Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Wella Professionals Couture Color-kokemus ja arvonta

Toissa perjantaina pääsimme Business Womanin kanssa todelliseen hemmotteluun, kun saimme kutsun kampaamo a.k.a. Luovaan kokeilemaan Wellan Couture Color-palvelua. Kyseessä on asiakkaan omien värien mukainen henkilökohtainen hiusvärin suunnittelu ja toteutus. Koska kutsu tuli molemmille todella sopivaan saumaan hiusten trimmauksen suhteen, lähdimme ilomielin mukaan.

Ihana ja tyylikäs a.k.a. Luova Punavuoressa kuhisi perjantai-iltapäivän asiakasväkeä, ja Tuula ja Hanna meitä odottelivatkin. Ensimmäisessä kuvassa väsähtänyt meikäläinen silmät puolitangossa valmiina käsittelyyn! Juttelimmekin Hannan kanssa pitkät pätkät hiusteni historiasta, näytin kuviakin menneiltä vuosilta. Päädyimme yksissä tuumin lämpimään, hillittyyn konjakinruskeaan. Juuri sai hivenen tummemman sävyn. Hiusväreinä käytettiin Wellan laajoja ID Color- ja Illumina-karttojen sävyjä..

Tästä lähdettiin: huhtikuun alussa laitettu väri oli vähän haalistunut jo ja tyvikasvua pukkasi reilusti. Etuhiusten latvoissa oli vielä se vihoviimeinen vaalennusten jämä, jota olen kasvatellut pois yli vuoden.

Kun Hanna ja Tuula sekoittelivat värejämme, me BW:n kanssa vaihdoimme kuulumisia. Samalla nautimme vähän kuohuvaa ja mansikoita. Pienen suklaarasian vein tuliaisena kotiin. ; )

Kampaamossa oli perjantaipöhinät päällä. 

Hiusrajaan laitettiin ennen värjäystä suojavoide. Värit hiuksiin ja odottelemaan noin pariksikymmeneksi minuutiksi. 

Hanna työssään…

Valmis väri näytti juuri siltä kuin toivoinkin, lämpimän eläväiseltä ja luonnolliselta. Kiilto oli tietenkin ihana uuden värin jälkeen. Tätä kirjoittaessani olen elänyt uudessa värissä viikon, ja tykkään vain enemmän. Jos katsotte edellisiä postauksia, vaikkapa tätä, tai profiilikuvaani, väri näyttää tosi luonnolliselta. Hiuksissani on luonnostaan paljon punapigmenttiä. Lämmin sävy korostaa ihon ja silmien väriä kauniisti.

BW:n hiuksista lähti reilusti pituutta, minulta vain kuivimmat latvat. BW:n hiuksiin laitettiin sävy Illumina -kartasta, mutta meille molemmille valikoitui lämmin sävy, syksy-tyyppejä kun väreiltämme olemme. Kiitos Tuula ja Hanna, lähdimme huipputyytyväisinä kotiin!

Wella muistaa teitä lukijoita myös hienolla arvonnalla! Arvon kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät


Wella Professionals SUN Hair and Body -shampoo Wella Professionals SUN Express -hoitoaine 

Wella Professionals SUN Protection Spray-aurinkosuojasuihke. 

Wella Professionalsin SUN-shampoo pesee hellävaraisesti niin hiuksesi kuin ihosi. Se poistaa aurinkovoiteen jäänteet, meriveden suolan ja kloorin jättäen hiukset ja ihon raikkaan tuntuisiksi. Hoitoaine puolestaan antaa hetkessä syväkorjaavan vaikutuksen ja tekee hiuksista pehmeät ja terveen näköiset.

Osallistu perjantaihin 5.6. klo 18:aan mennessä selvällä nimimerkillä, muistathan, että kommenttien valvonta on päällä.

Oikein hyvää lauantaita kaikille!

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä, Facebookissa ja Instagramissa

Share:

63 Comments

  1. Anonyymi
    30/05/2015 / 11:40 am

    Osallistun arvontaan!ahaurinko@gmail.com

  2. Jogamau
    30/05/2015 / 12:16 pm

    Osallistun myös!

  3. Anonyymi
    30/05/2015 / 1:13 pm

    Tuotteet tekisivät kesätukalle hyvää. Arvalla mukana. T. jaanoi@luukku.com

  4. Tara
    30/05/2015 / 2:13 pm

    Mukana arvonnassa!tarankuvia ät gmail.com

  5. Anonyymi
    30/05/2015 / 2:18 pm

    Arvonnassa mukana. Vuokko

  6. Anonyymi
    30/05/2015 / 3:08 pm

    Se on loma nyt – hyvää kesää :)sipsi@iki.fi

  7. Hukkakukka
    30/05/2015 / 3:54 pm

    Wautsi, mukana ollaan! :)sopeutuja(at)hotmail.com

  8. Anonyymi
    30/05/2015 / 5:27 pm

    Todella hyvännäköinen lopputulos teillä molemmilla.Ja osallistun mielellään arvontaan.T. Aija (H)

  9. Leena Lehtonen
    30/05/2015 / 5:48 pm

    Arvonnassa mukana minäkin…hieno väri ja mikä kiilto,,,!!!

  10. H
    30/05/2015 / 6:29 pm

    Kiitos postauksesta! Ja mukana arvonnassa. :)leevilotta(at)luukku.com

  11. Anonyymi
    30/05/2015 / 6:57 pm

    Voi mikä ihana hemmotteluhetki teillä ollut! Ilo välittyy kuvista 🙂 Mukana arvonnassa.nelliina at yahoo.com

  12. Ansa-Maria
    30/05/2015 / 7:22 pm

    Näitä hiukseni huutavat! Arvontaan siis mukaan :)ansamaria33(at)gmail.com

  13. Lady of The Mess
    30/05/2015 / 8:40 pm

    Upeat hiukset molemmilla ja sävyt kohdillaan.Ja arvontaan osallistun tottakai;)

  14. kikke
    30/05/2015 / 10:55 pm

    mukana arvonnassakikke at live.fi

  15. Anonyymi
    30/05/2015 / 11:57 pm

    Mukana arvonnassa 🙂 AnneT.

  16. Anonyymi
    31/05/2015 / 5:50 am

    Loma alkoi ja aurinkoa tilattu… Mukana arvonnassa!humppalulla (at) gmail.com

  17. Sari
    31/05/2015 / 8:04 am

    arvonnassa mukana

  18. Anonyymi
    31/05/2015 / 9:07 am

    Mukana arvonnassa!-suffeli

  19. anna s.
    31/05/2015 / 12:52 pm

    mukana arvonnassa :)anna_88@luukku.com

  20. Teija Hämäläinen
    31/05/2015 / 2:26 pm

    Mukana!hamalainentm@gmail.com

  21. Tiina Perkinen
    31/05/2015 / 3:57 pm

    Arvonnassa mukana!tiinperk@gmail.com

  22. Anonyymi
    31/05/2015 / 4:04 pm

    Osallistun arvontaan.MaaritN

  23. Anonyymi
    31/05/2015 / 4:23 pm

    Mukana T:Maiqqumaiqquu(at)gmail.com

  24. sannikas
    31/05/2015 / 4:58 pm

    Osallistun arvontaan!sannikas15@gmail.com

  25. Anonyymi
    31/05/2015 / 5:26 pm

    Mukaan.T. Lukija51

  26. Anonyymi
    31/05/2015 / 5:48 pm

    Mukana arvonnassa. t.neitoperhonen

  27. Anonyymi
    31/05/2015 / 6:41 pm

    Mukana arvonnassa:)Terkuin Helle

  28. Anonyymi
    31/05/2015 / 6:53 pm

    Arvonnassa mukana!Pirkko V

  29. Helene
    31/05/2015 / 7:11 pm

    Uudelle hiustuotteille olisi kyllä tilaa kaapissa 🙂 Mukana arvonnassa!h_lo(ät)netti.fi

  30. Anonyymi
    31/05/2015 / 8:10 pm

    Olisi kiva päästä kokeileen näitä ihanuuksia omiin hiuksiin. Mukana ollaan. ElinaM

  31. Anonyymi
    31/05/2015 / 9:19 pm

    Tulipa hieno sävy hiuksiin! Mukana arvonnassa,pienet.suloisuudet@gmail.com

  32. Anonyymi
    01/06/2015 / 6:05 am

    Hienolta näyttivät molempien hiukset! Mukana arvonnassa siis.sasamaarit(at)gmail.com

  33. Täti Violetti
    01/06/2015 / 8:33 am

    Kesän aurinkoon olisi juurikin paikallaan. Olen mukana arvonnassa ja oikein hyvää lomaa sinulle!

  34. Siinatar
    01/06/2015 / 8:51 am

    Mukaan kivaan arvontaan!siinatar@gmail.com

  35. sikurina
    01/06/2015 / 10:16 am

    Upeat hiukset! Mukana kivassa arvonnassa :)s.kansakoski(at)luukku.com

  36. Anonyymi
    01/06/2015 / 3:30 pm

    Mukana arvonnassa :)suvi.lahdemaki(at)gmail.com

  37. marika
    01/06/2015 / 6:31 pm

    Mukana kivassa arvonnassa :)marikax@gmail.com

  38. Anonyymi
    01/06/2015 / 8:03 pm

    Todella kauniin värinen tukka! Mukana arvonnassa :)T: Lennu

  39. Anonyymi
    01/06/2015 / 8:48 pm

    Kaunis lämmin väri. Todella omasi. Toivon että arpaonni osuu kohdalle.Rouva R

  40. Anonyymi
    02/06/2015 / 5:21 am

    kuulostaa ihanalta hemmottelulta. Arvonnassa mukana :)jvai2001(at)yahoo.com

  41. Anonyymi
    02/06/2015 / 8:04 am

    Upea sävy. Väri tuo kiiltoa. Osallistun. Hyvää kesää!T.odette123(at)luukku.com

  42. Cherrycloud
    02/06/2015 / 12:10 pm

    Oi että, mukana näiden arvonnassa!cherrycloud@luukku.com

  43. Riikka Salmi
    02/06/2015 / 7:08 pm

    mukana tottakai!riikkas1@luukku.com

  44. Anonyymi
    03/06/2015 / 5:03 pm

    Tälläkin kertaa arvonta houkuttelee, joten mukana myös!- Kirsikka –

  45. Anonyymi
    03/06/2015 / 9:27 pm

    Mukana myös :)Anu D.

  46. Anonyymi
    04/06/2015 / 6:25 pm

    Waude…molemmilla upea sävy! Osallistun :)Tuija

  47. Anonyymi
    04/06/2015 / 7:34 pm

    Torstai Toivoa täynnä, joten otan osaa arvontaan. 🙂 Kampaajalla käynti ja oma hyvä kampaaja on kyllä kullan arvoinen! Ja auringolta suojautuminen tärkeää myös hiusten osalta. -Johanna-

  48. My heart is here
    05/06/2015 / 7:44 am

    Kuulostaa niin ihanalta paketilta! Hiukseni kaipaavat hemmottelua.

  49. Arhippa
    05/06/2015 / 12:10 pm

    Kyllä kelpaisi :)Mukana siis minäkinarhippainen@luukku.com

  50. Anonyymi
    05/06/2015 / 12:23 pm

    Oih, olisipa tarpeellinen palkintokristapasm(at)gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *