Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

15.2.2018

Mikä ilahduttaa juuri nyt

Huomenna alkaa talviloma, ja olen niin sitä odottanut. Joulun jälkeen on ollut yhtä haipakkaa, ja tunnen tarvitsevani pienen hengähdystauon. Parasta kuitenkin on, että viikonloppuna saamme keittiön kuntoon, ja pääsen taas kokkailemaan kunnolla. Noutoruokaa on tullut syötyä viime viikkoina ihan liikaa.

Näistä pienistä jutuista iloitsen juuri nyt:

Hedelmät. Minulle tuli ihan hirveä hedelmien himo tänään. Veikkaan, että vähän yksipuolinen syöminen tuntuu kropassa. Menin töistä suoraan kauppaan ja ostin aika pinon tuoreita hedelmiä, joista teen salaattia ilta- ja aamupalalle. Lemppareita ovat klementiinit, meloni, banaani, ananas ja päärynä. Myös tuoreista appelsiineista puristettu mehu on ihanaa, nyt veriappelsiinit ovat parhaimmillaan.

Lahjakortti. Minulla on edelleen käyttämättä yksi synttärilahjaksi saatu lahjakortti Kämp Groupille, ja veikkaan, että viikonloppuna sen käytämme.



Keväisemmät vaatteet. No, ihan vielä ei ole ohuiden vaatteiden aika, vaan vaaleampien värien. Olen ostanut joulun jälkeen kahdet farkut (toiset kuvissa), ja metsästän yhä täydellistä bomber-takkia, joka saisi sydämen läpättämään. Tämä yksilö kävi jo kotona, mutta pienin kokokin oli niin väljä, että harmituksekseni jouduin palauttamaan sen.



Valokuvaustunnit. Jee - olen jo sopinut ensimmäiseni! Ystäväni tytär on valokuvaaja. Haluan opetella ihan kokonaan manuaalina kuvaamisen, nythän kuvaan puoliautomaatilla. Sen kun opin, niin siirrytään sen jälkeen raw-kuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn. Olen niin innoissani tästä. Valokuvaus on sellainen, jossa on aina opittavaa. Ja oppiminen on hauskaa!

Irtiotot. Eipä irtiottoon mitään ihmeellistä tarvita, silti niitä on joskus niin vaikea tehdä! Pian kanssa on suunnitteilla yksi kiva juttu maaliskuun alussa.



Leikkokukat. Sain eilen ihanat ystävänpäivätulppaanit, muuten maljakossa ovat olleet ihanat pionit Pentikiltä. Ja nehän kestävät.

Talviloma. Aioin pitää ihan totaaliloman, mutta minut tuntien puuhaan kuitenkin kaikenlaista. En ole paikoillani viihtyvää sorttia, joten suunnitelmissa on keittiön laiton lisäksi verhojen ompelua, kirppisjuttujen kuvaamista FFS-kirppiksen puolelle ja vanhempieni emännöintiä loppuviikosta. Parasta lomassa on nukkuminen ja se, että saa puuhata omaan tahtiin kaikkea kivaa. Mies ei lomaile, joten saan huvittaa ihan itse itseäni. Ja blogiahan en malta jättää lomalle...



Liikunta. En ole viime lauantain jälkeen tehnyt mitään liikunnallista, mutta tänään taas teen ja toivottavasti myös lomalla saan kuntoiltua paljon. Näyttäisi tulevan ihan kunnon talvikeli ensi viikolle. Hiihtämään en silti lähde, se ei ole oma juttuni ollenkaan. On ollut mahtavaa, kun on saanut liikkua. Painojen lisääminen harjoitteluun on myös tuottanut tuloksia, käsivarressa on ihan habaa jo. Ihan huvittaa, että kymmenisen vuotta sitten aloitin kahvakuulalla, joka painoi kolme kiloa. Nykyään heiluttelen viittätoista kiloa.

Musiikki. Olen alkanut pikkuisen taas lauleskella, ja huomaan jaksavani paremmin pitkät päivät, kun ääni on auki ja soiva. Kuuntelen myöskin innostuneena Spotifyn valmiita soittolistoja, pehmeää jazzia tai akustista musaa. Ei tarvitse itse koota listoja, eikä myöskään ajatella ja analysoida, mitä tekee yleensä kuunnellessa.

Työunivormu. Palailin vanhoille juurilleni pukeutumisessa, nimittäin työurani alussa pukeuduin lähes päivittäin farkkuihin, kauluspaitaan ja bleiseriin. Ja kas - tykkään edelleen siitä kombosta. Rakastan tuota Mos Moshin paitista, sen hihansuut ovat niin söötit, ja miten ihana se on päällä. Gantin jakkua en ole hirveästi pitänyt, mutten myöskään raskinut siitä luopua. G-Starin farkut ovat malliltaan suorat, juuri sellaisia tarvitsin. Niissä on paljon stretchiä, joten otin kokoani pienemmät, hyvin toimii.



blazer Gant (similar)
shirt Mos Mosh
jeans G-Star Raw
boots Tommy Hilfiger
bag Michael Kors
earrings Topshop

Mikä sinua ilahduttaa juuri nyt? Mukavaa torstaita!


Ps. Huomenna ja lauantaina on Booztille voimassa koodi Fabforty15, jolla saat viidentoista prossan alennuksen neuleista. Minimisumma on 59€, poislukien merkit Ralph Lauren, Tommy Hilfiger, By Malene Birger, Mango, Odd Molly, Samsoe & Samsoe, Boss.

*adlinks

1 kommentti:

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.