Fractora -radiofrekvenssihoidossa

Tämän vuoden, ja tästä eteenpäinkin, olen päättänyt kiinnittää ihon hyvinvointiin erityistä huomiota ja hellyyttä. Vuodet alkavat tehdä tehtäväänsä, eikä siinä mitään, mutta pikkuisen aion taistella painovoimaa vastaan.Äidin puolen suvun naisilla on mieletön iho, ei näppyjä, ei edes ryppyjä. Äidilläni ei ole minkäänlaisia uurteita, ei edes otsaryppyjä, seitsenkymppiseksi hänen ihonsa näyttää todella hyvältä. Suuremmilta uurteilta olen itsekin vielä välttynyt. Vielä kolmissakymmenissäkin minulta kysyttiin papereita (baarissa, Amerikassa) ja lastenlippua tarjottiin bussissa. Lieneekö siihen syynä pyöreät piirteeni, nykerönenineen. No, enää siitä ei ole mitään pelkoa, ei tosiaan.Noin 43-vuotiaana aloin huomata kasvoissa muutoksia, posket kapenivat,ja se kuuluisa painovoima tuntui vetävän niitä alaspäin. Lopetin niihin aikoihin myös laulutunnit, joten luontainen kasvojumppa lakkasi. (Klassisessa laulussahan pidetään poskilihaksia jatkuvasti koholla ja se selittääkin laulajien napakat kasvolihakset.) Aloitin varsinaisen kasvojumpan, ja se onkin muuten hyvä tapa pitää kasvoja kiinteinä. Oma rutiinini on jumpata joko aamulla autossa tai illalla telkkarin ääressä.

Kasvojen roikkuminen tuntuu tylsemmältä kuin rypyt – itseasiassa minusta kunnon naururypyt silmissä ovat ihan söpöt. Saahan elämä näkyä. Mutta jotain tarttis tehdä, siltä alkoi tuntua. Sain tilaisuuden testata Fractora-radiofrekvenssihoitoa yhteistyön merkeissä Clinic Esteticissä*. Fractoraa voisi kutsua tehokkaaksi neulaushoidoksi. Neulaushoidothan, kuten mesoterapia esimerkiksi, ovat todella suosittuja. Fractora on luonnollinen, ihon alle ei laiteta mitään aineita tai täytteitä. Fractorassa radiofrekvenssienergia kulkee pienenpienten neulojen kautta iholle ja lämmittää sitä sysäysten lailla voimakkaasti. Ihon alle johdettu lämpö kiinteyttää ja tasapainottaa ihoa tehokkaasti. Hoito siis aktivoi ihon kollageenisäikeiden tuotantoa ja stimuloi kollageenia ihon kaikissa kerroksissa. Sillä voidaan poistaa maksaläiskiä, aknearpia ja pintaverisuonia. Parhaat tulokset saadaan sarjahoitona. Lisää Fractorasta täältä. Viime perjantaina sitten menin Fractora-hoitoon. Sen teki sairaanhoitaja Sofia Kazakov. Hoito aloitettiin puudutusgeelin levittämisellä. Lepäilin geelit kasvoilla noin neljäkymmentä minuuttia ja lueskelin Vogueta ja Gloriaa. Pikkuisen alkoi jännittää, mitä tulee tapahtumaan.

Toimenpidehuoneessa sitten Body Tite-laite oli valmiina minua varten, ja kävin makaamaan. Sofia selitti koko ajan, mitä ollaan tekemässä, ja sain ”koeiskun” poskeeni, jotta tietäisin, miltä toimenpide tuntuu. Tunsin olevani osaavissa käsissä. Sofia aloitti hoidon kaulasta, sitten edettiin kasvoihin ja viimeksi otsaan. Sattuiko? No juu. Kyllähän se sattui. Luin, että hoito ei satu eikä vaadi toipumisaikaa, molemmat osoittautuvat vähän toiseksi omalta kohdaltani. Mutta kokemus ei ollut sellainen, että ”ei koskaan enää”. Lisäksi olin tietenkin kiinnostunut lopputuloksesta, joten kyllä sen takia vähän piti kärsiäkin.Ihoni on superherkkä ja ohut, jo kulmien siistiminen saa sen punoittamaan. Osasin siis odottaa, että taatusti punoitan hoidon jälkeen. Ja niin tein. Olin kuin rapu. Tämäkin on ihan yksilöllistä, toisilla iho ei reagoi juuri ollenkaan. Seuraavana päivänä kasvot olivat turvonneet, mutta meikkivoide peitti punakkuuden hyvin. Sunnuntaina alkoi turvotus laskea. Maanantaista keskiviikkoon olin töissä rillit nenällä ja iso huivi kaulassa. Tänään, torstaina, iho alkaa olla normaali, ja röpelöisyys, joka neulaushoidon jälkeen kasvoilla tuntui, alkaa olla kokonaan pois. Tulokset alkoivat näkyä hyvin.

Entä ne tulokset? Iloinen yllätys oli, että nenänpielten punakkuus oli hävinnyt, samoin couperosa poskista, varsinkin oikeasta, selvästi vaalentunut! Ihon väri ilman meikkiä on tasaisempi kuin ennen, joten nenänpieletkään eivät tarvitse niin paljon meikkivoidetta kuin ennen. Ja paras juttu oli, että alakasvot olivat selvästi napakoituneet ja suupielet kohonneet ylöspäin, eli alue, johon alun perin kiinteytystä toivoinkin.Suosittelenko? Omien tulosteni perusteella kyllä. Kasvot ovat freesaantuneet ja kiinteytyneet. Herkkäihoinen saattaa reagoida rajustikin, oma ihoni tuntuu olevan herkintä mahdollista sorttia. Minulle suositeltiin vielä toista hoitokertaa kolmen viikon kuluttua, joten taidan katsoa tämän kortin loppuun, sen verran tyytyväinen tulokseen olen!

Mukavaa torstaita!

Share:

12 Comments

  1. Matkatar
    15/01/2015 / 1:36 pm

    Hui, minä en varmaan uskaltaisi mennä tuohon hoitoon 😀 Kulmien nyppiminenkin on yhtä tuskaa…

    • Marjukka / Fab Forty Something
      15/01/2015 / 4:12 pm

      Kyllä sä uskaltaisit, ei se ole kestämättömissä ollenkaan!

  2. Anonyymi
    15/01/2015 / 4:34 pm

    Kiva, kun jaoit kokemuksesi ja infosit tällaisesta hoidosta. Hoitoja on monenlaisia ja on mukava kuulla testaajien mielipiteitä. Hienoa, että on monenlaisia hoitoja ja kehittyvät.T. Maija

    • Marjukka / Fab Forty Something
      15/01/2015 / 5:20 pm

      Kiva, kun tykkäsit lukea!

  3. Mapsi
    15/01/2015 / 6:38 pm

    Olipa mielenkiintoista! Mitä tuollainen hoitokerta kustantaa?Itsekään en ole niin "huolissani" silmäkulmissa olevista naurunrypyistä, mutta kyllä mä vähän olen huolissani katsonut omaa kaulaani, sekä alaspäin painuvia suupieliä ja juonteita siinä. Saa jotenkin niin väsähtäneeksi ja apeaksi ilmeen. Erityisesti nyt, kun painoa on pudonnut, niin kasvojenkin iho on vähän lörpähtänyt ja veltostunut. Eli kovin mietin, että jonkinlaiset täsmäaseet pitäisi ottaa käyttöön. Olen ollut vähän huono hoitamaan ihoani, kun ei ole ollut mitään ongelmia koskaan. No, ikä tekee tosiaan tehtävänsä ja nyt pitäisi löytää joku sarja tai setti, mitä voisi käyttää. En jksa kauheasti nähdä vaivaa hakeakseni hyviä rasvoja ym. joten vinkkejä vastaanotetaan – mitkä tuotteet ainakin pitäisi löytyä ja mitä merkkiä suosittelisit?

    • Marjukka / Fab Forty Something
      15/01/2015 / 7:08 pm

      Mulla vähän ollut sama juttu, kun harvoin mitään ongelmia on ollut iholla. Olin vuosikaudet ihan perushoidolla, seerumit sun muut tulivat kuvaan vasta viime vuosina. Tarkemmat tiedot Fractorasta löytyvät linkin takaa. Tietääkseni Fractoraa ei Suomessa saa kovin monessa paikassa. Eihän se halpaa ole, juu… Tuotteissa satsaan kovasti ihon kosteutukseen, olen käyttänyt kohta 4kk Environ-sarjan tuotteita, joissa on korkea A-vitamiinipitoisuus. Niistäkin myöhemmin lisää blogissa. Joo, ikä tekee, mitä tekee, mutta vähän tappelen vastaan.

  4. Lady of The Mess
    15/01/2015 / 10:08 pm

    Heti, kun se lottovoitto paukahtaa, kokeilen tätä – ja muutamaa muutakin juttua. Tosin minulla on sinuun verrattuna yli kymmenen vuoden jäljet ja roikkumiset, joten toivoa ei taida olla;)

    • Marjukka / Fab Forty Something
      16/01/2015 / 8:10 am

      Noo, perässä tullaan, ikää ei pääse pakoon, ja hyvä niin. 😉

  5. Anonyymi
    16/01/2015 / 7:32 am

    näin skptisenä ihmisenä olisi mukava nähdä ennen ja jälkeen kuvia 🙂

    • Marjukka / Fab Forty Something
      16/01/2015 / 8:11 am

      En usko, että bloggerin kuvanlaadulla huomaisi mitään eroa. Itse sen huomaa parhaiten, veikkaan.

  6. Anonyymi
    16/01/2015 / 3:24 pm

    Minä olisin myös kiinnostunut näkemään ennen jälkeen kuvat. Ihonhoidon kaiken perusta on kotihoito, näiden mekaanisten hoitojen tenho katoaa tosi nopeasti. Parin päivän jälkeen et edes huomaa käyneesi erikoishoidossa.

    • Marjukka / Fab Forty Something
      16/01/2015 / 5:36 pm

      Tottakai, kotihoito, elämäntavat, geenit… Nehän ne ovat perusta. Olen tosi kiinnostunut näkemään, kauanko tulos kestää. Kuvajuttuun vastasinkin tuossa yllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *