Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

20 kysymystä – sitä sun tätä elämästä

 

Arvatkaas mistä löysin tämän postauksen aiheen? No, yllätys yllätys, Tuulannelilta tietenkin! Kiitos taas ihana! Tässä siis kevyt kysymyspostaus kolmannen eristysviikon aluksi.

Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?

Katsopa tämä postaus, kesken on Lucinda Rileyn Kuun sisar. Lisäksi pitäisi lopetella Aino Sibeliuksen elämänkerta. Palaan myös usein Maria Boreliuksen kirjoihin, ensimmäinen postaus täällä ja toinen, haastattelupostaus täällä.

Oletko tapojesi orja?

Olen ja en ole, kuten jokainen meistä. Välillä olen sen orja, että minulla ei ole tapoja! Päätän esimerkiksi jatkuvasti laittaa kellon soimaan ja herätä ajoissa, mutta kun on vapaalla, lipsun siitä jatkuvasti. Toisaalta – miksi en nyt eläisi luontaisen rytmini mukaisesti, kun siihen on mahdollisuus?

Kummasta pidät enemmän, siitä että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?

En ymmärrä miksi nämä kaksi olisivat vastakkaiset asetelmat. Asiat voi sanoa suoraan, mutta nätisti. Monesti suoraan puhuminen ymmärretään töksäyttelyksi, että sanotaan mitä sylki suuhun tuo. Asiat voi myös muotoilla nätisti. ”Oletko ajatellut että…”, ”Minusta tuntuu, että…” ovat paljon kivempiä tapoja ilmaista asia.

Missä asennossa nukut?

Selälläni ja levälläni kuin sammakko, tilaa ottaen. Joskus mieheni potkii jalkojani omalta puoleltaan pois.

Mitkä ovat lempielokuvasi?

Voi, niitä on niin monta! Varmaan Notting Hill on ihan ykkönen. Se oli vaan niin suloinen ja täydellinen hyvän mielen elokuva. Tanssii susien kanssa, Sex and The City 1, Entrapment – ansa viritetty, Da Vinci Koodi ja The Independence Day ovat niitä, jotka voisin katsoa uudelleen milloin vain. Suomalaisista elokuvista suosikkejani ovat Niskavuori (1984 versio), Niskavuoren Heta ja Lupaus.

Onko sinulla tunnuslausetta?

Ihan vitsillä on tämä: Hymyile, huomenna on huonommin. Vakavasti ottaen isoäitini sanonta: Asioilla on tapana järjestyä.

Nimeä asia, joka ärsyttää sinua eniten?

Ei nyt mikään hirveästi ärsytä tällä hetkellä, ja jos meinaa ärsyttää, yritän ajatella isompaa kuvaa. Mutta harmittaa, jos kesäkuun alun musiikkikurssi perutaan. Ja luultavasti se perutaan. Olin odottanut sitä kovasti. Mun piti aloittaa Orff-musiikkipedagogiikan opinnot. Näissä jatko-opintoaikomuksissa on ollut koko ajan vastoinkäymisiä!

Onko sinulla tallessa vanhoja kortteja tai kirjeitä?

Minulla on isoäitini kihlakortit vuodelta 1938. Olen kirjoittanutkin niistä täällä. Vanhoja päiväkirjoja on tallessa kaksi suurta laatikollista. En vieläkään ole polttanut niitä. En jotenkin malta, toisaalta haluaisin päästä niistä eroon.

Kun olit lapsi miksi halusit tulla isona?

Eläinlääkäriksi.

Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?

Ei minulla ole varsinaisia paheita. En elä yli varojeni, en tupakoi, käytä huumeita, liikaa alkoholia, maksan veroni kiltisti. Eli kaikki, josta nautin (kahvi, Netflix, some) on ihan kunniallista! No, ymmärrän kyllä, että tämä on sellaisten pikkupaheiden kysymys! Jos jotain pitää vastata, niin kahviin kuluu paljon rahaa, koska olen koukuttunut Nespresson Cioccatino-kapseleihin.

Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?

Lenkkeillä ulkona, ehdottomasti. Lenkkeilen mielelläni kesällä, mutta nämä välikaudet ja talvi – uh, on tosi vaikeaa saada itsensä ulos. Pukeutumien lenkille on vaikeaa, on liian kuuma, liian kylmä, ja niin edelleen. Keksin tekosyitä tekosyiden perään.

Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?

Viime viikolla olen sopinut uusista kaupallisista yhteistöistä sekä tälle keväälle että syyspuolelle, ja olen niistä aivan fiiliksissä!

Luotatko ihmisiin?

Luotan enimmäkseen, uskon, että suurin osa meistä on luottamuksen arvoisia.

Kummassa asuisit mieluummin, maalla vai kaupungissa?

Tällä hetkellä olen iloinen, että asun maalla. Tähän mennessä karanteeni ei ole ahdistanut suuremmin, harmittaa ainoastaan kerrankin vapaan kevään suunnitelmien muuttuminen. En pääse vanhemmilleni, en veljelleni, en hotelliin johonkin kaupunkiin, en pressitapahtumiin, en kirjoittamaan kahviloihin. Toisaalta olen iloinen, että minulla on työ, johon palata elokuussa. Täällä maalla on tilaa hengittää, kävellä, puuhastella pihalla (haravoin eilen).

Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?

Minä itse.

Mikä on lempivitsisi?

Apua, en muista kuin yhden, ja se on tosi hölmö: Maria ja Joosef matkasivat kohti Betlehemiä. Heille ei ollut sijaa majatalossa. Sen sijaan he löysivät luolan. Mutta kun he menivät luolaan, sillä olikin karhu ja he pelästyivät.  Silloin enkeli ilmestyi heille ja sanoi:”Älkää peljätkö, se on täytetty.” Voi rahrahrah!

Mikä eläin olisit?

Varmaankin koala, koska tykkään nukkumisesta. Koala on sellainen öllöttäjä!

Jos saisit kokeilla päivän mitä tahansa ammattia, mitä kokeilisit?

Voisin vetää Ellen-showta yhden illan, valita sinne vieraat jne. Valitsisin Michelle Obaman, Jennifer Anistonin ja Julia Miguenesin (oopperalaulaja). Toisaalta haluaisin esitellä jonkin tosi superupean suomalaisen, joten varmaankin pyytäisin vieraaksi Eva Wahlströmin.

Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?

Varmaan hymyn, sitten läsnäolon taidon ja käytöstavat. Ystävällisyys ja toisen aito kiinnostuminen hurmaavat minut takuuvarmasti. Ihminen, joka on olevinan kauhean tärkeä, saa minut lähinnä huvittumaan, ja pätijät lähinnä säälittävät.

Millaisista lomista pidät?

Sellaisista kuin meidän Toscanan-loma aikoinaan: kauniit puitteet, auto vuokrattuna, mutta allaspäiviä riittämiin. Joka toinen päivä kierreltiin, joka toinen rentoiltiin. Ihan täydellistä. Toscanaan olisi ihana palata vielä kerran, mutta nyt vähän etelämpään. Meillähän on syksyllä 20-vuotishääpäivä, joten olisi ihana vuoden päähän suunnata taas Italian-matkamme tyyppiselle lomalle.

Nappaapa tämä haaste mukaasi!

 

Ps. Kategoriat toimivat taas! Kiitos asian hoidosta digivelho Idalle, jonka käsialaa blogini layout on. Eiköhän syksyllä viilata vähän ulkoasua…

Näinä päivinä kotona

 

Minun piti tänään julkaista itse asiassa jotain ihan muuta, mutta sitten ajattelin kirjata vähän fiiliksiäni. Huomenna sitten taas kevyttä juttua. Tai ei nytkään mikään raskas mieli ole, kaikesta huolimatta.

Hassua, miten nopeasti sitä ihminen adaptoituu poikkeustilanteisiin. Siihen, että viikon kohokohta on kaupassa käynti. Joka toinen päivä pukee verkkarit, ja joka toinen, hiusten pesun yhteydessä ihan farkut. Sitä tottuu yksinkertaiseen elämään niin, että ei edes oikein kaipaakaan mitään muuta. Saan kai kiittää tästä sopeutuvaisuudesta introverttiä luonnettani, ja sitä, että olen tottunut viettämään kotona pitkiä aikoja.

Päivät kuluvat leppoisasti. Mies on onnellinen etätöissä, ei tarvitse kulkea Helsinkiin, päivässä säästää yhtäkkiä reilusti aikaa. Aamulla saa nukkua pitempään ja herätä omia aikojaan.

Minun aamuni ovat niin ikään kiireettömiä, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, teen töitäni, mutta aikaa jää nyt ihan vain olemiseenkin. Lukemiseen, haahuiluun. Seuraan kouluelämää kyllä, meidän työpaikan Whatsup-ryhmää ja Yammeria ja tunnen välillä kummaa syyllisyyttä siitä, että olen nyt vain kotona. Vaan eipä sitä tiennyt silloin lokakuuussa, kun tästä keväästä teimme päätöksen, että kotona saisi olla enemmän kuin tarpeeksi.

Olen lukenut uutisia kyllä, mutta vain aamuisin. Ja se siitä. En halua olla koko ajan nenä ruudussa koronan suhteen, sillä siitä tulisi vain ahdistusta. Asiat eivät muuksi muutu, vaikka kuinka uutisia seuraisin. Jotkut asiat kyllä surettavat, esimerkiksi se, että alkoholin myynnissä on ollut piikki. Kuinka monessa kodissa lapset kärsivät vanhempien juomisesta. Että elinkeinot menevät nurin. Mietin lukuisia yrityksiä, joiden puolesta pelkään. Tänään mietimme onko lempiravintolamme Mamma Rosa-ravintola tämän kriisin jälkeen auki.

Ylen sivuilla on haastattelusarja, jossa klassisen musiikin taiteilijat ja säveltäjät kertovat korona-arjestaan. Yksi kysymys on onko huomannut itsessään uusia piirteitä eristöytymisen aikana. Olen huomannut itsestäni nyt, ja aikaisemminkin, että pikkuasioissa saatan menettää hermot hyvinkin äkkiä ja kilahdella, jos vaikka tietsikka temppuilee tai en saa purkkia auki. Isoissa asioissa minulla on lehmän hermot ja rationaalinen katsontakanta ottaa vallan. En lähde tunteilemaan turhia, vaikka olen ihan ääritunteellinen luonne. Ymmärrän kyllä, että ihmiset reagoivat eri tavalla asioihin, joillekin korona menee tunteisiin ja sitä pitää purkaa somessa.

On tavallaan helpottavaa tajuta itsessään tällainen piirre. Olen ajatellut, että jos vaikka itse tai joku läheinen sairastuisi vakavasti, tämä luonteenpiirre nousisi luultavasti pinnalle ja työntäisi tunteilun hetkeksi sivuun. Pelkäänkö koronaa tautina? Kyllä, ihan valtavasti. Minulla muutekin on herkkyyttä hengitystieinfektioihin, joten korona voisi olla paha. Kolme keuhkokuumetta sairastaneena ajatus siitä kauhistuttaa. Pelottavaa on, että se kestää niin pitkään, ja että se alkaa mahdollisesti pahentumaan toisella viikolla. Mutta jos tuota miettii, ei pääse puusta pitkälle. Siispä yritän välttää miettimästä turhia.

Satunnaisista peloista huolimatta sitä tajuaa olevansa tavallaan henkisesti turvassa. On työ, johon palata, ja blogin kanssakin on meneillään kivat pöhinät. Vaikka näyttää nyt siltä, että tänä vuonna ei matkusteta yhtään mihinkään, se ei oikeastaan haittaa. Miksi pitäisi haluta koko ajan jonnekin? Ainoa, mitä tosi paljon haluan tällä hetkellä, on uusi pyörä vanhan ollessa 17-vuotias, mutta senkin voin hankkia sitten kesän puolella.

Läheisten kanssa soitellaan, kaikki siis hyvin heillä, ja se on yksi huoli vähemmän. Äiti maalaa ikoneita, isä opiskelee (laskujeni mukaan) yhdettätoistaan kieltä useita tunteja päivässä. Joka päivä siellä lenkkeillään. Isä sanoi kävelleensä maaliskuun aikana sata kilometriä. Aika hyvin 78-vuotiaalta. Olen niin iloinen heidän aktiivisuudestaan.

Meidän päivät kuluvat suurinpiirtein seuraavasti. Kahdeksalta mies menee työhuoneeseen, ja ilmestyy sieltä ensi kerran yhdeltätoista syömään aamupalaa. Minä olen siihen mennessä herännyt, järjestellyt ja jos oikein tuottelias olen ollut, tehnyt töitä reilun tunnin. Olen ehkä kuunnellut äänikirjaa tai podcastia, syönyt puuroa ja marjoja, juonut pari kuppia mantelimaitokahvia.

Puolen päivän jälkeen laitan ruokaa, kirjoittelen, joskus treenaan. Syön siinä puoli yhden aikaan lounaan. Jatkan blogihommia, kirjoitan, käsittelen kuvia, hoidan sähköpostiliikennettä, joka on kyllä aika hiljainen tällä hetkellä. Mies lopettaa työt viimeistään viideltä, ja sitten syödään yhdessä. Illalla molemmat treenaamme, ja sitten siirrytään katsomaan jotain sarjaa. Päivät ovat ihan älyttömän simppeleitä, mutta jollain hullulla tavalla sitä on tyytyväinen siihen, että näin on nyt, ja näin täytyy jatkaa.

Silti mietityttää. Olen seurannut surullisena, miten kulttuurialan ihmiset ovat yhtäkkiä kalenterit tyhjinä. Keikkoja ei ole, esityksiä ei ole. Kuntien taiteen opetus ja kulttuuritapahtumat ovat seis. Sitäkin mietin millainen maailma on tämän kriisin jälkeen. Onko opittu yhtään mitään. Olen kuitenkin periaatteessa tosi skeptinen. Olisi upeaa, jos inhimillisyys ja ns. pehmeät arvot nousisivat ja siirtäisivät kovia arvoja tieltään. Että kaikessa ei olisi vain kyse rahasta, vaan lapset ja vanhukset, yhteiskunnan heikommat osapuolet, hoidettaisiin itsestäänselvästi hyvin. Koulujamme, taidetta ja kulttuuria arvostettaisiin.

Mutta miitä lähipäivinä tapahtuu? Paljonkin karanteenimittapuulla! Viime viikonloppuna mies raivasi vesakkoa tuolta meidän tontin eteläpuolelta kahtena päivänä kymmenen tuntia. Ensi viikonloppuna kunnostetaan vähän nurmikkoa, koska siinä on kostean talven jäljiltä aika paljon sammalta. Se ainokainen kukkapenkkikin pitäisi kunnostaa ja perennat jakaa, mutta ei ihan vielä. Inhoan pihatöitä, koska tunnen siinä olevani aidosti huono ja voimiltani surkea. Aion aloittaa myös ruokapöydän tuolien kunnostuksen.

Pidin viime lauantaina telkkaripäivän, aktivoin C-Moren kuukaudeksi ja katsoin Rimakauhua ja rakkautta-sarjan vihoviimeisen tuotantokauden, kuusi jaksoa putkeen. Tiedättekö, kun saa nälkäänsä oikein hyvää ruokaa, ja siitä tulee täyttävä, ravittu olo. Sellainen kokemus on katsoa jotain oikein mahtavaa sarjaa tai lukea kirjaa.

Nyt on iltaisin katsottu Areenasta huippusarjaa Maailma liekeissä, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Ihan paras! Viikottain myös seuraamme Areenasta ruotsalaisjännäri Hederiä (ihana Eva Röse Maria Wernistä) ja HBO:lta Devs-nimistä puolittain tieteissarjaa. Siinäpä ne viikon kohokohdat ovatkin, kun tajuaa, että on tullut Hederin tai Devsin uusin jakso.

Aloin myös seuraamaan Sami Sundvikia Instassa. Sami on siis pitkän linjan hyvinvointialan yrittäjiä, ja tehnyt ravintovalmennuksia esim. olympiatason urheilijoille. Hänen instassaan oli ihania salaattikuvia, joita talletin omaan kansioonsa varmaan parikymmentä. Kun välillä tuntuu siltä, että sitä vaan vääntää samoja, vanhoja reseptejä, eikä jaksaisi mitään uutta alkaa etsimään, ruokaisat, simppelit salaatit ovat mainio vaihtoehto iltaruuaksi.

Näin päivät kuluvat, näissä mietteissä. Ulkona paistaa aurinko ja on keväistä, ei uskoisi, että maailma on hiljaisempi kuin kuukausi sitten.

Olen silti ajatellut mitä haluan tehdä, kun tilanne palaa taas normaaliksi. Ehkä kerron siitä omassa postauksessaan.

Miten teidän päivät sujuvat? Onko muodostunut rutiineja tai herännyt uusia ajatuksia? Olisi kiva kuulla teistä!