Pentikin joulu 2/2: aula pukeutuu punaiseen

Sisältöyhteistyö Pentikin kanssa

Pentikin joulu-postaukseni ensimmäisessä osassa somistin meidän maalaiskeittiömme punaisin tekstiilein ja koristein. Jos et ole sitä vielä lukenut, se löytyy täältä. 

Tänään toisessa osassa on vuorossa aula, jonka itseoikeutettu kuningatar on vanha, isoisoisäni tekemä talonpoikaissohva. Se on lempihuonekaluni koko talossa, ja sen pari on pieni kolmijalkainen pöytä. Sohva sai koristuksekseen punaisia silkkityynyjä, ja pöytä upean lyhdyn.




Silkki on ylellinen materiaali, eikä siihen kyllästy koskaan. Itselläni on Pentikin punaisia silkkisiä kaitaliinoja, jotka on hankittu talomme ensimmäiseen jouluun viisitoista vuotta sitten. Pentikin uutuuskangas, Sylvia, on silkkityynynpäällisissä kauniina brodeerauksina.




Rakastan sirotella lyhtyjä sinne tänne. Pentikin Montana-lyhty vei sydämeni heti sen nähdessäni. Lyhtyä saa kahdessa koossa.



Pöydällä on suloinen Sylvia-sydänmalja. Siihen voi laittaa vaikka pieniä naposteltavia. Omia Eden-sydänmaljojani käytän kattauksessa alkupaloille tai jälkiruuille.




Kranssit ovat löytäneet tiensä myös aulaan. Minulla on peilin edessä aina vuodenajan mukainen seppele. Huurrettua marjaseppelettä voi hyvin käyttää syksystä jouluun.




En juurikaan harrasta asetelmia, mutta aulan pöydällä on usein vaihtuva näyttely. Ja jouluhan on ihanaa aikaa luoda pöydille kaunista katseltavaa.


Kiitos Pentikille vielä kerran tosi hauskasta toimeksiannosta, ja koti-Pentikini Sadulle avusta!

Mukavaa päivää kaikille!


*tyynyliinat, kranssit, mansetit, tonttu, sydänlautanen kuvauslainassa, kynttilälyhdyt saatu blogin kautta

Seuraa kanavissani:

Instagram

Facebook

Bloglovin`

Blogit.fi

Retroiltapala: teetä ja lämpimiä leipiä

Muistan lapsuudesta käsintehdyt, ruskeat keramiikkakupit ja teepannun. Teessä maitoa ja sokeria. Muhkeat juustovoileivät, joissa oli ketsuppia juuston ja kinkun alla. Juusto oli tietenkin päällimmäisenä, jotta se saattoi sulaa ihanasti leivän päälle.

Keittiökin oli retrohenkinen, oranssinpunaiset ja keltaiset kaapistot. Ja oliko Marimekon raitapaita päällä? Oli, tai iltaisin punavalkoraitainen yöpaita.

Tein leivät samalla reseptillä kuin äiti silloin 70-luvun lopulla tehtiin. Tai en ihan, paahtoleivän vaihdoin siemenleipään, mutta ketsupin säilytin!



Koska olemme mieheni kanssa samanikäisiä, muistelemme usein lapsuudenjuttuja, vaikkapa sieltä 70-luvulta, kun molemmat oltiin alakoululaisia. Kollektiivinen muisti toimii, ja mitä toinen ei muista, toinen täydentää. Nauru raikaa, kun tulee mieleen vaikkapa seuraavia asioita:

Mitä sarjakuvalehtiä luettiin? -Akua, Nonstopia tai Nakkea, Retu oli huono lehti, ei kumpikaan tykätty.
Mikä ruoka oli parasta? - pyttipannu ja pottumaito, puuro ja soppa, luumukiisseli.
Mitä mainoksia tuli telkkarista? Tupla! -Tupla-city on lännessä kaupunki, ja tässä on kaupungin sheriffi, tai Susu maistuu niin kuin pusu, jonka ystävältä saan, Jaffat tulloo, Tässä nukkeneitonen, sievä vaaleatukkainen - Daisyyy... Miten nuo rallit vieläkin osaa?
Mitä leluja oli? Siirtopalapelit, view-masterit, Daisyt, legot...



Telkkarissa oli vain kaksi kanavaa, ja kun Pieni talo preerialla alkoi tasan kello kuusi sunnuntai-iltana, sitä odotettiin koko päivä ja katsottiin se tasan kello kuudelta! Siippa katsoi Bonanzaa, ja vieläkin rallattaa sen tunnaria.

Isällä ja äidillä on vieläkin kattovalaisin, joka oli huoneessani, kun olin lapsi. Muistan myös ensimmäisen yölamppuni, se oli Minni Hiiri. Myöhemmin sain ison tytön lampun, kauniin, valkoisen pallon muotoisen valaisimen.



Eilen mietimme, että on jännä, sitä on elänyt yhden kanavan telkkarista striimauspalveluihin saakka, vinyyleistä Spotify-aikakauteen. Miten hienoa oli saada äänilevy, niitä ei ihan joka päivä ostettukaan. Muistan, kun olin kerran sairaana, olisinkohan ollut seiskaluokalla. Telkkarista seurattiin sarjaa nimeltä Vastatuuleen, ja sen ihana tunnari Six Ribbons soi kaikkialla. Isä toi minulle soundtrack-levyn työmatkaltaan, ja hän oli laittanut levyn nukkuessani nojalleen sängynjalkaa vasten. Se oli kova juttu! Myös Greasen soundtrackia soitin aika ahkeraan.

Mitähän vielä on edessä? Hologrammipuhelut? Tapettiin sulautuvat, rullalle käärittävät telkkarit? Ei osaa edes kuvitella mitä maailman laboratorioissa kehitellään. Ja kaikki tämä informaatiotulva. Kehitys on  niin hurjaa, että tuskin mukana pysyy. Päivää ei pärjää läpi ilman to do-listaa. Kaupasta muistaa ostaa tasan kaksi tavaraa, kolmas on jo liikaa vaadittu.

Ja kyllä, nuo leivät maistuivat ihan yhtä herkullisilta kuin lapsenakin!

Leppoisaa iltaa kaikille!