Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Helmaviikon nolo päätös ja Andiatalla

Perjantai tuli viimein, viime viikon kuusipäiväinen työviikko alkoi tuntua jo. Helmaviikoni loppui vain ennen aikojaan, sillä aamun hässäkässä huomasin, ettei ainuttakaan sukkahousuparia ole ehjänä. Ja nahkahamessa en aikonut enää hikoilla!Päätin, että helmat hulmuamaan-viikko pitää ottaa uusiksi kylmemmillä säillä. Niin on sitten valinnan varaa enemmän. Hameessa oli sinänsä ihan jees olla, olo oli kaikin puolin naisellisempi, ja nahkahame oli aivan ihana päällä. Viileämpiä säitä odottavat jo kaksi ihanaa villamekkoa, se ihana nahkahame ja muutama mukava puolihame. Voipi tulla ihan runsaudenpula viikolle!Että vähän nolosti loppui hameviikkoa. Pitänee huomenissa kuvata se mekko, jonka aioin laittaa tälle päivälle…

     *****

Keskiviikkoiltana läksin bloggaajailtaan Andiatalle Helsingin Kluuviin moikkaamaan Rillaa, ja katselemaan syyuutuuksia paikan päälle. Leidit olivat kauniina ja tyylikkäinä edustamassa. Bongasin vaaterekeiltä ihanan nahkahameen, kellohelmaisen… (Mitä, olenko päässyt tunnelmaan?) Andiatan syysväreinä olivat mm. metallinharmaa, viininpunainen, vanha roosa ja tietenkin musta.






Andiatan henkilökunta oli yhtä hymyä!

Samoin nämä kaksi kaunotarta.

Mukavaa iltaa, aion ottaa rennosti ja katsoa telkkaria, ihan vain olla.

Share:

10 Comments

  1. Lucky Traveller Merja
    syyskuu 19, 2014 / 2:28 pm

    No, mutta hyvin tsemppasit helmaviikkoa joka tapauksessa! 🙂 Andiata on kyllä aina varmaa aikuisen naisen muotia, tykkään.

    • Marjukka
      syyskuu 20, 2014 / 3:22 pm

      Hih, kiitos! Andiata on kyllä upee merkki, ja sopii muuten myös nuorille, kuten kaunis Sofia The Ootd Diary-blogissa osoittaakin.

  2. Anonyymi
    syyskuu 19, 2014 / 3:56 pm

    Oi, Andiatalla ihana musta nahkamekko:) No mekkojen kanssa on aina tuo sukkahousu"pakko", ei ihan helteellä. Käytän muutenkin paljon sukkahousuja. Syystä niitä on 5-10 kaapissa jemmassa, eri vahvuutta, mutta kaikki ehdottomasti sun-sävyä ja Amaria.T. Maija

    • Marjukka
      syyskuu 20, 2014 / 3:24 pm

      Onkohan se tuo, mikä Erikalla on päällään, lyhyet hihat ja vähän sllainen suora malli. Oli siellä muuten sellainen kotelomekkomallikin. Kävin muuten täyttämässä sukkisvarastot, nyt ei lopu kesken…

  3. Nonna
    syyskuu 19, 2014 / 7:28 pm

    Andiatan vaatteet ovat kyllä ihania!

    • Marjukka
      syyskuu 20, 2014 / 3:25 pm

      Kyllä, laadukasta ja kaunista, hyvä Suomi!

  4. Mapsi
    syyskuu 20, 2014 / 4:14 am

    No näin kesän jälkeen tuo sukkiskaappi kyllä kaipaa täydennystä täälläkin. tykkään myös noista paksuista sukkiksista, mutta joskus tarvitaan niitä ohuitakin, jotka kylläkin on ainakin mun käsittelyssä täysin kertakäyttökamaa 🙁 Andiata on mun mielestä jotenkin "aliarvostettu" tai jotenkin liian vähän tunnettu merkki Suomessa… Pitävät minun mielestä turhaan itsensä niin "hiljaa"! Toki melko hintava merkki, joka sekin omalta osaltaan rajoittaa ostajakuntaa. Mutta kun mietin vaikka, miten monet merkit valtaavat tavarataloista isoja osastoja "shop in shop"-tyyliin, niin kyllä siellä olisi iso aukko myös Andiatalle!Hyvä kun tuli puhe noista sukkiksista, tänään onkin peruspuvuston täydennystä; sukkiksia ja valkoisia teeppareita pitkä ja lyhythihaisina :)Muksaa lauantaita!

    • Marjukka
      syyskuu 20, 2014 / 3:29 pm

      Stockalla ja Sokoksella on ainakin shop in shop? En tiedä, onko Andiata pimennossa, ehkä tosiaan hinta tekee sen, että sitä mieluummin ostaa alesta. Sen "chanel"-jakut ovat upeita, kokeilin yhtä suoraa harmaata, mutta jätin sinne… Rillalla se varmaan tulee näkymäänkin.

    • Mapsi
      syyskuu 23, 2014 / 7:41 pm

      Juu, muuten Hesan liikkeissä merkki onkin paremmin näytillä kuin Turussa! Ehkä mielikuva "piilossa olosta" johtuu siitä! Jakut ovat aivan upeita, samoin housujen leikkaukset!

    • Erika
      syyskuu 26, 2014 / 11:15 am

      Sekä Stockalla että Sokoksella on Shopit! Stockalla hieman laajempi valikoima.. Sitten on tietenkin Helsingin myymälän lisäksi myös Tampereen myymälä!Kiva kun piipahdit, ihania kuvia.. :)Erika/Andiata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *