Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Herkkä, mutta vahva – kymmenen väitettä ja omat vastaukseni

 

sisältää mainoslinkkejä

 

Eräs Anna-lehden artikkeli kiinnitti vasta huomioni. Artikkelin on kirjoitanut Janica Brander. Siinä lueteltiin kymmenen piirrettä, josta ihminen tunnistaa olevansa paitsi herkkä, silti vahva.

Yleensä luen tällaiset listaukset vähän ohimennen, mutta tämä juttu sai minut pohtimaan herkkyyttä ja vahvuutta yhdessä. Tunnenhan itsekin olevani molempia. Herkkyys on hyvin vallitseva piirre luonteessani, mutta kuitenkaan en pääse luonteeni puolesta pakoon vahvojen pohjalaisnaisten ketjua, johon kuulun. Miten nämä kaksi ominaisuutta saa yhteen pakettiin?

Kuvituksena Balmuirin kaksi baskeria ja kaulahuivia sekä poromokkakäsineet asustettuina talvitakkeihin. Kuvaushetkellä laskevan auringon valo sai aikaan suorastaan maagisen talvitunnelman.

1. Olet hyvä kuuntelija.

Hyvän kuuntelijan merkki on täydellinen keskittyminen vastapuoleen, lisäkysymysten esittäminen, toisen asiaan oman ajan antaminen. Jos toinen haluaa puida jotain asiaa perin pohjin, niin sille asialle annetaan tilaa. Ei pyritä vaihtamaan aihetta lennosta noin vain, vaan asia vaihtuu sitten, kun sille on luontavaa.

On aika helppoa oppia hyväksi kuuntelijaksi. Sulkee vain hetkeksi oman suunsa, keskittyy toiseen ja tekee vastakysymyksiä. Ja tietenkin pitää olla aidosti kiinnostunut toisen tekemisistä. Kyllä, olen mielestäni hyvä kuuntelija, ihmiset myös avautuvat minulle aika paljon.

2. Uskallat puuttua syrjitään ja epäkohtiin.

Minusta joukolla toisen kimppuun hyökkääminen on väärin. Se on väärin, sillä siisti.

Joukkolynkkaus on nykyajan nettikäytön ilmiö. Anonyymistihän on helppo huudella, mutta kun nykyään huudellaan ihan omalla nimelläkin! Minusta toisen ulkonäön, elämäntyylin tai valintojen arvosteleminen ”päin naamaa” netissä vain ei ole oikein. Olen seurannut muutamia julkkisten somekohuja, se lynkkaamisen määrä on ihan uskomaton. Ei ihme, että julkiset virat, luottamustehtävät, saati johtopaikat eivät houkuta fiksuja ihmisiä, kun saa varautua loanheiton kohteeksi.

Ihan kuin ei enää ymmärrettäisi mikä on oikein ja mikä väärin. Mukaselitys siitä, että itsepähän ovat julkisen osansa valinneet, on ihan huuhaata. Ei se silti oikeuta huonoon käytökseen. Toisen arvosteleminen ei ole ”rakentavaa kritiikkiä”. Rakentavassa kritiikissä annetaan myös positiivista palautetta,ja muutosehdotus tyyliin ”oletko ajatellut”. Mutta ei toisen ulkonäöstä, ammatista, elämäntilanteesta, virheistä.

Paljon on taas nettikiusaaminen ollut tapetilla, mm. Afterwork-podcastissa. Jakson nimi on Kiusaaminen somessa – mihin katosivat käytöstavat?

Tulen tästä kaikesta todella kiukkuiseksi, huomaatko?

3. Et ahdistu yksinäisyydestä.

En todellakaan ahdistu,päin vastoin. Tykkään viettää aikaa itsekseni. Yksinäisyydessä latautuu! Tosin tänä syksynä olen ollut liikaa yksin olosuhteiden pakosta. Olen kaivannut ystäviäni ja työkavereitani. Yksin ollessani tykkään suunnitella blogia, siivoskella, musisoida. Ihan vain olla ja ajatella.

4. Valitset ystäväsi tarkasti.

Valinta on ehkä väärä sana. Ihmiset, joilla luonnostaan synkkaa, ajautuvat viettämään paljon aikaa yhdessä. Aika näyttää syveneekö ystävyys. Ehkä se valinta tulee siinä, lähteäkö syventämään ystävyyttä. Kurjaa, jos toinen tuntee syvempää ystävystymisen halua kuin itse. Ehkä elämäntilanteet eivät välttämättä kohtaa tai ei ihan uskalla luottaa toiseen. Ehkä vanhemmiten on todella vaikeampi luottaa, onko snusta?

Luottamustani on myös väärinkäytetty, ja sellaista on vaikea unohtaa.

5. Et roiku huonossa parisuhteessa.

En todellakaan roiku. Olen tosin roikkunut nuorempana, mutta kuinka moni meistä ei olisi? Eihän silloin tunne itseäänkään kovin hyvin.  Silloin sitä yritti muuttaa toista mieluisekseen, siinä ei voi voittaa.

Nykyinen parisuhde kukoistaa sen takia, että kumpikin saa olla sellainen kuin on. Emme yritä muuttaa toisiamme. Onneksi mieheni ei ole erityisherkkä, kaksi sellaista samassa taloudessa voisi johtaa törmäyskurssiin. Olemme molemmat aika voimakastahtoisia, mutta se on myös voimavara.

6. Inhoat tekosyitä ja selittelyä.

Inhoan kyllä, ja varsinkin itselläni! Onneksi olen päässyt selittelystä eroon. Sekin lienee vähän ikäkysymys. Kilttinä ja tunnollisena ihmisenä sitä tunsi jotenkin olevansa tilivelvollinen vähän joka puolelle. Mutta ymmärrän, että jokainen joskus käyttää tekosyitä, se on inhimillistä ja toisinaan ihan ok.

7. Uskallat kertoa läheisillesi ikäviä totuuksia.

Miksi minun pitäisi kertoa toiselle ikäviä totuuksia, en ymmärrä?

Eiköhän älykäs ihminen itsekin tajua syvällä sisimmässään, jos hänen tulisi muuttaa jokin asia elämässään. Ehkä, jos tuttavapiirissäni olisi joku perheväkivaltaa tai alistusta kokeva, niin sitten voisin yrittää ottaa asian puheeksi.

Riippuu muuten monesti toisestakin, miten se ”ikävä totuus” otetaan vastaan. Joskus on parempi vaan pitää suunsa kiinni. Kuuluuko minun puuttua toisen valintoihin? En tiedä. Haluaisitko sinä, että sinun valintoihisi puututaan?

8. Et elä epärealistisissa päiväunissa.

Heh, sen voin sanoa, että en tosiaan elä. Olen suorastaan inhorealisti! En edes unelmoi mistään ihmeellisestä tällä hetkellä. Kun saa käydä töissä terveenä, jumpata, blogata, nähdä ystäviä ja perhettä, olen ihan täysin onnellinen.

9. Teet täysillä sen mitä rakastat.

Kyllä, näin voisin sanoa. Joko teen hyvin, tai sitten jätän tekemättä! Tekemistäkin on pitänyt oppia säätelemään. Ihaniin juttuihnkin voi väsyä, jos ei pidä välillä kunnolla vapaata. Esimerkiksi eilen kuvailtiin näitä asukuvia, ja yhtä kamppispostausta yli neljä tuntia. Olin aika väsynyt sen jälkeen, silti olisi tehnyt mieli alkaa heti käsittelemään kuvia. Vaan päätin ottaa loppuillan rennosti, olihan sunnuntai.

Olen keskittynyt tällä hetkellä kahteen asiaan, opettamiseen ja bloggaamiseen. Molemmat antavat valtavasti, eikä toinen ole toiselta pois.

10. Osaat asettaa rajasi, kun uuvut.

Osaan kyllä, ja jo aikaisemmin, ennen sitä totaaliuupumista. Sen taidon olen tosin joutunut oppimaan kantapään kautta. Et ole korvaamaton, eikä kukaan sinua kiitä siitä, että et pitänyt huolta itsestäsi! Nykyajan työelämä on vauhdikasta ja rankkaa. Itsensä hoitaminen ON sallittua.

Nyt kevään, kun on mahdollisuus ottaa rennommin virkavapaan ansiosta, haluan käyttää ajan todella itseni hyväksi kaikin tavoin. Kerätä virtaa ja voimaa tuleviin vuosiin. Odotan sitä todella.

Kuvissa esiintyvät Balmuirin ihanat asusteet, valkoiset St Marcel-kashmirbaskeri ja Montmartre-huivi, sataprosenttista kashmiria sekin. Kamelinvärinen settiin kuuluvat Grace-baskeri ja -huivi, molemmat alpakanvillaa. Kasmirvuoriset poromokkakäsineet lämmittävät pakkassäällä.

Alekoodi BWMARJUKKA on voimassa vielä tänään, sillä saa -20% koko valikoimasta poislukien silkkipaidat, Billebeino-mallisto ja lahjakortit.

Tunnistitko itsesi joistakin noista kymmenestä kohdasta?

Mistä olet samaa mieltä, ja onko jokin kohta opettanut sinua? Nappaa tämä idea blogiisi, olisi kiva kuulla muidenkin pohdintoja aiheesta!

8 Comments

  1. T.Rva46
    joulukuu 2, 2019 / 9:22 pm

    Mietittyjä näkökulmia. Itse olen antanut luvan itselleni esim. elää myös unelmissa, tosin usein sellaisissa jotka ovat toteutettavissa jos tarpeeksi haluaa.

    Sellainen kysymys jos sallitaan: Olisitko kakkoskohdasta yhtä tuohtunut ellet itse olisi someympäristössä työksesi?

    Varmaankaan et tarkoittanut ettei vaikkapa politiikkojen tai virkamiesten päätöksiä voisi kyseenalaistaa, netissäkin? Onhan globaalistikin moni aiemmin pimentoon jäänyt vääryys saatu esille joukkovoimalla, ei lynkkauksella vaan altavastaajien löydettyä toisensa.
    Toki on sietämätöntä että nämä hyvät puolet jäävät liian usein nk.öyhöttäjien jyräämiksi.
    Tai kun tiede kyseenalaistetaan.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      joulukuu 10, 2019 / 2:47 pm

      Mä puhuin nimenomaan lynkkauksesta, en hyvästä ja rakentavasta debatista. Kyseenalaistaa täytyy ja epäkohtia tuoda esiin, mutta ei henkilökohtaisuuksiin menevällä tavalla, ihmisen persoonaan ja ulkonäköön kohdistuvalla kommentoinnilla. Olen elänyt 43 vuotta ilman somea, joten ihan aikuisena tätä maailmaa olen ehtinyt katsoa. En hyväksy rumaa käytöstä, en netissä, en kasvotusten, en missään. Ja tämä mielipide ihan ilman somea!

  2. joulukuu 3, 2019 / 8:39 pm

    Tömä oli kiva postaus :). Allekirjoitan lähes kaikki kohdat. Olen hyvä kuuntelija ja eritoten osaan kysellä ihmisiltä heitä kiinnostavia asioita alalta kuin alalta. Puutun epäkohtiin erittäin tarmokkaasti. Yksinäisyydessä sen sijaan en viihdy, vaan haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja onneksi minulla onkin paljon ystäviä. Huonossa parisuhteessa en ole koskaan ”roikkunut”, sillä olemme olleet ensirakkauteni ja parhaan ystäväni kanssa kohta 30 vuotta onnellisesti naimisissa, muista parisuhteista minulla ei ole mitään kokemusta. Teen täysillä sen, mitä rakastan ja päiväunetkin ovat toteutettavissa. Tarvittaessa pystyn kertomaan ikäviä totuuksia, mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että se ei ole minun tehtäväni. Useamman työburnoutin jälkeen toivon, että nyt olen vihdoinkin oppinut tuntemaan rajani. On se kumma, miten uupumus monesti pääsee yllättämään eikö läheisten estelyistä huolimatta aina tajua, ennen kuin se on liian myöhäistä. Opettajan helmasynti tuntuu olevan se, että tekee parhaansa oppilaittensa eteen ja mikään ei tunnu riittävän, vaan aina pitää tehdä uusia pelejä, harjoituksia, interaktiivisia opetusvideoita ja kehittää itseään opettelemalla uutta ja parantaa opetustaan opsin mukaisesti. jotta nuoriso oppisi. Sama juttu on varmaan joka alalla, omansa tuntee parhaiten.

    Kiitos muuton Poldark vinkistä, olen ihan koukussa ja ai että se George ottaa pannuun!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      joulukuu 6, 2019 / 7:09 pm

      Se on just noin, opettajat ovat ihan supertunnollinen ammattiryhmä. Itse olen myös kovan koulun kautta oppinut tuntemaan rajani. Toivottavasti sinäkin saat vietyä opit käytäntöön. Tietty sulla on vielä ylioppilaskirjoitusten paine siinä mukana.

      Haa, kiva, että löysit Poldarkin! Minusta se oli ihana ja laadukas sarja!

  3. Anneli Parviainen
    joulukuu 4, 2019 / 12:30 pm

    Niin ihanat asut taas ja tuo pakkaspäivän laskevan auringon valo on kyllä puhdasta taikaa! Monia ajatuksia ja muistoja herättävä postaus, joissa olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Myös minulle on uskouduttu paljon, enkä petä kenenkään luottamusta siinä suhteessa. Ihmisten arvostelusta niin somessa kuin arkielämässä olen myös samaa mieltä, jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, voi pitää suunsa kiinni. Sometörky on ihan uskomatonta, ja samanlainen käytös on valitettavasti hiipimässä arkielämäänkin. En tiedä, ovatko ihmiset oikeasti sosiaalisesti niin kömpelöitä vai saavatko he kicksejä muiden haukkumisesta. Itse olen sitä mieltä, että näiden arvostelijoiden omassa elämässä on jotakin pielessä, ja he purkavat pahaa oloaan sillä tavoin. Ihmisten oikean ja väärän taju samoin kuin suhteellisuudentajukin on täysin hämärtynyt someaikana, kaikki paisuu hysterian mittoihin. En käsitä esim. P-P Peteliuksen anteeksipyyntöä jostakin 30 v. sitten tehdystä sketsisarjasta. Herranjestas, sehän oli teatteria ja se oli sitä aikaa! Kiihottaminen kansanryhmää vastaan – voi elämän kevät! Ja me too – siinä ruvetaan muistelemaan joissakin bileissä 17-vuotiaana tapahtunutta kopelointia. Jos kaikki kopeloinnit antaisi ilmi, linnassa olisi koko kulmakunta! Maailman on syytä muuttua monessa asiassa, mutta muinaishistorian voisi jo jättää sikseen. Huonoissa suhteissa ja suhteissa ylipäätään en roiku. Olen aina halunnut asua yksin. Pikkutyttönä seurasin ahdistuneena siskojen seurustelua ja ajattelin, että miten minä ikinä totun. Oli suunnaton helpotus oivaltaa, että EI TARVITSE, nainen pärjää kyllä yksinkin! Jo lapsena pidin esikuvinani yksineläviä naisia ja ajattelin, että noin minäkin haluan elää. Romantiikkaa ja seksiä kaipaa kyllä silloin tällöin, onneksi löysin sielunkumppanin, jonka kanssa on menty yhdessä erikseen jo kaksikymmentä vuotta. Tällaisessa suhteessa on se huono puoli, että aina ei voi tavata kun haluaisi, mutta täydellistä vaihtoehtoa ei ole, täytyy vain valita se itselleen sopivin. Realistiksi tunnustaudun minäkin, joskus jopa inhosellaiseksi, ja miesystävänikin on luonnehtinut minua realistiksi ja esteetikoksi. Elämä on koulinut sellaiseksi, että jalat ei irtoa maasta vaikka nostettaisi, noin niin kuin kuvaannollisesti…Valehtelemista inhoan, joskus täytyy livauttaa pieni valkoinen valhe, kun ei halua loukata. Eikä niitä ikäviä totuuksia mennä turhan päiten laukomaan. Viimeisen päälle tunnollisena suorittajana on rajojen asettaminen aina vaikeaa, mutta kyllä nyt on jo oppinut sanomaan myös ei jos siltä tuntuu ja menemään terveys edellä. Levollista loppuvuotta, ihanaa joulunaikaa ja uljasta uutta vuotta toivottaa uskollinen lukijasi Ansu!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      joulukuu 6, 2019 / 7:08 pm

      Ihana Ansu! Olet rohkea oman tiesi kulkija, ja elänyt omannaäköistä elämää! Se on todella ihailtavaa. Mä olen kanssasi samaa mieltä, mikä on ollut ja mennyt, se on sitä aikaa. Ne vanhat sketsit olivat sitä kasaria, jolloin moni asia oli toisin, mutta se oli silloin. Tärkeintä on nyt katsoa eteenpäin.

      Ah, toivotaan uutta uljasta vuotta! Minulla on toiveet korkealla sen suhteen. Uusi vuosi on uuden alku! Ihanaa joulunodotusta sinullekin!

  4. Sari
    joulukuu 5, 2019 / 11:46 am

    Mihin katosivat käytöstavat? Ei kai ne olekaan kadonneet, siinä määrin kuin niitä on koskaan ollutkaan. Kiusaamista ja muuta huonoa käytöstä on aina ollut, muodot vain muuttuvat. Itselläni on pari esimerkkiä elämän varrelta. 80-luvulla ala-asteen luokkakaverini teki itsemurhan raadollisen kiusaamisen seurauksena. Silloin kiusattiin omalla nimellä ja naamalla, se oli tosi julmaa ja tarkoituksellista. Nykyään kiusaaminen on enemmän piilossa. Toinen esimerkki on exäni perhe. Siellä oltiin hyvin ulkokultaisia, aina sanottiin kohteliaisuussanat, ja oltiin ystävällisiä. Mutta kun olivat omalla porukalla, niin kaikki puhe oli uskomatonta pilkkaa. Naurettiin toisten ulkonäölle, kävelytyyleille tai ihan mille vaan. Mun exäni oli oppinut tämän tavan kotoa, eikä kyennyt näkemään tätä itsessään, hänestä toisten kritisointi oli aivan normaalia. Näinkin voi siis joskus olla, että ei ymmärretä, että ollaan ilkeitä.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      joulukuu 6, 2019 / 7:04 pm

      Olet ihan oikeassa, kiusaamista on ollut aina. Netti on todella raadollinen paikka, jossa voi anonyymisti suoltaa ihan mitä vain.

      On tosi surullista, että ei ymmärretä kiusaavansa. Kotoahan opitaan mikä on oikein ja mikä väärin, ja vanhemmat antavat mallia. Jos toisten arvosteleminen on se malli, onhan toki selvää, että lapsi oppii siitä. Omiin arvoihini ei kuulu kiusaaminen ja arvostelu, enkä myöskään blogiini julkaise negatiivisia kommentteja.

      Todella surullinen juttutuo luokkatoverisi itsemurha. Kunpa kiusaamisesta uskallettaisiin kertoa, että tilanne saataisiin tavalla tai toisella poikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *