Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kevään kauniit ja naiselliset kukkaprintit

 

Kaupallinen yhteistyö Sokos ja Suomen Blogimedia

 

Olen tänä keväänä ollut superihastunut kukkakuoseihin. Olen tainnut löytää sellaiset kukkaprintit, jotka miellyttävät silmää, eivätkä hyppää liian voimakkaana esiin: vesivärimäiset, naiselliset, hennot kuviot.

Olin tosi innoissani, kun pääsin jälleen tekemään Sokoksen kanssa kaupallisen yhteistyön. Sokos on ykköstavarataloni, sillä kakkoskerroksessa on edustettuna monet lempimerkkini kauniisti aseteltuina. Niiden valikoimista poimin kolme ihanaa, naiselliista ja ylellistä asua tähän postaukseen. 

Ainahan jostain kuvausasusta tulee suosikki, ja se on tässä: silkkipuuvillainen PBO:n paita ja Filippa K:n housut. Voi että ihastuin tuohon puseroon, joka on päällä kuin henkäys. Ja kyllä värillä on väliä: juuri oikeansävyinen vihreä tuo silmät kauniisti esiin.

Filippa K:n housuissa on korkea vyötärö, ja kangas on tukevaa puuvillaa. Valkoinen on vain niin raikas ja ajaton! Lahkeet on varmaankin tarkoitettu culotte-tyyliseksi, mutta minulle ne ovat nilkkapituiset. Sopivat näin lyhyemmällekin, esimerkiksi tennarit olisivat housujen kanssa kivat. Minä kuitenkin halusin mennä tosi naiselliselle linjalle, joten puin asun kanssa korot.


Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen tyyli
Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen tyyli

Sokos, aikuisen naisen tyyli, kevätmuoti

paita PBO EAN 5 712 978 940 602
housut Filippa K EAN 7 333 029 495 308

Jos pitäisin vappubrunssin tänä keväänä, pukeutuisin varmaankin näin. Marc O´Polon neule ja PBO:n hame ovat ihastuttava pari, sillä molemmissa on sama, kermanvalkoinen pohja. Hame on silkkipuuvillaa, joten se on päällä miellyttävä. Tämä asu näyttäisi hyvältä myös korkeissa avokkaissa, ja mikä ettei myös tennareissa.

Minulla ei ole yhtään hametta, jossa olisi epäsymmetrinen helma. Mutta katsokaapa, miten viehättävä se on.

Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen muoti, aikuisen naisen tyyli
Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen muoti, aikuisen naisen tyyli
Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen muoti, aikuisen naisen tyyli
Sokos, kevätmuoti, aikuisen naisen muoti, aikuisen naisen tyyli
neule Marc O´Polo EAN 7 325 863 138 114
hame PBO EAN 5 712 978 941 920

Pitkäaikaiset lukijani tietävät, että rakastan Brontën sisarusten ja Jane Austenin kirjoja. Kun katselin tarkemmin mekkokuvia, ajattelin, että moderni Austenin sankaritar voisi pukeutua tuohon Sandin mekkoon, kun järjestelee tyttärien lemmenasioita tai tapaa ystäviään teellä.

Mekko on todella kaunis, helppo, työhön ja arkeen sopiva. Nude avokas jatkaa kauniisti jalan linjaa, siksi se on suosikkikenkäni mekkojen kanssa. Antaa mekon olla pääosassa.

Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
Sokos, aikuisen naisen muoti, kesämekko
mekko Sand EAN 5 714 334 240 876

Poimin vielä yhden asusteen, jonka yhdistäisin lempifarkkujeni ja valkoisen paidan kanssa. Marc O´Polon huivissa on keväiset värit, hurmaavat vihreät ja kauniit, punaoranssit kukat.


Sokoksella on aina kiva asioida, ja ihan erityisen kiitokset ja terveiset haluan lähettää Veralle – ilahdun joka kerta, kun olet palvelutiskin takana auttavana ja iloisena!

Mutta hei, mikäs on sinun suosikkisi näistä asuista? Ovatko kukkaprintit iskeneet sinuun yhtä kovaa kuin minuun?

Nyt kun katson näitä kuvia, niin enpä tosiaan lähtisikään nimeämään lempparia näitä asuista. Kevätmuoti näyttää niin kauniilta ja keveältä pitkän talven jälkeen, eikö totta?

12 Comments

  1. Riitta
    huhtikuu 8, 2019 / 11:05 pm

    Kivoja asuja kaikki tyynni 🙂 Tykkään hameista enemmän kuin housuista (jos farkkuja ei lasketa!), joten paitamekko miellytti eniten. Siinä on ihanan paljon värejä ja vaikka oma värikartta on viileä, siitä näyttäisi löytyvän sopivat sävyt mullekin 🙂 Ja nuo nudet avokkaat – ne on itsellä vielä haussa! Kunpa löytyisi sellaiset, jotka sekä näyttävät että tuntuvat jalassa hyviltä! Sun koronkorkeus on mulle vähän liikaa, vaikka osaankin kävellä koroilla kauniisti… Tosi monet avokkaat myös kalvavat reunasta ja sitä en siedä yhtään!!!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      huhtikuu 9, 2019 / 10:23 am

      Mä suosittelen Pura Lopezin avokkaita, niissä on vain todella hyvä, muotoiltu lesti. Sillä on myös matalampia korkoja. Juu, mulla avokkaat ovat yleensä 10cm, se tuntuu omimmalta korkeudelta. Paitamekko on tosi nätti, tykkään kovasti. Oli ihana sovittaa näitä asuja.

      • Riitta
        huhtikuu 9, 2019 / 4:46 pm

        Kiitos vinkistä 🙂 Mulle luontevin korko on 5-6 cm. Kaapista löytyy toki kahdet kymmensenttiset, mutta eipä niitä juuri tule käytettyä.

        • marjukkap
          Kirjoittaja
          huhtikuu 9, 2019 / 7:24 pm

          Kieltämättä nykyään ei ihan huvikseen laita kymmensenttisiä korkkareita jalkaan, se pitää olla spessu tilaisuus. ; )

  2. huhtikuu 9, 2019 / 9:34 am

    Kyllä – kukkaprintit ovat yllättäneet minutkin;)
    Tuo ensimmäinen paita on aivan ihana vaikka vihreä ei olekaan minun värini – ja Sandin mekko on upea – sääli vain, että saattaisi olla minulle liian lyhyt. Sandia ei ole mielestäni saanut Turun Wiklundilta mutta täytyypä tarkistaa;)

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      huhtikuu 9, 2019 / 10:19 am

      Sand on kyllä niin ihana, tanskalaista muotia parhaimmillaan. Mulla on yhdet Sandin leggarit, ostin viime kevään kuvauksista itselleni, ja tykkään älyttömästi! Kukat ovat myös ihania. Kun niitä ei ole pahemmin harrastanut, sitäkin suloisempaa on nyt niitä käyttää.

  3. Alissa
    huhtikuu 9, 2019 / 4:31 pm

    Hame+neule on kertakaikkiaan i-ha-na asu!! Miten kaunis on hameen helma <3 Kevät, suloinen kevät – kyllä se tulee takatalvesta huolimatta 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      huhtikuu 9, 2019 / 7:25 pm

      Sekin on ihana asu, siis kaikki nuo kukkaprintit ovat aivan ihania! Helma on kaunis epäsymmetrisenä, ja neule tuo rentoutta asuun.

  4. Maritta
    huhtikuu 9, 2019 / 4:58 pm

    Kaikki asut todella kauniita ja sopivat sinulle hyvin. Itse tykkään eniten valkoisista housuista ja vihreästä paidasta. Olen ostanut itsekin yhden kukkaisen paidan tänä keväänä. Pitkä kausi on kuljettu yksivärisissä ja nyt kukat tuntuvat kivoilta.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      huhtikuu 9, 2019 / 7:23 pm

      Se taitaa olla suosikkini, ne vain istuivat tosi hyvin. Täydellisesti istuviva housuja on työ ja tuska löytää ja kappas, Filipalta löytyivät. Jos olisivat omat, varmaan lyhennyttäisin niitä hieman, mutta kivat ovat noinkin.

  5. huhtikuu 11, 2019 / 8:31 pm

    Niin kauniita asuyhdistelmiä ja näyttää hyvältä jokainen sun päällä! Mun suosikki on tuo ykkönen, paitaa täytyy varmaan käydä kurkkaamassa Sokoksella. On niin kaunis! Kakkosasu miellyttää myös mun silmää kovasti 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      huhtikuu 13, 2019 / 4:26 pm

      Sopisikin sun väreihin todella hyvin tuo eka paita! Yksi kauneimmista, minkä olen koskaan nähnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *