Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tänään olen kiitollinen

 

 

Olen monesti lukenut, että ihmisen olisi hyvä tietoisesti harjoittaa kiitollisuuttaan. Pitää vaikka kiitollisuuspäiväkirjaa. Minusta idea on hyvä, ja ohjaa tietoisesti ajattelua positiiviseen. 

En itse jaksa kirjoitella ylös asioita, jotka sinä päivänä tuntuvat erityisen mukavilta, mutta kyllä, mietin iltaisin monesti kulunutta päivää ja sitä mikä on mennyt hyvin. Monesti aamut aloitan tsemppaamalla itseäni:”Tästä tulee mahtava päivä!” Autossa matkalla töihin on hyvä virittäytyä päivään.

Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjaa, ja mistä asioista sinä olet tällä hetkellä kiitollinen?

Olen kiitollinen siitä, että olen taas terveenä töissä. Onhan puolentoista viikon lököilyn jälkeen taas aikamoinen shokki olla jaloillaan koko päivän, mutta huomaan pään toimivan erittäin hyvin. Vihdoin viikonloppuna saan taas aloitella kuntoiluakin. Onkin ollut sitä ikävä!

Työssä ilahduttavat tietenkin mahtavat työkaverit. Meillä on tosi kiva, tsemppaava, tukeva työyhteisö. Ja hauska! Olen aidosti joka päivä iloinen heistä.

Olen kiitollinen pienestä, kivasta pöhinästä blogissa. Olen saanut niin moneen postaukseen kivoja kommentteja, varsinkin Balmuir-arvontaan, jossa kyselin miten kauan olette lukeneet juttujani. Kiitos vielä niistä, kommentit ovat minulla tallessa, vaikka sähköpostinne eivät olekaan.

Jotain pientä ulkoista uudistusta on tulossa myös blogiin, joka ainakin itselleni antaa virtaa kovasti.

Olen niin kiitollinen, että rautakuuri on selvästi purrut hyvinvointiin. Olen jaksanut fyysisesti niin paljon paremmin. Huomasin sen jo joulun aikaan. Olen kiitollinen lääkärilleni, ja kaikille heille, jotka ovat ferritiiniasiasta puhuneet. Monet teistä lukijoistakin ovat kommentoineet puolesta – tai vastaan, on ollut tosi, tosi mielenkiintoista lukea niitä.

Olen kiitollinen uudesta, alkavasta keväästä, ja kaikesta siitä hauskasta, mikä on tulossa. On pientä reissua työkavereiden kanssa, ystävän kanssa hotelliminiloma, kaikkea kivaa! Rentouttavan ja arjesta irroittavan homman ei tarvitse todellakaan olla suurta. Jumppahetki, kahvit ystävän kanssa – siinä asioita, joista nautin.

Ja toivottavasti kohta päästään lämpöasteille. Tähän syssyyn varmaan voisi olla kiitollinen tehokkaista allergialääkkeistä!

Kuvat eilisillalta, kun olin tullut kuuden jälkeen kotiin. Alkoi olla jo hämärää, mutta niin vain saimme vielä kuvat napattua. Eli ihan ehta työasu päällä.

neule InWear

housut Mos Mosh

bootsit Acne

vyö Gucci

korut Syster P

kello Rosefield

 

PS. Blusbar-arvonta on vielä auki pari päivää, käyhän osallistumassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *