ennen puolta yötä. Vähän harmitti, mutta minkäs teet, kun on vanha ja väsynyt, hihhih. Ilta oli niin hauska, kiitos Balmuirin väelle!

Oli myös huippua nähdä juhlissa paljon blogituttuja, mm. Modernisti kodikas-blogin Kertun kanssa olisi kuin oltaisiin aina tunnettu. Oletko muuten kuunnellut Kertun loistavaa podcastia Sisustustarinoita? Heidi Jaaran haastattelu on sarjan ensimmäinen, suosittelen kuuntelemaan kaikki!

Synttäri-ilta oli siis täydellinen, vaikka emme sinne jatkoille menneetkään... Paljon naurua, ystäviä, tuttavia, samppanjaa, hyvää ruokaa ja juhla-asu, jossa viihdyin!

*****

Mutta sitten mekkoasiaa! Muistatteko tämän mekkopostauksen? Tanskalaisen Blusbarin mekot ovat merinovillaa, ja päällä niin helppoja! Sain kuvien setin Wandanten Marjolta, joka on Basics by Bornøn merinovillavaatemerkki Blusbarin Suomen agentti. Elokuun postauksen mekko on A-linjainen, mutta tämän postauksen mekko puolestaan tyköistuvampi. Sen väri on tummansininen, vaikka se näyttää lähes mustalta. Mekkoon sopiva neuletakki on monikäyttöinen toki muutenkin. Syster P:n korut ovat sirot asun kanssa.

Mokkaiset ylipolvensaappaat ovat synttärilahja itselleni. Halusin nimenomaan korolliset, jotta ne olisivat sirot hameiden kanssa. Varsi yltää myös niin ylös, että se menee reilusti helman alle. Parikymmpisenä 47-kiloisena sitä piti minaria ja yps-saappaita yhdessä, mutta viisikymppisen on parasta jättää helma saappaan päälle, ellei satu omistamaan parin säihkysääriä.

Parasta ylipolvensaappaissa on se, että ne ovat ihanan lämpimät! En tarkene enää hameella ja nilkkureilla, mutta nyt hametta tulee pidettyä useammin. Veikkaan, että ylipolvensaappaat ovat tulleet jäädäkseen paitsi omaan kaappiin, myös muotiin.

Blusbar Denmark, merinoneule, neulemekko
Blusbar, merinoneule, neulemekko
Blusbar, merinoneule,neulemekko, Syster P
Blusbar, neulemekko, merinoneule, ylipolvensaappaat, Stuart Weizman


merinowool knitdress and cardigan Blusbar (Basics By Borne)
over the knee-boots Stuart Weizman (similar herehere, here)*adlinks
jewelry Syster P

Blusbar-kysymyksissä käätykäähän Marjon puoleen, yhteydenoton löydätte täältä, Facebookista!

Ja minäpä toivottelen kaunista iltaa itse kullekin ja hyvää syyslomaviikon alkua. Otan häpeämättömän rennosti ja lösähdän sohvannurkkaan...

Seuraa blogiani:


3 kommenttia:

  1. Päiväpeitepostauksesta tuli mieleen, voisitko joskus kertoa teidän kotien tarinan, missä asuitte ennen taloanne ja miksei myös sinun ja miehesi stoorin? Vai ovatko liian henkilökohtaisia? Mukavaa syyslomaa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mulla on 1850 blogitekstiä, mutta ihmeen äkkiä löysin nämä, eli täältä löytyy kotijuttu:
      http://www.fabfortysomething.com/2014/08/meidan-kodista-inspiraatio-ja.html
      ja toinen, joskin vanhentunut, sillä olemme rempaneet sen jälkeen:
      http://www.fabfortysomething.com/2014/08/meidan-kodistamme-sisustuksesta.html
      Kiitos toiveesta, mutta jätetään henkilökohtaiset jutut blogista pois.

      Kiitos!

      Poista
  2. Hei, onko noissa saappaissa vetoketjua?
    Muuten taitaisivat olla hankalat vetää jalkaan ja varsinkin pois :)

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.