Tietoa mainostajalle ›

17.5.2018

Rakkaudesta, sydänsurusta ja pitkän parisuhteen salaisuuksista



"Arkipäivän teot ovat rakkautta: mies purkaa pihakeinua maalatakseen sen valkoiseksi, koska toivon valkoista keinua. Minä keitän hänelle perunoita, koska hän tykkää niistä enemmän kuin riisistä, vaikka minä tykkään enemmän riisistä. Minä kysyn häneltä oliko jännä jääkiekkomatsi, vaikkei mua oikesti kiinnosta, ja hän kysyy onko paitani uusi, vaikkei häntä oikeasti välitä. Me ollaan molemmat puolikkaita ilman toista."

Kirjoitin näin omalle Facebook-seinälleni, ja se keräsi paljon tykkäyksiä. Se oli juuri sen hetken fiilis, mieheni purki ulkona pihakeinua, joka kaipasi kunnostusta ja maalia pintaan. Lävitseni kulki läikähdys, joka oli rakkautta, hellyyttä ja onnea siitä, että minulla on elämässäni tuollainen kumppani, minulle sopiva, ainoa oikea.

Olin kuusitoistavuotias, kun koin elämäni kamalimman sydänsurun.

Olin seurustellut muutaman kuukauden. Olin niin umpirakastunut kuin vain kuusitoistavuotias voi olla. Hän oli ja hänellä oli kaikkea mitä toivoin poikaystävältä: pitkä, hyvä koulussa, kiva perhe ja kiva ulkonäkökin, fiksu, hauska, empaattinen. Ja nyt, kun mietin, niin hänellä oli myös kiva ominaistuoksu, johon sekottui Blue Stratoksen tuoksu.

Kun lukion toinen luokka alkoi, ja hänellä lukion kolmas, suksemme menivät ristiin ja ensimmäinen vakava seurustelusuhde päättyi kuin seinään.

Menin niin rikki kuin vain voi. Suhde loppui, mutta rakastuminen jäi.

Koko kouluvuoteni olin ihan hajalla. Muistan sen talven loputtoman harmaana, pitkänä ja raskaana, tylsänä ja kankeana. Sairastin sinä talvena yhtä aikaa silmä-, poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksen. Otin kolmea antibioottia yhtä aikaa, ja yritin selvitä meneillään olevasta jaksosta. Saatoin alkaa keskellä oppituntia itkemään. Jossain muussa koulussa se olisi ollut outoa, mutta ei suurien tunteiden musiikkilukiossa. Mutta varmaan koko koulu nauroi minulle. Jos sydänsurun kohde olisi alkanut seurustella, se olisi ollut jotain, mistä en olisi selvinnyt. Tai tietenkin olisin, mutta seitsentoistavuotiaan elämänkokemuksella se tuntui siltä.

Pelastukseni oli yllättävä: abien kielikurssi Englannissa, jonne lähdin hyvän ystäväni kanssa neljäksi viikoksi.

Se oli täydellinen irtiotto: terapiaa, balsamia haavoille, pientä siiderihuppelia ja lomaromanssi. Meitä oli kahdeksan lukiolaista, kolme tyttöä ja viisi poikaa. Ja ihana, upea Oxford, neljä viikkoa täynnä naurua, vapautta, nuoruuden intoa ja ikimuistoinen, varmaan elämäni hauskin reissu, jonka muistoille ystäväni kanssa nauran edelleen.

Palasin abivuoteeni voittajana, itseni voittajana. Mutta edelleen hivenen särkyneenä, etten kyennyt kymmeneen vuoteen todella ihastumaan keneenkään. Seurustelin kyllä aika ajoin, mutta olin varuillani ja jotenkin etäällä.

Oli muutama suhde tulevina vuosina. Etsin sitä oikeaa. En ole renttuihin rakastuvaa tyyppiä, vaan kunnon kavereihin. Oli pitkiä suhteita, joihinkin tuhlasin liikaa aikaa, jopa vuosia. Olin seurustelussa vähän liiankin hyvä, sillä en tykännyt olla yksin.

No, jonnekin ne vuodet jäivät, nuoruuteen. Tapasin mieheni, ja siitä alkoi uusi, aikuinen ajanjakso. Olimme aivan umpirakastuneita, ja olemme edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Jos olisin voinut kuiskuttaa 17-vuotiaan itseni korvaan jotakin, se olisi ollut lupauksen suuresta rakkaudesta, kumppanista, jonka vierellä tulet seisomaan loppuelämäsi. Hänestä, joka seisoo vierelläsi, vaikka mitä tapahtuisi. Se on mahdollista. Se tulee vielä tapahtumaan, se juuri sinulle täydellinen kumppani. Sellainen on olemassa.

Olen monesti miettinyt mikä on se juttu, että me olemme yhdessä, ja haluamme olla.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että mieheni täytyy olla todella vahva. Olen itse vahva ja voimakas mielipiteiltäni, myös teoiltani - mieheni täytyy pystyä antamaan minulle vastusta. Vähänkin nössö tyyppi jollakin tapaa, ja se oli siinä. En tykkää perässälaahattavista, vailla suuntaa olevista tapauksista. Hän kuitenkin antaa minun olla minä, ei kai pohjalaisnaista voisi komentaakaan toisenlaiseksi!

Hän taas sanoo, että hän tykkää siitä, että minä olen vahva. Silti riitelemme harvoin, en ole taipuvainen nalkuttamiseen eikä hän päsmäröintiin. Joten annamme toistemme olla sellaisia kuin olemme. Monesti olen kuullut esimerkiksi kaupassa parien puhuvan tosi rumasti toisilleen, mikä on minusta kauheaa. Jos me joskus riitelemme, emme jäkätä tai nimittele. Kunnioitus toiseen pitää olla, riitelyssäkin.

Minä olen sillä tavoin vanhanaikainen, että minun täytyy pystyä katsomaan miestäni ylöspäin. Itse olen erityisherkkä, mutta mieheni ei ole, ja se on kyllä toimiva kombo. Hän ymmärtää, että kuormitun tietyistä asioista, ja ymmärtää sen.

Ei myöskään ole puppua, että vihkikaavassa kehotetaan kilpailemaan toistensa kunnioittamisessa. Jos jotain elämänkokemus on tuonut, niin sen ymmärryksen. Pienet teot puolin ja toisin kertovat välittämisestä. Hän käy kaupassa, koska inhoan sitä, ja minä hoidan meidän pyykin ja silitän hänelle paidat.

Edelleen kuljemme käsi kädessä. Hän on se, jolle haluan ensimmäisenä soittaa, kun jotain tapahtuu. Nauramme paljon ja hassuttelemme.

Hänellä on ihana ominaistuoksu, joka on parhaimmillaan niskassa, siellä, missä tummat hiukset, jo harmahtavat, kihartuvat, kun ne ovat kasvaneet vähän liian pitkiksi.

Ja kuusitoistavuotiaan sydänsurua en ikinä vähättelisi.

18 kommenttia:

  1. Ihana, liikuttava kirjoitus <3 . Näinhän sen elämän suuren rakkauden kuuluukin mennä. On hyvä, kun suhteessa saa ja on tilaa olla juuri sellainen kuin on.
    Aurinkoista viikonloppua teille :)
    Terveisin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on. Mä olen ajatellut, että edelliset, feilanneet suhteet eivät ole syystä tai toisesta olleet tarkoitettu, kun oli liian vaikeaa, liikaa riitaa, liikaa erilaisuutta tms. Minusta hyvässä suhteessa ei kuulu olla liian vaikeaa, ja toisen pitää saada antaa olla oma itsensä. Heh, nostalgiapläjäykset ovat aika liikkiksiä välillä!

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksestasi, se herätti tunteita!
    Koin 18-vuotiaana ensirakkauden päättymisen. Seurustelua oli kestänyt vain neljä kuukautta, mutta olin umpirakastunut. Tuskaani vain pahensi kun ex-poikaystäväni ja ystäväni alkoivat seurustella. Menetin kuukauden sisällä ensirakkauden ja ystävän.
    Ehkäpä tästä johtuen uusien ystävyyssuhteiden solmiminen aikuisena ei ole ollut minulle helppoa.
    Olen joskus jopa nolostellut sitä että noinkin lyhyen suhteen päättyminen tuntui niin pahalta ja niin kauan. Kirjoituksesi auttoi minua ymmärtämään että ehkä se on ensirakkauden kohdalla tuskaista muillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä minun kesti viisi. Se että poikaystäväsi alkoi seurustella ystäväsi kanssa teki varmasti syvän haavan. Ihan kauhea tilanne. Ymmärrän hyvin, että se jätti jäljet ja varovaisuuden, tunnen sen itsestäni myös.

      Olen monesti miettinyt, että jäin ehkä kiinni siihen, mitä olimme siihen asti olleet siinä rakastumisen huumassa. Jos olisimme seurustelleet pitemmälle, juttu olisi ehkä loppunut itsestään ja olisi välttynyt niin suurelta surulta. Kymmenen vuotta mullakin meni siitä tavallaan toipua. Nuorilla on suuret tunteet, mutta niiden käsittely on monesti vaikeampaa elämänkokemuksen puutteen takia.

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus.
    Aurinkoista kevättä.
    Terkuin Satu

    VastaaPoista
  4. On ihanaa lukea tuollaista tekstiä parisuhteesta kun ne tuntuvat nykyään olevan niin vaikeita pitää elossa.
    Olen itsekin juuri noin onnellinen, kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Se on totta, että edelleen puoliso tuntuu vuosi vuodelta rakkaammalta ♥. Minusta tärkeintä on kunnioittaa toisen mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita, vaikka ne ei olisikaan aivan omia vastaavia.
    Terv, Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upean pitkä taival teillä, onnea! Siinä ajassa joko hitsautuu tosi tiiviisti yhteen tai sitten kasvaa erilleen. Teillä onneksi tuo ensimmäinen! Toisen asioista kiinnostuminen on todella tärkeää. Siinä yritän aina tsempata itsekin.

      Poista
  5. Ihanaa, kun kirjoitit tästä aiheesta. Samaistuin täysin tunteisiisi nuoruuden rakkaudesta. Samoin itse rakastuin ja haavoituin. Vuosien jälkeen kohtasin uudelleen ensirakkauteni ja enkä uskaltanutkaan pyristelllä eroon vaikeasta suhteesta kahden vuosikymmenen jälkeen, koska nuoruuden traumat olivat vielä vahvasti mielessä. Kaikki hyvin nyt, sillä vaikeiden vuosien jälkeen ja rinnalla uusi Rakas kumppani, jonka sain Fab Forty Something 😊 kiitos Sinulle, kun muistutit näistä ajatuksista!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnea, ihanaa, että olet löytänyt todellisen rakkautesi näin fab fortynä! Milloinkaan ei ole liian myöhäistä! Nuoruudesta saattaa todella jäädä ihmeellisiä traumoja, mutta onneksi niistä on selvitty!

      Poista
  6. Niin kauniisti kirjoitettu toisesta ihmisestä, rakkaastaan. Ihania vuosia vielä paljon jatkossakin.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kirjoitus. Olen joskus sanonut, että pitkässä parisuhteessa usein näkee välittämisen parhaiten arjen pieninä tekoina. Jääkaappiin on ilmestynyt gluteeniton leivonnainen, kesken työpäivän hän voi ajaa työpaikallasi ja tuoda sinulle mansikoita. Kaikkea pientä ja arvokasta. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihan superromanttista. Mä olenkin sun kirjoituksista aistinut, että teillä on erittäin rakastava ja vahva suhde.

      Poista
  8. <3 Niin ihana teksti ja monesta kohdasta olen ihan samoilla linjoilla! Halaus!

    VastaaPoista
  9. Ihana kirjoitus Marjukka! Itsellä pari superpitkää suhdetta takana ja muutama lyhyt. En ole koskaan kuitenkaan kokenut sydänsuruja, jotenkin suhteiden päättymiset ovat menneet sillä tavalla - toiset helposti ja joku todella vaikeasti.. Nyt olen uudehkossa suhteessa, joka tuntuu kaikkien edellisten jälkeen parhaimmalta - täydennetään toisiamme niin luonteiden kuin kiinnostustenkin suhteen. Aika näyttää tuleeko tästä miten pitkä parisuhde, mutta sitä on turha miettiä etukäteen. Ja sydänsuruja - niitä on turha pelätä etukäteen, vaikka varmasti hirveitä ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun tykkäsit! Paljon onnea teille - tuntuu hyvältä puolestasi, että olet nyt onnellinen! Pitää myös uskaltaa heittäytyä, eihän sitä muuten tiedä mitä suhteesta tulee! Ihanaa kesää teille!

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.