8.11.2017

Viisitoista vuotta omassa kodissa - muistoja sen alkutaipaleelta

                                                                      

Pari perjantaita sitte tulin töistä kotiin, ja olin vähän maani myynyt. Flunssa tuntui istuvan sitkeässä, ääni oli käheänä muutaman tunnin puhumisesta ja laulamisesta. Illalla odottaisi Blog Awards Finland, jonne olin saanut kutsun. Mutta olo oli niin voipunut, vaimea ja uupunut, että menin sähköpostilleni ja kaivoin sähköpostin esiin ja peruutin osallistumiseni.

Harmitti ihan vietävästi. Mutta siinä illan hämärtyessä sytyttelin kynttilöitä olohuoneeseen hiljaisessa talossa. Mikä ihana rauha. Ja yhtäkkiä ei harmittanut enää niin paljon. Tuleehan noita juhlia, eikä maailmassa ole toista niin suloista paikkaa viettää perjantai-iltaa kuin koti. Kodille ei pärjää edes sata gaalaa.

Tämä postaus on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa.



Siitä tulee kohta viisitoista vuotta, kun muutimme tähän taloon. Taloon, joka oli haaveidemme täyttymys, itse suunniteltu jokaista senttimetriä myöten.

Vuokrakaksiossamme hahmottelimme tulevan kodin pohjapiirrustusta, jonka mies sitten piirsi millimetripaperille. Mietimme tulevat huonekalujen paikat ja leikkasimme paperista mittoihin sopivia "huonekaluja". Erkkeriin piti saada kaksi sohvaa vastakkain, ja niiden koon mukaan määriteltiin erkkerin koko. Arkkitehti, joka piirsi suunnitelmamme puhtaaksi, ei osannut laskea portaiden kaltevuuksia - mies laski ne hänelle!



Takka on ollut monen iltamme sydän. Sen edessä olevat nojatuolit ovat tarjonneet sylin monelle mukavalle juttutuokiolle tai peli-illalle. Varsinkin alkuvuosina vietimme talvi-iltoja pelaten Scrabblea ja Upwordsia. Myös joulun aikaan takan edessä on nautittu glögiä ja joulun herkkuja.

Takan edessä olevat tuolit olivat aikanaan myös pitkäaikainen haaveeni. Kun pari vuotta sitten uusimme värimaailmaa, mietimme hetken sillon keltaisten tuolien myymistä. Mutta miksi myydä, sillä verhoilulla niistä saa uudenveroiset. Verhoilu oli oikea ratkaisu. Meidän huonekalut ovat muutenkin "alkuperäiset", osa jo sinne Kannelmäen vuokrakaksioon ostettuja. Vain telkkarisohva on uusittu remontin myötä.

Eniten rakastan kotona hiljaisuutta. Ympärillä on peltoa ja metsää. Minulta on kysytty eikö pelota asua haja-asutusalueella. No ei, mitä pelkäisin? Ehkä peura saattaa kurkata sisään. Tämä hiljaisuus ja oma rauha on kaiken sen vaivan arvoista, että pitää lähtemällä lähteä, jos jonnekin aikoo.



Muistan, miten minua häiritsi kerrostalossa äänet, vaikkakin ihan tavalliset elävän elämän äänet. Vaikka Kannelmäen kotimme oli rauhallinen, kerrostalossa on kuitenkin muitakin kuin me! Muistan viimeisen jouluaattomme kaksiossamme. Yhtäkkiä aattoiltana jostain alkoi soida iskelmäjoululaulu, taisi olla Katri Helenaa tai Arja Korisevaa. Se soi todella kovaa. Ahdistuin ihan hirveästi, ja lähdimme siinä ex tempore aattoiltana käymään uudessa talossamme. Siellä oli vielä sisätyöt vaiheessa, mutta takka oli jo valmiina, tapetoinnit, keittiö ja kaikki suuremmat jutut. Sytytimme takkaan tulen ja istuimme hiljaisessa uudistalossamme takkatulen ääressä. (Voi vitsi, olin vasta 35-vuotias...) Tuntui niin hyvältä tietää, että muutto lähenee, ja kohta pääsee uuteen, omaan kotiin.

Uutena vuotena vasta hauska juttu sattui, siis juuri vähän ennen muuttoa. Uuden vuoden tienoilla oli kovat pakkaset, miinus kolmessakympissä taisi huidella. Mieheni huolestui onko talossa kaikki hyvin ja lähti uuden vuoden aattoiltana tarkistuskäynnille. Hän avasi sulakekaapin, ja samassa, kun hän koski ensimmäiseen sulakkeeseen, koko talo pimeni. Arvatkaapa vain, säikähtikö hän. No juu, vikapäivystys onneksi ilmoitti, että koko kylä on pimeänä...



Olemme nyt, jos kaikki hyvin käy, omakotiasumisemme puolessa välissä. Viisitoista vuotta tulee täyteen ja työelämää on vielä viisitoista vuotta. Kun mieheni jää eläkkeelle ennen minua, luultavasti alkaa luopuminen ja talon myynti. Haaveilemme eläkekodista Espanjassa. Katsotaan totetuuko se. Elämästä ei koskaan tiedä. Toivottavasti meillä on vielä monta takkatuli-iltaa edessämme ennen sitä.

Haaveilen joskus, että voisin vielä asua keskustassa vanhassa talossa, sellaisessa, jossa on leveät ikkunalaudat ja korkeat seinät. Epäilen kyllä, että haaveilusta huolimatta voisin potea sopeutumisvaikeuksia. Olen niin tottunut tähän hiljaisuuteen. Eikä kukaan häiriinny, kun alan avata ääntä. Sopraanon kanssa samassa taloudessa elävä on jo tottunut.



Takan ääressä maistoimme myös myös ihania jälkkäreitä. Valio Eila Kerrosunelmat ovat ihania nautittavia vaikkapa juuri takkatuli-iltoina, kynttiläillallisten jälkiruuaksi, tai vaikka kun vain kaipaat jotain hyvää.

Valio Eila Kerrosunelmat ovat laktoosittomia. Uudet maut, Kinuski- samettinen persikka ja Valkosuklaa-romanovin mansikat herättivät keskustelun kumpi on parempi, mutta emme osanneet päättää. Siksipä oli parasta maistaa molempia!




Viikko on hurahtanut jo puoleen väliin, joten virallinen viikonlopun odottelu käynnistyy. Mutta nyt - mukavaa keskiviikkoa!

Facebook / Instagram / Blogit.fi / Bloglovin`

10 kommenttia:

  1. Hiljaisuus on parasta omakotitalossa asumisessa, mutta on sillä todellakin myös merkitystä missä se omakotitalo sijaitsee aivan kuten kirjoitit. Itse asustelen metsän keskellä omakotitaloalueella ja pidän paikasta kovasti. Muistan kun vielä kävin töissä pääkaupunkiseudulla miten päivän päätteeksi oli helpottunut olo kun pääsin junalla kotiin. Pienen kaupungin kasvatti tuli kotiin =) Ja nykyäänkin kun käyn Espoossa katsomassa hoitokodissa tätiäni mietin, että minä kirjaimellisesti avaisin ranteeni jos asuisin siellä metelin keskellä. Hermo lepää, sielu lepää, minä lepään... Kaikki on silti lähellä ja ruokakauppaankin voi vaan poiketa, ei tarvitse ajaa pitkiä matkoja liikenneruuhkissa. Voisin kyllä asustella varmaan ihan maaseudun rauhassakin. Yksi haave sekin...

    - Saila -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan, että aika moni voisi loppuviimeksi asua usealla tavalla. Olen itse asunut monella tapaa, ja olen aika hyvä sopeutunut kaikkeen. Keskusta-asuminen olisi vielä kiva kokeilla, mutta mieheni on kaikkea muuta kuin innostunut asiasta, joten se taitaa jäädä. Täällä maaseudun rauhassa on mukavaa, voin suositella ;)

      Poista
  2. moi. niin kivasti kirjoittelet, mukava käydä kylässä :D

    terkuin Tiina

    VastaaPoista
  3. Me asumme Espoossa. Iso kauppakeskus on parin kilometrin päässä, juna-asema 10 min kävelymatkan päässä ja lähimmät naapurit 8 metrin päässä. 😊 Helsingin keskustaan pääsee varttitunnissa junalla. Asumme siis pienellä tontilla itse suunnitellussa talossa. Tämä on meille loistava vaihtoehto. Kaikkein tärkeintä on se, että omakotitalossa on oma rauha eikä ole seinänaapureita, Omaa pientä pihaakin arvostan, lasitettu parveke on ahkerassa käytössä huhtikuusta syyskuulle. Kerrostaloon en haluaisi enää koskaan asumaan. Kiva koti kyllä nostaa elämisen laatua kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nostaa, ja jokainen toivottavasti löytää sen oman mieluisimman asumismuodon. Kuulostaa siltä, että te olette oman tyylinne löytäneet. Meidän lähinaapuri on sadan metrin päässä, ja mukavia naapureita onkin. ; )

      Poista
  4. Itse asuin 60 neliön kt-kaksiossa, joka ostettiin minulle opiskelija-aikana. Sitten perustin perheen ja lasten synnyttyä muutto rivitaloasuntoon lasten koulun takia (pieni paikkakunta - pieni koulu). Sieltä sitten 40-luvulla rakennettuun taloon, jossa oli myös sen ajan mukaan suuri tontti. Ihana talo ja ihana piha, mutta en ole puutarhaihmisiä ollenkaan.

    Aikansa kutakin. Nyt asun itsekseni ihanassa kerrostaloasunnossa, joka on paras tähän elämäntilanteeseen. Ehkäpä tämä on loppuelämäni koti :)
    Kaikki asumismuodot on nyt koettu ja ympyrä sulkeutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ollut aika onnekasta, kaikkea olet tosiaan saanut kokeilla. Kerrostaloasuminen on kyllä helppoa, ei tarvitse huolehtia siitä pihasta. Puutarhaihmisiä en ole minäkään. Katsotaan mihin tästä kodista elämä vie!

      Poista
  5. oletko pitänyt perheen tietoisesti pois blogista, tarkoitan onko liian henk.koht kysyä onko teillä lapsia?
    t. blogisi pitkäaikainen samanikäinen anonyymi Liisa Lauttasaaresta

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.