Elokuu on jonkinlainen välitila, kuukausi kesän ja syksyn välillä. Valo on jo hailakampi, aurinko paistaa matalammalta. Terassilla on aamukastetta. Tarkenee vielä paljain säärin, mutta värimaailma alkaa jo muuttua kesäisen kirkkaista ruskean ja mustan suuntaan. Välitila on myös henkinen. Työt alkavat.
Pukeutumisessa on sen sijaan ihanin kausi meneillään ja edessä. Olen omimmillani syksyn väreissä, lokakuun lapsi kun olen.
Ennen kaikkea elokuu on henkinen välitila ja tilinpäätöskuukausi. Kuten varmaan monet opettajat tunnistavat, uusi vuosi alkaa elokuusta. Ajatukset ovat jo suuntautuneet töihin, itse en osaa enää lomassa ollakaan. Keltainen opekalenteri tuossa pöydällä sisältää kohta koko lukuvuoden. Toimisto on muuttanut alakerran isolle ruokapöydälle. Läjässä nököttävät sulassa sovussa upouusi äänikortti, kuulokkeet, piuhoja, kamera, mikki, selfiekeppi ja muistikirja.
Elokuussa on luopumisen tuntua. Loppukuusta alkaa havainnoida lintujen joukkokokoontumisia ja auroja. Lintuaura saa minut joka kerran surumieliseen tilaan – siinä ne nyt lähtevät, ja edessä on vain pimenevät aamut ja illat. Lintuaura tekee tietä sille väistämättömälle: kesä on ohi.
On jotenkin säälittävää, että sitä koko vuoden odottaa kesää, ja sitten se on parissa kuukaudessa ohi. Siinä se sitten oli. Sille ladataan odotuksia, tehdään suunnitelmia, ja eletään sitku-elämää. Sitten kun on kesä, minä teen kaiken, mitä olen suunnitellut talven mittaan. No, eihän se noin mene. Elämä kun tuppaa olemaan elämää, oli kuukausi mikä tahansa.
Miksi viisitoista astetta on keväällä lämmin, mutta syksyllä viileä? Se on se sama viisitoista astetta kuitenkin.
Elokuu on ehkä vuoden kauneimpia kuukausia. Pidän kypsistä viljapelloista, joskin vehnä meidän talomme eteläpuolella on kitukasvuisen näköistä ja harvahkoa. Myös pimeät illat, kun voi jo sytyttää kynttilät, ovat tunnelmallisia. Kukapa ei niistä pitäisi? Illat alkavat hämärtyä yhä aikaisemmin, ja eteläpuolen pelloilta hiipii usva kohti taloa. Eilen oli niin lämmin iltayö, että talo kietoutui harmaaseen sumuun piiloon. Tekisi mieli mennä ulos ja haroa sumua sormillaan.
Sain kommentin, jossa kysyttiin olenko tuntenut ikävää matkustamiseen. Myös hän arveli minun olevan niin rationaalinen, että hyväksyn asiat tällaisena kuin ne ovat.
Totta.
Lieneekö se ikä vai elämä, joka on opettanut tiettyyn realismiin: asiat otetaan vastaan sellaisena kuin ne ovat. Jonkin asian haikailu ei auta yhtään mitään, lisää vain tuskaa.
Matkailua en siis ole kaivannut, mutta luulen kaipuuni kesään olevan kovempaa kuin koskaan aiemmin. Se on jo alkanut, vaikka elokuu on vasta alussa. Ja kesässä haikailen paitsi lämpöä, myös tiettyä huolettomuutta, joka ei ole koskaan läsnä talvella tässä aikuisen elämässä.
Kaipuu on omituista: monesti on jo ikävä kotiin, vaikka ei ole edes lähtenyt. Sama se on kesässä, jota ikävöi, vaikka ulkona olisi vielä lämmin.
Ihana työkaverini jäi keväällä eläkkeelle ja muutti etelän maille asumaan. Hän inhosi talvea. Ymmärrän häntä hyvin. En itsekään ole hiihtäjätyyppiä, mutta hankien kauneudesta ja huikeasta valosta nautin kyllä. Jos vain sellaisia talvia saisimme. Olen työkaverini puolesta aivan valtavan onnellinen. Niin on hänkin.
Jos jostain nautin loppukesässä, niin muodista. On paras sesonki!
Viime kesänä Part Twolta saamani mekko on ollut vasta nyt käytössä enemmän. Miten ihana se tulee olemaan mustien mokkasaappaiden kanssa. Ja mustan tai kamelinruskean neuleen kanssa. Syksyisin puhuttelee aina tuo väriyhdistelmä.
Vinkkaan myös, että Balmuirilla on alkanut laukkuale!
Kuvien Celia-laukku on alennuksessa myös, olen käyttänyt sitä valtavasti. Laukku on tosi käytännöllinen ja ihana syksyinen väripilkku. Laukkujen lisäksi alennuksessa on pieniä pussukoita ja korttikoteloita. Oma työlaukkuni on musta Estelle-shopper, käytännöllinen ja kestävä.
Tässä elokuussa olen niin monella tavoin uuden äärellä. Se, mistä muilla on jo kokemusta, tulee minun eteeni nyt konkreettisesti. En kiellä, ettei jännittäisi. Muistan isoäidin sanat – asioilla on taipumus järjestyä – ja niin ne, outoa kyllä, aina tavalla tai toisella järjestyvät. Antaa siis hetken viedä. Ja uuden eteen olen tehnyt jo kovasti töitä. Kaikki se, josta olen ollut jäljessä, alkaa hahmottua eteen ihan uudella tavalla.
Pitää aina muistaa, että ei ole yksin. Jos tulee kysyttävää, taatusti löytyy aina joku, joka osaa, ja jolla on aikaa neuvoa.
Ja hei – tälle viikonlopulle on luvassa hellettä! Se vesittää täysin suunnitelmani täysipäiväisestä opiskelusta viikonloppuna, sillä en todellakaan aio istua sisällä. Tiristetään kesästä se viimeinenkin pisara!
Mitäpä suunnitelmia teillä on elokuun varalle? Tunnetko haikeutta elokuussa?
