Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Onnellinen sunnuntai-ilta ja pää täynnä suunnitelmia

Kaikki loppuu aikanaan, niin kesälomakin. Tänään sitten kello soikin jo seitsemältä. Pyöriskelin unettomana aika myöhään, sillä sisäisen kellon siirtäminen, kuten tiedätte, ei käykään yks kaks. Lisäksi olen taipuvainen miettimään kaikenmaailman asioita juuri silloin, kun pitäisi alkaa nukkumaan – ei hyvä.

Uusi lukuvuosi alkoi uudella innolla ja tarmolla, kuten aina. Kollegat tietävät, minkä kimpussa nyt ollaan: uuden opetussuunnitelman. Olen myöskin asettanut itselleni ikioman tavoitteen koskien ajankäyttöäni. Olen nimittäin aika haahu, varsinkin, kun tulen töistä kotiin. Vetkutan ja vetkutan asioita, kunnes on pakko. Tämä ärsyttää meikäläistä suunnattomasti, ja aion nyt ottaa itseäni niskasta kiinni sen suhteen. Aion myös puristaa työt niin, että minun ei toivon mukaan tarvitsisi käyttää sunnuntaita muuhun kuin relailuun, liikuntaan, kotihommiin ja blogiin. Olen tähän asti viimeiset kuusitoista vuotta tehnyt tavallaan kuusipäiväistä viikkoa, koska aina sunnuntaina olen tehnyt seuraavan viikon työjuttuja. Nyt ainakin yritän muutosta, katsotaan, onnistuuko. Työmatkat aion käyttää uusien biisien opetteluun.

Tänään kuitenkin soin itselleni aurinkohetken iltaruuan jälkeen, ja sen jälkeen kävin sauvakävelemässä. Oli tosin meikäläiselle vähän liian lämmin…

Eilinen oli niin ihana! Päivä meni terassilla – no, niitä työjuttuja tehden, mutta ainakin olin auringossa. Illalla lähdimme ex tempore pizzalle Töölöntorille Mamma Rosaan, ja asukuvat napattiin puiston läheisyydessä. Ilta oli lämmin, kuten kuvista näkyy, ja minulla oli hyvä fiilis! (No tottakai, koska vatsa oli täynnä pizzaa…)

Illan asuna olivat muutaman vuoden vanhat farkut, pellavapaitis ja Zaran korkkarit, jotka ihme kyllä piikkikoroistaan huolimatta olivat hyvät jalassa! Ostin ne alkukesästä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain ne jalkaan.






jeans Banana Republic / shirt H & M / heels Zara

belt Abro (from Nectarine) / sunnies Bijou Brigitte / bag Chloé

watch Gant (from Zoom Design)

Kuinka siellä ruudun toisella puolen ;aloitti työt tänään?

Lämmintä iltaa, mennään vielä hetkeksi ulos…

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä, Facebookissa ja Instagramissa

ps. Kurkkaa arvonta pari postausta alaspäin!

Share:

15 Comments

  1. Anonyymi
    10 elokuun, 2015 / 5:59 pm

    Jep, tänään oli paluu töihin.Hyvällä fiiliksellä onnistuneen eli todella rentouttavan loman jälkeen.Säätkin hellivät, töiden jälkeen viihtyy ulkosalla.Mukavaa viikkoa!T. Aija

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:24 pm

      Hyvää töihinpaluuta sulle! Mulla on koko ajan sellainen olo, että kauheesti pitäisi tehdä. Toisaalta, eivät nämä säätkään kestä ikuisesti!

    • Anonyymi
      11 elokuun, 2015 / 4:57 pm

      Nyt pitää nauttia. Tänään vierähti mukavasti useampi tunti Torpanrannan aurinkoisella terassilla. T. Aija

  2. Mikko
    10 elokuun, 2015 / 6:40 pm

    Hauska asu, erityisesti kengät ja laukku! En ole tuota laukkua vielä nähnytkään? Menin juuri Ninasin ohi ja tulit mieleen, kun katsoin ikkunan Chloén uutuuksia. Ja hyvää alkavaa arkea ja lukuvuotta!

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:25 pm

      Se on mun joululahja itselleni, eli viime joulukuun hankinta. Olen käyttänyt nyt kesällä tosi paljon ja annan Marcien huilata. Joo, Chloé on mun lempparimerkki laukkupuolella!

  3. Business Woman
    10 elokuun, 2015 / 6:49 pm

    Oi Mamma Rosa, nam nam:) Mekin kävimme siellä kesälomalla yhden kerran, oli ihana pyöräillä sinne kauniina kesäpäivänä, huoh.. Toivottavasti edessä olisi vielä monenmonta lämmintä viikonloppua jolloin moinen retki olisi taas mahdollista..Zaran korkkarit on aaah niin kauniit! Hitto kun ne on vaan niin hankalat jalassa, tai ainakin minun jalka ei meinaa tottua Zaran piikkikorkkareihin sitten millään!Ihanaa alkanutta arkea Marjukka <3 Kun jotain päättää, niin asiathan menee silloin niin:)

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:26 pm

      Mamma Rosa on ihan mun lemppari, aina hyvää ruokaa ja kätevä tulla! Ja uusi terassi, jolla mekin silloin oltiin, on tosi kiva : ) Kiitti samoin, kesä meni vauhdilla – vaikka onhan sitä vielä jäljellä!

  4. Henna - Pakkomielteitä. Minullako?
    10 elokuun, 2015 / 6:50 pm

    Ihana kokonaisuus <3

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:27 pm

      Kiitos kiitos!

  5. Leena Lehtonen
    10 elokuun, 2015 / 7:13 pm

    Hmmm, mitkä ihanat "sandaalit". Töitä on tehty jo pari viikkoa, vaan olen iloinen suursäätilan muuttumisesta kauniimmaksi. Aamut ja illat ovat aivan ihania. Tulimme juuri pyörälenkilätä viljapeltojen keskeltä. Aivan mahtavat fiilikset. Nyt annos jäätelöä+mustikkapiirakkaa+mansikoita 🙂

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:27 pm

      Oijoi, kuulostaa hyvältä tuo kombo, nyt kannattaa nauttia tuoreista marjoista. Aamut ja illat ovat todella kauniita, viileitä ja kuulaita, kuten elokuussa pitääkin!

  6. Doppwoman
    10 elokuun, 2015 / 8:00 pm

    Ihanat korkkarit! Hyvää alkanutta työviikkoa:)

    • Marjukka / Fab Forty Something
      11 elokuun, 2015 / 2:28 pm

      Kiitti Kata, samoin sulle!

  7. Anonyymi
    11 elokuun, 2015 / 7:04 pm

    Vautsi vau! Nyt kyllä onnistuit "ylipuhumaan" jopa mutkin harkitsemaan valkoisten farkkujen hankintaa. Olen vuosia niitä nimittäin vastustellut, mutta nyt pitänee lähteä sisukkaasti penkomaan 70-80% -rekkejä. Ei sitten harmita, jos näistä ei tulekaan sitä omaa juttua. Pusero, laukku ja kengät jo löytyvätkin :)Mari

    • Marjukka / Fab Forty Something
      12 elokuun, 2015 / 3:55 pm

      Juu ilman muuta käy etsimään! Nää mun farkut ovat paksua matskun, en missään nimessä halua valkoisten housujen olevan liian tiukat, ettei jokainen löllö näy. Ja jos edullisesti saa eikä tykkääkään, niin eipä käy harmittamaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *