Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ei ateriaa ilman salaattia – viikunaa, leipäjuustoa ja siemensekoitusta

Viime lauantaina, kun illastimme Loisteessa, söin mahdottoman hyvän salaatin, jossa oli salaattien lisäksi viikunoita ja leipäjuustoa. Maku oli ihanan raikas, ja ajattelin heti, että jotain tämän tapaista voisi kokeilla kotonakin. 

Pidän kovasti salaateista alkuruokana, monesti perjantain ruokani on illalla ruokaisa salaatti kanan tai kalan kanssa. Pidän eniten salaateista, joissa on ripaus makeaa, kuten viinirypäleitä, päärynää tai hunajapohjainen kastike. Sen takia tämä viikunoilla ryyditetty salaatti vei kielen heti sen tehdessäni.

En osaa asetella salaattia hienosti, kuten ruokabloggaajat, mutta ehkäpä te osaatte paremmin! Hyvää se silti oli. Salaattiin tarvitset seuraavat aineet:

– erilaisia salaatteja (käytin tammenlehvää ja jäävuorta)
– babypinaattia
– porkkana ohuiksi nauhoiksi vuoltuna
– puolikuivia viikunoita
– leipäjuustoa
– sormisuolaa

Halutessasi voit lisätä sekaan siemeniä. Itse laitoin CoCoVin siemensekoitusta, jossa on kurpitsan-, pellavan- ja chiansiemeniä, goji- ja mulperimarjoja. Salaattiin tulee heti rapsakkaa puruvastusta.

En erityisemmin välitä salaatinkastikkeista, sillä minusta ainesosat maistuvat hyvältä sellaisenaan, mutta makeita elementtejä sisältävään salaattiin sopii valkoinen balsamico, joka on lempikastikkeeni.





Onneksi ainesosia on sen verran paljon jäljellä, että saan huomisillalle oikein muhkean perjantai-illan herkun!

Viikonloppu on niin tervetullut. Otin äsken ”pienet” iltaunet, puoli kuudesta puoli seitsemään, enkä meinannut herätä ollenkaan… Pilkin ja pilkin, kunnes järki sanoi, että hei, et saa unta yöllä, jos et nyt nouse. Voi, oli se kovaa… Onneksi pari aamua saa nukkua pitkään, mutta ensi viikkoa haittaa se kellojen siirto, uh.

Leppoista illanjatkoa!

*CoCoVin tuote saatu

Share:

9 Comments

  1. Belladonna
    22 maaliskuun, 2018 / 7:34 pm

    Herkullisen oloinen ja kauniin värikäs salaatti!

    • Marjukka / Fab Forty Something
      24 maaliskuun, 2018 / 2:34 pm

      Se on niin nami! Viikunoita laittaisin enemmänkin, elleivät ne olisi niin tuhteja…

  2. Emma / Harkittuja herkkuja
    23 maaliskuun, 2018 / 3:54 pm

    Ihanan oloinen salaatti! Pitäisi useammin muistaa tehdä myös lisukkeeksi tämmöisiä salaatteja, eikä aina sitä perussettiä. Nappasin muuten oman blogin puolelle sun "Mitä mulle kuuluu?" -haasteen, toivottavasti oli ok 🙂 Se oli tosi kiva ja kysymyksiin oli mukavan leppoisaa vastailla näin perjantaina työviikon päätteeksi.Kivaa viikonloppua sulle Marjukka <3

    • Marjukka / Fab Forty Something
      24 maaliskuun, 2018 / 2:34 pm

      Tottakai saa ottaa ideoita, nehän ovat tehty jaettaviksi! Kiitti samoin sulle, Emma!

  3. Life with Satu
    24 maaliskuun, 2018 / 8:16 am

    Onpas kivan oloinen yhdistelmä, ehdottomasti menee testaukseen tämä.

    • Marjukka / Fab Forty Something
      24 maaliskuun, 2018 / 2:38 pm

      Mun suosikkisalaatti tällä hetkellä!

  4. Anonyymi
    24 maaliskuun, 2018 / 12:22 pm

    Ihana salaatti. Mitä nuo puolikuivat viikunat ovat?Terkuin Marianne

    • Marjukka / Fab Forty Something
      24 maaliskuun, 2018 / 2:39 pm

      Irtoviikunoita, joita löytyi hevi-osastolta. Vähän kuin kuivatut, mutta sisus on sellainen kuin tuoreissa viikunoissa. Tuoreet olisivat muuten vielä parempia!

  5. Mia / Beauty Highlights
    30 maaliskuun, 2018 / 11:10 am

    Nam, mikä salaatti! Tuo CocoVi:n siemensekoitus on ollut mullakin käytössä. Oon tehnyt siitä tuorepuuroja ja käyttänyt myös salaateissa. Pitäisikin taas ostaa lisää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *