Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lomalta arkeen

 

Kanarian-lomat on nyt lusittu, ja koko lomasta jäi vähän tylsä maku suuhun.

Loma oli just niin kliseinen odotuksiltaan kuin vain voi kuvailla: hurjasti hehkutusta etukäteen, ja sitten kaikki ei ihan mennytkään putkeen. Pettymyshän siitä seurasi, mutta joskus näinkin.

Teneriffalle oli pitkä lento: 6h, 50min. Tosin se meni ihan mukavasti elokuvaa katsellessa ja musiikkia kuunnellessa.

Ensivaikutelma eteläisestä Teneriffasta oli se, että siellä ei ollut yhtä nättiä kuin Gran Canarialla.

Hotellimme H10 Las Palmeras sijaitsi Playa de las Américasin eteläosassa. Hotellin edestä oli kiva kävelytie, jota pitkin pääsi kilometritolkulla rantaviivaa mukaillen. Parina ekana iltana kävelimmekin aika paljon. Eteläpuolella oli kauniita bulevardeja ja siistejä lomahotelleja.

Ostosmahdollisuudet olivat myös hyvät. Ostin itselleni polaroidut RayBanit tosi kohtuulliseen hintaan. Hotellin lähellä oli myös suuri Benetton, jossa oli huikeat alet edellisvuoden mallistoista: lampaanvillaneuleita 13€, villatakkeja 15€ jne. Sain mieheltäni synttärilahjaksi suloisen riipuksen, joka oli Tenerife Perla -liikkeestä.

Toisena iltana kävelimme pitemmälle sen turistirysäisemmän Playa de las Américasin suuntaan, ja heti olivat pilvikauppiaat huutelemassa. En olisi viitsinyt yksin siellä iltamyöhällä kävellä, ja käännyimmekin aika nopeasti takaisin.

Hotellimme H10 Las Palmeras ei ollut uusi, siisti se kyllä oli. Jos olet hajusteherkkä, en suositele tätä hotellia, sillä pesuaineen tuoksu oli todella voimakas. Huone oli pieni, mutta merelle päin. Äänieristystä ei juurikaan ollut, mutta porukka oli rauhallista, yöt sai nukkua rauhassa. Naulakkoa ei ollut, ei myöskään pitkille vaatteille, kuten mekoille, henkaritilaa. Nukuimme kyllä hyvin.

Allasalue oli siisti, mutta aika ahdas, ja hotelli oli tupaten täynnä. Heti aamukahdeksalta alkoi ankara varaaminen, mikä oli ärsyttävää, mutta jos se oli pelin henki, sitä pelattiin.

Parasta kuitenkin oli ruoka. Meillä oli all inclusive, mikä ei ehkä rauhallisen ruokailuhetken kannalta ollut viehättävin ratkaisu, mutta helppo se oli.

Ruoka oli ylivoimaisesti parasta mitä etelänlomilla olemme saaneet. Aamiaisella oli munakokkelia tai kokki paistoi munakkaita haluamillamme täytteillä. Oli hedelmiä, mysliä, laktoositonta jugurttia (!!), pannukakkuja, churroja & suklaajuomaa (johon churro dipataan)… Kahvi oli erinomaista. Tarjolla oli myös kokojyväleipää, koska en mielelläni syö sämpylöitä, ja se oli tosi hyvää.

Lounas oli suppeampi, mutta aina oli kalaa, riisiä, raasteita, salaatteja. Hedelmiä oli myös, ja makeita jälkkäreitä.

Illallinen oli ihan super: söimme erilaisia kaloja: mustekalaa, puna-ahventa, turskaa, lohta, sardiineja, makrillia… Joka toinen ilta oli jälkiruokapöydässä suklaaputous, johon sai dippailla hedelmiä ja erilaisia pieniä muffinseja. Lemppareitani olivat pienet tuulihatut, joissa oli vaniljakastiketta sisällä.

Paikalliset viinit kuuluivat myös all inclusiveen, mutta viiniä taisin koko lomalla juoda kolme lasia. Olen ajatellut lopettaa viinin juomisen, joten kun ei tehnyt mieli, en myöskään sitä juonut.

Päivällä sievä, katettu allasbaari tarjoili myös salaatteja, hampurilaisia, hedelmäsalaatteja, sandwitchia, pizzapaloja, mehuja ja vaikka mitä muuta. Nälkä ei päässyt yllättämään.

Kurja oli se, että molemmat sairastuimme. Mies kyllä oli kovasta yskästä huolimatta tolpillaan, mutta minä voin huonommin. Loppuloma meni siis piloille sen takia. Lääkäri kävi kahdesti, ja sain paluumatkaa varten aikamoiset tropit. Paluumatka oli yhtä farssia Thomas Cook Scandinavian sekoilujen ja tiedon kulkemattomuuden takia, mutta ei siitä sen enempää. En jotenkin jaksa enää edes muistella koko asiaa. Ymmärrän kyllä, että joskus tulee säätöjä, mutta nyt oli ihan liikaa kaikenlaista.

Mutta nyt. On ihana olla kotona ja arjessa, eikä etelänmatkalle syksyllä tai talvella tee mieli. Hotellissa oli kyllä selvästi jokin yskäepidemia, sillä köhiviä turisteja oli oikealla ja vasemmalla.

Kuvia tuli otettua vain puhelimella, ja tässä postauksessa ne muutamat, jotka olivat myös instagramissa. Sain hurjan määrän tsemppiviestejä inboksiin, kiitos vielä niistä!

Se vähä mitä nyt Teneriffasta näin, ei herättänyt ”tänne uudestaan”-fiiliksiä. Kyllä se meidän saari siellä suunnalla on Gran Canaria. La Gomera kiinnostaa myös. Ja jos todella ihanaa hotellia GC:lla kaipaat, niin suosittelen H10 Playa Meloneras Palacea. Toistaalta, jos olisimme voineet toteuttaa suunnitelmamme parista autoilupäivästä, suhde saareenkin olisi muodostunut toisenlaiseksi. Pohjoisessa on kauniita kyliä, banaaniviljelmiä ja viinitiloja. Puerto de la Cruz on kuulemma kiva kaupunki. Teideäkin olisi ollut kiva käydä katsomassa.

Olen väsyneempi nyt kuin lomaa ennen, mutta hei, kyllä tästä taas noustaan! Mites teidän syysmatkat, ovatko onnistuneet?

Palan halusta taas päästä normaaliin postaustahtiin. Ihania syysmuotijuttuja olisi luvassa, sillä niitä on ollut nyt epätavallisen vähän. Viikon päästä on myös kampaaja, jota odotan kuin kuuta nousevaa.

14 Comments

  1. Sirpa
    lokakuu 23, 2019 / 6:58 pm

    Vuosia sitten lomailtiin Puerto de la Cruz’ssa.

    Nuorempana se vaikutti ihan kivalta paikalta, mutta nyt en todellakaan sinne enää matkaa varaisi. Kaupunki itsessään oli kaunis ja kasvillisuudessaan rehevä, siistikin, mutta en pidä täydellisen ”rysämäisistä” kohteista. Tulivuori Teide tuli koettua, banaaniplantaasi (minibanaaneja) koettua ja muutama muu juttu.

    Tällä hetkellä en lähtisi Teneriffalle enkä Kanarialle vaikka saisin ilmaisen matkan. Jotenkin menee sellainen tietty ja odotettu lomatunnelma ja atmosfääri, jos kohde on ”pakkopullamainen” ja pakkopullanhan tiedostaa vasta kun sellaisessa on ollut.

    Oliko hotellihuoneessanne liian ”raaka” ilmastointi, se voi aiheuttaa flunssaa, köhää ja yskää ? Teneriffa on minulle sellainen kohde, että jos on ihan pakko päästä jonnekin, silloin varmaan etsii matkan mistä aita on matalin, mutta jos on aikaa suunnitella ja maiskutella, en kohdetta todellakaan suosittelisi.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 23, 2019 / 9:04 pm

      Minäkin koin Teneriffan aikamoisena rysänä. Americas varsinkin oli suorastaan ruma. Voihan olla, että saarella olisi esimerkiksi kivoja fincoja, maataloja, joita on esim. Mallorcalla,ja jotka ovat hyvinkin viehättäviä.

      Totta, nyt mentiin todellakin sieltä, missä aita oli matalin, varmaankin siksi, että varasimme matkan hyvin myöhään. Ne matkat, esim. kesällä, joihin olen todella panostanut suunnittelemalla, ovatkin olleet parhaimpia. Just vaikkapa Toscana tai Algarve. Gran Canaria sen sijaan,niin turistipaikka kuin sekin on, on kiva mesta, nimenomaan Meloneras. Ja Las Palmas on oikea espanjalainen kaupunki, siellä oli myös hyvä tunnelma!

      Kiitos kommentistasi!

  2. Hanna
    lokakuu 23, 2019 / 8:53 pm

    Hei, anteeksi, mutta alkoi naurattaa, niin tutulta kuulosti. Meillä viisikymppisillä paljon nähneillä on usein tietyt odotukset ja helposti tulee pettymyksiä, kun ne eivät toteudukaan. Mieheni kanssa käytiin juuri Madridin matkalla ja vaikka kaupunki olikin hieno, niin lomalla moni asia meni pieleen. Hotelli oli pölyinen ja ilmastointi ei toiminut ja meteliä kuului kadulta, respan tyttö ei osannut englantia ja aamupala oli surkea. Lisäksi sairastuimme. Ihana olla taas kotona, en halua pitkään aikaan matkustaa mihinkään.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 23, 2019 / 9:30 pm

      Kuule ei sitä voikaan muuta kuin nauraa, kun homma ei mee putkeen! Tuo on niin totta, nyt on paljon enemmän odotuksia. Nuorena sitä vaan meni! Voi kurja, että teidänkin lomanne meni alta odotusten. Meillä on muuten hotelleista aina ihan hurjat odotukset. Nuorina kun reissattiin , ei hotellilla ollut niin väliä. Ja aamupala – se on tärkeä!!! Eikö oo ihana olla kotona, nautitaan!

  3. -kata-
    lokakuu 23, 2019 / 9:39 pm

    Me olimme perinteisellä syyslomareissulla Aurinkorannikolla. Tuo on muodostunut jo perinteeksi, koska on oikeastaan (melkein) varmuudella ainoa paikka manner-Euroopan alueella, jossa on lokakuun puolivälissä vielä lämmintä ja jonne on kohtuullinen lentoaika (mennessä 4,5h, tullessa 4h).
    Kanarialle on minulle liian pitkä lento eikä se muutenkaan kiehdo (kerran olen käynyt).

    Aurinkorannikko on mainettaan parempi, sieltä läytää ihan sitä aitoa Espanjaa (rantakaupungeistakin), jos hieman varoo niitä turistialueita. Hotellimme oli paikallisasutuksen keskellä ja esim. viereissä kaupassa asioi ainoastaan paikallisia.

    Ranta-alueet ovat täynnä simppeleitä kalaravintoloita ja nähtävää riittää.

    Hotellilla huomasin, että todella moni turisti yski todella pahan kuuloisesti, onneksi säästyimme taudeilta.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 24, 2019 / 5:41 pm

      Aurinkorannikko kiinnostaa kovasti! Monikin ystäväni lomailee siellä usein, ja yhdellä on siellä jopa talo. Olisi kiva käydä just vaikka Malagassa, ja kierrellä sitten ympäriinsä. Olriin rosiaan aika myöhään liikkeellä, joten lennot tuntuivat olevan aika kalliita. Mutta joku päivä ehdottomasti sinne suuntaan!

      Kanarian lennot ovat tosiaan aika killerit, tosin mennessä meillä oli iso kone, ja jokaisella oma ruutu, josta saattoi katsoa leffoja ja kuunnella musiikkia.

      Hienoa, että säästyitte yskältä. AIkamoista köhimistä oli kyllä joka puolella.

  4. lokakuu 23, 2019 / 11:57 pm

    Mä kävin 10v sitten Teneriffalla ja oli kyllä ikimuistoinen reissu monella tavalla. Me ajettiin saari ympäri ja se oli kyllä kiva. No, viimeisenä yönä sitten sairastuin ja mut haettiin ambulanssilla sairaalaan johon jäin tiputukseen muun perheen palatessa Suomeen. Mut voisin lähteä uudestaankin 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 24, 2019 / 5:41 pm

      Apua – myös vähän huonommalla tavalla ikimuistoinen… Sulla kävi huono tuuri! Toivottavasti lomat sen jälkeen ovat olleet mukavampia!

  5. Laura
    lokakuu 24, 2019 / 4:27 pm

    Minulla puolestaan on tosi hyviä kokemuksia Teneriffalta ja haluaisin mennä sinne taas tänä jouluna. Tosin olen ollut pelkästään siellä Costa Adejen puolella. Meillä on ollut siellä aivan ihana ”aikuisille tarkoitettu” hotelli. Rauhallista ja siistiä joka puolella, ruoka erinomaista, allasalueet siistejä ja rauhallisia… Tekee aina vaan mieli loikoilla siellä hotellin allasalueella ja viettää lomaa siellä. 🙂 Viimeksi käytiin myös Teidellä. Ja iltaisin on kiva kävellä rantabulevardilla.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 24, 2019 / 5:45 pm

      Syys- tai talvilomalla onkin monesti sellainen fiilis, että haluaa vain loikoilla ja vaikka lukea. Sitten hyvää ruokaa ja paseointia ja kauppojen katselua. Just nyt oli sellainen fiilis!

      Meidän ystävät olivat samaan aikaan Costa Adejen puolella, ja työkaverini lähtee talvilomalla Los Christianokseen. Ihanat hotellit ovat löhölomille ihan must! Rantabulevardilla mekin käveltiin ne kolme ”tervettä” iltaa, ja kivaa oli. Teide olisikin ollut hauska käydä! Ehkä mulle tuli turhan negatiivinen fiilis reissusta, veikkaan, että jos olisimme voineet autoilla ja kierrellä, sekä olla yhdessä altailla, fiilis saarestakin olisi ollut parempi.

  6. Teija
    lokakuu 24, 2019 / 5:57 pm

    Kurjaa, että lomanne ei mennyt ihan putkeen. Näytät kuitenkin tointuneen hyvin, kun voit vitsailla asiasta. Ainut kohde, jota voin suositella on Meloneras, josta sinullakin on kokemusta. Lisäksi olemme valinneet usein ’sensimar’ hotellin, joka on vain aikuisille. Tämä ihan siksi, että tykkäämme rauhallisesta menosta ja luemme paljon kirjoja. Viime lomalla Kroatiassa, osallistuin päivittäiseen jumppa- tai jooga-tunnille. Neljä tähteä on ihan minimi ja sviitti vielä parempi. Kuulostaa vähän nousukkaalta, mutta vanhemmiten sitä arvostaa hyviä unia ja mukavuutta. Hyvää syksyn jatkoa ja jaksamista pimeän kauden alkaessa.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 24, 2019 / 7:48 pm

      Melonerasissa mekin olemme viihtyneet 3 tai 4 kertaa. Voi kyllä me kuule olemme varmasti aikoimamme niitä nuorisomajoja kuluttaneet, joten nautitaan rauhassa ihanista hotelleista. Me matkustetaan niin harvoin, että silloin sitä haluaa nauttia hyvistä fasiliteeteista! Lomanne kuulostavat tosi nautittavilta!

  7. SusannaS
    lokakuu 26, 2019 / 10:14 pm

    Taisimme olla samalla lennolla ainakin mennessä. On jotenkin hassua, kun näet jonkun ihmisen joka selkeästi ei ole tuttavasi, mutta kuitenkin mietit, että mistä ihmeestä hänet tiedät. No blogin kautta. Harmi, että teidän matka ei mennyt ihan suunnitellusti. Olimme viikon samassa kohteessa, mutta eri hotellissa. Hotelli ja kohdepaikka meillä vaihtui muutama päivä ennen lähtöä. Meillä oli ihan onnistunut loma. Ei sairastettu ennen kuin kotona. Vuokrasimme auton ja kävimme mm. Teidellä. Jos se yhtään lohduttaa niin Teidellä ei päässyt kuin info centeriin asti, huipulle gondolihissillä ei päässyt. Se oli suljettu lähes koko viikon kovan tuulen takia. Mukavaa syksyä.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      lokakuu 27, 2019 / 12:32 pm

      Hih, tiedän tunteen. Samalla lennolla oli myös Arja Koriseva perheineen. Olen nähnyt hänet livenä joskus nuorena Jyväskylässä. Odottivat matkalaukkuja ihan meidän vieressä määränpäässä.

      Ihana, kun teidän loma onnistui! Kyllähän sitä lomalta odottaa sitä. Kiitos, vähän lohduttaa ; ) Kivaa syksyä sulle, sait tankata onneksi D-vitamiinia ihan kunnolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *