Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

10.9.2018

Keitä te olette? - lukijatutkimuksen tuloksia

Keväällä Suomen Blogimedia järjesti lukijatutkimuksen, johon teitäkin osallistui hieno määrä - kiitos siitä! Tällaiset tutkimukset ovat aina todella mielenkiintoisia, sillä siitä näkee millainen kohderyhmä blogilla on, ja mistä asioista lukijat ovat kiinnostuneet. Tulokset eivät sinänsä yllätä, sillä olen jotenkin ajatellutkin lukijoideni olevan juuri teidänlaisianne!



Ikäjakauma

Ikä jakautui aika tasaisesti aikusemmille vuosille. Teistä 26% on 45-49-vuotiaita, 25% 50-54-vuotiaita ja 16% 40-44-vuotiaita. Loput prosentit jakaantuvat sitten aika tasaisesti sekä vanhemmille että nuoremmille.

Asuinpaikka

Tässä tuli tutkimuksen yllätys, sillä Google Analyticsin mukaan suurin osa lukijoistani on pääkaupunkiseutulaisia. Tutkimukseen vastanneet olivat sen sijaan 46% muualta Suomesta, 23% Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Oulusta tai Lahdesta, 13% Helsingistä ja 13% pk-seudulta. Ulkomailta lukevia oli peräti 5%.



Työpaikka ja koulutus

Peräti 53% teistä on toimihenkilöitä tai työntekijöitä, 24% johtajia, päättäjiä tai ylempiä toimihenkilöitä. Yliopistotutkinnon suorittaneita oli 40%, ammatillisen koulutuksen 26% ja amk-tutkinnon 24%.

Kiinnostuksen kohteet

Tähän kohtaan sai laittaa useamman rastin ruutuun. Koska tyylipainotteista lifestyleblogia kirjoitan, ei ollut ihme, että peräti 90% teistä on kiinnostunut vaatteista, kengistä ja asusteista. Sisustus ja huonekalut olivat kiinnostuksen kohteena peräti 78%:lla, seuraavana kirivät hyvinvointi ja terveys 70%, matkustus 68% ja ruoka ja viini 53%, liikunta ja urheilu 50%. Kosmetiikka tuli vasta prosenttiluvulla 41%.

Muita kuvaavia asioita

Teistä peräti 70% on sekasyöjiä, kuten itsekin olen,  vegaanien osuus on 7%. Luonnonkosmetiikasta on kiinostunut 41%, alaikäisiä lapsia on 36%:lla ja lemmikki 31%:lla. Luomu- ja lähiruokaa suosii 33%, hyväntekeväisyys- ja järjestötoimintaan on kiinnostus 17%:llä teistä.

Balmuir,

Missä kanavissa ja kuinka usein seuraat vaikuttajaa?

Eipä ole yllätys, että peräti 98% seuraa blogin kautta!

Instagram Feed kiri kakkoseksi, sillä peräti 26% seuraa sitä seuraavaksi eniten, ja Stories seuraa hyvänä kakkosena, 24%. Facebook on vasta sijalla 26%.

Vähintään kerran viikossa seuraa 62%, vähintään kerran päivässä 28%. Tämän näen analytiikastakin, sunnuntai on selvästi blogini suosituin päivä.

*****

Tulokset olivat todella kiinnostavia, ja vielä kerran kiitos siitä, että näit pienen vaivan ja vastasit kyselyyn! FFS on nyt 7,5-vuotias ja pitänyt aika tavalla linjansa vuosien varrella. Sinä aikana blogimaailman on muuttunut todella paljon, ja välillä tuntuu siltä, että se mitä on ollut ennen, ei enää riitäkään.

Koen, että blogimaailma on tällä hetkellä kahtiajakautunut, vaikuttaja-ammattilaiset voivat käyttää koko päivän kirjoittamiseen, kehittämiseen ja verkottoitumiseen, myös lukijamäärien kasvattamiseen.  Välillä ajattelen, että olisipa mahtavaa, aikaa olisi ruhtinaallisesti! Sitten ovat kirjoittamista ja sometamista harrastavat, on kiva kirjoittaa ihan sen nautinnon takia, eikä tarvitse olla sen kummempia tavotteita.

Itse horjun jossain siinä välimaastossa. Blogi on toki jo kakkostyö, mutta myös ennen kaikkea edelleen intohimo ja rentoutumisen väline. Välillä olen vähän apeana ja alamaissa siitä, että ei vain ole aikaa tarpeeksi, en itse ole tarpeeksi.

Sitä haluaisi tehdä enemmän ja monipuolisemmin, mutta ei vain voi. Eikä tärkeistä asioista, kuten vaikka levosta tai liikunnasta, halua tinkiä. Suurin osa ajastani menee kuitenkin ihan muuhun kuin blogiin: käyn töissä, hoidan kotia ja aviopuolisoa, harrastan liikuntaa, elän siis elämää somen ulkopuolella. En edes osaisi, enkä jaksaisikaan, olla koko ajan Insta Stories valmiina tallentamaan, enkä halua elää elämääni pelkästään somen kautta tai varsinkaan somea varten.

Mutta kaikenkaikkiaan syksy on kuitenkin alkanut mukavasti blogin osalta! Olette selvästi palailemassa hoodeille, sillä veikkaan, että meidän ikäluokkamme arvottaa mökki-illan tai hellepäivän yli blogien lukemisen. Nyt lämpimät ovat kuitenkin ohi, ja vaikka itse parantelenkin edelleen todella sitkeää flunssaa, odotan innolla syksyn uusia tuulia. Ja etenkin Balmuirin lukijailtaa! Se humpsahti täyteen neljässä päivässä, lisäpaikkoineen kaikkineen!

Toivottavasti teilläkin on syys alkanut iloisissa merkeissä!

Kaunista maanantaita kaikille!

13 kommenttia:

  1. Oikein mielenkiintoinen statistiikka.

    Omasta näkökulmastani koen sinun olevan loistava bloggaaja juuri siksi ettei tämä ole päätyösi. En tässä iässä vaan pysty seuraamaan blogeja bloggaamisesta, en tosin tiedä kuka siihen kykenee...näkyyhän (työ)elämän kirjo suoraan kirjoitetussa sisällössäkin. Liian suppeat piirit ei vain kanna, nuorempi lukijakunta toki voi olla täysin päinvastaista mieltä.

    T.Rva46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Itse koen välillä niin suurta riittämättömyyttä blogin suhteen, että menen ihan sokeaksi omille jutuilleni. Välillä luen parin vuoden takaisia postauksia, ja huomaan niiden olevan ihan hauskoja! Kiva kuulla, että tykkäät lukea mun juttuja!

      Poista
  2. Olisi kiinnostavaa jos valottaisit kuinka tämä on kakkostyösi. Kuinka paljon ja miten tästä hyötyy rahallisesti tai materialistisesti. Otatko itse yhteistyökumppaneihin yhteyttä vai ottavatko ne Sinuun. Tämä alue on minua aina kiinnostanut bloggareissa. Olisi mukava jos joku rohkea avaisi asiaa lukijoille.
    Voisin itse tiedustella Sinulta, tulisitko hoitooni postausta vastaan?

    T: tätilukijamelkein55

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä ole mitään ihmeen rohkeaa tai salamyhkäistä, esimerkiksi podcast Ysistä viiteen puhuu hyvin avoimesti vaikuttajamarkkinoinnista.

      Suomen Blogimedia ja vaikkapa Asennemedia ovat firmoja, joilla on "tallissaan" mediavaikuttajia, jotka ovat itsenäisiä yrittäjiä toiminimellään tai osakeyhtiöllään. Näiden firmojen markkinointi pyrkii löytämään vaikuttajilleen kaupallisia yhteistöitä. Kaikki yhteistyöt, jossa on sana "kaupallinen", ovat sellaisia, joista vaikuttaja laskuttaa.

      Se, miten some-kanavilla tienaa, on aika yksilöllistä. Tosi monet ammattivaikuttajat ovat entisiä markkinointialan ammattilaisia, joten heillä on presentaatiot ja kontaktoinnit hallussa. Myös minä olen kontaktoinut asiakkaita. Varmaankin itsekin kontaktoit sähköpostilistan kautta lähettämällä tarjouksia ja muistutteluita?

      Todella suosittelen sua (ja muitakin) kuuntelemaan podcastia Ysistä viiteen, jossa Suomen yksi menestyneimmistä mediavaikuttajista, Nata Salmela, avaa blogimaailmaa hyvin avoimesti, tuloineen kaikkineen, jos ne sua kiinnostavat. Nata on aivan huipputyyppi, ja toinen podin keskustelija on entinen bloggaaja, nykyinen mainosalalla toimiva Vivian Valpuri. Mun mielestä se on kaikkein kiinnostavin podcast tällä hetkellä.

      Kiitti Minna, nyt tällä hetkellä en tarvitse hoitoja, mutta oli kiitos kysymästä. Otapa yhteyttä 40+-bloggaajat -yhteisön puolelle, siellä saattaisi olla kiinnostuneita.

      Poista
  3. "Korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 40%, ammatillisen koulutuksen 26% ja amk-tutkinnon 24%."
    AMK-tutkinto on myös korkeakoulututkinto. Tämä kohta kannattaisi korjata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa, kun katsoin saamaani ecxeliä, siinä luki yliopistotutkinto, joten korjasin sen oikein!

      Poista
    2. Hei, ammattikorkeakoulututkinto ei ole akateeminen tutkinto. Ns. korkeakoulututkintoihin luetaan nykyisin sekä yliopistotutkinnot että amk-tutkinnot, mutta ne eivät ole rinnastettavissa toisiinsa. Jos puhutaan vain korkeakoulututkinnoista, antaa se virheellisen kuvan. Marjukan tekstissä asia on juuri oikein.

      Poista
    3. Kyllä mäkin olen siinä käsityksessä, että korkeakoulututkinto on yliopiston tutkinto.

      Poista
    4. Aivan yksiselitteisesti Suomessa korkeakoulut sisältävät nykyään sekä yliopistot että amkit. Se ei ole mukään mutu-kysymys.
      Sitten erikseen ovat tutkinnot; yliopistojen alemmat ja ylemmät tiede- ja taidetutkinnot ja toisaalla ammattikorkeakoulututkinnot, joita sinällään ei perinteisesti akateemisena pidetä.
      Mutta siis, jos puhutaan ilman liitteitä korkeakoulututkinnoista, se pitää sisällään myös amkit.

      Poista
  4. Itse tykkään lukea juuri vähän "kotikutoisempia" blogeja. Voisin verrata niitä kuntosalin konseptitunteihin vs ohjaajan omiin tunteihin. Konseptitunnit ovat toki viimeiseen asti mietittyjä ja niissä on tehokkaasti kaikki kohdillaan mutta persoona, sielu ja joku oma juttu puuttuu. Kaikella kunnioitukselka en vaan löydä mitään kosketuspintaa liiasta täydellisyydestä, se ei ole kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan täydellisyys ole kiinnostavaa, mutta kauniit asiat ovat - arjen vastapainoksi. : ) Heh, eikä omasta elämästä saisi täydellistä blogia mitenkään, mun elämä on ihan liian tasaista siihen.

      Poista
  5. Minäkin 50 vuotiaana luen mieluummin sinun ja kaltaistesi blogeja, jotka eivät ole liian ammattimaisesti tehtyjä! On mukava lukea kuulumisia elämästäsi ja nähdä päivän asujasi! Kuvasi ovat todella kauniita ja inspiroivia,jatka samaa rataa! Balmuir illassa nähdään! Terkuin Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä nähdään, tosi kiva! Odotan iltaa ihan hulluna! Kiva, kun tykkäät jutuistani, kiitos.

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.