Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Enkeli tielläni

 

Olen joskus lukenut tarinoita ihmisistä, joiden tielle on tullut enkeli, eli sellainen ihminen, joka on jotenkin kuljettanut hetkessä eteenpäin. On ollut vaikeaa, ja tämä enkeli on jotenkin auttanut siinä tilanteessa joko sanoilla tai ihan konkreettisesti.

Kerron nyt oman enkelitarinani, joka sattui ihan pari päivää sitten, mutta joka muutti ajatteluani ainakin hetkellisesti rohkeampaan ja reippaampaan suuntaan.

Kuvituksena ihana Part Twon syystakki asustettuna Balmuirin alpakkabaskerilla, omenapuun kuihtuvilla lehdillä ja illan laskevalla auringolla.

Olin keskiviikkona, siis toissa päivänä, viimeistä päivää sairauslomalla. Takana oli syksyn toinen kurkunpään tulehdus. Tunsin oloni hyväksi, lämpö oli laskenut. Päätin lähteä kahvittelemaan ihan itsekseni Munkkiniemeen, Café Torpanrantaan.

Ajatus oli, että saisin olla ihan omassa rauhassa, katsella lahdelle ja ajatella niitä näitä, ehkä lukea lehteä.  Päästä vähän neljän seinän sisältä ulkoilmaan ja kuulostella jaksamista ja vointia.

Vaan toisin kävi. Torpanranta oli piripintaan asti täynnä! Kahvilan toinen puoli oli täynnä eläkeikäisiä miehiä, toinen kahvilan muita kävijöitä. Minun piti siis etsiä paikka jo varatusta pöydästä, sillä ulos en halunnut mennä.

Heti terassille johtavan oven vieressä oli pöytä, jossa istui vanha rouva,  – hyvin vanha – vesilasin kanssa. Kysyin, voisinko istua hänen pöytäänsä, ja sain heti iloisen vastauksen.

Arvioin, että rouvan täytyy olla ulkonäön perusteella yli 80-vuotias, mutta ei, hän oli jopa vähän äitiäni nuorempi.

Aloimme jutella, ja aika pian huomasin, että minä olen se kuunteleva osapuoli. No, se ei haitannut, sillä rouva alkoi kertoilla sen verran hauskoja tarinoita, että nauroin kohta täyttä kurkkua hänen kanssaan.

Rouvan tytär Tarja oli jäänyt viime marraskuussa vuorotteluvapaalle, ja muuttanut kolmeksi kuukaudeksi Thaimaahan. Hän oli houkutellut äitiään käymään.

”Mie mietin, että mitä mie yksinään kotona! Kaikki sanoi, että miten sie yksinään lennät Bankokiin, mutta mie päätin lähteä!”

Thaimaan jälkeen seurasi Levi ja Saariselkä, sitten Pariisi. Puoli vuotta tämä reipas rouva oli matkaillut ympäri maailmaa!

”Uskotko sie, yhtään en oo lääkkeitä tarvinnu, enkä mittään lääkkeitä käytä!” No, kyllä uskoin.

”Miulle tulee niitä kuntoutuskutsuja, mutta mie oon päättäny, että sitte kun tarvin kuntoutusta, mie menen.”

Sitten siirryttiin yhteiseen ihastukseen, pyöräilyyn. Aika pian huomasin jääneeni kakkoseksi kilometreissä.

”Mie oon pyöräillyt äitienpäivästä 900 kilometriä”, hän kertoi. ”Levillä me pyöräiltiin Tarjan kanssa 120 kilometriä vihreillä pyörillä.”

Seurasi tarina uuden pyörän ostosta ja kotikaupungin pyöräilyreiteistä. Kävi ilmi, että tunsin hänen kotikaupunkinsa.

”Tiiätkö sie sen sillan? Sitten kun mie olin pyöräilly kymmenen kilometriä, mie tulin kotiin aamupuurolle, sit mie nukuin päiväunet, ja sen jälkeen mie olinkin täynnä virtaa! Ja arvaapa mitä! (tätä fraasia hän käytti usein) ”Mie lähin pyöräilemään sen toisen kerran vastapäivään!”

Lopuksi hän kertoili tavaroistaan.

”Tämän kellon mie ostin eurolla Bankokista, ja remmi on Budapestista. Tämän pussukan sain Tarjalta Kroatiasta.”

Rouvan korvista riippuivat pinkit pääsiäismunakorvikset, ja leopardipaita ja leohuivi toivat särmää asuun. Punaisen toppiksen päällä oli turkoosi laukku. ”Tykkäätte selvästi väreistä”, minä ihastelin.”Ei tartte teititellä”, hän ilmoitti. Teimme siis sinunkaupat ja kerroimme etunimemme.

Seuraavaksi katseltiin pinkin Canon-pokkarin kuvia.

”Tässä on Tarja. Tässä Tiina ja Jussi.” Kävi selväksi, että rouvalla oli rakastava perhe ympärillään.

”Mie asun valkotiilitalossa”, hän kertoi. Ja sitten, yks kaks, hän päätti napsaista minusta kuvan.

”Ottaiskohan tuo tarjoilija meistä kuvan”, hän kysyi. Järjestin tarjoilijatytön ottamaan meistä kuvan muistoksi, ja otin lopuksi meistä selfien itsellenikin.

Ja sitten rouva kokosi kimpsunsa ja kampsunsa, ja lähti elokuviin Tarjan kanssa ”katsomaan suomalaista elokuvaa”. Kysyin, olisiko se mahdollisesti Marian paratiisi, mutta sillä ei tuntunut olevan merkitystä mikä se oli. Ei hän muistanut, mitä elokuvaa oli menossa katsomaan, mutta mitä väliä, se tapahtuisi seuraavaksi, ja se olisi kivaa.

Ja niin hän hävisi elämästäni, yhtä reippaasti kuin oli siihen ilmestynytkin tuntia aikaisemmin. Pistin merkille, että hän oli noin 150-senttinen, käveli vaivalloisesti, ja ihmettelin sitä tarmoa, mikä tässä kohta 77-vuotiaassa naisessa olikaan.

Hän ilmestyi elämääni juuri oikeaan aikaan. Oikeana päivänä

Itse ajattelen ihan liikaa asioita. Jaksanko, viitsinkö, osaanko. Onnistuuko tämä, onnistuuko tuo. Stressaan joutavia, otan paineita olemattomista, tyhmistä jutuista. Osaan todellakin pilata päivän turhalla jossittelulla ja paineilulla.

Hän matkusti 76-vuotiaana Bankokiin murehtimatta ja turhia miettimättä: ”Mitä mie kotona olemaan, mie voin eläkkeellä matkustaa!”

Hänen tarmonsa ja elämään heittäytymisensä koskettivat ja voimaannuttivat – vaikka kuuntelin sen tunnin hänen tarinointiaan.

”Ootapa, mie keskeytän siut, mutta mie kerron – ”

Juuri sillä hetkellä tämän pikkuruisen, kurttuisen, reippaan naisen asenne oli parasta, mitä juuri sillä hetkellä olisin voinut toivoa. Hän käveli kiikun kaakun, ja oli juuri tullut Rhodokselta, sitä ennen Pariisista: ”Mie nukuin ensimmäisen päivän, mutta sitten mie taas jaksoin”.

Ja minä, viisikymppinen, mietin miten raskasta on vaivautua kuuden tunnin lennolle, ja meneeköhän kaikki hyvin. Ihan hävetti.

En voi käsittää, mistä tämän rouvan tarmo ja heittäytyminen tuli, mutta se oli juuri sitä, mitä tarvitsin sillä hetkellä itselleni. Vaikka olin hiljaa, hymyilin iloisesti ja kuuntelin tunnin hänen juttujaan, tunsin saavani todella paljon voimaa ja virtaa. Jonkinlaista alkukaintaista voimaa ja viattomuutta, aikaa ennen nettiä ja raskaista pohdintoja, työelämän moninaisuutta ja somen jatkuvaa läsnäoloa.

”Arvaapa, mikä miun nimi on. Sitä ei oo almanakassa. Miun äiti luki sellaisen tyttökirjan, jossa oli sen niminen henkilö, ja sillon hän päätti, että antaa tyttärensä nimeksi…”

Tutta.

Kiitos, keskiviikkoiltapäivän enkeli. Mistä tulitkaan ja minne hävisitkään, toivon sinulle onnea elämään ja kiitän kohtaamisesta.

33 Comments

  1. T.Rva46
    11 lokakuun, 2019 / 8:30 pm

    Ihmeellinen on elämä. Onneksi. Joskus juuri silloin kun sitä eniten tarvitsee. Ihana Tutta, hän totisesti laittoi hyvän kiertämään. <3
    Mikähän taika Munkassa on; itse törmäsin koiralenkillä siellä äskettäin myös hyvin iäkkääseen rouvaan, jolla oli suuri suru juuri menetystä lemmikistään, ja jaoimme hetken sitä osaa joka on pakko kestää sen valtaisan ilon hintana, jonka lemmikeistä saa. Hänkin oli niin suloisen hauras henkilö, kohtaamisesta tuli lämmin, vaikkakin myös haikea olo. Sydäntäsärkevää luopumiset, ja iäkkäänä niitä tuntuu varmasti olevan lähes pelkästään! Onneksi on tuollaisia hetkeen tiukasti tarttuvia kuin Tutta. 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:52 pm

      Elämä heittää eteen mukavia ihmisiä silloin, kuin vähiten odottaa. Ollaan ihmisiä ihmisille.

  2. FruG
    11 lokakuun, 2019 / 8:31 pm

    Ihana postaus❤️

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:52 pm

      Kiitos!

  3. ingrid
    11 lokakuun, 2019 / 10:22 pm

    Ihana ❤️

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:53 pm

      Hih, niin oli!

  4. Kirsikka
    11 lokakuun, 2019 / 10:28 pm

    Tämä oli varmaan sellainen ”mikrokohtaaminen”, josta Maaret Kallio kirjoitteli HS:n blogissaan. Kiitos, kun jaoit tämän! Tuli hyvä mieli, mutta niinhän kirjoituksistasi aina. Ihanaa syyslomaa!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:53 pm

      Juu, varmasti oli. Maaretin kolumnit ovat todella hyviä.

  5. Johanna
    11 lokakuun, 2019 / 11:05 pm

    Ihana, liikuttava kohtaaminen. Juuri tällaisia me kaikki tarvitsemme elämäämme, muistuttamaan siitä, mikä on tärkeää. Itse elämä ja se, että muistaa elää 🙂
    Rentouttavaa syyslomaa sinulle.

    Terv. Johanna

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:54 pm

      Kiitos, odotan lomaa, olen väsynyt. Kohtaannuttaminen oli tosi suloinen, olin siitä iloinen.

  6. Tarja
    11 lokakuun, 2019 / 11:19 pm

    Olipa ihana tarina ja ihana rouva.
    Kiitos elämänilon välittämisestä meillekin! ❤️

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:54 pm

      Kiitos, oli mukava jakaa tämä tarina.

  7. Mari
    11 lokakuun, 2019 / 11:26 pm

    Voi jestas mikä ihana enkeli tiellesi sattuikin! Olen itse 52 -vuotias ja nyt parin päivän työreissun jälkeen oon aivan puhki. Monesti olenkin miettinyt, että mistä sais sellaisen patterin mistä sais virtaa ihan vimmatusti. Kyllä käy ihan kateeks ja vähän hävettääkin tämä oma laiskuus! Ihana mummeli! Vau!
    Hyvä Tutta

  8. Teija
    12 lokakuun, 2019 / 1:11 pm

    Ihana tarina. Itsekin käytön liian paljon aikaa ja resursseja turhaan murehtimiseen, enkä edes tajua ettei edesauta mitenkään asioiden kulkuun. Voi kunpa osaisinkin vain heittäytyä ja ottaa lungisti. Olet viisas, kun ymmärsit itse että asioihin voi suhtautua toisinkin. Ottakaamme opiksi!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:54 pm

      Voi joo, tunnistan niin tuon! Voisikin ottaa lungimmin. Ja otankin!

  9. tuulannneli
    12 lokakuun, 2019 / 1:44 pm

    Ihana tarina, juuri tälläiset tarinat ovat blogimaailman helmiä!

    Todella kiva, että jaoit tämän meidän kanssa 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      12 lokakuun, 2019 / 3:55 pm

      Kiitos, ihana ku tykkäsit!

  10. 13 lokakuun, 2019 / 5:10 pm

    Miten ihana postaus ja tarina <3 Joskus joku ihminen vain käväisee omassa elämässä, mutta jättää silti lähtemättömän jäljen.

    Ps. Myöhästyneet synttärionnittelut, ihanainen!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 lokakuun, 2019 / 12:17 pm

      Kiitos kovasti!

  11. Liisa
    14 lokakuun, 2019 / 12:26 pm

    Ihana tarina, kiitos tästä! Tuntuu kuin olisin itsekin saanut saman kokemuksen, tai ainakin osan siitä, blogisi kautta.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 lokakuun, 2019 / 12:18 pm

      Kiva, jos sain välitettyö sen tunnelman.

  12. 14 lokakuun, 2019 / 10:34 pm

    Kiitos kun kerroit tämän ihanan tarinan! Se sai hyvälle mielelle, kiitos siitä ja mukavaa viikkoa <3

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 lokakuun, 2019 / 12:18 pm

      Kiitos, oli hauska kohtaaminen.

  13. Anne
    18 lokakuun, 2019 / 9:19 am

    En voinut välttyä silmien kostumiselta, niin ihana ja koskettava tarina oli. Kunpa pystyisin itsekin suhtautumaan elämään noin valoisasti! Mitä kaikkea menettääkään, kun usein lähtee kohtaamaan asioita huolestumisella eikä ilolla. Mutta kukapa luonteelleen mitään voi vaikka miten yrittää asennettaan muuttaa. Kiitos sinulle tästä postauksesta 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      18 lokakuun, 2019 / 11:59 am

      Sanoit hyvin: mitäpä luonteelleen voi. Mä olen valoisa ja positiivinen kun menee hyvin, mutta vastoinkäymisen kohdatessa monesti pelkään pahinta jo etukäteen. Kunpa oppisi ottamaan rennosti!

  14. Kirsi Kauranen
    20 lokakuun, 2019 / 11:34 am

    Ihana postaus! Tunnistan itsessäni tuon huolehtija-/murehtija- piirteen, ja taidanpa olla sen kantaja jo kolmannessa (nais)polvessa. Sisäinen kauniin ja hyvän kaipuu on valtava, kun ulkomaailma/media kantaa rumuutta ja julmuutta ovista ja ikkunoista sisään. Aina konsertissa tai taidenäyttelyssä käydessäni totean, että lisää tätä, mutta liian usein se jää aikomukseksi. Ankeuden vastaiskuksi olen yrittänyt mm. sisustaa kodista ja työpaikasta viihtyisän ja kauniin.
    Lopuksi asiasta toiseen: Oletko mittauttanut D-vitamiinitasosi? Kokeneen läkärini mukaan sen pitäisi olla vähintään 100, jotta pysyisimme mahdollisimman terveenä (hän ei tarkoittanut flunssia vaan vakavia sairastumisia).
    Aurinkoisia syyspäiviä toivottaa syksyn väreihin ihastunut Kirsi

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 lokakuun, 2019 / 12:38 pm

      Kiitos Kirsi! Mun D-vitamiinitaso on hyvä, mutta ferritiinit ovat taas tipahtaneet. Tunnistan itsessäni saman, valtavan kauneudenkaipuun iham kaikessa. Harmonia ja esteettisyys ovat tärkeitä. Tämä syksy on ollut taas niin kaunis, ja joulun ajastakin pitää ottaa kaikki irti. Hyvää syksyn jatkoa sinullekin!

  15. 21 lokakuun, 2019 / 4:23 pm

    Olipas ihana postaus jossa huokui hetki ja sen tärkeys <3

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      23 lokakuun, 2019 / 9:04 pm

      Kiitti Satu!

  16. Maarit
    21 lokakuun, 2019 / 9:02 pm

    Kiitos, kun jaoit tämän kohtaamisen kanssamme <3

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      23 lokakuun, 2019 / 9:04 pm

      Ihana, kun tykkäsit!

  17. Satunnainen lukija
    25 lokakuun, 2019 / 5:49 pm

    Vaikuttaa siltä, että tämä ihana ihminen oli sielunkumppanisi. He saattavat viipyä elämässä vain hetken opettamassa jotain 🙂 Ihanaa, että sait kokea tämän.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      27 lokakuun, 2019 / 12:33 pm

      Hän tuli ihan oikealla hetkellä tielleni.<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *