Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Perussetissä – päivän asu 21.7.2013

Vieraiden huvitellessa Lintsillä lähdimme käymään Jumbossa kääntymässä. Tarkoitus oli etsiä minulle uudet lenkkarit, ja löytyiväthän ne. Mukaan tarttui myös kaikkea pientä shampoosta suihkugeeliin… Kirjakaupassa kääntelin hartaasti 900-sivuista, Katherine Pancolin Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin-romaania, joka on sarjan kolmas osa. Luin juuri loppuun kakkososan Kilpikonnien hidas valssi, enkä malta odottaa tätä viimeistä! Romaani jäi odottamaan, sillä pari kirjaa on vielä kesken.

Aamulla kiskaisin ylleni Gapin paitiksen, Nudien farkut, lämmikkeeksi Cosin raitaneuleen. Ja koska nyt on näkynyt aika paljon teräväkärkisiä kenkiä, laitoin jalkaani joskus vuonna x Sokokselta ostetut Penelope-merkkiset avokkaat, joissa on meikäläisen koroiksi tosi maltilliset sellaiset. Hyvin perussettiä siis, sellaista, jossa viihdyn aina vain!

DSC_0008

DSC_0017

Nukkumaan mentiin taas viime yönä puoli yhden aikaan, ja aamustahan se päivä sitten venyy pitkään… Hauskaa sunnuntaita!

Ps. Jos joku ihmettelee, miksi kasvoni ovat niin tummat kaulaan verrattuna, siihen on selitys! Kaulassa on ollut täysin blokkaavat kertoimet, mutta kasvot ovat päässeet ruskettumaan hieman. Siitä kaksivärisyys… ; )

Share:

14 Comments

  1. Sara
    heinäkuu 21, 2013 / 8:26 pm

    On ihana lukea hyvää kirjaa myöhään yöhön, kun ei tarvitse herätä varhain.Ostin juuri Pancolin Krokotiilin keltaiset silmätja se vaikuttaa lupavalta.

  2. semmi
    heinäkuu 21, 2013 / 8:55 pm

    Mielestäni lyhyt tukka sopi sinulle nykyistä paremmin ja onkohan meikkivoiteesi vähän liian tumma. Toivottavasti et pahastunut, se ei ole tarkoitukseni.t. säännöllinen lukijasi

  3. Kati
    heinäkuu 21, 2013 / 9:27 pm

    Minkälainen tavoite sinulla on tällä hetkellä hiusten suhteen? Tykkäsin kovasti lyhyemmästä mallistasi (esim. profiilikuvassa). Kyselen, kun itselläni on aika samantapaiset hiukset kuin olet kertonut omiesi olevan (ohuet lähinnä) ja haahuilen suunnilleen samassa mitassa kuin sinäkin tällä hetkellä.

  4. Jaanika
    heinäkuu 21, 2013 / 9:32 pm

    Kiitos kirjavinkistä. Uusinta Pancolia en ole vielä lukenutkaan. No enpä tiennyt sen vielä edes ilmestyneen. Heti tein varauksen kirjastoon. Samalla kauan aikomani palaute. Sun tyyli on niin minun makuuni. Huomaan joitain samoja asuja itselläni mutta olen saanut kivoja uusia ideoita sinun pukeutumisestasi. Pidemmät hiukset ovat kauniit vaihteeksi.

  5. Marjukka
    heinäkuu 21, 2013 / 9:51 pm

    Mä tykkäsin, ja vielä enemmän seuraavasta osasta Kilpikonnien hidas valssi. Central Parkin oravissa on 900 sivua! Kiitti, minustakin pidemmät ovat vaihteeksi kivat.

  6. Marjukka
    heinäkuu 21, 2013 / 9:51 pm

    Mä tykkäsin, ja vielä enemmän seuraavasta osasta Kilpikonnien hidas valssi. Romaaneissa on jotenkin viehättävä, ranskalainen tunnelma. Central Parkin oravissa on 900 sivua! Jeee!!

  7. Marjukka
    heinäkuu 21, 2013 / 9:54 pm

    En ollenkaan. Se johtuu varmaan siitä, että mulla on kaulassa ollut tiukat aurinkosuojat kertoimella 50, mutta kasvoihin aurinko on ottanut kuitenkin. Eli mulla on nyt naama ja kaula ihan eriväriset… Kiva kun luet tätä, kiitos!

  8. Marjukka
    heinäkuu 21, 2013 / 9:56 pm

    Kiitti kommentista! Kyllä mulla on tavoite vielä vähän kasvattaa tätä, mutta ei paljon kuitenkaan. Mä olen mieltynyt tuohon keskijakaukseen, sellaista mulla ei ole aikaisemmin ollutkaan, ja pikkuisen vielä pituutta tarvitsisi! Mitä sinulla on mielessä, ajattelitko lyhyttä vai kasvattaa vielä?

  9. Marjukka
    heinäkuu 21, 2013 / 9:59 pm

    Mun niin teki sitä mieli tänään, mutta en ostanut vielä. Voi kiitos. Musta tuntuu vähän tällä hetkellä, että tyylini on vähän hakusessa, mutta kun syysvaatteet taas saa päälle, niin sitten tiedän, missä mennään. Näitä kausia tulee aina välillä! Mutta kiva, jos saat ideoita mun blogista. Mäkin tykkään vähän pidemmästä vaihteeksi, ei ole pitkään aikaan ollutkaan näin "pitkää".

  10. Sara S.
    heinäkuu 22, 2013 / 10:10 am

    Oi kuinka kivoilta kenkäsi näyttävät ! Ja kaunis asu muutenkin. Mukavaa alkanutta viikkoa !

  11. sissi
    heinäkuu 22, 2013 / 1:11 pm

    Kiva asu. Mun mielestä sulle sopii hyvin tämäkin hiusten pituus. Näyttää kivalta:)

  12. Kati
    heinäkuu 22, 2013 / 2:13 pm

    En oikein tiedä. Minullakin oli (itse asiassa sinun inspiroimana) vähän aikaa lyhyt tukka, ja siitä tuli kyllä paljon positiivista palautetta. Joko palaan siihen tai kasvatan lähes tasapituisen lyhyen polkkatukan.

  13. Marjukka
    heinäkuu 22, 2013 / 3:37 pm

    Kiitti! Kengät ovat tosi vanhat, en ole pitänyt, mutten raaskinut laittaa kiertoonkaan! Kiitos samoin mukavaa viikkoa sulle!

  14. Marjukka
    heinäkuu 22, 2013 / 3:38 pm

    Kiitti, minä tykkään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *