28.11.2017

Käsilaukun tavarat järjestyksessä ja laukku siistinä

Todella mukavaa blogin kirjoittamisessa on se, että saa nostaa esiin yrittäjiä ja yrityksiä todella kivojen tuotteiden takana. Yksi sellainen on Enni´s Collection. Enni rakastaa käsilaukkuja ja niiden hoitoa, ja näin syntyi viime keväänä oma yritys. Enni ompelee laukkuihin linereita, eli polyesterihuovasta tehtyjä sisälaukkuja.



Koetan itse viimeiseen asti pitää laukuistani hyvää huolta, mutta totuus on, että laukuissani seilaa erinäinen määrä sekalaista tavaraa, vaikka kuinka yritän pitää järjestystä yllä. Työlaukussa, jossa kulkee jos jonkinlaista musamaikan tavaraa, järjestys ei ole niin justiinsa, mutta arvokkaammat laukkuni haluan hoitaa viimeisen päälle.

Lisäksi laukkuperheeni uusin tulokas, Balmuirin Estelle shopper olisi juuri sellainen, johon ehdottomasti tarvitsisin sisälaukun. Estelle shopper on norjalaista lampaannahkaa, sitä samaa, josta Chanelinkin laukut tehdään, ja vaaleutensa puolesta haastavampi kuin mustat laukut.

Balmuir Estelle shopper nude, Verona scarf


Lähetin Ennille laukkuni sisämitat ja toiveen linerin materiaalista. Valittavana on vesipestäviä tai ei vesipestäviä eri väreissä. Valinta oli helppo - vesipestävää sen tuli olla, ja väritoiveena luonnonvalkoisen. Toivoin myös suurempaa sisätaskua ja juomapullolle omaa paikkaa. Mitat laukun sisältä oli helppo ottaa. Jätin laukun nepparilla suljettavasta yläreunasta noin 9cm lineriin väliä.

Enni´s Collection liner

Kun valmis liner tuli, se sopi täydellisesti laukkuun ryhdistäen sitä myös kauniisti. Olin todella tyytyväinen. Nyt tuli sellainen fiilis, että haluaakin pitää myös laukun sisuksen kunnossa. Ja helpompaahan se on nyt linerin kanssa.

Tätä laukkua en vie työhön, joten sinne pääsevät blogikalenterini ja -muistikirjani, juomapullo ja pari pienempää tavaraa, kuten korttikotelo ja huulikiilto.






sisälaukku eli liner Enni´s Collection
laukku Balmuir Estelle shopper
silkkihuivi Balmuir Verona scarf, coffee cream

Enni´s Collectionilta saa myös mm. Ladurée-laukkukoruja, nahanhoitotuotteita, koristeketjuja (joilla voi muutta laukun ilmettä vaihtamalla nahkainen hihna ketjulliseen, kuinka kätevää!) ja fillereitä, eli laukkutyynyjä laukun sisälle pitämään muodossaan.

Enni muuten vielä haluaa muistaa teitä lukijoita arvonnan muodossa! Tulkaapa huomenna kurkkaamaan huippusöpö arvonta, joka sopii vaikka joululahjaksi kaikesta kauniista tykkääväälle. Tai sinulle itsellesi!

Mukavaa illanjatkoa!


                                        Facebook / Instagram / Blogit.fi / Bloglovin`


*sponsored, adlinks

13 kommenttia:

  1. Ihana balmuir laukku! Tuon mallisen laukun tarvisin itsekkin. Onko nuo olkahihnat tuntuneet käytössä sopivan paksuisilta vai painaako ne jos laukussa on enemmän tavaraa? Esim.LV newerfull laukussa on ikävän ohuet olkahihnat mielestäni.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole vielä tästä kovin paljon käyttökokemuksia, sillä säästelen sitä vähän kesää vasten. Malli on kyllä mahtava ja ajaton.

      Poista
  2. Minulle tuollainen olisi todella tarpeellinen. Laukussani vallitsee aina sellainen sekasorto, etten ikinä löydä avaimia tai puhelintani pohjalta. Voi kun tuollaisen saisi nahkaisena tai kankaisena. Tunnen jo sormenpäissäni kuinka tuollainen polyesterhuopa tarttuu kuiviin sormenpäihin. Ideaa olisi jos tuollaisia valmistettaisiin kierrätyskankaista, joku kukkakuosinen olisi minun juttuni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpä, kangas ei ole mitään halvan tuntuista huopaa, vaan tosi napakkaa ja hyväntuntuista sellaista. Ja pojot Ennille aivan mahtavasta bisnesideasta. Aion tilata vielä toisenkin mun Mulberryn Willow-laukkuun.

      No mutta hei, sähän olen luokanopettaja, äkkiäkös ompelet itsellesi millaisen haluat.

      Poista
    2. Tuoteideana tuo on loistava ja tarpeellinen, materiaalivalikoimaan ehdotan lisäyksiä. En tiedä olenko ainoa jonka sormenpäät kuivuvat siinä määrin, että tuntuu epämiellyttävältä koskea mikrokuituliinoja ja muita vastaavia tekokuitukankaita, jopa fleeceä, koska ne takertuvat sormenpäihin kiinni.

      Olen itse asiassa kieltenope joten ompeleminen ei työn puolesta ole minun juttuni :) osaisin kyllä ommella tuollaisen mutta ompelutyöt jätän nykyään ammattilaisille sillä minulla niiden väsäilyyn kuuluisi tuhottoman paljon aikaa ja sitä ei valitettavasti ole. Ehkä sitten eläkkeellä...

      Poista
    3. Mulla on kuivat sormenpäät, mutta tuo materiaali ei tartu sormiin. Olen tilannut Enniltä keväällä jo linerin Vuittonin Noeen. Istuvuus on täydellinen ja työnjälki todella erinomaista. Huopa on ryhdikästä.
      Pisteet Ennille. Jos tarvitsen noita linereita lisää, niin tiedän mistä tilaan.

      Poista
  3. Itse tilasin myös laukunjärjestelijän ja se on kyllä kätevä, kun laukkua vaihtaessa heivaa vaan sen pussukan tärkeine tavaroineen mukaan. Omani tosin on edullinen versio, mutta ajaa hyvin asiansa. Sinun yksilösi on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on kätevä, ei tarvitse koko omaisuutta vaihtaa, vaan nappaa vaan järjestelijän mukaansa. Tuo mun oma menee myös työlaukkuun.

      Poista
  4. Onko tuossa laukussa aina logona MP? (mun nimikirjaimet ???) vai onko sinun laukkuusi lisätty ne jollakin tilausjutulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, toisella puolella lukee Balmuir, mutta nimikirjaimet saa laitettua myöhemmin samaan hintaan. Jos ostaa netistä, mukana tulee kortti, jolla saa sitten Pohjois-Espan liikkeessä painattaa nimikirjaimet mihin kohtaa laukkua haluaa.

      Poista
  5. Tuollainen olisi kyllä niin kätevä ja olenkin monta kertaa miettinyt tuollaisen hankkimista (vastaavan version siis). Vaihtelen välillä nimittän käsilaukkuja ahkeraan (just töiden ja vapaa-ajan välillä) ja aina joku tavara unohtaa just sinne toiseen laukkuun. Tuollainen olisi kyllä tyylikäs vaihtoehto! Ja ihana muuten tuo Balmuirin laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en vie minäkän arkilaukkujani töihin kuin pokkeustapauksissa. Tää on tosi kätsy, ja kauniskin. Laukku on aivan hot!

      Poista
  6. Kaunis vaalea kevät-/kesäväri. Säästä vaan kevääseen. Itse en osaa käyttää isoja ”löysiä” laukkuja (enkä cross bodeja). Mulla on yleensä salkkumainen käsilaukku käytössä:)

    T. Maija

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.