Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

30.1.2019

Minne hävisi läsnäolemisen taito?

Työviikko on ehtinyt jo yli puolenvälin. Kalenterissa on aika täyttä. Se on sellainen asia, jota pyrin tietoisesti välttämään.Inhoan sanaa kiire, ja vaikka sorrun itsekin sitä valittamaan, yritän tietoisesti pyristellä tunteesta irti. 

Kiire on sana, joka on oikeastaan aika outo - meillähän on vain tämä hetki, ei mennyttä, ei tulevaa. Kiire on jonkinlaista itsekorostusta - hitsi, kun olen menevä ja tärkeä. 

Vaikka tuskinpa olen. 

Miksi ei siis yrittäisi olla enemmän läsnä hetkessä? Unohtaa sanavarastostaan sana kiire.



Homman nimi on multitasking. Päiän asun kuvat latautuvat kuvapankki Flickriin. Sillä aikaa ehdin katsoa sähköpostit (taas), naputella tekstarit tai pari, tarkistaa latautuvatko kuvat, ja tsekata messenger-viestit.

Samalla kun kirjoitan postausta, vahdin puhelinta, tsekkaaan taas ne sähköpostit, ja mietin tuhatta ja yhtä asiaa. Suunnittelen loppuiltani. Pitää vielä ehtiä pakata eväät, valita vaatteet, printata papereita, laittaa tekstari, siivota keittiö... Milloin tästä tuli tällaista? Miksi en osaa rauhoittua?



Meillä oli töissä tietoisuuskoulutusta, ja harjoitukset saivat minut erittäin raukeaan tilaan. Vaikka kysymys ei ollut rentoutus-, vaan mielenohjaamisharjoituksesta, levoton mieleni reagoi niihin sillä tavoin. Oli veretseisauttavaa ajatella vain hengitystään, ja istua rauhassa, jalkapohjat maata vasten. Kroppa tuntui painavalta. Rentouduin ja annoin itseni vain olla. Ja siitäpä nousi mielenkiintoisia ajatuksia mieleeni.

Suorastaan ärsyynnyin itseeni. Miksi olen sortunut vanhoihin virheisiin, ja suoritan päivääni aamusta iltaan hääräten kaikkea mahdollista yhtä aikaa? Kun minulla on kuitenkin vain tämä hetki. Jos murehdin ja mietin tulevaa, tämä ainutlaatuinen hetki menee hukkaan.



Kenellä meistä on aikaa siihen, että antaa kallisarvoisia elämänhetkiään turhaan murehtimiseen? Tai suunnittelemiseen, sillä minäkään en koko aikaa murehdi. Mutta suunnittelen sitäkin enemmän, että saan langat pysymään käsissä. Suunnitteleminen on aika koukuttavaa. Minä, joka olin nuorempana todellinen happy go lucky-tyttö sen kummempia suunnittelematta, olen nyt oman elämäni aikataulutuksen mestari. Pidän mestarillisesti kahta kalenteria.

Pieni stressi on hyvä asia - enkä edes koe olevani millään tasolla stressaantunut tällä hetkellä. Mutta levoton olen, niin paljon tekevä, että esimerkiksi kirjan ääreen pysähtyminen on tosi vaikeaa, vaikka kirja olisi miten kiinnostava tahansa. Kun kaikki muut asiat tuntuvat kiinnostavimmilta kuin hyvä kirja

Mies sanoi minulle eräskin päivä, että sä et enää lue tuntikausia kuten ennen. No en niin. Koska on aina jotain muuta. Jotta pysyn aikatauluissa.

Kaikista ärsyttävintä, josta olen itseni kiinni saanut, on puhelimen kyttääminen sarjaa tai leffaa katsoessa. Odotan jotain tiettyä sähköpostia tai viestiä. Se on loppujen lopuksi hävettänyt niin, että olen jättänyt puhelimen toiseen huoneeseen.

Töissä, tunnilla, on pakko olla läsnä, ja siinä olen hyvä. En ajattele muuta kuin siinä hetkessä olevaa ryhmääni. Mutta se kaikki muu...

Viime keväänä pidin järjestelmällistä tekemättömien töiden listaa. Pidin sitä kaksi viikkoa, ja ahdistuin siitä suunnattomasti. Kas, kun tehtävälista ei pienentynyt, vaan suureni. Heitin paperit roskiin, ja päätin pärjätä kahdella paperikalenterilla.

Tein listan, mitä minun täytyy huomiseksi vielä tehdä. Tehdä ruoka. Printata pari paperia. Siinä se, kaikki muu voi odottaa.

Päätin taas alkaa priorisoida, antaa asioille aikaa ja hosua ylipäätään vähemmän. Vähän hillitä innostustaan asioista, hengitellä enemmän. Vähän hillitä nopeaa luonnettaan ja temperamenttia tehdä asioita nopeasti. Kun aika ei kulu yhtään nopeammin tai hitaammin, vaikka kuinka luulisin niin.

Mikään asia ei karkaa mihinkään, ehdin kyllä, eikä kukaan odota minulta enää sähköpostia kello kahdeksan illalla. Minkä vuoksi voin hyvin käpertyä flunssaisen mieheni viereen loppuillaksi juttelemaan päivän kuulumisia. Olla ihan ja kokonaan vain läsnä.



neule Selected Femme
paita alla Zara
housut Zara
saappaat Massimo Dutti
korvikset Riiasta


Muistatko sinä hengittää ja olla läsnä elämässäsi?

Blogit.fi

PS. Huomasin, että Yhteishyvä-lehti on omistanut aiheelle "kiire" kokonaisen teemanumeron!

5 kommenttia:

  1. Apua -- kun oppisikin keskittymään ja rauhoittumaan! Mulla on ihan sama ongelma, en enää pysty keskittymään lukemiseen tuntikausiksi kuten ennen :( Ja oikeastaan kärsin siitä tosi paljon. Joululomalla sentään luin kaikki neljä lahjakirjaa, mutta loman jälkeen.....en ole lukenut sitä viidettä edes loppuun :( Tällä hetkellä treenaan kännykkävieroitusta.

    Mihin meiltä tosiaan on hävinnyt rauhoittumisen kyky? Ja miten aivot+kroppa kestävät jatkuvaa multitaskaamista? Aika isojakin juttuja, nämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samojen asioiden kanssa minäkin painin. Ja inhoan sitä, että olen muuttunut. Mieluummin sitä avaa Netflixin arki-iltana, kuin ottaa kirjan käteen. Vaikka nyt olen vähän tsempannut lukemisessa. Neljä kirjaa on jo saavutus, ei huono ollenkaan!!

      Poista
  2. Läsnäoloa on kyllä tullut harjoiteltua viimeisen vuoden aikana todella paljon. Puhelin jää parkkiin useammin ja useammin joka on vaan hyvä asia. Kun sitten olen luurissa kiinni niin koetan tehdä juttuja joita haluan tehdä enkä vaan vetelehtiä netissä, aina se ei onnistu mutta voi yrittää edes.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei saa lakata yrittämästä kuitenkaan. Pieniä hetkiä ei saa enää koskaan takaisin.

      Poista
    2. Joo, näin se on. Jos koittaisi tänä vuonna opetella pienin askelin keskittymään ja olemaan läsnä paremmin :)

      Poista

Viestit hyvässä hengessä ovat aina tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.