Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Valkoista ja khakinvihreää

Takana ihana kaupunkipäivä hyvän ystävän (joka on myös työkaverini) kanssa. Aina kun hänet tapaan, asiat jotenkin loksahtavat paikoilleen, mieli rauhoittuu ja seestyy. Hän on minulle järjen ääni niin töissä kuin muutenkin. Hän on minulle myös ammatillinen esikuva, jolta ensimmäisenä kysyn neuvoa tarvittaessa. Mutta emme me töistä jutelleet! Hauskaa meillä taas oli. Kiitos, kiitos ihana ystävä, kun olet elämässäni!

Ilmahan oli mitä ihanin ulkona istuskeluun, ja niin teimmekin. Lounaan jälkeen istuimme jälkiruuille Kämpin terassille mukaville, pehmustetuille tuoleille. Nyt on tullut herkuteltua ihan hirveästi, ja niin tänäänkin, suklaakakku tuli nautittua. Oli hyvää. Pohjois-Espa vilisi hyväntuulista väkeä. Turisteja oli myös kovasti.

Ajattelin ensin, että minulla on ihan liikaa vaatetta päällä, mutta itseasiassa oli ihan sopivasti. Zarasta alkukeväästä hankitut lököhousut ovat tulleet lemppareiksi, ja tykkään yhdistää niihin valkoista ja konjakinväristä. Tukkakin on pitkästä aikaa kiharoilla. Lookki tuntui enemmän kuin omalta.



shirt Kapp Ahl / pants Zara

wedges Michael Michael Kors (from Mycoko)

bag Chloé / sunnies Bijou Brigitte / watch Gant (from Zoom Design)

belt old

Huomenna taas viilenee, mutta torstai – odotan sinua! Säätila lupaa täydellistä ilmaa viikonlopuksi. Mieheni aloittaa loman, ja se aloitetaan kotiterassilla loikoillen ja hyvin syöden. Pitäisi vähän hankkia lomalukemistakin. Suosittelepa minulle jotain kivaa kirjaa, ei liian raskasta, mutta hyvää tarinaa!

Mukavaa maanantaita, ja hei kaikki, joilla on viimeinen työviikko – vielä neljä päivää!

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä, Facebookissa ja Instagramissa

Share:

11 Comments

  1. Anonyymi
    kesäkuu 29, 2015 / 4:07 pm

    Kaunis Marjukka! Tuota sinun kihla- tai vihkisormusta aina ihastelen, se on upea! Tänään on ollut kyllä mahtava päivä kelien puolesta. Laura

    • Marjukka / Fab Forty Something
      kesäkuu 29, 2015 / 4:26 pm

      Voi kiitos, vihkisormus on rakkain koruni, oma suunnittelema ja Gad Leinsonin luoma. Aurinko voitele sielua, se on tosi!

  2. Anonyymi
    kesäkuu 29, 2015 / 5:02 pm

    Hei, aivan mahtavat vaatteet kaupunkiin. Eivät liian fiinit. Juuri passelit tähän meidän leppeään kesään. Sinä tykkäät noista paitsikoista. Minä varmaan pukisin noiden housujen kanssa jonkin trikoopaidan tai kevyen neuleen.Kyselit kirjavinkkejä. Joko olet lukenut Anneli Kivelän "Katajamäki"-sarjan? Tänä keväänä taas ilmestynyt uusi kirja. Minulla uusin metsästyksessä. nämä kirjat olleet sellaiset, ettei voinut lopettaa ennen kuin kirja oli kokonaan luettu. Mukavaa lomaviikkoa. -Vuokko

    • Marjukka / Fab Forty Something
      kesäkuu 30, 2015 / 8:16 am

      Hih, mä tykkään tosi paljon paitiksista, tosin neulekin olisi mieluinen!Kiitti vinkistä, ei ole tuttu. Luen muutenkin tosi huonosti kotimaista kirjallisuutta… Kiitos kovasti!

  3. Lady of The Mess
    kesäkuu 29, 2015 / 8:37 pm

    Kaunis ja tyylikäs, mutta samalla rento asu! Itsekin olin jo sortua khakinvihreisiin housuihin, mutta jätin kuitenkin kauppaan – en osaisi niitä käyttää – vihreä vaan ei ole minun värini;)Ja kiitos – minulla on juuri ja vain ne 4 päivää lomaan:)Aurinkoisia päiviä, Marjukka!

    • Marjukka / Fab Forty Something
      kesäkuu 30, 2015 / 8:17 am

      Sun loma alkaakin sitten helteisissä merkeissä, ihan mahtavaa säätä luvassa viikonlopuksi! Juu, armeijanvihreä on mun väri, on aina ollut. 🙂

  4. Sara
    kesäkuu 30, 2015 / 7:54 am

    Catherine Pancolin trilogia on mainiota kesälukemista, suosittelen lämpimästi. Minullakin alkaa perjantaina loma, joten lämpimät kelit ovat enemmän kuin tervetulleita – vaikka sitten edes yhden viikonlopun ajaksi! 🙂

    • Marjukka / Fab Forty Something
      heinäkuu 1, 2015 / 7:21 pm

      Nämä ovat tosi hyvät kirja, mulla on ne hyllyssä ihan kovakantisina. Piti hankkia ne nimenomaan kovakantisina!! Toivotaan, että saataisiin taas ensi viikon viileiden jälkeen lämpöä, nyt on ainakin luvassa taas lämmintä viikon jälkeen.

  5. Sara
    kesäkuu 30, 2015 / 7:55 am

    Sen kirjailijan nimi kirjoitetaankin K:lla eikä C:llä eli Katherine Pancol. 🙂

  6. Doppwoman
    kesäkuu 30, 2015 / 7:59 am

    Ihana asu ja erityisesti laukku:) voi, en osaa sinulle mitään kirjaa suositella, olen ollut kerrassaan toivoton lukija viime vuoden:( kaikki vapaa-aika menee nykyään koneella istuessa…tähän on tultava muutos! Ihanaa kesää sinulle, toivottavasti törmäillään kesäisessä Helsingissä!

    • Marjukka / Fab Forty Something
      heinäkuu 1, 2015 / 7:22 pm

      No mulla on sama juttu, somessa olen ihan liikaa, pitäisi vähän rajoittaa!! No toivottavasti, ainakin elokuu on väljempi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *