Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

23.2.2018

Kerrassaan Hemaiseva aamutakki

Ihana aurinkoinen päivä - nukuin todella hyvin ensimmäistä kertaa koko lomaviikolla. Olen lähes joka aamu syönyt aamupalani ruokailuhuoneen puolella, ensin pakon sanelemana rempan takia, sitten siitä ilosta, että huone suorastaan tulvii valoa aurinkoisina talvipäivinä. 

Rennon aamun sulostuttajana on kashmir-aamutakki, jonka sain Hemaisevalta. Pehmoinen harmaa takki on niin suloinen, että se on toiminut myös villatakkina töissä.

Lomaviikko alkaa olla tehnyt tehtävänsä. Vaikka olen ollut ihan kotosalla, on ollut kiva hääräillä omia juttuja. Viime yönä nukuin ensi kerran todella rennosti ja sikeästi, hyviä unia nähden. Keittiön tasojen öljyvahan huurutkin ovat haihtuneet pois, eikä nenäni ole sen takia enää tukossa. Tuonne keskiviikkoon asti olin ihan hätää kärsimässä sen hajun takia.

Kuvat ovat ensimmäiseltä lomapäivältäni. Ensimmäisen loma-aamun kevyt aamupala oli kiva syödä kirkastuvaa talvipäivää katsellessa ja uutta sisustuslehteä lukiessa. Ja tietenkin palanpainikkeena pari kuppia mantelimaitokahvia.



Sananen tuosta aamutakista. Nepalissa eettisesti valmistettu kashmir-aamutakki on niin ihana, että voisin asua siinä koko ajan. Koska en voi töissä kulkea aamutakki päällä - hetkinen, voin kyllä. Se menee myös maksineuleesta, ja stailasin sen vahapintahousuihin ja saappaisiin, pitääpä kuvata teille se asu. Takkini on kokoa XS-S.

Hemaisevan omistajan, Kirsin, kautta voi myös tilata custommade-kashmirneuleita, ja odotan innokkaasti omaani saapuvaksi. Värivaihtoehtoja riittää, ja voit piirtää oman mallisi mittojesi mukaan. Oma neuleeni on valkoinen oversize-malli.

 kashmir, kashmiraamutakki, Hemaiseva, eettinen vaate

Kashmir, kashmiraamutakki, Hemaiseva, kotimainen, eettinen vaate
Kashmir, kashmiraamutakki, Hemaiseva, kotimainen, eettinen vaate



cashmere robe Hemaiseva (sponsored)
silk top Rosemunde
night pants The White Company
lamb fur slippers Shepherd


Mukavaa perjantaita kaikille!


8 kommenttia:

  1. Tosi kiva kuulla, että sinäkin olet ihastunut Hemaisevan tuotteisiin. Minulla on tuon aamutakin lisäksi juurikin custommade kashmirneule, kashmirolohousut (ihan täydelliset), huiveja ties kuinka paljon, vilttejä ja koirille oma kashmirvillatyyny (josta ne piru vie tappelevat!). Meidän perhe siis fanittaa Hemaisevaa.

    Oman customneuleeni teetätin tosi reilunkokoisena ja oikein paksusta materiaalista, niin on kyllä maailman täydellisin "pahaa maailmaa pakoon" -paita.

    Ja laatu on priimaa. On pidetty, pesty ja puettu uudestaan. Ihan huippuja!

    Mukavaa viikonloppua Marjukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, matsku on ihanan paksua ja kuosissaan pysyvää. Aamutakki on aivan ihana! Hauska, teillä koiria myöten digataan Hemaisevasta!

      Poista
  2. Rakastan Kashmiria! Ja tuo aamutakki on ihana! Uusi Hemaiseva merkki, ainakin mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumaan, aamutakki on aivan mahtava.

      Poista
  3. Onpa kaunis aamutakki. Materiaali näyttää hyvältä. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis ja tosi laadukas. Kiitti Maiju samaa sulle!

      Poista
  4. Tekisitkö joskus postauksen Rosemunden silkkitoppien pukemisesta. Itselläni on niitä 4 eri väristä, enkä oikein osaa niitä käyttää kun talvella neuleen alla. Eli miten niitä voisi käyttää vähän näkyvämmin.
    T: Minerva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Mulla on vain yksi, mutta aikeissa ostaa pari muutakin, kun ne ovat niin hyvälaatuisia ja ihania päällä.

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.