Tietoa mainostajalle ›

14.1.2018

Perfektionisti?

Kun innostuu, tuntuu siltä, ettei malta jättää asiaa kesken. Mieli käy kierroksilla ja ajatukset hyrräävät iltamyöhään. Asian haluaa tehdä hyvin, ellei vielä paremmin. Kerroin tämän miehelleni, ja hän sanoi, että näin on, koska olet perfektionisti

Mutta milloin on hyvä olla perfektionisti ja milloin kannattaa painaa jarrua?

Löysin oman sisäisen perfektionismini vasta ulkomailla vaihdossa. Sitä ennen olin jokseenkin huoleton opiskelija ja koululainen. Olin 22-vuotias ja musiikinopiskelijana Unkarissa. Vuosi oli äärimmäisen vaikea, sillä kuoronjohdonopettajani kiusasi minua koko vuoden. En saanut koko vuonna häneltä rohkaisevaa sanaa. Jos en osannut jotain asiaa, hän jätti minut huomiotta. Jos osasin, asia sivuutettiin ja mentiin eteenpäin.



Tein kovasti töitä. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman parasta ystävääni, joka oli myös vaihtarina. Pyysin kuoroläksyihin myös apua partituurinsoiton opettajaltani, joka kädestä pitäen opetti johtoläksyt. Pärjäsin tunnilla keväällä hyvin, ja huoahdin helpotuksesta joka tunnin jälkeen.

Olisin tietenkin voinut anoa toiseen ryhmään pääsyä, mutta olin nuori, lapsellinen ja liiankin pärjääväinen.

Kun tulimme koto-Suomeen, opiskelu konservatoriossa tuntui helpolta Unkarin kurinalaisten ja autoritäärisen mallin jälkeen. Valmistuin vuoden jälkeen ja menin töihin, ja edelleen kaikki tuntui helpolta. Viihdyin töissäni kaksi vuotta, sitten pääsin Sibelius Akatemiaan.

Olin siellä aloittaessani jo 26-vuotias, ja tein tarkan suunnitelman, jotta valmistuisin kolmessa vuodessa. Loppujen lopuksi sain maisteriopinnot kasaan kahdessa ja puolessa vuodessa. Löysin myös sisäisen kunnianhimoni ihan uudella tasolla: entinen alisuorittajakoululainen halusi vain parhaat arvosanat. Ja edelleen Unkarin opit ja kuri mielessäni pääsin tavotteisiini kahta ainetta lukuunottamatta. Olin valmistuessani todella väsynyt ja kaikkeni antanut, silti onnellinen, että pääsin tavoitteeseeni.



Työelämä on sitten asia erikseen, mutta ensimmäiset vuodet tein töitä niin paljon, että olin uupua sen alle. Kukaan ei odottanut minulta sitä, vaan vaadin itse itseltäni. Lopulta tuntui siltä, että en riitä mihinkään enkä kellekään. Työhöni oltiin tyytyväisiä, mutta itse olin sitä mieltä, että no, voisihan tuon tehdä paremminkin. Klassiset uupumisen merkit.

Kun minusta tuntui, että minulla ei ole enää opettajana mitään annettavaa, menin stailauskurssille ja perustin blogin. Ja kas - blogin myötä tapahtui jotain jännää. Luovuuteni palautui, myös töissäni. Kun sain jakaa intoihimoani visuaalisuuteen ja kauniisiin asioihin, sain samanhenkisiä ystäviä ja lukijakuntaa, se voimaannutti minussa kaiken.

Taatusti olen perfektionisti edelleen. Järjestin vasta joululaulajaiset koulussamme. Voisi kuvitella, että äkkiäkös sen pistää pystyyn, mutta liikkuvia osia oli yllättävän monta. Koko konsepti oli valmiina jo marraskuun lopulla, mikä oli hyvä juttu.

Mutta osaan antaa itselleni myös löysää. En enää uuvuta itseäni. Kyllä, saatan miettiä edelleen kiinnostavia juttuja niin, että en malttaisi mennä nukkumaan, mutten enää menetä yöuniani niiden takia.



knit Soyaconcept
skirt Second Female
boots Tommy Hilfiger
watch Daniel Wellington

Mielestäni jaksamisen kannalta on tärkeää, että sinulla on joku intohimo. Eräs ystäväni harrastaa teatteria, toisella on bändi, kolmas vetää lumikenkäilyretkiä, neljäs pelaa tennistä ja kilpailee siinä. Minä pidän tätä blogia. Työelämän hektisyyden vastapainoksi minulla on toinen, ikioma maailma, johon sukeltaa. Valokuvauksen ja kirjoituksen maailma.

Perfektionisti haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin, ei, koska täytyy, vaan koska hän näkee, että hän osaa. Siinä on sen sudenkuoppa, mutta myös mahdollisuus. Viisas osaa tasapainotella ja nauttia osaamisestaan uupumatta.

Oletko sinä perfektionisti?

                                        Facebook / Instagram / Blogit.fi / Bloglovin`


4 kommenttia:

  1. Myönnän; Olen taistellut ihan saman asian kanssa kolmekymppisen ikäni. Uupumuksen rajoilla käyty monesti ja on ne jäätkin murtuneet. Mutta onneksi nyt pikkuhiljaa kovalla harjoittelulla ja monen mutkan kautta sitä on oppinut ottamaan asioita rennomminkin, eikä aina pyrkimään siihen 150% panokseen kaikessa mihin ryhtyy. Vähempikin riittää välillä ja "ihan hyväkin" on joskus ok. Tuo oli viisaasti sanottu, mitä lopussa totesit: "Viisas osaa tasapainotella ja nauttia osaamisestaan uupumatta." Aamen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet vielä nuori, hienoa, kun osaat ottaa rennommin tarvittaessa. Kukaan ei kiitä, jos vetää itsensä ihan tilttiin. Ylisuorittamien on paitsi tunnollisten, myös osaavien ongelma. Kukaan ei vaadi meiltä enempää kuin mitä me itse vaadimme itseltämme!

      Poista
  2. Liiallinen viilaus ei ole minun juttuni. Tämä elämäntapa ei onnistuisi, jos olisimme perfektioinisteja. Otatko kuvasi itse? Miten ihmeessä tuo onnistuu? Olet tosin harjoitellut paljon. Talvisen lauantain terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan joskus kännykkää apuna käyttäen itselaulkaisijalla, mutta se on tosi hidasta. Hyvä, jos osaat ottaa rennosti, itse harjoittelen sitä joka päivä.

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.