Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

23.8.2018

Viikon parhaat, punainen Blusbar-neule ja hiljaiset pellot

Pellot ovat oma mielenmaiseman. Jollekin se on meri, toiselle metsä, kolmannelle Pariisi kattoikkunoineen. Rakastan peltojen aavaa, kypsän viljan väriä, ja sitä, miten laskeva aurinko värjää tähkäpäitä. Sain kuviin palasen sitä maagista hetkeä, kun aurinko laskee, ja valo on pehmeimmillaan. Kuvissa on edukseen myös kaunis Blusbarin punainen neule, joka sopii viileisiin iltoihin, ja myöhemmin syksymmällä töihin tai iltamenoihin.

Vaikka etukäteen stressasin tätä viikkoa, se on kääntynyt voiton puolelle, ja monia kivoja juttuja siihen on mahtunut pitkistä päivistä huolimatta.



Tämä viikko on ollut todella kiireinen ja vähän raskaskin. En selvästikään ole vielä sinut arjen kanssa, tuntuu, että aikaa on kaikkeen ihan liian vähän. Eilen oli pitkä päivä kellon ympäri, ja nukkumaan menin suosiolla yhdeksän jälkeen. Sainpahan pitkät unet, ja olo on ollut tänään ihan toisenlaisen kuin eilen.

En ole muuta tehnyt kuin töitä, siltä ainakin tuntuu. Mutta kun aloin kaivelemaan mielestä viikon kohokohtia, niin löytyihän niitä, kivoja, pieniä juttuja, joista tulee arkeen pikkuisia kohokohtia!



Ostin kirjan, jota olen ajatellut paljon: Margaret Atwoodin Orjattaresi. Eli HBO Nordicin supersarja Handmaid´s Talen alkuperäistarina. Ja kappas, maanantaina katsoimme vielä Areenasta vuonna 1990 tehdyn elokuvan. Olipa ihan erilainen kuin sarja. Juteltiin miehen kanssa vielä pitkään sen jälkeen ja vertailtiin sarjaa leffaan. En vielä uskalla aloittaa kirjaa, koska pelkään sen vievän mennessään niin, etten saa mitään muuta tehtyä. Onko joku teistä lukenut sen?



Töiden kohokohta oli, kun pieni ekaluokkalainen oli kuulemma joka päivä kysynyt opettajaltaan onko tänään musiikkia. Say no more. Olin niin iloinen.



Kävin tiistai-iltana uudella hierojallani, ja kyllä teki hyvää selälle ja hartioille. Miksi sitä tuleekin laiminlyötyä venyttelyä, vaikka se ei paljon vaadi. Päätin taas kerran, että nyt tsemppaan venyttelyssä ja kehonhuollossa. Se maksaa vaivan, todellakin! Varasin vielä ajan parin viikon päähän.



Kosmetologillakin kävin kuuman kesän jälkeen. Ihana Jaana Villimimmistä (Hyvinkäältä) teki minulle kasvohoidon: iho puhdistettiin, sain seerumeita, öljyjä, radiofrekvenssiä ja taivaallisen hartia- ja niskahieronnan. Hoksasin siinä hoitopöydällä maatessani, että ajattelin ihan höpöjä, eli taisin käydä unen rajamailla. Ja se on paljon se, en ylensä ikinä nuku hoitotuoliin, enkä yleensä noin vain. Jaanalla täytyy olla taikakädet!



Tuleva kyläily. Lauantaina menemme kyläilemään iranilaisille ystävillemme, ja sitä kyllä odotan. Voi taas jutella rauhassa koko illan ja kuulla kesän kuulumiset. Ja syödä hyvää ruokaa, tietenkin, iranilaisella twistillä. Jos hyvin käy, voi tarjolla olla iranilaista nugaata tai pähkinöitä, ja hei, en ole mistään Suomessa saanut sen makuisia kuin iranilaiset, tuoreet pähkinät, jotka on maustettu suolaisiksi tai sokeroitu. Voi apua, miten hyviä ne ovat. En yleensä hirveästi pidä pähkinöistä, mutta niistä olen ihan, no, pähkinöinä!



neule Blusbar
housut Mango
laukku Mulberry
kengät Luca Grossi
korvikset Massimo Dutti

Kaikenkaikkiaan olen iloinen, että tämä viikko alkaa olla voiton puolella. Vähän jännitin kuinka jaksan pitkät päivät. Nyt menen haukkaamaan vähän iltaruokaa, sitten jumppa, ja odottelen miestä kotiin illemmalla työpaikan tapahtumasta.

Ja niin, tuo ihana neule on saatu Wandantelta, joka agentoi Blusbaria. Jos haluat oman kotisi lähimmän jälleenmyyjän, kysäise ihmeessä Marjolta: wandante@wandante.com

Mukavaa torstaita, joka on, kuten tiedämme, toivoa täynnä! Olisi kiva, jos jakaisit oman viikkosi kohokohdan!



6 kommenttia:

  1. Kohokohta taisi olla eilen, kun pääsimme Baaripähkinän valtakunnalliseen kesäfinaaliin Viking XPRS:lle muutaman viikon päästä ja saimme jo kolmannen aluefinaalipaikan SM-finaaleihin, meillä on tietävä ja kova visailujoukkue :). Tänään tulee toisen baarin ylivoimainen voitto ja toinen paikka kesäfinaaliin :D. Sitten oli ilahduttavaa, kun alkavan ranskan eka taidonnäyte (koe) meni todella hyvin. Jos Sotkamon Jymy vielä selvittää tänään ihtensä pesisvälieriin, nikn päivä on täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinähän on onnea kerrakseen, tsemppiä loppukisaan!

      Poista
  2. Luin Orjattaresi englanniksi melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Se teki suuren vaikutuksen jo silloin nuorena naisena. Katsoin sarjankin kesällä mutta pidin ehdottomasti kirjasta enemmän. Sanojen vahvuus riittää, kuvaa ja kaikkea sitä ylimääräistä ei tarvita tässä tarinassa.
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aloittanut kirjaa, se on todella vahva ja mukaansa imaiseva! Sanat todellakin riittävät, mielikuvitus hoitaa loput.

      Poista
  3. Hei,
    Kaunis pusero, mitä sanot mitoituksesta, entä laadusta?
    Onko tuo viininpunainen vai miten kuvailisit väriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on S, joka on pienin koko. Kysäise ihmeessä Marjolta tietoja, sähköposti oli postauksen lopussa. Suosittelen todella, hyvä materiaali kerrassaan!

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.