Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tunnetko äänesi? Oman ääneni tarina

 

Kun tapaat uuden ihmisen, mihin kiinnität huomiosi? Hiuksiin? Hampaisiin? Hymyyn?

Minä kiinnitän huomioni ääneen. Kuuntelen, puhuuko ihminen luontaiselta korkeudeltaan, nariseeko hän, painaako hän ääntä alemmas. Soiko hänen äänensä kauniisti puhuessaan, vai pitääkö hänen pinnistellä?

Sori, ystävät, ammattitauti. (Jos joku ei vielä tiedä, olen ammatiltani peruskoulun musiikinopettaja.) Mutta ammatin myötä tiedän myös, että ääntä voi harjoituttaa. Tunnetko sinä äänesi ja sen mahdollisuudet?

Oma, vahva ja kestävä ääneni on kahdenkymmenen vuoden harjoittelun tulos. No, luontaisesti lauluääneni on ollut aina tarkka, joskin hyvin hentoinen. Olen laulanut ennen kuin puhunut. Ensiesiintymiseni on ollut paikalliselle kuorolle kaksivuotiaana, verhon takaa!

Aloitin lauluopinnot musiikkilukiossa, ja vaikka en siellä oppinut vielä ns. tekniikkaa, laulaminen oli puhdasta riemua. Tutustuin kaikkien aloittelevien laulajien ohjelmistoon, antiikin aarioihin, pieniin saksalaisiin liedeihin, suomalaisiin yksinlauluihin ja Niccolo Vaccain vokaliisi-kirjaan, joka on aloittelevien laulajien tekniikka-aapinen.

Ihme kyllä, elämässäni vielä oli kaksi opettajaa ja kaksi tutkintoa, ennen kuin vasta valmistuneena opena ja jo työni aloittaneena menin yksityistunneille silloiselle Sibelius Akatemian laulun lehtorille Johanna Tuomelle. Siitä katson vasta saaneeni ääneni ja sen tekniikan, joka minulla tänä päivänä on.

Johannan kanssa opin hengittämään, rentouttamaan kurkunpään, saamaan aikaan laajan, kauniin äänen ja löytämään sen soinnin, joka siinä kauneimillaan oli. Olen äänialaltani ns. lyyrinen sopraano. Jos laulaisin oopperaa, roolejani olisivat esim. Mozartin Figaron häiden Susanna, Puccinin La Bohémen Mimí, Bizet´n Carmenin Michaela.

En olen koskaan harkinnut laulajan tai laulunopettajan työtä. En kestäisi esiintymisjännitystä, ja toisaalta minusta on mukava pyöriä musiikissa hyvin kokonaisvaltaisesti, eri genreissä, eri ikäisten kanssa. Olen niin onnellinen työkalustani, joka kestää hyvin kuuden tunnin jatkuvan puhumisen ja laulamisen, ja vielä aikoinaan sen kotona harjoittelunkin! Tuossa reilut kymmenen vuotta sitten totesin, että nyt elämässä on tarpeeksi musiikkia, ja lopetin laulutunnit. Johannalle olen ikikiitollinen, että hän loi minulle äänen, jonka kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia.

Tosin äänen kanssa on vähän kuin treenaamisen kanssa. En pystyisi tällä hetkellä laulamaan mitään kovin haastavaa, kuten vaikka aarioita – kun olen treenannut päämäärätietoisesti viimeksi 12 vuotta sitten.

Olen vuosien aikana törmännyt muutamiin ennakkoluuloihin äänestä. Tässä tulee muutama:

1. En osaa laulaa, minulla oli laulukokeessa kuutonen. Rakas, unohda ne laulukokeet. Se oli aikansa ihme vaihe, johon vielä oma ikäluokkanikin on osallistunut. Ääni on muuttuva organismi. Laulua voi treenata, sillä äänihuulet ovat lihakset. Jos todella haluat muuttaa ääntäsi, voit alkaa sitä kehittämään, niin kuin mitä tahansa kehosi osaa.

2. Lapseni tykkää musiikista, mutta meiltä hän ei ole musiikillista lahjakkuutta saanut. Pois heti paikalla tuollainen sinusta! Jokainen ihminen on jollain tavalla musiikaalinen. Musiikin kenttä on laaja. Ja lapsihan on siinä etevä, mille hänet altistetaan. Jos sinua ei ole altistettu musiikille lapsuudessa, tilanne voi olla oman lapsesi kohdalla ihan toisenlainen. Altista häntä. Altistu itsekin!

3. En voi mennä kuoroon, vaikka haluaisin, kun en osaa laulaa. Mene kuoroon oppimaan laulamista! Tai hakeudu laulutunneille työväen- tai kansalaisopistoon. Ne ovat ryhmätunteja, ja niissä oppii äänenkäytön perusteet.

4. On varmaan ihanaa, kun osaa laulaa. Olet tosi lahjakas. No, voin kertoa, että ennen laulutuntien aloittamista äänialani oli todella suppea, enkä pystynyt laulamaan ns. korkealta. Laulaminen on työn tekoa siinä missä joku muukin taito. Totta on, että joillakin on syntyessään laulun lahja, mutta laulaminen, kuten mikä muu asia tahansa, on opittavissa.

Suomalaisten laulukulttuuri ei valitettavasti ole sellainen kuin vaikka virolaisten tai amerikkalaisten, jossa yhdessä laulaminen on luontevaa ja suotavaa. Itse pidän laulamista valtavan tärkeänä, se vaatii sekä fysiikkaa että heittäytymistä.

Joka vuosi meidän kolmoset (jo vuodesta 2006) suorittavat Suomen Lasten lauluaarteen kultatason merkin. Meidän koulu on tehnyt sitä pisimpään Suomessa. Yhdessä laulaminen lisää me-henkeä, iloisuutta, kulttuuritietoisuutta, hyvää hengitystä ja vaikka mitä muuta. Laulava lapsi on onnellinen lapsi.

Tunnen ääneni kuin omat taskuni. Se kertoo energiatasoni ja kuulen myös alkavan flunssan. Aina sairastuessani käyn tsekkauttamassa äänihuulet erikoislääkärillä, jotta en lähde puhumaan tulehtuneilla äänihuulilla. Sitä ei puhetyöläisen kannata tehdä.

Vuosia, vuosia sitten ääneni oli jotenkin käheä vielä viikkoja sairastumisen jälkeen. Tunsin, että se on vuotoinen, eikä oikein kestä.

Sain työterveyden kautta ajan erikoislääkärille, joka yllättäen käski minut puheterapeutille. Yritin selittää, että ei tässä tarvita puheterapiaa, vaan haluan tietää onko äänivärkki kunnossa. No, äänihuulet olivat kunnossa, joskin hieman erkanevat. (Terveiden äänihuulten läpi ilma kulkee niin, että äänihuulet sulkeutuvat tiiviisti = ääni ei ns. vuoda. Jos ääni vuotaa, äänihuulten sulkeutuminen on vajaa.) Sinnikkäästi lääkäri vaati minua menemään puheterapiaan ja puhaltamaan vedellä täytettyyn pulloon pillillä…

Ärsyynnyin ja tiesin miten saan työkaluni taas kuntoon. Painuin laulutunnille. Parin päivän tunnustelevan harjoittelun jälkeen ääni oli kunnossa ja kiinteä.


paita Monki / housut Kaunis Koti Wilhelminasta Oulusta / kengät Lilly

Laulaminen on hurjan emotonaalinen juttu. Kaikilla on omat lempibiisinsä. Jotkut alkavat itkettää, jotkut tuovat muistoja mieleen. Olen itsekin itkenyt muutaman kerran laulaessa, ja on joitain lauluja, joita en pysty liikutukselta laulamaan. Joskus nieleksin tunnilla, kun jokin biisi menee tunteisiin ja oppilaat laulavat sitä innokkaasti.

Mites on – laulattaako sinua?

25 Comments

  1. H
    elokuu 12, 2019 / 7:15 pm

    Myös minä kiinnitän huomiota ääneen. Ihana kuunnella ihmistä, joka käyttää ääntään tasapainoisesti.
    Olen laulanut aina, koska olen kasvanut laulavassa suvussa. Lapsena lauloin kuoroissa ja soitin pianoa. Aikuisena en ole enää varsinaisesti harrastanut musiikkia, mutta toki laulellut ja soitellut omaksi ilokseni. Välillä haaveilen kuoroharrastuksesta, mutta sopivaa kuoroa ei ole sattunut kohdalle.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 13, 2019 / 5:02 pm

      Laulava suku ja perhe on mahtava asia! Kuoroharrastus olisi tosiaan kiva, mutta itse en halua sitoa itseäni aikatauluihin, kun työpäivä on niin aikataulutettua. Omaksi iloksi laulaminen ja soittaminen on toki mukavaa myös!

  2. Laura
    elokuu 13, 2019 / 7:21 am

    Kyllä laulattaa! Olen aina rakastanut musiikkia ja yhdessä laulamista. Olin aikoinani kuorossa ja nautin siitä valtavasti, mutta työ- ja muiden kiireiden vuoksi jouduin sen jättämään. Välillä olen harkinnut ottavani yksinlaulutunteja. Äänialaltani olen sopraano. Laulaessani rentoudun täysin ja unohdan kaiken muun. Annan vaan mennä sieluni kyllyydestä. 🙂 Se on niin vapauttava kokemus.

    Itse toimin liikunnan- ja terkan opena ja pystyn samaistumaan noihin sinun kirjoittamiin ennakkoluuloihin. ”En tykkää liikkua. Olen aina inhonnut liikuntaa. Minulla on kaksi vasenta jalkaa. Minut on aina valittu joukkueeseen viimeisenä. En voi mennä mihinkään ryhmäliikuntatunnille/joukkuelajin pariin, kun en osaa. Mitä muutkin ajattelevat??”

    Ja minä ajattelen, että kaikilla on taito liikkua omalla tavallaan. Liikuntataitoja voi harjoitella missä iässä tahansa. Liikunta on valtava ilo.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 13, 2019 / 5:04 pm

      Totta, meillä on varmasti ammatin puolesta vähän samanaisia kokemuksia. Kamala, miten kahdesta niin ihanasta aineesta kuin musa ja liikunta on ainakin omalla ikäluokalla niin karmeita kokemuksia! Kaikilla on todella taito liikkua ja musisoida tavallaan, ja mä en ainakaan osaisi kuvitella elämääni ilman liikuntaa, se olisi kauheaa! Nyt on liikunta uudessa opsissa kyllä hyvin edustettuna.

  3. elokuu 13, 2019 / 9:32 am

    Olipa mielenkiintoinen postaus 🙂
    Minä en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni laulavaksi ihmiseksi, enkä kovin musikaaliseksikaan luontaisesti. Lapsena soitin kyllä pianoa, mutta lopetin 6. luokalla ja jälkeenpäin olen sitä harmitellut. Olisi pitänyt vaan sinnikkäästi jatkaa, koska nyt aikuisena koen, että soittamisen taidosta olisi tosi paljon iloa.

    Oma ääneni on aina ollut vähän pliisu ja hiljainen. Nuorempana kärsin, kun hiljaisesta äänestäni huomauteltiin. Se teki olon vielä epävarmemmaksi. Äänenkäyttöä olisi kyllä mielenkiintoista opetella, koska omaan työhöni kuuluu harvakseltaan kouluttamista ja äänen pitäisi kestää monta tuntia puhumista.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 13, 2019 / 5:06 pm

      Monella jää soittaminen siinä murrosiän kynnyksellä, se on harmi. Olisin itsekin jättänyt, mutta en saanut. Sitten kun olisin saanut, niin pyrinkin konservatorioon ammattilinjalle, ja pääsin. Hmm.

      Äänenkäytön opiskelu on hurjan mielenkiintoista, koska se on niin henkilökohtaista. Ja siinä hyvän open taidot punnitaan.

  4. Suvi
    elokuu 13, 2019 / 10:10 am

    Kaiken muun tekstissäsi allekirjoitan, paitsi sen, että kuoroon voisi noin vain ”mennä”. Ei kuoroihin voi mennä, niissä on laulukokeet ensin. (Työväen opiston kurssille ymmärtääkseni pääsevät kaikki) Ja kuorossa voi käydä peräti niinkin, että vuosikaudet laulettuasi, sinulle ilmoitetaan, että enää et ole tervetullut. Syynä esimerkiksi kuoronjohtajan vaihtuminen ja uusi onkin edellistä kunnianhimoisempi. Tai se, että kuorolainen lähestyy viidenkymmenen ikää. Tai molemmat syyt yhtä aikaa. Minä itse en ole koskaan edes yrittänyt kuoroon (koska tiedän, etten laula puhtaasti), mutta nämä ovat useamman ystäväni kokemuksia. Näin ulkopuolisena tavallaan ymmärrän erottamiset, mutta kamalan traumaattisia ne tuntuvat kokemuksina olleen, koska jokainen näistä on vatvonut asiaa pitkän aikaa (kyse eri kuoroista eri paikkakunnillakin, joten sen perusteella ehkä tavallinenkin tyyli?)

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 13, 2019 / 5:08 pm

      Joo, toi on kyllä totta, että useimpiin kuoroihin mennään koelaulun kautta. Aika kauheaa, että tulee pois potkituksi, sei se kyllä näin saisi mennä.

      Kun itse opetin laulua aikanaan kansalaisopistossa, tunneille sai tulla kyllä kuka vain, ja ryhmä tuki ja tsemppasi toisiaan ihanasti. Epäpuhtautta oli, mutta koin, että tehtäväni oli tukea ja rohkaista oppilaitani. Ja tietääkseni on kuoroja, joihin saa mennä ilman koelaulua. Mut tietty pienemmillä paikkakunnilla ei ehkä ole sitä mahdollisuutta…? Se on kyllä sääli.

  5. elokuu 13, 2019 / 10:52 am

    Lauloin joskus kuorossa ja se on juttu johon haluan palata takaisin kun ruuhkavuosista on selvitty kunnialla ja lapsi on iässä jossa voi sanoa ”äiti menee nyt kuorotreeniin ja tulee tunnin kuluttua takaisin kotiin” tai edes vaiheessa kun vahtia ei tarvitse 24/7 vaan voi vaikka mätkäistä tabletin kouraan kuorotreenin kohdalle.

    Nykyisin käyn lapsen kanssa taaperomuskarissa musiikkiopistossa kerran viikossa ja lauletaan kotona huikean paljon, joka päivä oikeastaan. Kaipaan ryhmässä laulamista, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Onneksi pieni on oppinut hyvin, että äidin kanssa saa laulaa.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 13, 2019 / 5:10 pm

      Wau, just noin lasta saa musiikkikasvattaa, ja laulaa hänelle ja hänen kanssaan paljon. Musiikista tulee silloin luonteva osa elämää, ja iloinen asia. Toivotaan, että pääset pian taas laulamaan toisten aikuisten kanssa. Tsemppiä ruuhkavuosiin!

  6. Tintti
    elokuu 13, 2019 / 9:30 pm

    Olipa mielenkiintoinen kirjoitus aiheesta, joka itseäni on mietityttänyt pitkään! Minulla käheytyi ala-asteella ääni täysin kun väärän äänenkäytön seurauksena sain äänihuuliini kyhmyt. Vähitellen ääneni palautui puheterapialla mutta en koskaan kuntouttanut ääntäni täysin ja koen, että ääneni vuotaa. Vaikka olen saman opinahjon kasvatti kuin sinä, olen aina kokenut laulamisen ”hankalana” eikä solfatuntien harjoitukset olleet todellakaan suosikkejani. Nyt jo yli 40-kymppisenä, ääntä paljon toisella alalla käyttävänä, haluaisin ääneni taas kuntoon. Mutta mennäkö puheterapeutille vai laulutunneilla vai mihin? Mistä aloittaa äänen kuntoutus? Ja toki kaikki suositukset pätevistä asiantuntijoista ovat erittäin tervetulleita 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 15, 2019 / 3:46 pm

      Mä ehdotan, että käyt ensin kurkku-, nenä- ja korvalääkärillä tsekkauttamassa äänihuulet. Hän antaa tarvittaessa lähetteen foniatrille, joka tekee tarkemmat mittaukset ja tutkimukset äänihuulistasi. Voin laittaa oman lääkärini nimen s-postissa, oletko Etelä-Suomesta?

      • Tintti
        elokuu 15, 2019 / 6:44 pm

        Kuulostaa järkevältä! Kiva jos viitsit laittaa nimen sähköpostilla niin pääsen jostain alkuun. Tällä menolla nimittäin ääneni ei kestä nykyisen työni puhumisen määrää. Asun pk-seudulla 🙂

      • elokuu 15, 2019 / 9:50 pm

        Inge-Maarit Rautiainen :). Hän sai erään tunnetun suomalaisen näyttelijän äänen kuntoon Lahden Kansanopiston teatterilinjalla. Hänelle oli jopa sanottu, että näyttelijön ura on äänen takia mahdoton.

  7. Maritta
    elokuu 15, 2019 / 5:55 am

    Lauloin joskus nuorena kuorossa alttoa. Nykyään vain autossa yksin. Se on totta, jos ääntä ei käytä ja harjoita, saa äänihuulet äkkiä kipeiksi. Nykynuoriso puhuu usein narisevalla äänellä ja se on kauheaa kuunneltavaa. Puhetyylikin on tarttuvaa. Kun olin lapsi , Ruotsin serkut olivat meillä aina kaksi viikkoa kesällä. Minullekin tarttui ruotsin aksentti vaikka en tietenkään sitä itse ollut lapsena huomannut.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 15, 2019 / 3:47 pm

      Sulla on oma car pool karaoke! Lapset kyllä nappaavat kielet ja intonaation niin herkästi, voi, kun se säilyisi aikuisikään saakka!

      • elokuu 15, 2019 / 9:52 pm

        Kyllä se säilyy :). Mieheni asui Ruotsissa lapsena ja rikssvenska sujuu kuin vanhalta tekijältä, etenkin kun ollaan Ruotsissa oltu vähän pidempään. Kurssikaverini oli Skånessa kesätöissä useana kesänä ja teki yliopistolla rikssvenskan ääntämisen, kun me muut olimme finlandssvenskan ääntämistunneilla.

  8. Arja
    elokuu 15, 2019 / 1:14 pm

    Tämäpä oli kiva kirjoitus! Olisi kiva, jos joskus liittäisit postaukseen videon, jossa soitat ja laulat. Olen monta kertaa kuvitellut mielessäni, mille äänesi kuulostaa. Olinkin arvellut, että olisit sopraano. 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 15, 2019 / 3:47 pm

      Emmä kehtaa… Hih! No katotaan, en lupaa mitään!

      • T.Rva46
        elokuu 15, 2019 / 7:16 pm

        Sama toive täälläkin, myös puheääntä olisi mukava kuulla, meneekö ihan metsään sen kanssa millaiseksi äänesi olen näinä vuosina kuvitellut.

        • marjukkap
          Kirjoittaja
          elokuu 15, 2019 / 10:10 pm

          Instan Storiesissa puhun usein!

  9. Petra
    elokuu 16, 2019 / 10:25 am

    Olipa kiinnostava näkökulma tuo huomion kiinnittäminen ihmisen ääneen tavattaessa, tms. Omalla kohdallani taidan tarkkailla kokonaisvaikutelmaa; liikkeitä, ilmeitä ja eleitä, varmasti sitten ääntäkin. Mutta ääneen kiinnitän ehkä huomiota lähinnä jos siinä on jotain erikoista- poikkeuksellisen korkea tai matala ääni, tms. Oma puheääneni on melko korkea ja kuulostaa ehkä hieman lapsekkaaltakin, luultavasti minua voisi ääneni perusteella luulla nuoremmaksikin kuin olen. Lauluääneni taas on matalampi ja olenkin laulanut kuorossa ensimmäistä ja joskus toistakin alttoa. Eipä silti, muutakin on yritetty. 😉

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 16, 2019 / 6:22 pm

      Juu, ääni on kiinnostava elementti ihmisessä, ja sointuvaa ääntä on ihana kuunnella! Kyllä minäkin katson kokonaisuutta, mutta ääni kiinnostaa mua kokonaisuudessaan. Mähän mietin aikoinaan jatkotutkintoa, ja aihe olisi liittynyt ääneen.

  10. Leena
    elokuu 16, 2019 / 12:29 pm

    Koulun musiikkitunneilta ei ole paljonkaan muuta jäänyt mieleen kuin se nokkahuilun soitto ja traumaattiset laulukokeet kun piti koko luokan kuullen laulaa, vähemmästäkin menee kaikki into laulaa mitään varsinkaan kun ei tunne lauluääntä ollenkaan omaavansa. Tuskinpa enää nykyaikana tuollaiseen pakotetaan

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      elokuu 16, 2019 / 6:24 pm

      Ah joo, mä olen myös tuota ikäluokkaa, että on soitettu nokkahuilua, toisten edessä en muista laulaneeni. Tosin nokkahuilun soitto oli minusta hauskaa, samoin laulaminen. Mä en muista, että yläasteen aikainen musamaikka olisi pitänyt enää laulukokeita, hänen äitysloman sijaisensa sen sijaan piti. Nykyään on kyllä oppilaita, jotka eivät yhtään arastele laulaa yksin tai sooloja, ja se on kyllä aika ihanaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *