Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Syksyn aakkoset ja päivän otokset

 

Vuosien myötä sitä on pohtinut asiaa jos toista aakkosten ympärillä. Itse tykkään kovasti lukea muiden aakkosia, toki myös kirjoittaa niitä. Nyt kesän vaihtuessa virallisesti syksyn puolelle (vaikka ei uskoisi!) on aika miettiä mitä on tällä hetkellä meneillään ja mitkä fiilikset ovat juuri nyt.

Kuvitus on tältä lauantaipäivältä. Olimme lähdössä pitkästä aikaa vähän kiertelemään, kun kuvat napattiin. Päivän ostokset olivat Lancomen kulmakynä ja Ordinaryn retinoliseerumi. (Retinoli on oikeasti ihmeaine, olen käyttänyt jo vuosia.)

Ja olen jo aloittanut Bazaarilta saamaani Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta-sarjan neljättä romaania. Söin myös pitkästä aikaa vähän herkkuja… Pyymäen leipomon omenakimara on ehkä ihanin leivos ikinä.

A Aikataulut. Kieltämättä vähän jänskättää, miten handlaan syksyn aikataulut. Tai ei oikeasti. Olen itse asiassa tosi hyvä aikatauluttamaan tekemisiäni. Jätän aikaa myös ihan vaan laiskottelulle. Joka viikko teen to do-listan A4-paperille, johon merkitsen joka päivälle sekä päivätyön että blogin asiat. Ja näin homma pysyy kasassa – etenkin pääni sisällä. Eipä tule hösättyä, että aaargh, on niin kauhea kiire.

B Blogi, jonka meininkiä ja tulevaisuutta tulee aika ajoin mietittyä. Totuus on, että tähän palaa kovasti aikaa. Mutta kuten viimeiset 8,5 vuotta, aikatauluttaminen on tärkeää, kun on kaksi työtä. Olen miettinyt välillä miltä tuntuisi lopettaa, mutta en pysty, ainakaan vielä. Tämä hullu homma on jo DNA:ssa, ja tässä saa haastaa itseään jatkuvasti. Sen sijaan Instagramissa roikkumista voisin vähentää, sitä tulee selattua ihan liikaa, enkä erityisemmin edes pidä Instasta…

Tälle kirjaimelle lisään myös blogikotini Bablerin, joka on uudistunut upeasti. Oma portfolio-sivuni löytyy täältä.

C Carmen-ooppera, jota menen katsomaan veljeni kanssa reilun viikon päästä. Carmen on minulle rakkaimpia oopperoita, sillä rakastan paitsi musiikkia, myös tulista ja huoletonta päähenkilöä. Carmen on hitusen itserakas, ajattelematon, mutta valloittava hahmo. Ylpeys käy hänelle kohtaloksi, jonka hän tosin on jo korteista nähnytkin.

D Downton Abbey-elokuva tulee ensi-iltaan perjantaina 13.9. Kuinka ihanaa palata takaisin kartanoon, jota esittää muuten Highclaren kartano. Olisipa kiva päästä käymään paikan päällä. Onko teissä DA-faneja, ja kuka on mielihenkilönne? Minun on Anna, uskollinen, vahva ja sympaattinen kamarineiti.

E Ei. Sana, jonka sanomista pitää harjoitella lisää. Ei-sanan kautta priorisoi aikaansa ja jaksamistaan. Niin kiva kuin olisikaan mennä tapahtumiin ja presseihin, on pakko priorisoida esimerkiksi liikunta niiden edelle.

F Flunssa. Voi ei, tämän syksyn ensimmäinen flunssa on sairastettu, ja se oli sekä pitkällinen että raju. Olen mennyt huonoon kuntoon, mutta onpahan sitten mistä ponnistella ylös.

G Guts. Sisua ja uskallusta. Toivoisin monesti olevani vähän rohkeampi.

H Hiukset. En tykkää omista hiuksistani tällä hetkellä sitten yhtään, eivätkä ne tunnu kasvavan sivulta ollenkaan. Kampaajat kyllä sanovat, että tämä on ihan yleinen ongelma kaikilla.

Selailin kesällä Instaa, kun vastaan tuli eräs helsinkiläinen kampaamo, jossa tehdään hiusten pidennöksiä ja tuuhennoksia. Ajattelin ensin Magoja, joissa aito hiustupsu solmitaan puuvillalangalla omaan hiukseen. Keveydestään huolimatta se on hiuslaadulleni liian raskas.

Konsultaatiossa kampaajani suositteli sinettipidennyksiä sivuille, sillä takana on ihan reilusti tervettä tukkaa. Samalla hiusten sävyä muutetaan hieman tähän suuntaan. Malli tulee olemaan myös aika tavalla sama, mutta tosiaan sivuilta pidempi kuin nyt. Odotan niin kovasti! Kampaajalla itsellään oli sinetit, ja ne näyttivät hurjan hyviltä. Muutenkin hänen näkemyksensä siitä millainen tukka minua pukisi, oli hurjan samanlainen kuin itsellänikin.

I Inspiraatio. Syksy inspiroi minua visuaalisesti enemmän kuin kevät tai kesä. Syksyn värit ovat ihania. Hailakan loppukesän jälkeen tekee mieli leikkiä väreillä pukeutua printteihin. Kotiakin tekee mieli vähän tuunailla ja selkeyttää.

J Juoksumatto. Sateisten iltojen lenkkien pelastaja. Tykkään kävellä ja hölkätä mattoa, samalla voi kuunnella tsemppaavaa musaa.

K Kuntoilu. Haluaisin löytää sille vielä enemmän aikaa.

L Laiskottelu. Mikään ei tee niin hyvää kuin vain ihan reilusti joutenolo. Laiskottelulle pitää löytyä päivittäin edes hieman aikaa, sillä levossa ja tyhjyydessä aivot relaavat ja tuottavat uusia ideoita. Enkä ole keksinyt tätä itse!

M Muoti – parasta aikaa pukeutumisessa on syksy. Vielä tarkenee paljain säärin, mutta upeat maustevärit, harmaat, ihanat printit ja muut sesongin jutut tuntuvat niin kauniilta keveän ja vaalean kesän jälkeen.

N Netiketti. Tätä pohdimme Pian kanssa yksi päivä. Netissä tulee helposti sanottua sellaista, mitä ei vasten kasvoja sanoisi kellekään. Myös netissä pitää olla kiltti. Nykyään ei tunnuta välittävän edes siitä, että lynkataan omalla nimellä, tai käydään joukolla jonkun kimppuun. Kummasta haluat olla muistettavan, ilkeydestä vai kiltteydestä? Kumpi tuo sinulle paremman mielen, sättiminen vai kannustaminen?

O Onnellisuus. Mitä sen pitäisi olla? Onni on pienissä hetkissä elämän varrella. Joskus kokee sellaisen sykähdyttävän hetken, että oi, miten onnellinen olen. Se on upeaa.

P Piirakat. Syksyisin tekee mieli leipoa kaikkea mahdollista, ja ensi viikonlopuksi pitää pyöräyttää omenapiirakka tai -kakku. Omenat, luumut, päärynät, kaikki ovat niin hyviä leivonnaisissa.

R Rakas,tuo minun parempi puolisko, jonka kanssa viihdyn paremmin kuin kenenkään toisen.

S Sato. Tänä vuonna omenasato jäi vähäiseksi, mutta päärynöitä näyttäisi tulevan. Nyt en tee soseita, vaan lohkon niitä ja laitan sellaisena pakkaseen. Rakastan myös kurpitsoita, ja niistä saa ihanaa hilloa aamupuuron kaveriksi. Nyt kannattaa syödä juureksia, kaalta, omppuja, luumuja ja päärynöitä niin paljon kuin jaksaa.

T Teneriffa. Ihan meille upouusi saari, johon olemme varanneet lomaviikon. Maltan tuskin odottaa!

U Ulkoilma. Syksyiset, viileät illat ovat täydellisiä lenkkeilyiltoja. Syksyn myötä laiskistun ulkoilussa, ja tässä olisi tsempin paikka.

V Valinnat. Teemme päivittäin valintoja, pieniä, mutta joskus myös suuria. Jos lukee juttuja, niin vapaus tehdä töitä milloin ja missä haluaa trendaa kovasti tällä hetkellä. Onnellisuus lisääntyy huomattavasti, kun vaihtaa päivätyönsä free lancerin hommiin. Tästä tulee sellainen vaikutelma, että se on kaikille mahdollista. No, näin ei ole, ja itse asiassa vakaa elämä on myös hyvä valinta.

W Wine. On aika vaihtaa punaviiniin. Joskin olen vähentänyt viinin juomista entisestään. Olen huomannut, että lasillinenkin alkaa väsyttää, enkä halua olla väsyneempi kuin on pakko.

X Crossings. Alkusyksy on eräänlainen tienhaara. Tekee päätöksiä tulevasta vuodesta, ehkä opiskeluistakin. Tänäkin syksynä tein muutamia päätöksiä, ei liian isoja, että ne olisivat vaikeita pitää, vaan pieniä, arkisia juttuja.

Y Ystävät. Minulla on hyviä ystäviä. Yksi heistä taitaa tietää minusta ihan kaiken. Olen helppo tutustumaan, mutta ystäväkseni on pitempi tie. En luota enää niin helposti ihmisiin. Odotan ensi viikonloppua, jolloin saan rakkaan ystäväni Amerikoista käymään. Meidän ystävyys alkoi 39 vuotta sitten ruotsin kielistudiossa lappujen vaihdolla. Hän on se, joka tietää minusta kaiken.

paita Part Two / farkut Day / laukku Balmuir / loaferit Luca Grossi / arskat Reserved

Z Uni – rakastan nukkumista. Lakanoita. Sängynpeittoja. Vilttejä. Tyynyjä. Olen tällä hetkellä superihastunut yhteen Linumin samettiseen päiväpeittoon. Ja rauhalliset aamut… Voin paljon paremmin, jos saan herätä omia aikojani esimerkiksi työaamuina.

Ä Älykello. Olen pikku hiljaa päässyt sinuiksi Suunto Fitness 3-kelloni kanssa. Seuraan siitä sykettä, unta ja palautumista, pääasiassa.

Siinäpä aakkoset paria lukuunottamatta. Ilta sujunee Karpin parissa – siinä vasta mainio kotimainen sarja. Ja tänäänhän Pohjanmaalla vietetään venetsialaisia, eli kesäkauden päättymistä mökeillä. Ehkä itsekin sytytän pari ulkokynttilää!

6 Comments

  1. Tarja
    elokuu 31, 2019 / 9:46 pm

    Retinoli! On mulle uus asia, oletkohan kirjoittanut siitä? Jos et – tässä tulee toive postaukselle 🙂 Täytin keväällä 50, ja tuntuu että nyt voisin sijoittaa joihinkin aikuisen ihon tuotteisiin…

    • T.Rva46
      elokuu 31, 2019 / 10:47 pm

      Sama kysymys, en muista lukeneeni tästä aiemmin. Miten se näkyy vs. ilman sen käyttöä?

      • marjukkap
        Kirjoittaja
        syyskuu 1, 2019 / 3:52 pm

        Retinol on siis A-vitamiinia. Aloin käyttää muutama vuosi sitten Envoronin tuotteita, jolloin totutin ihoni pikku hiljaa retinoliin. Tuotteet vaihtuivat, kun halusin kokeilla uutta, mutta retinoli jäi. Välillä käytin Medik8:n retinolia, mutta nyt siis Ordinaryn rantauduttua Stockalle, olen vaihtanut siihen.
        Täältä Elevenin sivuilta löytyy lisää.
        https://eleven.fi/inspiraatio/fi/9/retinoli-huippuainesosalla-tehoa-ihonhoitoon-hetkessa

        Mä olen käyttänyt jo usean vuoden siis, ja kyllä minusta ihoni voi hyvin, on pienet huokoset ja kiinteyttä. En osaa sanoa miltä iho näyttäisi ilman sitä, sillä olen aloittanut jo ennen viittäkymmentä, siis maaliskuusta -15.

        • Tarja
          syyskuu 2, 2019 / 3:23 pm

          Kiitos paljon 🙂 Taitaa mennä kokeiluun!

  2. Maarit
    syyskuu 2, 2019 / 9:27 am

    Kiva postaus. Ihanaa kun jaksat blogata näin ahkerasti ja säännöllisesti, tykkään niin lukea tekstiäsi.
    Retinol herätti myös minun kiinnostukseni, täytyykin tutkia tuolta Elevenin sivuilta. Vieläköhän näin viiskolmosena kannattaisi koittaa…
    Downton Abbey-fani olen todellakin, ihanaa kun ensi-ilta on pian <3 Suosikkihahmoa on vaikea valita, mutta sanotaan vaikka Mr. Carson.
    Kivaa syksyä, Marjukka!

  3. Ei-Leen / Hempeät hepeneet
    syyskuu 4, 2019 / 6:45 pm

    Carmenia minunkin piti mennä katsomaan, mutten sitten saanut aikatauluja yksiin ystäväperheen kanssa.

    Flunssa takana jo täälläkin, onneksi pääsin aika vähillä (fluzink toimi).

    Syysmuoti on ihanaa, kun siihen tottuu, mutta ensin tuntuu vaikealta päästää irti kesämuodista. Ihana tuo sinun paitasi, kai minunkin on kaivettava esiin vastaava Gantin paitani. Se on syksyn merkki 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *