Coruu – koruja silikonista (ja arvonta)

Koruja silikonista, ohhoh! Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain yhteistyöpyynnön Coruu.com*-sivun Maaritilta. Upouuden nettikaupan takana on kaksi turkulaista naista, jotka ovat lähteneet toteuttamaan unelmiaan yrittäjinä. Naisten yritys, Intoo.fi, toteuttaa koulutuksia aikuisille ja yrittäjille. Korukauppa sen sijaan on alussa, mutta lupaavassa sellaisessa. Intoa on eteenpäin, hienoa!

”Myymme silikonista valmistettuja koruja, jotka ovat muotoilultaan rohkeita ja näyttäviä. Meillä on nyt aluksi yksi suomalainen ja yksi japanilainen muotoilija, jotka ovat suunnitelleet mallistot. Silikonikorun etuna on sen keveys ja pehmeys, eli vaikka koru on näyttävä, niin se ei paina juuri mitään, ei edes isokaan korvis. Silikoni on myös täysin turvallinen raaka-aine, joka ei aiheuta mitään allergioita. Eli ne sopivat hyvin herkkäihoisillekin ihmisille”, Maarit kertoo.

Korut suunnitellaan, valmistetaan käsityönä ja pakataan Turussa. Raaka-aine tulee ulkomailta, mutta kaikki työ on suomalaista naisvoimaa.

Sain valita Coruun mallistosta muutaman kuvattavaksi. Kauniisti kääritty paketti ilahdutti! Ja itse korut, tosi makeita! Noin näyttävät korut yhdistäisin pehmeisiin materiaaliin, kuten villaan. Korvikset yksinäänkin ovat näyttävät, mutta käsikoru ei kuitenkaan vie liikaa tilaa niiden kanssa. Kaulakorun sen sijaan puin yksinään, sillä silloin sen muoto tulee parhaiten esiin.

Ja sitten arvontaan! Palkintoja on kolme: yksi kaulakoru ja kahdet korvikset, ja niinpä arvotaan myös kolme voittajaa! Käy Coruu.fi-sivulla, valitse suosikkisi ja kirjoita niiden nimet kommenttikenttään selvän nimimerkin kanssa. Arvonta-aikaa on ensi sunnuntaihin 29.11. klo 12:00 saakka. Onnea arvontaan!

Minä hilaudun nyt töilleni, sitten kuntoiluun ja sitten kyllä aikaisin nukkumaan.

Mukavaa iltaa kaikille!

Share:

61 Comments

  1. Anonyymi
    24/11/2015 / 4:26 pm

    Mesh ja japanese braid kaulakorut todella upeita! Nim. Kielo

  2. Meidän elämää/ Anu
    24/11/2015 / 4:26 pm

    Tuo Japanese Braid-kaulakoru olis ihana, toki paljon muutakin ihanaa tuolta löytyy…

  3. Anonyymi
    24/11/2015 / 4:58 pm

    Cubes-mallit ovat upeita! Varmasti pitää paikkansa, että korut ovat kevyitä ja pehmeitä. Ovatkohan vielä normimetallia lämpimämmät pakkaspäivänä? Laitetaan arpa vetämään, jos pääsisi kokeilemaan 😀 -Sari P- (kissankarva85(at)gmail.com)

  4. Johanna Viherkoski
    24/11/2015 / 4:58 pm

    Flowery korvikset olisivat ihanat! Mielenkiintoinen materiaali ja ihanaa kuulla että uusia, innovatiivisia yrityksiä perustetaan rohkeasti.

  5. Hukkakukka
    24/11/2015 / 5:05 pm

    Minun suosikki-kaulakoru on Cubes, suosikki-korviksiset ovat Flowery-korvikset. :)sopeutuja(at)hotmail.com

  6. Anonyymi
    24/11/2015 / 5:19 pm

    Mesh-kaulakoru on hieno, ei muissakaan mitään vikaa:).T. NinS

  7. Anonyymi
    24/11/2015 / 5:27 pm

    Tykkäisin Mesh-kaulakorusta. Kivan näyttäviä oli muutkin, ja vaikkei tässä arvonnassa onni suosisi niin täytyy tutkia noita koruja muutenkin.humppalulla(at)gmail.com

  8. Mardu
    24/11/2015 / 5:33 pm

    Kaulakoruista Raindrops fall ja korvakoruista Feather ovat minun mieleeni 🙂

  9. Arhippa
    24/11/2015 / 6:04 pm

    Onpas hienoja ja ihan uusi tuttavuus mulle. Suosikki kaulakoruista on Flowery, sama malli vetää pisimmän korren korvakoruissa. Upeita ja näyttäviä koruja!arhippainen@luukku.com

  10. Peace
    24/11/2015 / 6:51 pm

    Mua sykäytti varsinkin Mesh-kaulakoru ja Feather-korviksetpauleceb(at)gmail.com

  11. eLiina
    24/11/2015 / 6:55 pm

    Baroque Small Korvakorut 🙂 xevex82(at)gmail.com

  12. Rouva Hanhi
    24/11/2015 / 7:07 pm

    Japanese braid kaulakoru

  13. Janttara
    24/11/2015 / 7:37 pm

    Mesh-kaulakoru istuu parhaiten kaulalle ja on siro sekä näyttävä. Pienet Peacock-korvakorut taas on suosikkini korviin killumaanjanttarainen(at)luukku.com

  14. Suvi C
    24/11/2015 / 7:42 pm

    Onpa upeita koruja! Mun suosikeiksi korvakoruista nousivat Baroque small ja kaulakoruista Raindrops fall.

  15. Piia
    24/11/2015 / 7:49 pm

    Feather-korvikset, nam!

  16. Anonyymi
    24/11/2015 / 7:57 pm

    Mari,Baroque-korvikset ovat näyttävät.

  17. Anonyymi
    24/11/2015 / 8:09 pm

    Suosikkini on Mesh-kaulakoru.Virve

  18. Anonyymi
    24/11/2015 / 8:27 pm

    Flowery-rannekoru ja kaulakoru tuovat tyylikkään tuulahduksen kesästä talven keskelle. tuula@merkkitukku.fi

  19. Heidi Koo
    24/11/2015 / 8:36 pm

    Kaulakoruista suosikiksi nousee räyhäkkä Studded. Ja korvakoruista silmää miellyttää eniten Feather.heidi.kaitainen(at)gmail.com

  20. Haveaniceday1
    24/11/2015 / 9:24 pm

    Suosikkini: Orient Flake Korvakorut Musta, Mesh Kaulakoru Musta, Flowery Kaulakoru Musta

  21. Anonyymi
    24/11/2015 / 10:28 pm

    Baroque-korvikset on lempparit 🙂 On kyllä hauskoja koruja!sayasayav(at)hotmail.fi

  22. Anonyymi
    25/11/2015 / 6:18 am

    Kaulakoruista suosikkini on ´Flowery´ ja korvakoruista `Baroque Heart´.sasamaarit(at)gmail(piste)com

  23. Anonyymi
    25/11/2015 / 7:14 am

    Todella mielenkiitoisia tuttavuuksia. Kaulakoruista suosikkini on Japanese Braid Kaulakoru ja Raindrop korvikset ihastuttavat myöstarjaksi@gmail.com

  24. Anonyymi
    25/11/2015 / 7:21 am

    Upeita, ihania! Olipa vaikea valita lempparia. Päädyin Japanese Braid kaulakoruun ja Feather korvakoruihin.-Maari-

  25. Tuija
    25/11/2015 / 7:28 am

    Pitkään olen haaveillut isoista roikkuvista korvakoruista, joskin epäilen ettei sellaiset sovi minulle… Kuitenkin suosikkini on ehdottomasti Baroque small korvakorut 🙂

  26. Leena
    25/11/2015 / 9:49 am

    Ihan tavattoman mageita koruja kaikki. Musta on must! Baroque Small Korvakoruilla ehkä eniten käyttöä, siispä niitä arpomaan :).

  27. Anonyymi
    25/11/2015 / 12:47 pm

    Baroque rannekoru :)isla123(a)luukku.com-Isla

  28. Héléna @ Chez Héléna
    25/11/2015 / 1:53 pm

    Onpa ihania! Minä tykkäisin ehdottomasti Peacock Small -korviksista.

  29. Belladonna
    25/11/2015 / 6:15 pm

    Olen ihaillut Coruun koruja aiemmin jo, mutta en ole tullut hankkineeksi. Nyt ihastutti Cubes- ja Raindrop -mallistot, vaikka ihania ovat kaikki.

  30. Merjuska
    25/11/2015 / 6:47 pm

    Suosikkini on Raindrops-kaulakoru ja Feather-korvikset, ihania!-Merjuska

  31. Ankka
    26/11/2015 / 4:41 am

    Cubes kaulakoru tai flowery small korvakorut. Erikseen kumpikin tosi hieno! Kolmella arvalla mukana.

  32. Anonyymi
    26/11/2015 / 6:05 am

    Raindrops kaulakoru ja korvikset ovat minun suosikkeja. Jospa olisi edes joskus arpaonnea.t. Minna

  33. H
    26/11/2015 / 9:43 am

    Raindrops fall -kaulakoru on ihana, niin on kyllä moni muukin. :)leevilotta at luukku.com

  34. Anonyymi
    26/11/2015 / 9:44 am

    Suosikit: Baroque Heart Korvakorut ja Raindrops Kaulakoru. Kauniita, uudenlaisia, todellisia katseenkiinnittäjiä! t. Sirpa

  35. Anonyymi
    26/11/2015 / 10:35 am

    Näyttävän näköisiä ja ihania, Flowery-kaulakoru oli suosikkini.Saikku

  36. Anonyymi
    26/11/2015 / 11:00 am

    Monet kiitokset uudesta ja upeasta korukauppavinkistä!kaulakoruna Raindrops fall ja korviksina Honeycombjsjs2@luukku.com

  37. WilmaO
    27/11/2015 / 6:59 am

    Flowery kaulakoru on herkän tunnelmallinen ja sopii juuri minulle. Aivan ihana ja kevyt.

  38. Henna73
    27/11/2015 / 7:24 am

    Raindrops Kaulakoru ja Feather Korvakorut on upeatunelmiaonnesta(at)gmail.com

  39. Anonyymi
    27/11/2015 / 8:32 pm

    Korvakoruista viehättää eniten Peacock small ja kaulakoruista MeshOnpa hauska idea!Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  40. Anna Salminen
    28/11/2015 / 9:12 am

    Upeita koruja! Minua miellyttävät eniten Feather-korvikset ja Cubes-kaulakoru. Anna

  41. Tiina Perkinen
    28/11/2015 / 4:09 pm

    Kauniita ! Studded-kaulakoru olisi minun makuun.

  42. Anonyymi
    28/11/2015 / 7:22 pm

    Japanese Braid -kaulakoru ja korvakoruista Baroque Small ovat eniten mieleeni. Kauniita kaikki!marianne00

  43. sikurina
    28/11/2015 / 7:25 pm

    Raindrops Fall Kaulakoru on upea koru.s.kansakoski(at)luukku.com

  44. Hiipi
    29/11/2015 / 1:29 am

    Mesh-kaulakoru ja Honeycomb-korvikset ovat suosikkini. Aika moni kaulakoruista vaatisi tosi avointa dekolteeta (tai vaihtoehtoisesti jotain tosi sopivaa ja ohutta asua alle). Näyttäviä ne ovat joka tapauksessa, ja epäilemättä kivoja päällä 🙂

  45. Anonyymi
    29/11/2015 / 4:44 am

    Flowery kaulakoru on suosikkini.Rouva R

  46. Syystyttö
    29/11/2015 / 5:21 am

    Cubes-kaulakoru Jänniä tuotteita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *