Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ajatuksiani Konmarista: mitä vinkkejä olen siitä saanut ja miten toteuttanut omassa kodissa

Konmari-ilmiö ei ole enää uusi juttu. Japanilaisen Marie Kondon kirja, Siivouksen elämänmullistava taika, ilmestyi jo 2011, ja on saanut jatko-osankin. Kirjaa on myyty pelkästään Suomessa 60 000 kappaletta. 

Konmari-metodin johtoajatus on, että kun koti on järjestyksessä ja ympärillä on pelkästään iloa tuottavia tavaroita, elämä muuttuu. Jää tilaa asioille, jotka ovat oikeasti tärkeitä.

Minä innostuvana ihmisenä luin kirjan heti, kun se ilmestyi suomeksi. Ihan Konmarin oppien mukaan en kotiani käynyt läpi, mutta inspiraatiota se on antanut todella paljon. Kysyin Instagramissa kiinnostaisiko teitä lukea ajatuksiani asiasta, joten tässä tulee kattava katsaus mitä olen tehnyt ja mitä vielä on edessä koskien kodin järjestystä.

Lyhykäisyydessään Konmari ohjeistaa kodin järjestämisssä noudattamaan tiettyä järjestystä.

Visualisoi kotisi. Millaisessa elämäntyylissä haluat elää?

Käy tavarasi läpi lajeittain, aloita vaatteista. Kokoa kaikki suureen kasaan. Mieti, mitkä tuottavat sinulle iloa. Luovu muista. Kiitä niitä palvelusta.

Seuraavaksi siirry kirjoihin. Sama juttu. Käy läpi myös paperit, sekalaiset tavarat eli komonon, ja lopuksi tunnearvoa herättävät tavarat.

Järjestele laatikkoihin pienempiä laatikoita, joihin järjestät komonon, eli kaiken pientavaran. 
Konmarilla on myös oma viikkaustapa vaatteille sukkia myöten.

Päätä, missä säilyttät tavarat. Kerää yhteen samantyyppisiä tavaroita. Älä pinoa, vaan säilytä vierekkäin. Tavoittele äärimmäistä yksinkertaisuutta. Arvosta omia tavaroitasi, ja kiitä niitä käytön jälkeen.

Netflixillä on alkanut nyt myös sarja nimeltä Tidying Up with Marie Kondo. Siinä Marie vierailee kymmenen erilaisen pariskunnan tai perheen kotona auttamassa elämänmuutoksessa, joka alkaa siivoamisesta.

Kohteet ovat tosi mielenkiintoisia. Kaikilla on jokin tavoite: yksi on leski, joka haluaa päästä surussaan eteenpäin ja luopua miehensä tavaroista. Kaksi pariskuntaa haluaa aikuistua. Yhdelle parille on tulossa lapsi. Kahdella perheellä on lapsia, ja talo täynnä kaikenlaista tavaraa lattiasta kattoon. Mielenkiintoisin pariskunta oli eläkeläispari, jonka talossa oli kolmen sukupolven tavarat. Siis kolmen. Voi apua sitä joulukoristeiden määrää…

Sarja on tosi viihdyttävä, ja ahmaisin sen kahdessa osassa. Vaatteita on jokaisella asiakkaalla ihan järkyttävästi, yhdellä miehelläkin 160 paria lenkkitossuja. Marie itse on suloinen, iloinen ja japania on kiva kuunnella. Ja ennen kaikkea sarjaa katsoessa tulee hirveä siivousinto!



Mitä olen saanut irti Konmarista?

Olen keksinyt ainakin osan konseptia ennen Mariea, hehheh, sillä olen aina kiittänyt taloa meidän kotina olemisesta ja meistä huolen pitämisestä. Olenkin kuin Tenavien Salli, joka puhuu koulutalolle, minä puhun meidän talolle.

Myös tavaroiden laatikkoihin järjestelyn, varsinkin sen pikkutavaran, olen tehnyt jo ennen Konmarista kuultuanikaan. Eikä meidän huusholli ole ollut ihan pahimmasta päästä, sillä olen aina tykännyt järjestellä, jo lapsesta. Ainoastaan ulkovarasto oli ihan järkyttävässä kunnossa: rakennusaikaiset laatat, maalit ja ties mitä muuta – se oli niin täynnä, että tuskin sisään pääsi. Ensi siivoamisella vietiin jäteasemalle kaksi peräkärryllistä, toisella kerralla toiset kaksi. Tavaraa myös annettiin pois sukulaisille.

Luin kirjan heti sen ilmestyttyä, sillä olen aina ollut kiinnostunut järjestelemisestä. Marie on kyllä iskenyt metodillaan oikeaan aikaan, sillä tämä yltäkylläinen, länsimainen elämäntyyli on saanut ihmiset pohtimaan omistamista, ostamista ja ylipäätään tavaran määrää. Tavaramäärät ovat alkaneet ahdistaa. Niin minuakin. Ennen kuin aloitin marittamisen (suomalainen termi Konmarin metodille), oli meillekin kertynyt kaikenlaista viidentoista vuoden yhdessäasumisen tuloksena.

Ihan täysillä Marien metodille en kuitenkaan lämmennyt, enkä noudattanut sitä kirjaimellisesti. Saisin tästä varmasti hifistelijöiltä nuhteita, mutta minusta on ihan ok poimia rusinat pullasta. En esimerkiksi jaksa viikata vaatteitani pystyasentoon sukkia ja alkkareita myöten, kuten pitäisi.

Keittiön ja olohuoneen marittaminen oli helppoa ja hauskaa. Mutta esimerkiksi vaatteisiin kajoaminen on minulle se vaikein alue, jota olen lykännyt ja lykännyt. Marien neuvo kuitenkin on säilyttää ne tavarat, jotka tuottavat sinulle iloa, joten kuulkaa, minulla totta tosiaan on vaatehuoneellinen iloa, hahhah…

Olohuoneen maritus

Olohuone ja keittiö ovat käyneet läpi muodonmuutoksen. Ah, miten selkeää ja väljää on joka puolella. En tehnyt karsimista kerralla, kuten Marie neuvoo, vaan pikku hiljaa noin puolentoista vuoden sisään.

Aloitin olohuoneesta, jossa kirjastopuolella odotti muutaman sadan niteen kirjavuori. Vein kirjoja kasapäin kierrätykseen. Jostain syystä, vaikka toisin luulin, kirjojen marittaminen kävi helposti. Tunneside jääneisiin kirjoihin oli olemassa, ja vaikka niitä on edelleen paljon, ne ovat sellaisia, jotka haluan säilyttää. Luovuin mm. suuresta osasta sisustuskirjoja (koska Pinterest), keittokirjoista (koska netti) ja esimerkiksi kaikenlaisesta pienestä piperryskirjasista, joissa on vaikka mietelauseita tai runoja.

Lipaston laatikot kokivat myös mullistuksen. Järjestin irtovalokuvat yhteen laatikkoon, ja otin kehyksistä pois aika paljon valokuvia. Kehykset ajattelin laittaa myyntiin keväämmällä.

Olohuoneen ruokapuolelta astiakaapeista lähti laseja ja joitain kulhoja. Samoihin aikoihin sain blogin kautta Pentikin luumunpunaiset viini- ja vesilasit, joista todella, todella tykkäsin, ja tykkään edelleen, joten oli luontevaa luopua vanhoista.


Keittiön maritus

Seuraavaksi iskin kiinni keittiöön ja sen astioihin. Vihreä ja valkoinen Kermansaven astiasto meni anopille. Surutta lähti valtavasti mukeja, muoviastioita, säilytyspurkkeja, magneetteja, laseja, lautasia, tarjoiluvateja…

Keittiön komonon jaoin useampaan laatikkoon, mm. yleis- ja jäätelökoneen osaset laitoin suureen Ikean säilytysrasiaan. Työtasoille jäi vain kahvikone ja leivänpaahdin, kalenterimme ja kaksi marmoritarjotinta, eli todellakin rakkaimmat esineet koko keittiössä. Keittiön remontti vuosi sitten, talvella 2017, olikin hyvä tilaisuus marittaa koko keittiön sisältö.

Kuiva-aineille ei keittiössä ole pahemmin tilaa, mutta eipä ole tarviskaan. Meillä on todella pieni kuiva-ainevarasto, oikeastaan vain jauhoa, sokereita, riisiä ja puuroa alakaapeissa, suola, tee, chiasiemenet ja jotain muuta pientä yläkaapissa.

Olohuone ja keittiö ovat nyt siinä kunnossa kun haluankin niiden olevan, ja siellä on vain tavaroita, joista todella pidän. Tänään itse asiassa kävin kuvaamisen ohella kaappeja vielä kerran läpi, ja niin vain taas lähti tavaraa varastoon, myöhemmin myytäväksi tai poisannettavaksi.

Komono, eli pientavaran maritus

Tätä kirjoittaessani olemme juuri raivanneet työhuoneen laatikot ja kaapit. Meillä on työhuoneessa Ikean kokonaisuus, ja aika paljon kaappitilaa. Pelkästään kahdesta kaapista saatiin jätesäkillinen sekajätettä, ja muovipussillinen ser-jätettä. Huh. Miten sitä kaapelinpätkää, vanhoja latureita, puhelimia sun muuta niin kertyykin? Mies säilytti pari vanhaa puhelinta, minä olisin pistänyt nekin menemään. Mutta Marie neuvoo kunnioittamaan toisen omia tavaroita, eikä puuttumaan niihin. Paitsi ne puhelimet taisivat olla minun vanhojani…

Mitä muuta olen vienyt ihan jäteasemalle? Esimerkiksi dvd- ja cd-levyjä on lähtenyt kiitettävä määrä. Kaikki opiskeluaikaiset muistiinpanot. Vanhoja, Unkarista ostettuja nuottikirjoja säveltapailusta. Turhia avaimenperiä, heijastimia, nuotteja, joita olen säilyttänyt (muka) koulukäyttöön, mutta joita en ole koskaan käyttänyt. Manuaaleja, drivereita (hah!!), valokuvankehyksiä, sarjakuvia. Lehtiä ihan hirveät määrät, ja siihen kohdistuu muuten uudenvuoden tavoitteenikin: ei tarvitse ostaa niin paljon lehtiä. Pientavaran määrä on ihan konkreettisesti vähentynyt aivan valtavasti.



Sentimentaalisten tavaroiden maritus

Jokaisella on tavaraa, johon liittyy tunteita. Sitä miettii laittaako pois vai ei. Yksi mietinnän kohde on vanhat päiväkirjat. Niitä on kaksi suurta laatikollista, kalentereita ja päiväkirjoja ikävuosiltä 12-31. Luen niitä joskus, mutta silloin joudun palaamaan niihin vanhoihin tunnetiloihin, joihin en enää välitä palata. Luulen, että niidenkin kohtalo on rovio yhdessä opekalentereiden kanssa. Mies taas säästi itselleen tärkeitä dokumentteja, ja sehän on selvää, että valokuvat säilytetään. Tosin niitäkin voisi vähän järjestellä.

Yksi mietinnän aihe on myös keräämäni kansallisnukkekokoelma – viitisenkymmentä laadukasta nukkea ympäri maailmaa. En ole niitä hennonut hävittää. Tuolla ne ovat varastossa Ikean laatikoissa odottamassa kohtaloaan.

Varastossa on myös lapsuudenaikaisia piirustusvihkoja ja itse tekemiä paperinukkeja. Siellä ne ovat vaikka en ole niitä lähes neljäänkymmeneen vuoteen katsonut. Hillotako niitä seuraavat neljäkymmentä vuotta varastossa, vai laitanko menemään? No, ei ole vaikea arvata.

Vaatteiden maritus

Mutta jossain vaiheessa teen maritukset vaatteille. Olen jo luvannut itselleni, että tänä vuonna en ota kaappiini yhtä ainutta ”ihan kivaa” vaatetta, vaan niiden täytyy todella innostaa ja puhutella. Aion myös luopua liian pienistä vaatteista. Olen säilyttänyt yhtä ihanaa, suklaanruskeaa InWearin satiinista kotelomekkoa ja Ril´sin pikkumustaa – tuskin koskaan enää tulen mahtumaan niihin. Haluaisin selkeyttää värikarttaa entisestään. Värit, joihin tykkään pukeutua ovat musta, tiilen-, viinin- ja pihlajanmarjanpunainen, khakinvihreä, kurkuma, valkoinen, harmaa, ruskea ja sininen. Varsinkin kesägarderobi on sekalainen kokolma kaikenlaista, mikä ei oikeastaan sen kummemmin puhuttele.

Kaikki tämä raivaaminen liittyy myös viidenkympin ylitykseen. Olen huomannut itsessäni sisäisiä muutoksia. Mutta siitä kirjoitan joskus ihan oman juttunsa.

Mitä seuraavaksi?

Viimeisin maritukseni on kohdistunut työpisteeseen ja kaapistoon työhuoneessa. Kaapissani on yhdeksäntoista opekalenteria, ja viime aikoina minusta on tuntunut, että ne ovat vieneet liikaa tilaa. En koskaan selaile niitä, ehkä paria edellisvuoden kalenteria, kun katson mitäs olen opettanutkaan. Niistä on nyt aika luopua. Eli ne viedään kirjaimellisesti roviolle vanhaan pönttöön tuonne meidän pihan perälle.

Vuoroaan odottaa kuntohuoneen järjestäminen. Nyt on pian pakko saada antiikkikaappi myyntiin, sillä se ei enää palvele asiaansa. Tilalle tulee peilillinen Ikea-kaappi, jonne järjestän kaikki liinavaatteet, pyyhkeet, peitot ja tyynyt.

Mutta palatakseni Konmariin. Siivouksen elämänmullistava taika on kaiketi siinä, että se yksinkertaistaa elämää. Tavaroilla on oma paikkansa: tulitikut ovat keittiön pöydän laatikossa, kolikot rasiassa tietyllä hyllyllä, kodinkoneet isossa kaapissa, maljakot tiikkikaapissa, kynttilät tietyssä laatikossa, valokuvat tiikkilipastossa ja niin edelleen. Kun koti on siisti ja tavaraa hallitusti ja paikoillaan, kodin haluaa ja se on helppo pitää puhtaana ja järjestyksessä. Konmari oli tavallaan järjestelylle se viimeinen ravistus: jokaisen tavaran kohdalla joutuu miettimään onko siitä iloa (ja tietenkin myös hyötyä, kuten tiedämme). Kotia ei tarvitse raivata kliinisen puhtaaksi kaikesta, vaan iloita esineistä ympärillään ja kunnioittaa niitä.

Koen vähän nolona myöntää olevani ihan fiiliksissä järjestämisestä, mutta se on tosi hauskaa, kun alkuun pääsee. Työn tulokset ovat konkreettisia, eikä kotiin halua hankkia turhaa tavaraa enää koskaan.

Mutta mitäpä mieltä olet Konmarista? Oletko lukenut ja innostaako se sinua?

Seuraa kanavissani:

Instagram

Facebook

Bloglovin`

Blogit.fi

Share:

16 Comments

  1. Anonyymi
    tammikuu 4, 2019 / 2:24 pm

    Minäkin luin Marie Kondon kirjan jo muutama vuosi sitten. Se antoi minulle omasta kodistani paljon ajattelemisen aihetta. Työkaveri innostui marittamaan ihan oikeaoppisesti koko talonsa, ja sekin sai minut innostumaan omasta raivausprojektistani. Minäkään en noudattanut kirjan oppeja kirjaimellisesti. No, vaatteista aloitin ja niiden kohdalla ehkä olin "puhdasoppinen". Muuten olen edennyt kohde kerrallaan, ja se on ollut minulle hyvä tapa. Nautin siitä tunteesta, kun kaapin oven avatessani vastassa ovat väljästi täynnä olevat hyllyt. Kauniit ja minulle tärkeät tavarat pääsevät oikeuksiinsa. Paljon olen saanut (vuoden aikana) tavaraa poistettua nurkista, mutta vielä on vähän työtä tekemättäkin. En pidä kuitenkaan kiirettä eikä tästä ole tullut minulle mitään pakkomiellettä. Kaikista kenkuinta on ollut poistettavan tavaran "loppusijoituspaikan" määrittäminen ja sen kuljettaminen. Tuntuu siltä, että eteisen nurkassa tai vaatehuoneessa nököttää koko ajan jonnekin tai jollekin matkalla oleva tavarakassi. Olen myös huomannut tässä vuoden mittaan, että harkitsen kaikkia ostoksiani nykyisin paljon tarkemmin kuin ennen. Siinä missä aikaisemmin ostin esimerkiksi jonkin kauniin sisustusesineen, pystyn nykyisin toteamaan itselleni, että en tarvitse sitä, vaikka se kaunis onkin. Tämä on ollut ihan hienoa huomata, sillä olen joskus ennen ollut todellinen impulssiostaja. Myös muille ostamieni lahjojen kohdalla noudatan ajatusta, ettei lahjani saa jäädä kaapin perälle kenenkään mieliharmiksi. Ostan mieluiten nykyisin vaikkapa elämyslahjoja, lahjakortteja tms. Jatkan hyvällä mielellä projektiani ja iloitsen jokaisesta läpikäydystä laatikosta ja kaapista sekä pois lähtevästä tavarasta. En tiedä, onko elämäni mitenkään muuttunut (ainakaan tästä syystä), mutta seesteisempi olo järjestelyn myötä minulle on kyllä tullut. Ja eikö tässä sellaiseen pyritäkin! Mukavaa vuoden jatkoa ja järjestelyintoa jatkossakin sinulle!Eveliina

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 4, 2019 / 8:19 pm

      Me maritetaan aika tavalla samoin. Jotkut varmaan kokevat, että täydellinen metodi on heille sopivampi, mutta minä, kuten sinäkin tykkään mennä pikku hiljaa tuloksiin. Tuo on niin totta mitä sanot ostokäyttäytymisen muuttumisesta, ja kyllä siinä tietty seesteisyys tulee, ihan totta. Heh, tuo tavaran kuljettaminen on aika prosessi…Kiva kun kommentoit, ja järjestelyintoa tälle vuodelle!

  2. Anonyymi
    tammikuu 4, 2019 / 3:53 pm

    Minullakin on tuo pinkki kirja, valkoista kirjaa en ole lukenut. Innostuin kirjasta ja viime kesänä tehdessämme radikaalin muutoksen muuttaessamme maalta isosta omakotitalosta kaupunkiin pienempään kerrostaloon, oli maritusta tehtävä todella rankalla kädellä. Täytyy sanoa, että oli puhdistavaa. Kaikin tavoin. Nyt asunnossamme on väljää, jopa tyhjiä hyllyjä kaapeissa. Vaatehuonetta ja sen sisältöä tuppaan rakastamaan vähän liikaa, joten se pitää vielä marittaa vielä kertaalleen. Netflixin sarjasta olen katsonut vasta yhden osan, mutta aion huomenna jatkaa..ihanaa viikonloppua, TerhiR

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 4, 2019 / 8:20 pm

      Heh, pitää tytöllä joku pahe olla, meillä se taitaa olla vaatehuone ; ) Uskon, että oli puhdistava kokemus. Saa aloittaa ikään kuin uudelta, puhtaalta pöydältä. Huh, pelottaa se päivä, kun taloa pitää alkaa tyhjentämään. Viihtyisiä hetkiä Netflixin parissa ja ihanaa viikonloppua, sekä kiitos kommentista!

  3. Tui
    tammikuu 4, 2019 / 3:57 pm

    En ole lukenut kirjaa ja minulla on kahtiajakautunut mielipide konmarista. Tavallaan jokaisen ihmisen pitäisi olla perusluonnoltaan konmari-tyyppinen. Ei pitäisi hankkia turhaa tavaraa ja täyttää kotiaan sillä. Oikein. Mutta sitten tämä siivous: pidän tärkeänä ekologisuutta, enkä oikein voi sulattaa kurantin tavaran pois heittämistä. Jos tavara on hankittu, niin se on myös syytä käyttää loppuun. Risaksi tai käyttökelvottomaksi, kunnes sen voi hyvällä omallatunnolla heittää roskikseen.Mutta tuo lehtien ostaminen ja säästäminen tosiaan, mitä mainitsit. Se on aivan älytöntä! Itsekin ihmettelin, mitä hittoa mulla on vinttikomerossa vanhoja Kamera -lehtiä ja Vauva -lehtiä. Ihan niin kuin niitä koskaan lukisi uudelleen =). Nykyään sitä paitsi kaiken voi lukea netistä. Ja entä sitten päiväkirjat ja vanhat kirjeenvaihtokavereiden kirjeet! Huh, onneksi tajusin tuhota ne. Ihan ällöttäisi jos joku lukee vielä minun vanhoja kirjeitäni.

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 4, 2019 / 8:25 pm

      Hah, kuten tuossa Terhille yllä totesin, niin paheensa kaikilla ; ) Ihan totta, lehtiin on kuluttanut jonkun rahan vuosien aikana…Totta on, että meissä jokaisessa pitäisi asua pieni konmari. Mutta sukupolvet muuttuvat ja arvostavat eri asoita kuin oma ikäluokka. En tiedä sinun ikääsi, mutta kyllähän minun sukupolveni tähtäsi omistusasuntoon, mökkiin sun muuhun aika tiukkaan. En tosin minä, koska olin höveli rahan kanssa, vasta mieheni kanssa olen oppinut paremmaksi. Mutta enää ei voi elää vain kuluttaen, eikä omaisuutta halua kerätä mielin määrin. Apua, ei missään nimessä päiväkirjoja jälkipolville! Eikä kirjeitäkään. Mieheni on säilyttänyt kirjeeni hänelle, itse mieluiten tuikkaisin ne takkaan. Kiva, kun kommentoit, mua kiinnosti kovasti mitä mieltä tästä asiasta ollaan.

  4. Anonyymi
    tammikuu 4, 2019 / 5:09 pm

    Turhasta roinasta luopuminen on varmasti vapauttavaa, mutta maltti ja kohtuus tuossa konmarittamisessakin täytyy muistaa. Lehdissä on ollut tapauksia, joissa huusholli on ollut yltiöpäisen marittamisen jäljiltä sen näköinen, kun ensimmäinen muuttokuorma olisi juuri tuotu sisään tai viimeinen olisi vielä viemättä. Koti on koti eikä pelkästään hyvin toimiva huoltopiste. Mielestäni tärkeintä ei ole se, että kaikki on järjestyksessä, vaan se, että kotona on hyvä olla. Viihtyisä koti on persoonallinen ja asukkaansa näköinen. Konmaritetut kodit tyhjine pöytätasoineen ovat ehkä käytännöllisiä. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan useimmiten ole lainkaan mielenkiintoisia.

    • Anonyymi
      tammikuu 4, 2019 / 8:24 pm

      Erittäin hyvin sanottu, liika on liikaa tässäkin ja ääripäät ei ikinä taida olla hyviä. 🙁

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 4, 2019 / 8:26 pm

      Ihan samaa olen minäkin ällistellyt, eikä se ollut Konmarin perimmäinen ideologia. Koti on nimenomaan koti, ja kyllä tavaroistaan saa nauttia, niinhän Marie opetti. Valitettavasti maritukseen on tullut se kaiku, että kaikki pois ja tyhjä huone tilalle, niinhän ei asia ole.Mukavaa illanjatkoa, ja kiva, kun jätit kommentin!

  5. Marjukka / Fab Forty Something
    tammikuu 4, 2019 / 8:32 pm

    Monissa asioissa on just se hyvä juttu, että voi poimia rusinat pullasta, ja niin tein Konmarin kanssa. Minkä ei tunnu sopivan itselle voi sivuttaa. Sarja on kyllä viihdyttävä. Saako kysyä mikä sua Konmarissa ärsytti?Voi joo, ihan samaa mieltä päiväkirjoista. Ahdistuksiahan sinne pääasiassa tuli kirjoitettua. Toisaalta, kuten sanoit, se on osa mikrohistoriaa, sitä omaa elämää, ja joskus on ihan jännä lukea niitä vanhoja juttuja uudelleen. En kyllä kenenkään toisen halua niitä lukevan.Mukavaa iltaa ja kiitos kommentista!

  6. Ei-Leen / Hempeät hepeneet
    tammikuu 4, 2019 / 9:03 pm

    Olen samaa mieltä kuin Tui tuossa yllä. Paljon tärkeämpää ekologisesti olisi pystyä hillitsemään uuden hankkimista kuin luopua vanhasta, mikäli kyse ei ole aivan loppuunkäytetystä tavarasta. Käytetylle tavaralle ei markkinoita paljon ole, ainoastaan uudenveroinen tai vähän käytetty kelpaa yleensä eteenpäin, joten poisheitetty päätyy helposti kaatopaikalle. Tästä syystä meillä ei olisi paljon muuta poisheitettävää kuin lasten piirustukset ja kouluaskarelut, ja ne ovat niitä sentimentaalista, osa niistäkin on jo karsittu pois. Sekä opekalenterit, ja niistä on vaikea luopua, koska niistä voin tarkistaa menneiden vuosien oppilaiden nimiä (jotka aina unohdan ja siksi joudun välillä noloihin tilanteisiin). Ystävien lähettämät nuoruusaikaiset kirjeet hävitin aikoinaan, ja se harmittaa minua nykyään. Samoin minua harmittaa, että ystäväni ovat hävittäneet ulkomailla asuessani heille kirjoittamani kirjeet, jotka haluaisin takaisin itselleni tai edes kopiot niistä. Ne olisivat päiväkirjani, sillä on niin paljon, mitä olen unohtanut. Tästä syystä itse aloitin bloggaamisenkin viime ulkomaankomennuksellamme. Jotta tarinoita jäisi jonnekin muistiin. Uusia lehtiä en ole ostanut vuosiin, sillä vanhatkin ovat vielä lukematta.Vaatekasan tekeminen ja pois valkkaaminen olisi vaikeata minullekin: kaikki ne kun tuovat minulle niin paljon iloa. Minäkin olen tutustunut Konmarin viikkaukseen, ja siinä minua häiritsee se, että vaatteethan menevät aivan ruttuun. Itse pidän ennemmin siisteiksi silitetyistä vaatteista siisteissä pinkoissa – kuten sinullakin näyttävät lautasliinat olevan.

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 6, 2019 / 2:50 pm

      Eiköhän kulutustottumukset tule muuttumaan pikku hiljaa. Kaikkea ei tarvitse ostaa ja omistaa. Myönnän kyllä nauttivani kovasti lehdistä, kirjoista,vaatteista jne, sillä mulle ne ovat arjen ihania sulostuttajia. Konmarihan ei viikkaut kaikkea, kyllä henkareitakin käytetään. Mä viikkasin just huivini ja piponi, ja nyt kun vain jaksaisi pitää yllä järjestystä…Mukavaa työnalkua, tästä se taas lähtee!

  7. Anonyymi
    tammikuu 5, 2019 / 3:14 pm

    Hei,Kiitos tästä vähän erilaisesta ja inspiroivasta postauksesta! Minä aloitan kaappien raivauskierroksen aina tammikuussa. Uusi vuosi, uusi alku. Olen tehnyt uuden vuoden raivauksen jo vuosikausia, joten ylimääräistä ei ole kovin paljon ja koko talon raivausprojekti on tehty muutamassa päivässä. Alkuaikoina kaatopaikalle lähti pari peräkärryllistä tavaraa. Nyt ehkä pari jätesäkkiä. Olen tullut siihen tulokseen, että se mikä ei kelpaa Fidalle, joutaa kaatopaikalle. Olen huomannut, että monen tutun raivausprojekti hyytyy liian monimutkaiseen ja tavoitteelliseen kierrätykseen. Pääasia eli turhan tavaran raivaus jää kierrätyksen jalkoihin. Olisipa mielenkiintoista, jos muutkin bloggarit tekisivät vastaavan postauksen!

    • Marjukka / Fab Forty Something
      tammikuu 6, 2019 / 2:52 pm

      Tammikuu onkin just hyvä tehdä raivaus! Uusi vuosi tosiaan alkaa sillä tavalla freesisti. Sä olet fiksusti ajoittanut marituksen. Mä olen tehnyt sen yleensä kesällä, mutta jos vain aikaa ja voimia on, tammikuu olisi vielä parempi! Ai että, olisikin tosi mielenkiintoista kuulla muidenkin tekoja marittamisesta!Mukavaa viikonalkua sulle!

  8. Anonyymi
    tammikuu 12, 2019 / 3:30 pm

    Ihanan selkeät kaapit ja upea kirjoitus! Aikaisempia kuvia katsoessani mietinkin, että kuinka pidät kaiken järjestyksessä. Ja kumpa itsekin pystyisi samaan… Tästä saan kyllä inspiraatiota!

  9. Anonyymi
    tammikuu 12, 2019 / 4:39 pm

    Hei jos joskus kuitenkin päädyt kansallisnukkekokoelmasi pistämään eteenpäin, saattavat olla hyviä lahjoituskohteita turvakodit, erilaiset kaupungin/seurakunnan päiväkerhot tai päiväkodit! Leikkijöitä riittäisi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *