Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lasillinen vitamiineja

Tässä vaiheessa vuotta saa ottaa jo järeät aseet käyttöön taistellessa terveyden ja pirteyden puolesta! Pimenevät illat ja varsinkin aamut verottavat jo hivenen jaksamista. Minä aion taistella nyt järein asein, nimittäin ravintoterapeutin aika on tilattu, ja mehupuristin hankittu!

Mehulinko ei ole sinänsä mikään uusi juttu. Minulla oli vanhempieni entinen, loppuunajettu mehulinkovanhus jostain 80-luvulta, mutta nyt oli totisesti aika päivittää sekin kodinkone. Ei kun kodinkonekauppaan, lampsis! Myyjä osasi asiansa, ja meille muutti kotiin upouusi mehuprässi. Mehusysteemini on siis prässi, joka puristaa vihanneksesta sananmukaisesti, no, mehut, ja suoltaa kuivan pois. Sellainen on Wilfa Juice Master, eikö olekin vaikuttava nimi? Itse laitos on aika ruma, mutta kodinkonekaapissa sille seuraa pitää mm. kahvinkeitin, munankeitin ja yleiskone, joten eiköhän niillä ole tilavassa kaapissa kivaa keskenään, kunnes niitä tarvitaan.

Lempparimehuni oli porkkana & omena, mutta uutuusmasiinan myötä olen tykästynyt porkkana & ananas -komboon. Rakastan porkkanamehun makua! Porkkanamössön voi leipoa vaikkapa sämpylöihin. Vähän viitseliäisyyttä vaatii lohkoa vihannekset ja hedelmät, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Pitääpä miettiä mukavia vihannesyhdistelmiä, sillä vitamiinit on jotenkin kiva juoda, kun se narskuttaminen välillä on tylsää…Vinkkejä otetaan vastaan!

 

 Voikaapa hyvin, ystävät!

Share:

18 Comments

  1. Anonyymi
    lokakuu 8, 2013 / 4:48 pm

    Aah! Kuinka raikkaan herkullisen näköinen tuo lasillinen oranssia vitamiinia on. Maistuis kyllä mullekin :).-jaana-

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:40 pm

      Hyvää on! Vaivan arvoinen. : )

  2. Anonyymi
    lokakuu 8, 2013 / 6:30 pm

    Rannikon tytölle suosittelen joukkoon tyrniä.. Tuli vaan tuosta mehun väristä mieleen. Palsternakka voisi olla kokeilemisen arvoinen myös. En tosin ole raakana maistanut, mutta laitan usein uunijuureksiin ja maistuu yhtä makealta ellei jopa makeammalta kuin porkkana. Kohtahan alkaa taas mandariinikausi. Nam.

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:41 pm

      Palsternakka on hyvää! Voisi tosiaan sopia viherpirtelöihin.

  3. Anonyymi
    lokakuu 8, 2013 / 7:49 pm

    Tämän viikon ihanin mehu on ollut oman puun omenat yhdistettynä granaattiomenan siemeniin. Plussaa kaunis värikin! Hanna

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:42 pm

      Varmaan tällaista prässiä tarvitseekin, jotta saa granaattiomenan siemenet hienoksi. Tavallinen tehosekoittaja ei taida niihin tepsiäkään!

  4. Dahlia
    lokakuu 9, 2013 / 3:59 am

    Oi että kun on herkullisen näköistä. Täällä aloitettiin taistelu myös, uuden kirkasvalon metsästys töihin on alkanut (edellinen kun sanoi viime keväänä pif eikä enää suostunut syttymään). Vitamiinit tekevät kyllä hyvää nekin, itse tehdyt mehut ovat niin hyviä! Minä makean ystävänä lisäisin ehkä vähän vadelmaa makeuttamaan 🙂

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:43 pm

      Vadelma sopii varmaan paremmin tehosekoittemen mehuihin – sellainenkin löytyy yleiskoneesta. Ahkeraan on sekin pyörinyt!

  5. Maarit
    lokakuu 9, 2013 / 6:02 am

    Hedelmistä ei kannata lingota kuitua pois, se on se härkein osa siinä hedelmässä tai kasviksessa. Enemmin suosittelen hankkimaan blenderin, joka soseuttaa kaiken sekaisin.

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:44 pm

      Tehosekoitin löytyy myös, rakkaan yleiskoneeni yksi osa. Tällainen prässi on kaiketi tarkoitettu vihanneksille enemmän, kun esim. porkkana ei sekoittimessa mene miksikään. Mutta juu, hedelmät ja marjat pyörivät tehosekoittimessa mantelimaidon kanssa!

  6. Anonyymi
    lokakuu 9, 2013 / 6:10 am

    Hei,Väriä riittää!Hieno juttu myös, että esim. "porkkanamössöä" hyödynnät leipomisessa. Kuitua talteen ;)Energistä syksyä! Pysytään terveinä itse kukin!t. Aija

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:45 pm

      Näin päätetään, taistelu on alkanut!

  7. maiju
    lokakuu 9, 2013 / 10:56 am

    Tästä aiheesta juuri eilen puhuin kaverin kanssa, että mitä tekee kun on koko ajan NIIN väsynyt. Mulla ehkä voisi auttaa, jos nukkuisi paremmin 😉 Mutta näyttää siis herkulliselta 😉

    • Marjukka
      lokakuu 9, 2013 / 1:45 pm

      Juu, uni on kylllä ihan ykkösjuttu, musta tulee kiukkuinen väsyneenä… Liikunta, hyvä ruoka ja riittävä uni, siinäpä se kultainen kolmikko onkin.

  8. Marre
    lokakuu 10, 2013 / 2:53 pm

    Tuollainen laite on ollut harkinnassa jo jonkin aikaa. Minun suosikki on appelsiini-porkkana-mehu. Myös joku kätevä smoothie-kone voisi olla hyvä.

    • Marjukka
      lokakuu 11, 2013 / 4:50 pm

      Appelsiini on myös niin hyvää. Jos muuten haluaa prässin kuidutkin mehuun, niin tokihan ne voi lisätä siihen.

  9. Anonyymi
    lokakuu 11, 2013 / 7:37 am

    Heips!Täällä yksi sellainen jonka on vaikea tulla toimeen ilman blenderiä.. Pyysit vinkkejä, ja tässäpä mitä itse käytän. Ja menee muuten 5v epäluuloiselle tytöllekin kuin häkä päähän! :)Jos haluaa tukevampaa, pohja tulee maustamattomasta jugurtista. Appelsiinia, porkkanaa, banaania, omenaa. Loraus oliiviöljyä/rypsiöljyä (maku peittyy kyllä!), pellavansiemenrouhetta.Jos on liian paksua, laitan kylmää vettä. Sama sopii ihan vain hyvälaatuiseen mehuunkin tehtynä, itse olen käyttänyt ihan myös kaupan perusmehuja.Mielenkiintoinen oli kurkku, lehtiselleri ja banaani-yhdistelmä. Banaania laitoin että kitkeryys taittuu. Silti se on raikas kurkun vuoksi, sitä laitan paljon. Tähän myös öljy ja pellavansiemenet. Sopii hyvin omenamehuun tehtynä, jäämurska lisää raikkautta.Ananas, porkkana, nektariini ja appelsiini. Yllätys oli iso kun lapseni eivät normaalisti pidä puolukoista tai mustaheruoista kirpeyden takia, silti smoothiessa menevät. Jugurttipohja tuntuu marjojen kanssa olevan hyvä, se pehmentää, samoin banaani mustaherukan kanssa. Hunajaa.Rusinat ja pähkinät sekä kaikki siemenet, soijarouhe (jos pystyy syömään) tekee noista täyttäviä. Voin sanoa että itsellä on olo aivan eri kun päivä alkaa kunnon paukulla vitamiineja ja hyviä öljyjä! Jaa ja meinasi unohtua, rahka tuo proteiinia kivasti näihin.Piia

    • Marjukka
      lokakuu 11, 2013 / 4:52 pm

      Kiitti vinkeistä, tässähän tuli roppakaupalla ideaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *