Aulaan ei sen kummempia somistuksi tule, ainoastaan kukka tai oksia. Sen sijaan meksikolainen jouluseimeni pääsi tänäkin vuonna aulaa koristamaan.
Meidän aula on kuin tehty jouluiseen köllöttelyyn hyvän sarjan tai elokuvan ääressä. Tykkään myös naputella blogia sohvannurkassa. On meillä työhuonekin, mutta jotenkin usein lähden sieltä sohvalle kirjoittelemaan.
Joulukoristelun suhteen tänä vuonna on ollut maltillinen linja. En ole kaivannut mitään ekstraa, ainoastaan nämä rakkaat vakikoristukset pääsevät esille tänäkin vuonna. Ala-aulan sohvalla köllöttelee kaksi nisse-tonttua, joista toinen on viisikymppislahja serkultani. Tähdet ja kranssit ovat ikkunoissa, Pietaarsaaren symbolit Usko, toivo ja rakkaus loistavat yläkerrassa. Joululehtiä on siellä täällä.
Instagramissa sen sijaan olen seurannut huvikseni amerikkalaisia interiöörejä, ja voi sitä tilpehöörin määrää. Uskon, että itseäni alkaisi ahdistaa sellainen koristeiden yltäkylläisyys, on kuin lavasteissa eläisi. Niitä on hauska katsoa, mutta itse en viihtyisi. Ja onko niissä tunnearvoakaan, kuten esimerkiksi koristeissa, jotka on hankittu vaikka ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ulkomailta tuotuihin kuusenkoristeisiin tai vaikka siihen serkulta saatuun nisseen.
Jos jonkin suhteen vedän vähän överit, niin lyhdyt, huovat ja taljat ovat oma sisustusheikkouteni. Niitä ei voi olla liikaa, ja ei ole nurkkaa, johon ei voisi laittaa huopaa tai taljaa! Toinen mokoma ovat kauniit astiat, mutta niissäkin kestävän kehityksen linja on parasta. Omat Tuuli-astiani ovat vanhimmat jo liki 40 vuotta, Vaniljat 18 vuotta ja Aniksetkin jo muutaman vuoden.
Äidillä on isoäitini vanha astiasto, jonka isoäiti haki sotien jälkeen Haaparannalta. Se ei ole rahallisesti arvokas, mutta kaunis se on. Isoäidillä oli hyvä maku. Astiasto on edelleen täydellinen tarjoiluvateineen päivineen. Se on valkoinen, ja reunoja kiertää kullanväriset ornamenttikuviot. Melkein tekee mieli tehdä näyttävä ateria ihan astioita varten. Isoäiti oli myös hyvin heikko astioille, ja hänen perujaan minulla on hopeisia tarjoiluvälineitä ja kaksi Arabian vanhaa kulhoa, ja myös Tuuli-astiasto.
En tiedä keräilläänkö nykyään enää astioita. Meidän suvussa se oli perinne, ja jokainen meistä äidin puolen serkuksista on ollut keräilyn kohde poikia myöten. Arvostin jo pienenä kotitaloustavaroita, ja minusta oli ihanaa saada täydennystä astiastooni tai liinavaatekaappiin. Muistan ihanat teekupit, jotka sain lukioikäisenä tädiltäni, ne olivat punaiset keramiikkakupit, joissa oli valkoisia sydämiä.
Huh, ensi viikko on sitten vimeinen työviikko, ja se tulee olemaan tiukka. Sitäkin mukavampi fiilis on sitten loman alkaessa. Tänä iltana suuntaan vielä syömään ystäväni Maijan kanssa. Ihana suunntata jouluiseen pääkaupunkiin.
Mukavaa kolmatta adventtia!
Seuraa kanavissani:
Ps. Pitää vielä kertoa: sarjassamme uskomattomia katoamisia, hukkasin parhaimman objektiivini linssinsuojuksen! Sitäkin oudompaa, koska olen ollut linssin kanssa vain kahdessa huoneessa! Ei auttanut muu kuin pistää Rajalaan tilaus kahdesta linssinsuojuksesta, sillä toisenkin objektiivin suojus on hukassa...
